
Tampereen yliopisto on n. 2 500 henkilön työyhteisö. Puolet henkilöstössä työskentelee opetus- ja tutkimustehtävissä ja puolet opetusta ja tutkimusta tukevissa tehtävissä.
| Henkilöstö 31.12.2007 |
|
| Henkilöstön määrä | 2 569 |
| Henkilötyövuodet 2007 | 2 175 |
| Henkilötyövuodet ulkopuolisin varoin | 34 % |
| Palkkausmenot euroa /henkilötyövuosi | 43 341 |
| Keski-ikä | 43,5 v. |
| Naisten % -osuus | 66 % |
| Korkeakoulututkinnon suorittaneita | 63 % |

Henkilötyövuodet henkilöryhmittäin, yhteensä 2175 htv (suurempi kuva näkyville klikkaamalla)
Tampereen yliopisto mahdollistaa henkilöstönsä ammatillisen kehittymisen ja rekrytoi uutta henkilöstöä suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Työyhteisön hyvinvointia edistetään yliopistotyöyhteisön periaate- ja toimenpideohjelman mukaisesti. Ohjelma määrittelee henkilöstön voimavaraksi ja yliopiston työympäristöksi, joilla molemmilla on velvollisuuksia ja oikeuksia opetuksen, tutkimuksen ja yliopiston muun toiminnan kehittämisessä. Työyhteisön tilaa ja työoloja seurataan tutkimuksin ja selvityksin.
Asiantuntijaorganisaatiossa rekrytoinnilla ja osaavalla henkilöstöllä on korostunut merkitys. Rekrytoinnin ja perehdyttämisen toimintatapoja on kahden viime vuoden aikana tarkistettu. Johtajien ja esimiesten koulutusta järjestetään säännöllisesti.
Yliopisto kehittää henkilöstörakennettaan suunnitelmallisesti. Yliopisto ohjaa ja arvioi henkilöstönsä osaamista (perehdyttäminen, työsuunnitelmat, palkkausjärjestelmä, kehitys- ja arviointikeskustelut, koulutukset). Työyhteisöjen ongelmatilanteiden hallintaan on sekä ennaltaehkäiseviä että ratkaisevia keinoja.
Henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon sekä vaikuttaa yliopiston ja työyhteisönsä arvoihin, periaatteisiin ja toimintatapoihin yhteistoimintamenettelyin, työryhmissä ja yhdyshenkilöverkostoissa.
Johtamisella, henkilöstösuunnittelulla ja henkilöstöasioiden hoidolla luodaan edellytykset opetukselle ja tutkimukselle. Yliopiston ja sen yksikön johtaminen on usein määräaikainen tehtävä. Silti sen on oltava kokonaisuus, joka kattaa toiminnan, talouden ja henkilöstön johtamisen. Yliopiston johtaminen on kuvattu kohdassa Johtaminen ja johtamisen kehittäminen .
Vastuullinen johtajuus. Yliopisto arvostaa
johtamisessa motivoimisen, kannustamisen ja työprosessien ohjaamisen
taitoja. Tavoitteena on sekä yksilöosaamisen että yhdessä tekemisen
arvostaminen. Neuvottelevilla johtamiskäytännöillä ja
ammattitaitoisella esimiestyöllä saadaan aikaan henkilöstön
sitoutumista työhön ja sen tavoitteisiin. Erityistä huomiota
kiinnitetään henkilöstön oikeudenmukaiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun.
Esimiesten ensisijainen tehtävä on työn edellytysten luominen ja
varmistaminen henkilöstölleen. Johtajien ja esimiesten tulee kannustaa
henkilöstöä kehittymään työssään.
![]()
Säännöllinen arviointi. Henkilöstön johtamista ja
esimiestyötä mitataan ja arvioidaan säännöllisesti ja johdonmukaisesti.
Kehityskeskusteluja käytetään yksittäisten työntekijöiden sekä koko
yksikön toiminnan arvioimisen ja kehittämisen välineenä. Myös jokaisen
esimiehen kanssa käydään kehittämiskeskustelut.
![]()
Koulutukset ja konsultoinnit. Henkilöstön johtamista
ja esimiestyötä tuetaan tarkoituksenmukaisilla hallintopalveluilla,
kehittämis- ja koulutusohjelmilla sekä muulla esimiestuella ja
-konsultaatiolla. Yliopisto järjestää johtajilleen ja esimiehilleen
korkeatasoista ja tehtävän mukaista koulutusta.
Arvot, periaatteet ja toimintatavat henkilöstövoimavarojen ohjaamisessa ovat seuraavat.