Takaisin


 

Tietoyhteiskuntainstituutti


Master's Programme on Information Society 2002-2004


Tampereen yliopisto
International School of Social Sciences/14.11.2001

Opetussuunnitelma

Ohjelman tavoite

Englanninkielinen ja monitieteinen Information Society -maisteriohjelma pyrkii laajapohjaisella, tiedekuntarajat ylittävällä yhteistyöllä kansainvälisesti vertaillen korkeatasoiseen tutkinto-ohjelmaan, joka houkuttelee lahjakkaita opiskelijoita niin Euroopasta kuin sen ulkopuoleltakin. Ohjelma pyritään kytkemään kiinteästi laitoksilla tehtävään tietoyhteiskuntatutkimukseen mm. pro gradu -tutkielmia näin suuntaamalla.

Ohjelma käynnistyy syyslukukaudella 2002. Ohjelma on kaksivuotinen, laajuudeltaan 40 opintoviikkoa. Se tuotetaan usean eri tiedekunnan ja oppiaineen yhteistyönä.

Pääaineina ohjelmassa ovat hallintotiede, kasvatustiede, kunnallispolitiikka, sosiologia, Suomen historia/yleinen historia sekä tiedotusoppi.

Ohjelmaan otetaan sekä suomalaisia että ulkomaisia opiskelijoita, jotka ovat jo suorittaneet kandidaatin tutkintoa (Bachelor) vastaavat opinnot pääaineenaan jokin ohjelman kannalta relevantti tieteenala ja joilla on todistus hyvästä englannin kielen taidosta. Ohjelman opintojen lisäksi sen opiskelijat suorittavat pääaineensa tiedekunnan yleis- ja kieliopinnot ja saavat näin pääaineensa mukaisesti suomalaisen maisterin tutkinnon.

Opiskelijoita otetaan yhteensä 20-25. Ohjelmaa varten tuotettuja opintoja voidaan - seminaariopetusta lukuun ottamatta - tarjota myös muille Tampereen yliopiston suomalaisille ja ulkomaalaisille tutkinto-opiskelijoille ja ulkomaisille vaihto-opiskelijoille.

Ohjelman opetus annetaan kokonaan englanniksi. Luennoijina käytetään Tampereen yliopiston opettajiston ohella vierailijoita Suomesta ja ulkomailta.


Opintojen rakenne

Ohjelma rakennetaan siten että kaikille opiskelijoille yhteisiä, eri tieteenalojen yhteistyönä tuottamia integroituja opintoja suoritetaan 15 opintoviikkoa. Tämän lisäksi opintoihin kuuluu tutkielmaseminaari (5 ov) ja pro gradu -työ (20 ov).

Yleis- ja kieliopintoja ei lasketa ohjelman varsinaisiin opintoihin. Niiden laajuus opinnoissa vaihtelee riippuen siitä mitä jo sisältyy kandidaatintutkinnon opintoihin.


Ohjelman sisältö


A) Joint Studies -opinnot
Opintojen vähimmäislaajuus on 15 ov. Opintoihin sisältyy myös vaihtoehtoisuutta, koska jaksoja tuotetaan yli minimitarpeen ja koska jaksojen laajuus opiskelijoittain vaihtelee itsenäisten kirjallisten töiden mukaan.


1) Theories and Policies of Information Society 5 credits
Kaikille yhteinen ja pakollinen moduli johon kuuluu
- 20 h luento + 20 h seminaari
- kirjallisuutta: Webster, Frank, Theories of Information Society (Routledge)
Karvonen, Erkki (ed.), Informational Societies
Understanding the Third Industrial Revolution (Tampere 2001)
Castells & Himanen, The Finnish Information Society Model
- itsenäinen kirjallinen työ/essee.
Vastuuhenkilöt: prof. Kaarle Nordenstreng, prof. Harri Melin, prof. Pertti Haapala

Lisäksi suoritetaan 10 ov alla kuvatuista valinnaisista opintojaksoista. Pääaineittain näistä jotkut voidaan määritellä pakollisiksi. Jakson laajuus opiskelijalla riippuu itsenäisen työn laajuudesta.

2) Science and Technology: institutions and policy from industrial to information society 2-3 credits
Form of studies: lecture and seminar
Content: The course discusses the developments of science and technology (S&T) policy and institutions with a special focus on the interaction between science, technology and society. In addition, citizens' perspective and involvement in S&T development is discussed.
Vastuuhenkilöt: tutkija Mika Nieminen, YTT Erkki Kaukonen

3) Theories of Social Change 2-3 credits
Form of studies: seminar work, individual writing
Content: The course deals with different sociological theories of social change. Students will prepare seminar papers.
Vastuuopettajat: prof. Raimo Blom, prof. Harri Melin

4) Information and Communication Technology & everyday life 2-3 credits
Form of studies: seminar
Contents: The uses of ICT in everyday life. In the seminar such phenomena as mobile phones, internet, application of ICT at home will be discussed.
Vastuuopettajat: YTT Jari Aro, prof. Harri Melin

5) History of Information and Society 2-3 credits
Form of studies: Lecture course/seminar including reading of comparative social history.
The course consists of the following major themes or subcourses:
- History of Communication (cultural aspects of social change)
- History of (Information) Technology (material aspects of social change)
- Making of Modern Societies (social aspects of modernisation)
Vastuuopettajat: prof. Pertti Haapala, FT Jarmo Oikarinen

6) New Media 2-3 credits
Form of studies: Lecture course/seminar with readings and laboratory applications.
The course focuses on three major themes:
- Changing media landscape with new information and communication technologies
- Multimedia and electronic information seeking
- Community media and citizen participation
Vastuuopettajat: YTT Ari Heinonen, prof. Risto Kunelius

7) Information Society as a Challenge for Education 2-3 credits
Contents: The development of Information Society as an educational challenge and as a promotor of new forms of education. In this context the course concentrates on the functions of education
- as a societal subsystem
- in work life and from the perspective of professional skills
- in the everyday life of citizens.
Vastuuopettaja: KTT Eero Pantzar

8) Information Networks in Society 2 credits
Form of studies: Book exam
Content:
- research approaches to electronic networks - the essential starting points and methods
- the nature of computer-mediated communication
- the role of the Internet in society
- the Internet in communication and information seeking in various contexts (work tasks, education, non-work activities)
Vastuulaitos: Department of Information Studies

9) Governance in the Information Society 2-4 credits
Form of studies: seminar and essay
Contents:
- Politics and democracy in the information society
- Global and multi-level governance in the information age
- EU's information society strategy
- Practices of eGovernment
- Regional and local IS development
- Citizens - public administration relations in the IS
Vastuuopettaja: prof. Ari-Veikko Anttiroiko

Lisäksi mahdollisesti tuntiopetuksena kurssi uudesta taloudesta.


B) Tutkielmaseminaari (5 ov)
Opiskelijat jaetaan kahteen ryhmään sopivin oppiainekombinaatioin. Nämä oppiaineet yhdessä organisoivat seminaarit ja niiden ohjaajina toimivat opiskelijoiden pääainelaitosten opettajat erikseen sovittavan vastuujaon mukaan.


C) Pro gradu -työ ja kypsyysnäyte 20 ov

     

Lisätietoja antaa:
International School of Social Sciences (ISSS)
33014 Tampereen yliopisto
puh. 03 215 7011
Fax 03 215 7287
e-mail: isss@uta.fi
http://www.uta.fi/laitokset/isss/