Sisältöön
tampereen yliopisto: laatujärjestelmä:
LaatujärjestelmäTampereen yliopistoLaatujärjestelmä

Laadunhallinnan roolit ja vastuut

Rehtori vastaa yliopiston laatujärjestelmästä, ja yksiköiden laadunhallinnasta vastaavat niiden johtajat.

Laatuohjausryhmä linjaa yliopiston laadunhallinnan kehittämistä yliopiston tasolla. Laatuohjausryhmä raportoi toiminnasta kerran vuodessa yliopiston hallitukselle.

Laatupäällikkö vastaa laadunhallinnan menettelytavoista, aikataulutuksesta, viestinnästä sekä tarvittavan koulutuksen järjestämisestä.

Laatukoordinaattori vastaa laatutyön koordinoinnista yksikössä sekä toimii yksikkönsä johtajan laatutyön tukena.

Laatukoordinaattoritapaamisissa kokoonnutaan laatupäällikön johdolla linjaamaan sekä kehittämään yhteisiä menettelytapoja.

Tutkinto-ohjelmavastaavat huolehtivat tutkinto-ohjelmansa laadunhallinnasta. 

Opetuksen kehittämispäällikkö sekä tutkimuksen kehittämispäällikkö koordinoivat koulutuksen / tutkimuksen laadunhallintaa  yliopiston yleisten ja opetusneuvoston / tiedeneuvoston linjausten mukaisesti.

Opiskelija vastaa omien opintojensa suunnittelusta ja toteutumisesta sekä koulutusta koskevan palautteen antamisesta.

Yliopiston työntekijä vastaa omalta osaltaan toimintansa kehittämisestä ja laadusta sekä ilmoittaa havaitsemistaan ongelmakohdista vastuuhenkilöille.

 

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Ylläpito: webmaster@uta.fi
Muutettu: 1.4.2014 8.33 Muokkaa

Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi


KARVI-auditoitu HR Excellence in Research

YLIOPISTO
Tutkimus
Opiskelijaksi
Ajankohtaista
Yhteistyö ja palvelut
Yliopisto

AJANKOHTAISTA
Aikalainen
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampere3

PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainvälisen koulutuksen keskus
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
Opiskelijan työpöytä

SÄHKÖISET PALVELUT
Andor-hakupalvelu
Uusi lainasi
Intra
Moodle (learning2)
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
TamPub
Office 365 webmail
Utaposti webmail
Wentti