Metalliteollisuus 1940-1960

Sotatuotannosta korvauksiin

Talvisodan ja jatkosodan aikana lähes koko metalliteollisuuden tuotanto oli sotatarvikkeiden valmistamista. Sotiva maa tarvitsi aseita, ammuksia ja kulkuneuvoja. Tärkeitä tamperelaisia ampumatarvikkeiden ja aseiden tuottajia olivat suuret konepajat, kuten Tampella ja Lokomo. Valtion Lentokonetehtaassa tehtiin ja korjattiin, mitäpä muuta kuin lentokoneita.

Sotatarviketuotantoa Tampellan konepajassa. Kuvat: Mauno Mannelin, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Sotien aikana tehtaat kärsivät ammattitaitoisen työvoiman puutteesta, koska suuri osa tehtaiden työväestä joutui lähtemään rintamalle. Lähteneiden tilalle metalliteollisuuteen tuli paljon naisia. Yleinen sodanaikainen raaka-ainepula ei ollut metalliteollisuudessa yhtä vaikea kuin esimerkiksi tekstiiliteollisuudessa, koska Ruotsista oli mahdollista saada metallia. Sodan aikana metalliteollisuus kasvoi ja sen merkitys teollisuudenhaarana nousi.

Hävityn sodan jälkeen Suomen oli maksettava Neuvostoliitolle sotakorvauksia, jotka oli toimitettava pääosin metalliteollisuuden tuotteina. Sotakorvaukseksi vaadittuja tuotteita oli lukuisia, ja niiden piti läpäistä neuvostoliittolaisten tarkastajien tiukat laatuvaatimukset. Tehtaille tämä tuotti ensin ongelmia, sillä koneet olivat vanhentuneita ja ammattitaitoisesta työvoimasta oli pulaa. Raskas korvausurakka kuitenkin kannatti: vaatimukset pakottivat tehtaat investoimaan uusiin laitteisiin ja uusimaan organisaatioitaan entistä tehokkaammiksi. Tampereen teollisuuden kasvu olikin sodan jälkeen ensisijaisesti konepajateollisuuden kasvua.

Viimeiset sotakorvaukset saatiin maksettua vuonna 1952. Tällöin tuotantonsa huippuun nostanutta metalliteollisuutta uhkasi lamaantuminen. Neuvostoliitto oli kuitenkin korvauksien jälkeenkin kiinnostunut suomalaisista metallituotteista. Idänkaupasta muodostuikin tamperelaiselle metalliteollisuudelle tärkeä osa-alue. Myös kotimainen kysyntä oli sotakorvauksien maksamisen aikana kasvanut ja kun velvoitteet Neuvostoliitolle oli hoidettu, pystyttiin paneutumaan myös oman maan markkinoihin.

Sotakorvausvetureita matkalla itään. Kuva: E. M. Staf Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Ajanjakson 1940-1960 lopulla suuret konepajat erikoistuivat yhä enemmän omiin erikoisosaamisalueisiinsa. Sodan ja sotakorvauksien siivittämää kasvua hyödynnettiin nyt kehittelemällä tuotteita, jotka menivät kaupaksi myös ulkomailla. Entisestä kotimarkkinateollisuudesta oli muodostunut tärkeää vientiteollisuutta, josta oli kasvanut kansantaloudellisestikin merkittävä teollisuudenhaara.

Suurien metallitehtaiden Tampellan, Lokomon ja Valtion Lentokonetehtaan lisäksi Tampereella oli kolme sahanterätehdasta. Näitä olivat Kone ja Terä Oy, Oy Sahanterä ja Suomen sahanterä Oy. Excelsior valmisti Epilässä rakennusheloja, ja Ajokki Oy perustettiin vuonna 1942 valmistamaan linja-autonkoreja. Näiden lisäksi Tampereella toimi joukko pienempiä metallialan yrityksiä, joita syntyi ja kaatui. Ajanjaksolla monet pienemmät konepajat suuntautuivat suurten metallitehtaiden alihankkijoiksi.

Metalliteollisuudessa työskentelevien määrä kasvoi voimakkaasti sotatarviketuotannon aikana. Huippukohtaa seurasi työntekijämäärän taantuma, kun sotakorvaukset pakottivat tehtaita panostamaan automatisaatioon ja tehokkuuteen. Metalliteollisuuden merkityksen kasvu näkyy 1950-luvun puolivälistä lähtien siten, että kun koko teollisuuden työntekijämäärän kasvu pysähtyi, lähti metalliteollisuuden henkilöstömäärä nousuun.