• Riittävän tietoperustan luominen kansalliselle kehittämistyölle (strateginen kohdentuvuus, hyödyntämispotentiaalin tunnistaminen jne.).
• Alan huippututkimuksen ja tutkijaverkostojen syntyminen Suomeen.
• Kehittämishankkeita palvelevan tutkimustiedon saatavuuden parantaminen ja tiedollisten pullonkaulojen poistaminen.
• Kansainvälisen tutkimustiedon nopea välittyminen Suomeen ja strategisesti tärkeän globaalin vertailutiedon tuottaminen hallinnon käyttöön.

• eGovernment-professuuri
• eGovernment-tutkimusohjelma
• eGovernment-jatkokoulutusohjelma.

eGovernment eli sähköinen hallinto viittaa hallintoon, joka hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa niin sisäisissä toimintaprosesseissa kuin ulkoisten suhteiden hoitamisessakin. Seuraavassa tarkastellaan lyhyesti po. käsitteen sisältöä ja alaa ja luodaan katsaus sähköisen hallinnon kehittyneisyyttä kuvaaviin vertailukriteereihin.

1.1. eGovernment-käsitteen sisältö ja ala

eGovernment eli sähköinen hallinto viittaa nykykeskustelussa väljästi siihen julkisyhteisöjen poliittis-hallinnollisten toimintojen ja prosessien kokonaisuuteen, jossa hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa. Sillä on siten hallinnollisia prosesseja, palvelujen järjestämistä, poliittista elämää ja demokratian toteuttamista koskevia ulottuvuuksia. eGovernment on sikäli aikaansa sidottu käsite, että se korostaa 'sähköisiä' välitysmuotoja ja sovelluksia hallintoa uudistavana tekijänä^*. Käytännössä eGovernment-keskustelussa esiin nousseet ohjelmalliset pyrkimykset kohdistuvat nimenomaan hallinnon rakenteelliseen uudistamiseen, joka yhdessä tieto- ja viestintäteknologisten sovellusten kanssa auttaa saavuttamaan tietoyhteiskuntakehitykseen sovitetut hallinnon tehokkuus- ja vaikuttavuustavoitteet.

Tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen hallinnossa tarjoaa mahdollisuuksia toimintatapojen ja -prosessien tehostamiseen, rakenteiden uudistamiseen sekä palvelutuotannon tuottavuuden ja laadun parantamiseen. Sähköisen hallinnon avulla pyritään keventämään ja joustavoittamaan toiminta- ja vuorovaikutusprosesseja. Juuri tämän tapaisiin lähtökohtiin on viitattu useissa kansainvälisissä, kansallisissa ja paikallisissa sähköisen hallinnon ohjelma-asiakirjoissa. Samalla ne antavat viitteitä niistä lähtökohdista, joista käsin 1990-luvun jälkipuoliskolta lähtien vireytyneessä kehittämiskeskustelussa on eGovernment-käsitettä määritelty ja käytetty.

eGovernment-käsitteen sisältö

Sähköistä hallintoa koskevissa käsitemäärittelyissä toistuvat yleensä seuraavat elementit, joiden avulla voidaan myös jäsentää käsitteen sisältöä:

eGovernmentin rinnalla käytetään usein myös sellaisia käsitteitä kuin eAdministration (sähköinen hallintotoiminta), eGovernance (sähköinen hallinta), eService (sähköiset palvelut tai sähköinen asiointi) sekä eDemocracy (sähköinen demokratia, verkkodemokratia tai teledemokratia). Nämä kytkennät tuovat hyvin esiin ne suhteet ja rajapinnat, joita hallinnolla on sidosryhmiinsä. eGovernment-käsitekenttää havainnollistaa seuraava kuvio.

Kuvio 1. eGovernment ja sen lähikäsitteet.
 
 

eGovernment-käsitteen ytimen voidaan katsoa olevan sähköisissä hallinnollisissa prosesseissa (e-administration), mutta toisaalta sen tietoyhteiskuntakehityksen myötä syntyneet laajennukset koskevat nimenomaan sellaisia "ulkoisia suhteita" ja niiden rajapintoja kuin palvelujen järjestäminen, demokraattiset prosessit sekä hallintasuhteiden hoitaminen. Tässä mielessä eGovernment-käsite kattaa kaikki yllä olevassa kuviossa esiin nostetut teema-alueet. Samalla on muistettava, että jokainen näistä osa-alueista perustuu viime kädessä niille ominaisiin käytännön ongelmiin, tutkimustraditioihin, teorianmuodostukseen ja näkökulmiin, joten kaikkea julkisen palvelun, demokratian ja hallintasuhteiden hoitamisen problematiikkaa ei sellaisenaan voida yksiselitteisesti sijoittaa eGovernment-käsitteen alle. Käsitteellisen selkeyden nimissä voidaan pikemminkin lähteä siitä, että eGovernment-keskusteluperinteen pohjana on erityinen hallintoa, palveluja, demokratiaa ja kehittämistä koskeva näkökulma, joka on ytimeltään hallinnon tehtävien ja niiden hoitamiseen liittyvien sisäisten ja ulkoisten suhteiden näkökulma. Näin ollen esimerkiksi verkkopalvelut kuuluvat eGovernment-keskustelun piiriin nimenomaan siitä näkökulmasta, miten julkisyhteisöjen tulisi tuottaa tai järjestää nämä palvelut asiakkailleen, miten näitä palvelu- ja asiointiprosesseja tulisi kehittää ja miten julkisyhteisöjen tulisi organisoida kyseinen toiminta. Samalla tavalla demokratiaan ja itse asiassa myös kapea-alaisemmin määriteltävissä olevaan e-demokratiaan liittyvät kysymykset ovat sellaisenaan huomattavasti laajempia kuin vain eGovernment-konseptiin liittyviä kysymyksiä. Osana eGovernment-keskustelua demokratia kytkeytyy ennen kaikkea hallinnon ja kansalaisten väliseen suhteeseen ja siihen liittyviin demokratisointipyrkimyksiin. Sama pätee soveltaen myös siihen, miten sähköinen hallinto kytkeytyy eGovernance-käsitteeseen.

eGovernment prosessi- ja suhdekäsitteenä

Edellä esitetty johdattaa meidät eGovernment-käsitettä jäsentävään sisällölliseen tarkasteluun. Nimittäin sähköisen hallinnon kysymyksiä lähestytään usein joko prosessuaaliselta tai relationaaliselta kannalta.

Prosessikorosteinen lähestymistapa jäsentää eGovernment-ilmiön ennen muuta asiointi- ja palveluprosesseina. Tämä on sikäli tärkeä näkökulma, että se nostaa esiin sähköisen hallinnon toimivuuden ja kehittyneisyyden ja myös sen ulkoisten sidosryhmäsuhteiden käytännölliset puolet hyvin esiin. Myös monet teknologiset kuvaukset perustuvat prosessinäkökulmaan, jossa sähköisiä palvelu- ja asiointiprosesseja tarkastellaan viranomaisten ja asiakkaan välisten vuorovaikutusprosessien ja niihin liittyvien rajapintojen kautta. Perinteisemmän julkisen hallinnon johtamisen kannalta tämä näkökulma kytkeytyy prosessi-, konsepti- ja laatujohtamisen näkökulmiin.

Toimijoiden välisiä suhteita koskeva 'relationaalinen' näkökulma on niin ikään erityisen kiinnostava. Tämä lähestymistapa korostaa sitä, että sähköinen hallinto voidaan jäsentää niiden suhteiden kautta, joita kullakin julkisyhteisöllä on keskeisiin sidosryhmiinsä eli kansalaisiin ja julkisten palvelujen käyttäjiin, kolmanteen sektoriin, yrityksiin ja elinkeinonharjoittajiin sekä muihin julkisyhteisöihin. Näin saadaan itse asiassa sähköisen hallinnon viisi perusmuotoa:

• Hallinnon suhde kansalaisiin (G2C)
• Kansalaisten suhde hallintoon (C2G)
• Hallinnon keskinäiset suhteet (G2G)
• Hallinnon suhde yrityksiin (G2B)
• Yritysten suhde hallintoon (B2G)

Sähköisen hallinnon teema-alueita

Edellä on todettu, että eGovernment-keskusteluperinteelle tunnusomainen näkökulma käsittelee hallintoa, palveluja, demokratiaa ja kehittämistä julkishallinnon tehtävien ja niiden käytännöllisen hoitamisen kannalta. Tämä määrittely antaa viitteitä niistä teemoista, jotka ovat tunnusomaisia alan tutkimus- ja kehittämistoiminnalle. eGovernment-toiminnot ja alan kehittäminen voidaan jakaa seuraavan tyyppisiin teema-alueisiin:

eGovernment-toiminnan strategiset lähtökohdat
- Poliittiset ohjelmat ja arvoperusta
- Sähköisen hallinnon kansallinen kehittäminen (eGovernment kilpailutekijänä, kv-vertailut jne.)
- Julkisen sektorin rooli ja tehtävät tietoyhteiskunnassa
- Julkisten palvelujen järjestämistavat tietoyhteiskunnassa

Perusrakenne ja institutionaaliset puitteet
- Kehittämistoiminnan organisointi eri hallintotasoilla
- Tietoliikenneinfrastruktuuri ja sen rakentamisperiaatteet
- Oikeudellinen sääntely (kilpailuolot, sähköinen asiointi, HST-sääntely, tietosuoja jne.)

Kysyntäolot ja sosiaaliset tekijät
- Kysyntäolot, tarvemuuttujat ja käyttömotiivit
- Asiakkaiden verkko-osaaminen ja tietotekniikan käyttötaidot
- Pääsy verkkoon ja verkkopalvelujen saavutettavuus
- Digital divide -problematiikka
- Erityisryhmiä koskeva problematiikka (ikääntynyt väestönosa, toimintarajoitteiset jne.)

Sähköisen hallinnon keskeiset sovellusalueet
- Sähköiset hallinto- ja asianhallintaprosessit
- Sähköiset asiointi- ja palveluprosessit
- Sähköinen demokratia
- Sähköiset verkostot, hallintasuhteet ja kehittämisaktiviteetit

Julkisen verkkopalvelukonseptin kehittäminen
- Verkkopalvelujen ja verkkopalvelukonseptien tyypittely ja hyödyntämismahdollisuuksien kartoittaminen
- Hyvän julkisen verkkopalvelun periaatteet
- Verkkopalvelujen strateginen kehittäminen ja käyttäjälähtöinen suunnittelu
- Verkkopalvelujen laatu ja sen arviointi
- Hallinnon- ja toimialakohtaisen kehittämisen erityispiirteet (terveyspalvelut, koulutoimi jne.)
- Erityiset palvelu- ja kehittämiskonseptit: julkisyhteisöjen portaalit, virtuaalikaupungit sekä alue- ja seutuverkot, yhteispalvelupisteet jne.

Johtaminen ja organisaation kehittäminen
- Osaamisen ja henkilöstövoimavarojen johtaminen sekä tietojohtaminen
- Hallinto- ja palveluprosessien uudelleenorganisointi
- Tietohallinto ja sen organisointi (ml. tietojärjestelmät ja -kannat ja niiden rajapinnat)
- Johdon tuki- ja tietojärjestelmät, asiantuntijajärjestelmät, päätöksenteon tukijärjestelmät jne.

Sähköisen hallinnon teknologiset perusratkaisut
- Sähköisen hallinnon arkkitehtuuri (perusjärjestelmät, käyttöliittymät ym.)
- Asianhallintaprosessien ja tiedonsiirron teknologiset ratkaisut
- Päätelaitteiden kehitys, mobiilit ratkaisut, toimikortit jne.
- Henkilön sähköinen tunnistaminen, tietoturva ym. keskeiset teemat

Edellä esitetty teemallinen jäsennys osoittaa jo sellaisenaan, miten laajasta problematiikka-alueesta sähköisessä hallinnossa on lopultakin kysymys.
 

1.2. Sähköisen hallinnon kehittyneisyysindikaattorit

Koska eGovernment on nykymuodossaan tuore ilmiö, sen kehittyneisyyteen liittyvät vertailut ovat herättäneet ymmärrettävästi suurta kiinnostusta alan kehittäjien ja tutkijoiden keskuudessa. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi kansainvälisissä ja Euroopan unionin jäsenmaita koskevissa vertailututkimuksissa. Niissä verrataan eri maiden sähköisen hallinnon kehittyneisyyttä ja pyritään myös löytämään eri maiden ja julkisyhteisöjen kehittämistyön kannalta käyttökelpoisia sähköisen hallinnon hyviä käytäntöjä.

Taustaksi todettakoon, että itse sähköisen asioinnin kehityskaari jäsentyy suhteellisen selväpiirteisenä. Alkuvaiheen sovellukset olivat suljettuja järjestelmiä, joiden tehtävänä oli avustaa hallinnon sisäisissä prosesseissa ja automatisoida rutiineja. Ne olivat siten yleensä keskus- ja taloushallinnon sovelluksia (esim. perusrekisterit, tekstinkäsittely, kirjanpito ja palkkahallinto). Mikrojen liittäminen toisiinsa lähiverkoiksi käynnistyi Suomessa 1980-luvulla. Seuraava kehitysvaihe alkoi 1990-luvulla kun kuvaan tuli avoin tietoverkko eli Internet sekä samaan teknologiaan pohjautuvat intranet- ja extranet-ratkaisut. Tämä vaihe edisti verkottumista ja ulkoisten verkkoresurssien hyödyntämistä hallinnossa. Lähinnä 1990-luvun jälkipuoliskolla otettiin ensimmäiset askeleet myös interaktiivisuuden ja asiointipalvelujen kehittämisessä. Seuraavana askeleena tässä kehityksessä on pidetty toimintojen käyttäjälähtöistä integrointi- ja uudelleenorganisointivaihetta, johon kytkeytyy teknologinen konvergoituminen ja digitalisoituminen, laajakaistaverkot, mobiili viestintä sekä henkilön sähköinen tunnistus ja eräät muut sähköisen hallinnon tärkeät osa-alueet.

Yksi lähtökohta julkisyhteisöjen sähköisen hallinnon vertailuille on sähköisten palvelujen luonteen pohjalta tehty ryhmittely. Tässä jaottelussa ei ole kyse varsinaisesti siis tasoeroista vaan sähköisten palvelujen tyypeistä, jotka jaetaan perinteisesti kolmeen pääkategoriaan: informaatiopalvelut, vuorovaikutteiset palvelut ja asiointipalvelut. Vaikka kyse on oikeastaan tyyppieroista, nämä kategoriat viittaavat käytännössä löyhästi myös verkkopalvelujen kehittyneisyyteen^*. Hieman tarkemmassa vuorovaikutteisuuteen perustuvassa palvelujen tyypittelyssä palvelut jaetaan neljään pääkategoriaan: (1) julkaisu- ja tiedotuspalvelut, (2) lomakepalvelut, (3) asiointipalvelut, jotka eivät vaadi viranomaiskäsittelyä sekä (4) viranomaiskäsittelyä vaativat asiointipalvelut. Julkaisu- ja tiedotuspalvelut eivät yleensä edellytä käyttäjän tunnistusta. Sama pätee pitkälti myös lomakepalveluun. Varsinaisiin asiointipalveluihin kuuluvat sellaiset palvelut, joissa käyttäjä käynnistää asiointitapahtuman sähköisellä lomakkeella. Tällöin syntyy jonkin tyyppistä vuorovaikutusta viranomaisen tai viranomaisen ylläpitämän järjestelmän välillä. (Valtiovarainministeriö 2001e.) Hieman vastaavanlaista, joskin selvemmin palvelujen kehittyneisyyden mittaamisen tarkoituksessa kehitettyä typologiaa käytettiin Euroopan komission toimeksiannosta tehdyssä julkisten verkkopalvelujen vertailututkimuksessa (Cap Gemini … 2001). Siinä verkkopalvelujen kehitystasoa mitattiin seuraavien tasomääritysten avulla:

Tässä yhteydessä on vielä syytä korostaa sähköisten palvelujen kehittyneisyyteen liittyvää strategista näkökulmaa. Nimittäin sähköisten palvelujen tarjonnan lisäksi on turvattava kansalaisten tasa-arvoinen pääsy verkkoon ja toisaalta uudelleenorganisoitava eGovernment-toimintoja niin, että kyseessä olevan uudistustyön tuloksena kyetään aidosti lisäämään joustavuutta, kustannustehokkuutta ja vaikuttavuutta eli niitä ominaisuuksia, joita menestyminen globaalissa verkostotaloudessa julkiselta hallinnolta ja palvelulta edellyttää.
 
 

2. Suomen eGovernment-politiikka

Edellä on lyhyesti esitetty muutamia eGovernment-käsiteen käyttöä koskevia perusjäsennyksiä. Tässä luvussa kyseisen ilmiön käsitteellisestä tarkastelusta siirrytään Suomen tilanteen yleispiirteiseen kuvaamiseen. Kyseinen teema on Suomen tapaiselle tietoyhteiskuntastrategiaan vahvasti sitoutuneelle hyvinvointiyhteiskunnalle tärkeä. Maassamme onkin tehty laajakantoisia kehittämispoliittisia linjauksia, joilla on pyritty edistämään sähköisen hallinnon nopeaa ja joustavaa kehitystä. Globaalilla tasolla alan kehitysvauhti on niin nopea, että kärjen tuntumassa pysyminen edellyttää määrätietoisia eGovernment-alan kehittämisen erityistoimia, jossa alan tutkimuksella ja opetuksella on tärkeä rooli.
 

2.1. Kansalliset eGovernment-linjaukset

Sähköisen hallinnon kehittäminen on niin Suomelle kuin muillekin hyvinvointivaltioille suuri haaste. Julkinen sektori on suuri työllistäjä, se tuottaa suuren osan kansalaisten käyttämistä palveluista ja kantaa myös vastuun yhteiskuntapoliittisesti tärkeistä sääntely- ja kehittämistehtävistä. On myös osoitettu, että toimiva institutionaalinen viitekehys on yksi pitkän aikavälin talouskehityksen ja globaalissa kilpailussa menestymisen perusedellytys. Tältä kannalta katsottuna meillä on sekä tarve että hyvät lähtökohdat sähköisen hallinnon määrätietoiseen kehittämiseen.

Kansallinen tietoyhteiskuntastrategia

Suomen kansallinen sitoutuminen tietoyhteiskuntakehitykseen sai ensimmäiset hahmonsa Valtionvarainministeriön asettaman TIKAS-ryhmän laatiman kansallisen tietoyhteiskuntastrategian muodossa. Strategiaraportti sai nimen Suomi Tietoyhteiskunnaksi – kansalliset linjaukset ja se julkaistiin joulukuussa 1994. Poliittista sitoutumista ilmensivät po. strategian pohjalta tammikuussa 1995 hyväksytty hallituksen iltakoulun periaatekannanotto toimenpiteistä suomalaisen tietoyhteiskunnan kehittämiseksi sekä myöhemmin samana vuonna Lipposen ensimmäisen hallituksen hallitusohjelma. Jo seuraavana vuonna asetettiin Tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunta ja sitä avustava 50-henkinen kansallinen tietoyhteiskuntafoorumi. Ministeriöt laativat pian myös omat hallinnonalakohtaiset tietoyhteiskuntastrategiansa. Ensimmäisinä liikkeellä olivat Liikenne- ja viestintäministeriö sekä Opetusministeriö. Teknologian kehittämiskeskus (Tekes) käynnisti mm. mittavan Kansallisen multimediaohjelman ja Suomen Akatemia Tiedon tutkimusohjelmansa.

Tietoyhteiskuntakehityksen nopeus vaati jo varsin pian uusimaan kansallista strategiaa. Sen toteutus annettiin Sitran tehtäväksi, joka teki vuosina 1997-1998 lukuisia taustaselvityksiä ja pyrki tuottamaan uudistetun strategian hyvin avoimen ja vuorovaikutteisen strategiaprosessin pohjalta. Kansallisia linjauksia kokoava strategiaraportti Elämänlaatu, osaaminen ja kilpailukyky julkaistiin vuonna 1998. Siinä on jo lähtökohtaisesti otettu huomioon sähköisen hallinnon keskeinen rooli tietoyhteiskunnan rakentamisessa, mitä havainnollistaa kuvio 3 kyseisen strategian linjauksista.

Strategiaan sisältyneistä kärkihankkeista lähinnä sähköiset asiointi- ja palveluprosessit sekä paikallinen tietoyhteiskunta kytkeytyivät tiukimmin sähköisen hallinnon kehittämiseen. Ne jäsennettiin em. strategiaraportissa seuraavasti:

Kansallinen sitoutuminen tietoyhteiskunnan rakentamiseen oli siis voimissaan 1990-luvun jälkipuoliskolla. Kyseinen linjaratkaisu nähtiin keinona lisätä tehokkuutta, uudistaa teollista perustaa, vahvistaa kansallista kilpailukykyä ja tehostaa hallintoa. Hallinnon uudistamispyrkimykset olivat elimellinen osa tätä kokonaisuutta. Jo ensimmäisen kansallisen strategian yksi päätavoite oli saada "tietotekniikka ja tietoverkot elinkeinoelämän ja julkisen sektorin uudistamisen välineiksi". Niin ikään Lipposen II hallituksen hallitusohjelmassa todetaan, että julkisen sektorin toimintaprosesseja, sähköistä asiointia ja päätöksenteon avoimuutta on kehitettävä tieto- ja viestintätekniikan tarjoamista mahdollisuuksista käsin. Lisäksi ohjelma korostaa, että kansalaisten ja alueiden syrjäytymistä ehkäistään tuomalla tietoyhteiskunnan palvelut tasapuolisesti kaikkien ulottuville.

Tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunnan raportit

Julkisen sektorin kehitystä on tarkasteltu systemaattisesti mm. Tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunnan toimesta. Sen ensimmäinen raportti maan hallitukselle julkaistiin 14.6.2000 otsikolla Suomi tietoyhteiskuntana. Siinä käsiteltiin varsin seikkaperäisesti julkishallinnon sähköistä asiointia sekä palveluprosesseihin liittyviä kysymyksiä. Raportissa esitetyt julkista sektoria koskevat kehittämisehdotukset olivat seuraavansisältöisiä:

Niin ikään tärkeänä havaintona vuoden 2001 raportissa kävi ilmi, että maassamme on löydetty tasapaino avoimuuden, tietoturvallisuuden ja yksityisyyden suojan välille. Yksi tärkeä käytännöllinen edellytys tälle on se, että suomalaisten yleinen suhtautuminen teknologiaan on Euroopan keskitasoa luottavaisempi. Lisäksi valtaosa väestöstä näkee, ettei Internetin käyttöä ole syytä välttää yksityisyyden suojan vuoksi. Niin ikään tärkeä elementti on kaiken aikaa parantuva kyky hallita tietosuojaan liittyviä riskejä. Toisaalta tietoturvallisuuteen liittyvät riskit näyttävät edelleenkin olevan suuria avoimessa verkkoympäristössä. Nykykehitys on itse asiassa varsin kriittisessä vaiheessa, joten kehitystyötä on edelleen tehtävä näiden usein ristiriitaistenkin vaatimusten - tietoturva, tietosuoja, avoimuus - yhteensovittamisessa.

Tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunnan raportissa todetaan kokoavasti, että julkinen hallinto on pääpiirteissään pysynyt yleisen kehityksen tasolla. Kansainvälistä kärkeä Suomi edustaa lähinnä hallinnon sisäisen tiedonsiirron ja perusrekisterijärjestelmän osalta. Tämän kehitystyön keskeinen piirre on itsenäisesti toimivien viranomaisten omaehtoinen kehittäminen ja joustava sopeutuminen. Tällaisessa hajautetussa mallissa on selvät vahvuutensa, mutta se tuo mukanaan myös riskejä ja ongelmia, joita ovat mm. julkisten verkkopalvelujen kehityksen eritahtisuus, hallinnonalojen vähäinen yhteistyö verkkopalvelujen tuottamisessa sekä järjestelmätason integraation puuttuminen. Lisäksi, kuten em. raportissakin todetaan, jos hallinto nähdään eEurope-ohjelman hengessä yhtenä tietoyhteiskuntakehityksen edistämisen välineenä, meillä on vielä melkoisesti parannettavaa sekä palvelujen määrässä että laadussa. Toisaalta EU:n harjoittama ohjelmallinen kehittämispolitiikka voidaan myös kyseenalaistaa siltä osin kuin sähköiset julkiset palvelut nähdään vain ns. kriittisen massan lisäämisen välineenä. Tämä instrumentalismi voi nimittäin vaikuttaa heikentävästi verkkopalvelujen tarvelähtöiseen suunnitteluun, toiminnalliseen luonteeseen ja vaikuttavuuteen.

Joitakin konkretisoivia näkökohtia edellä mainittuihin kysymyksiin tuotiin esiin niin ikään Tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunnan asettaman, kansanedustaja Jouni Backmanin johdolla työskennelleen hallinnon sähköisen asioinnin jaoston 22.1.2002 julkistamassa ohjelmaehdotuksessa. Jaoston työn tuloksena julkaistu Kohti hallittua murrosta - julkiset palvelut uudella vuosituhannella on ehdotus julkishallinnon sähköisen asioinnin toimintaohjelmaksi vuosille 2002-2003. Raportissa nostetaan oikeutetusti esiin huoli siitä, että hyvistä lähtökohdista huolimatta hallintomme pelätään jämähtävän paikoilleen suhteessa muiden maiden eGovernment-kehitykseen. Toimintaprosessien uudistaminen on osoittautunut paljon odotettua hitaammaksi prosessiksi. Raportissa käsitellään julkisten verkkopalvelujen kehittämistarvetta ja arvoperustaa sekä tämän kehittämistyön 'kipupisteitä' eli keskeisimpiä esteitä ja pullonkauloja. Raportin toimintaohjelmaan sisältyvät seuraavat 16 toimenpidealuetta, jotka on ryhmitelty neljän pääteeman alle:

Tietotekniikkavetoisuudesta viranomaisten toimintaprosessien uudistamiseen
1. Verkkopalvelujen kehittämisen integrointi julkisyhteisön toimintastrategiaan.
2. Julkisten verkkopalvelukonseptien kehittäminen toimintaprosesseja uudistamalla.
3. Johdon ja henkilöstön valmiuksien ja osaamisen kehittäminen.
4. Yhteistyö julkisten verkkolomakkeiden suunnittelussa ja tuottamisessa.
5. Sosiaali- ja terveydenhuollon verkkopalvelujen kehittämistyön vahvistaminen.
6. Perusrekistereiden parempi hyödyntäminen verkkopalveluissa: viranomaisten välinen tietojen yhteiskäyttö ja yhteistyömallit.
7. Yhteispalvelupisteiden palvelukyvyn vahvistaminen.
8. Sähköisiä asiointipalveluja koskevan valtion maksupolitiikan selvittäminen.

Verkkopalvelujen kysynnän ja tarjonnan tukeminen
9. Osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet verkon kautta.
10. Julkisten verkkopalvelujen löydettävyyden parantaminen portaalien avulla.
11. Julkisten verkkopalvelujen laadun arvioinnin kriteerit.

Verkkopalvelujen saavutettavuuden, helppokäyttöisyyden ja käyttäjien valmiuksien kehittäminen
12. PK-yritysten verkkoasiointivalmiudet.
13. Pääsy verkkoon kaikille mahdolliseksi.
14. Asiakkaan tunnistamisen ja tunnistamismenetelmien tarve.

Julkisen hallinnon tietoyhteiskuntakehityksen yleinen ohjaus ja koordinointi
15. Kehittämistyön poliittis-hallinnollinen ohjaus ja koordinointi ja toimintaohjelman seuranta.
16. Julkisen hallinnon suositusjärjestelmää (JHS) vahvistetaan.

Näiden toimenpiteiden avulla voidaan jaoston mukaan toteuttaa hallittu siirtymä teollisen kauden byrokraattisesta hallinnosta tietoyhteiskunnan sähköiseen hallintoon. Olennaista hallinnon näkökulmasta on huomion kiinnittyminen hallinto- ja palveluprosessien monikanavaiseen ja asiakaslähtöiseen hallintaan, verkostojen ja kumppanuussuhteiden hyödyntämiseen ja toimintoja integroivaan strategiseen johtajuuteen.
 

2.2. Julkiset verkkopalvelut ja niiden kehittäminen

Valtion- ja kunnallishallinnon sähköiset palvelut ovat olleet laajamittaisen kehittämistyön kohteina jo vuosikymmeniä. Tämän kehittämistyön uranuurtajia ovat Kunnallishallinnon tietotekniikkaneuvottelukunta (KATKO) ja Suomen Kuntaliitto sekä Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnan (JUHTA), jotka ovat käsitelleet erityisesti tietohallinnon, tietojärjestelmien, standardoinnin ja perusrekisterien kehittämiseen liittyviä kysymyksiä. Varsinkin 1990-luvun puolivälistä lähtien sähköisen hallinnon kysymykset ovat laajentuneet ja monimutkaistuneet melkoisesti. Suljettujen sisäisten tietojärjestelmien sijaan kehittäminen alkoi painottua käyttäjäystävällisten verkkopalvelujen, vuorovaikutteisuuden, rajapintojen ja avointen järjestelmien tietoturvaan liittyvien kysymysten suuntaan.

Lähes kaikilla hallinnonaloilla on tehty ja/tai valmisteilla toimenpiteitä sähköisten asiointipalvelujen kehittämiseksi. Muun muassa www-palvelu on käytössä jo useimmilla valtion ja kunnan viranomaisilla. Sähköisiä lomakkeita on saatavissa verkon kautta ja interaktiivisuutta on alettu lisätä eri muodoissaan.

Valtionhallinto

Valtiovarainministeriön selvitys Valtioneuvoston periaatepäätöksen (5.2.1998) toteutumisesta kokoaa edustavan joukon erilaisia vuonna 1999 käytössä olleita asiointipalveluja. Tällaisia olivat mm. seuraavat palvelut (Valtiovarainministeriö 7.3.2000):

• tilaukset ja tiedustelut (Kuluttajavirasto)
• oikeusasioiden vireillepano sähköisesti (Oikeusministeriö)
• karttapaikan palvelut (Maanmittauslaitos)
• vapaa-ajan palvelujen tilaukset ja maksaminen (Metsähallitus)
• osallisuushankkeiden palautekanavat (SM/Kuntaosasto)
• verkkolehdet (Stakes)
• televisiolupailmoitusten tekeminen (Telehallintokeskus)
• domain nimi -tilaukset (Telehallintokeskus)
• tilastotori ja tilastotietopalvelut (Tilastokeskus)
• avoimen työpaikan ilmoitusmahdollisuus ja tiedot avoimista työpaikoista ja koulutusmahdollisuuksista (Työministeriö)
• Virtual Finland (Ulkoministeriö)
• muuttoilmoituksen teko (Väestörekisterikeskus).

Julkisyhteisöjen yhteisponnistuksina luoduista palveluista mainittakoon kansalaisen verkkolomakepalvelu sekä kansalaisen käsikirja. Kun kansalaisen käsikirja (http://www.opas.vn.fi/) avattiin vuonna 1997, silloinen sisäministeri Jouni Backman julisti "julkisten palvelujen tietoyhteiskunnan" alkaneeksi, kansalaisilla kun oli ensimmäistä kertaa käytettävissään yhden www-sivuston kautta avautuva huikea määrä julkisyhteisöjen tuottamaa tietoa. Tosin tilanne on muuttunut vuoden 2002 kuluessa siten, että kansalaisen käsikirja on korvattu Suomi.fi-portaalilla, johon on koottu kaikki julkishallinnon merkittävät verkkopalvelut.

Edellä mainittujen kanssa samaan yhteishankkeiden kategoriaan kuuluu JULHA eli Julkishallinnon yhteyshakemistopalvelu (www.julha.fi), joka sisältää julkishallinnon edustajien yhteystietoja ja työvarmenteita. Väestörekisterikeskus toimii JULHA:n ylläpitäjänä.

Oman lukunsa valtionhallinnon yhteishankkeissa muodostaa TYVI eli Tietovirrat yrityksiltä viranomaisille -järjestelmä, joka otettiin käyttöön jo vuonna 1996. Sen avulla yritykset voivat ilmoittaa viranomaisille verotustietoja, tilastotietoja sekä työeläkemaksutietoja. Sitä hyödyntävät mm. verohallitus, tilastokeskus sekä patentti- ja rekisterihallitus.

STM:n ja Stakesin käynnistämä Satakunnan makropilotti (http://www.makropilotti.fi/) on koko Euroopan mittavimpia sosiaali- ja terveydenhuollon verkkopalvelujen kehittämishankkeita. Projekti käynnistyi 1998 ja sen ensimmäinen vaihe päättyi vuoden 2001 lopulla. Tavoitteena oli kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmästä saumaton ja tehokas, asiakkaalle organisaatiorajat peittävä palvelukokonaisuus. Kokeiluun kuului lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluketjua tukevan asiakaskortin (KELAn palvelukortin) testaaminen sekä tietosuojan ja tietoturvan parantaminen. Sittemmin hanketta jatkettiin siten, että sen 2. vaihe kestää vuoden 2003 loppuun.

Tärkeä avaus valtion paikallisviranomaisten yhteistyön ja verkkopalvelujen kehittämisessä oli aikanaan Verkkopalvelujen tukiprojekti VETURI, jonka puitteissa suunniteltiin ja kokeiltiin julkisia palveluja kuudella alueella Itä-Suomessa. Projektin pääosapuolia olivat Kela, Verohallitus, Työministeriö, kihlakunnanvirastot ja kunnat. Projekti päättyi toukokuussa 2000. Sittemmin tämän alan kokeilujen ja kehittämisen koordinointivastuu keskitettiin JUNA-hankkeelle. Julkisen verkkoasioinnin kehittämishanke eli JUNA toimi sähköistä hallintoa koskevana monipuolisena koordinointi- ja tukihankkeena tehtävänään tukea valtion, kuntien ja välillisen valtionhallinnon viranomaisia verkkoasioinnin kehittämisessä. Hankkeen tavoitteena oli saada koko julkinen hallinto siirtymään verkkopalvelujen aktiiviseksi tuottajaksi ja käyttäjäksi, missä hanke onnistuikin varsin hyvin. JUNA-hanke päättyi vuoden 2001 lopussa. Sen kehittämistoiminnot ja -projektit siirtyivät vuoden 2002 alussa Sisäasiainministeriön Hallinnon kehittämisyksikköön. Lisäksi keskeinen osa hankkeessa tehdystä työstä siirtyi osaksi hallinnon sähköisen asioinnin jaoston esittämää Julkisen hallinnon sähköisen asioinnin toimintaohjelmaa 2002-2003.

Alue- ja kunnallishallinto

Kuntien, seutukuntien ja maakuntien tietoyhteiskuntahankkeet muodostavat kokonaan oman kirjonsa eGovernment-toimintojen kehittämisen kentässä. Varsinkin kuntien verkkopalvelut ovat useimmissa länsimaissa ratkaisevan tärkeitä, sillä kunnat tuottavat suurimman osan kuntalaisten tarvitsemista palveluista ja toimivat muutoinkin näitä lähimpänä olevana hallintotasona. Kiinnostus näihin kysymyksiin näkyy hyvin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa on seurattu tiiviisti kuntien tietotekniikan ja verkkopalvelujen kehitystä (West 2001b; Civic Resource Group 2001). Aivan vastaavasti myös meillä Suomessa paikallis- ja aluetason verkkopalvelujen kehitys on ollut jo muutamia vuosia kasvavan kiinnostuksen kohteena.

Maamme kuntien eGovernment-hankkeet muodostavat laajan joukon infrastruktuurihankkeita, tietoverkkohankkeita, eri hallinnonalojen sisältöhankkeita (koulutoimi, sosiaali- ja terveystoimi, kirjastotoimi jne.), verkkopalvelujen saavutettavuutta edistäviä hankkeita ja vastaavia. Tällä alalla tunnettuja maakunnallisia ja seutuhankkeita ovat mm. Länsi-Suomen Allianssin PARADDIS-hanke ja Kaustisen seutukunnan verkko KASE. Tunnettu kansalaisten tietoverkon seudullinen rakentamishanke on Oppiva Ylä-Karjala. Sen mallin mukaan on käynnistetty Sitran vetämä Oppivat seutukunnat eli OSKU -projekti, jossa Oppivan Ylä-Karjalan hyviä käytäntöjä siirretään luovasti muillekin paikkakunnille. Suomen Kuntaliiton vuonna 1997 teettämän kyselyn mukaan kuntien tietotekninen yhteistyö on kohdistunut mm. tietoliikenteeseen (alue- ja seutuverkot), päätoimialojen hankkeisiin, muiden julkisyhteisöjen kanssa toteutettuihin yhteistyöhankkeisiin, yhteispalvelun järjestämiseen sekä sisäisiin palveluihin (talous-, henkilöstö- tai tietohallinto). (Suomen Kuntaliitto 2002).

Vuoteen 2002 mennessä käynnistettyjä virtuaalikuntahankkeita maassamme ovat Elisan vetämän konsortion toteuttama Virtuaali-Helsinki sekä pienimuotoisemmat virtuaalisesti mallinnetut Tampere, Turku ja Kainuu. Kansalliseen multimediaohjelmaan kuulunut Broadband Village (Ylöjärvi) herätti niin ikään aikanaan runsaasti huomiota.

Varsinaiset Internet-toiminnot ovat kehittyneet kunnissa nopeasti sen jälkeen, kun Oulun kaupunki perusti ensimmäiset verkkosivut 1990-luvun alussa. Vuoden 1995 lopulla vajaalla 50 kunnalla oli omat verkkosivut, jotka olivat pääosin suppeita yleisesittelyjä. Syyskuussa 1997 luku oli kohonnut noin 160:een ja nykyisin jo miltei jokaisella kunnalla on oma www-sivustonsa ja ne ovat myös huomattavasti aikaisempaa monipuolisempia ja vuorovaikutteisempia. Suurista kaupungeista Oulu oli verkkopalvelujen kehittäjänä eturintamassa, samoin Tampere ja pääkaupunkiseudun kunnat. Nykyisin kehittyneitä verkkopalveluja tarjoavat oikeastaan kaikki maamme suurimmat kaupungit ja myös monet keskisuuret kunnat. Ehkä kunnianhimoisin paikallinen aloite tällä hetkellä on eTampere-ohjelma, joka tähtää eEurope-ohjelman paikallisena pilottina Euroopan kärkeen alan yritystoiminnassa, verkkopalvelujen käytössä ja tietoyhteiskunta-alan tutkimuksessa.

Myös kaupunginosa- ja kylätasolla on käynnistetty tietoyhteiskuntahankkeita. Näitä ovat mm. maaseudulla 1980-luvun jälkipuoliskolta lähtien virinneet tietotupa-hankkeet. Kaupungeissa taas alettiin lähinnä 1990-luvun kuluessa muodostaa uudenlaisia kaupunginosayhteisöjä, joista esimerkkeinä käyvät Kotikatu-projekti Helsingissä, Nettilä-projekti Vantaalla sekä Mansetori yhteisö-, keskustelu- ja mediasivustoineen Tampereella. (Ks. Tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunta 2001.)
 

2.3. Oikeudellinen sääntely

Maamme julkisen hallinnon vahvuuksia palvelujen kehittämisessä on jo pitkään ollut lainsäädäntökehyksen joustavuus. Sääntely ei ole asettanut tarpeettomia esteitä sosiaalisten innovaatioiden luomiselle ja leviämiselle. Tärkeä lähtökohta tälle kehittämistyölle oli Valtioneuvoston periaatepäätös sähköisestä asioinnista, palveluiden kehittämisestä ja tiedonkeruun vähentämisestä (VNP 5.2.1998), jonka mukaisesti alan käytäntöjä on pyritty kehittämään.

Hallinnon sähköistä asiointia koskeva sääntelyn kehittäminen nojaa em. valtionneuvoston periaatepäätökseen. Sen linjausten mukaan annettiin sähköisen hallinnon kannalta tärkeä Laki sähköisestä asioinnista hallinnossa (1318/1999), joka tuli voimaan vuoden 2000 alusta. Laki mahdollistaa hallintoasioiden sähköisen vireillepanon, käsittelyn ja tiedoksiannon ja antaa sähköiselle allekirjoitukselle hallinnossa samat oikeusvaikutukset kuin perinteiselle allekirjoitukselle. Laissa säädetään viranomaisen ja hallinnon asiakkaan oikeuksista, velvollisuuksista ja vastuista sähköisessä asioinnissa. Tämä sääntelyn alue tosin muuttuu nopeasti. Viime vuoden lopulla annettiin eduskunnalle esitys laiksi sähköisestä allekirjoituksesta (HE 197/2001 vp) ja aivan äskettäin niin ikään esitys laiksi sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (HE 17/2002 vp), joista viimeksi mainittu hyväksytyksi tultuaan kumoaa aiemmin mainitun lain sähköisestä asioinnista hallinnossa samoin kuin lain sähköisestä viestinnästä oikeudenkäyntiasioissa.

Sähköiseen asiointiin liittyvän kansalaisen sähköisen henkilökortin käyttöönotosta säädettiin virallisesti joulukuussa 1999 voimaan tulleella Henkilökorttilailla (829/1999). Sähköisen henkilökortin käyttöönottoon liittyy myös varmennepalveluja koskevien lainmuutosten säätäminen (Väestötietolaki 527/1999). Väestörekisterikeskus aloitti joulukuussa 1999 varmennepalvelujen tarjoamisen. Sähköistä henkilökorttia voi käyttää viranomaisten kanssa asioitaessa ja myös hankittaessa tiettyjä yksityisen sektorin palveluja tai tuotteita verkosta.

Näiden lisäksi on toki koko joukko OECD:n, maailman tekijänoikeusjärjestö WIPO:n ja vastaavien ylikansallisten järjestöjen sääntelyhankkeita samoin kuin Euroopan unionin direktiivejä (sähköinen allekirjoitus, sähköinen raha, sähköinen kaupankäynti ym.), jotka kehystävät sähköisen hallinnon toimintaa myös meillä Suomessa.
 
 

3. Globaalit eGovernment-trendit

3.1. eGovernment kansainvälisessä keskustelussa

eGovernment on saanut osakseen lisääntyvää huomiota kansainvälisillä foorumeilla. Se on yksi OECD:n jäsenmaiden kehittämispolitiikan keskeisistä kohdealueista. Alan suunnannäyttäjä oli jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien Yhdysvallat, jossa eGovernment-kysymyksiin kiinnitetään edelleen suurta huomiota. Sittemmin sähköisen hallinnon kehittämisessä ovat kunnostautuneet myös erityisesti Iso-Britannia, Saksa ja monet muut Keski-Euroopan maat, Pohjoismaat, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti sekä muutamat Aasian maat, kuten Singapore, Malesia ja Intia.

Kansainvälisten ja kansallisten avaintoimijoiden kiinnostus sähköisen hallinnon ja sitä kehystävien laajempien globaalin tietoyhteiskunnan kehittymisen kysymyksiin on näkynyt mm. erilaisissa kansainvälisissä konferensseissa^*. Vieläkin merkittävämpää on kyseisen teeman nousu regionaalisten ja kansainvälisten organisaatioiden kehittämisohjelmiin. EU on laatinut tietoyhteiskuntaa ja kehitystä koskevia perusteellisia katsauksia eri maanosien tilanteesta. Johtavien teollisuusmaiden käynnistämä laaja-alainen G8 Government On-Line –projekti ja siihen liittyvä GOL International Group on toinen esimerkki tältä alueelta. Kolmantena toimijana on syytä mainita OECD:n yhteydessä toimiva julkisen hallinnon osasto PUMA. Se pyrkii eri tavoin edistämään jäsenmaittensa hallinnon tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä, mihin liittyen sen yksi tuoreista kehittämisteemoista on sähköinen hallinto ja tietojohtaminen. PUMA:n mukaan eGovernment tarjoaa mahdollisuuden kehittää hallinnon ja kansalaisten, palvelun käyttäjien ja yritysten välistä suhdetta hyödyntämällä uutta tieto- ja viestintäteknologiaa. Kyse ei ole pelkästään teknologiasta, vaan paljon monitahoisemmin julkisen hallinnon ja palvelujen järjestämis-, päätöksenteko- ja vastuukysymyksistä.

YK:n jäsenjärjestöjen piiristä on syytä mainita Maailmanpankin Global Development Gateway -aloite ja siihen liittyvä Development Gateway-portaali (http://www.developmentgateway.org/). Maailmanpankissa eGovernment on nähty yhtenä keinona lisätä verotuloja, kustannussäästöjä ja avoimuutta. Se on tässä mielessä tärkeä osa laajempaa kehittämispolitiikkaa, jolla pyritään eri maiden kehityserojen vähentämiseen ja yhteiskunnallisten olojen yleiseen parantamiseen. Tässä yhteydessä on syytä mainita myös UNDP:n aloitteet ja raportit (http://www.undp.org/ hdr2001/), joissa sivutaan myös sähköiseen hallintoon liittyviä globaaleja ongelmia ja kehittämistarpeita.

Sähköisen hallinnon globaaliin ulottuvuuteen liittyvät myös monikansalliset yritykset ja kansainväliset järjestöt. Todettakoon niiden osalta lyhyesti, että yritysten hallinnolle tarjoamat eGovernment-konseptit ovat lisääntyneet viime vuosina huomattavasti (esim. Microsoft, IBM:n Institute for Electronic Government, NIC, ATS, EzGov ja Accenture.). Lisäksi yritykset ovat yhä monisäikeisemmin mukana niin kehittyneiden tietoyhteiskuntien kuin taloudellisen kehityksen perusongelmien kanssa kamppailevien kehitysmaidenkin eGovernment-kehityksessä ja sen suunnan määrittämisessä.

Sosiaalisten liikkeiden suunnalla on taas kannettu huolta epätasa-arvon lisääntymisestä kuin myös globalisaatiokehityksen kielteisten vaikutusten kasaantumisesta kehitysmaihin. Nämä teemat kytkeytyvät tiiviisti eGovernment-keskustelun globaaleihin ulottuvuuksiin. Kaiken kaikkiaan vasta aivan viime vuosien kuluessa eGovernment-kehitykseen liittyvän globaalin eriarvoisuuden mittasuhteet ja vaikutukset ovat saaneet osakseen laajaa kansainvälistä huomiota. Tästä on tulossa selvästi yksi globaalin agendan keskeisiä teemoja, joka vaikuttaa kansainvälisten organisaatioiden toimintalinjauksiin ja kenties myös lähivuosien kehitysyhteistyön painopistealueisiin.
 

3.2. eEurope ja hallinnon kehittäminen

Euroopan tasolla tietoyhteiskuntakehitys pääsi todenteolla käyntiin vuosien 1993-1994 aikana. Noista ajoista lähtien määrätietoisen tietoyhteiskuntaan nojaavan kehittämisajattelun yksi konkreettisimpia ilmenemismuotoja on alun perin vuoden 1999 lopulla Komission aloitteena syntynyt eEurope-ohjelma. Sitä voidaan pitää vuonna 1994 julkaistun Bangemannin raportin ajantasaistettuna versiona. Ohjelmalla pyritään osaltaan varmistamaan, että Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot kykenevät vastaamaan globaalin kilpailun asettamiin haasteisiin.

Eurooppa-neuvoston Lissabonin huippukokouksessa maaliskuussa 2000 kirjattu strateginen tavoite on rakentaa Euroopan unionista vuoteen 2010 mennessä maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoperustainen talous, jossa on kestävä taloudellinen kasvu, enemmän ja myös parempia työpaikkoja ja nykyistä suurempi sosiaalinen koheesio. Tämän tavoitteen saavuttamisen on nähty kytkeytyvän suoraan siihen, miten Euroopan unioni kykenee vahvistamaan tietoyhteiskuntakehitystä ja hyödyntämään sen avaamia mahdollisuuksia.

Euroopan unionin tietoyhteiskuntaa koskevan kehittämistyön konkretisointi edistyi Feiran huippukokouksessa kesäkuussa 2000, jossa hyväksyttiin eEurope 2002 -toimintasuunnitelma. Ohjelman toimenpidealueet on jaettu kymmeneen ensisijaiseen toimenpiteeseen, joita ovat mm. halvemmat Internet-yhteydet, e-kauppa, sähköiset palvelut (erityisesti koulut ja terveydenhuolto), älykkäät liikenneratkaisut ja sähköinen hallinto (government online). eEurope-ohjelman toimintasuunnitelmassa nämä hankkeet koottiin kolmeen hankeryppääseen, jotka ovat (1) halvempi, turvallisempi ja luotettavampi internet, (2) taitojen ja osaamisen vahvistaminen sekä (3) internetin käytön lisääminen avaintoiminnoissa.

eGovernment-teema ei sinänsä ole uusi Euroopan unionin piirissä. Tärkeä avaus aikanaan oli julkisen sektorin tieto käsittelevä vihreä kirja eli Green Paper on Public Sector Information in Information Society (1999), jossa sähköisen hallinnon kehittämisen nähtiin tarjoavan edellytyksiä julkisen palvelun parantamiselle samoin kuin hallinnon yhteyksien tiivistämiselle kansalaisten ja yritysten suuntaan. Myös korkean tason asiantuntijaryhmän raportissa Building the European Information Society for us all vuodelta 1997 korostettiin julkisen sektorin roolia uusien käytäntöjen omaksujana ja kehityksen katalysaattorina. Nämä linjaukset näkyvät edelleenkin vahvoina EU:n kehittämistyössä. Komissaari Erkki Liikanen (2001) on korostanut eGovernmentin kehittämisen lähtökohtana kansalaisten tarpeita, jotka menevät sekä teknologian että hallinnon tarpeiden edelle. Tältä pohjalta hän tiivisti EU:n kehittämispolitiikan ydinalueet käsitteisiin vuorovaikutteisuus, inklusiivisuus, yrittäjämäisyys sekä monikulttuurisuus.

Lissabonin huippukokous esitti, että julkisen hallinnon tulee kaikilla tasoilla hyödyntää uutta teknologiaa tiedon saatavuuden parantamiseksi, ja että jäsenmaiden tulee tarjota sähköisesti keskeiset julkiset palvelut vuoteen 2003 mennessä. Samantapaisia kannanottoja ja pyrkimyksiä on esitetty sekä Euroopan komission että jäsenmaiden edustajien suunnalla^*. Kyseessä oleva tehtävä ei ole niin yksinkertainen kuin miltä se saattaa näyttää. Ensiksikin hallinnon kenttä on hajanainen ja monitasoinen ja sen toimijat ovat varsin erilaisissa lähtökohdissa kun asiaa tarkastellaan Euroopan mittakaavassa. Myös kansalliset erot esimerkiksi kuntien välillä voivat olla huikeat. Tätäkin ongelmallisempaa on eri osatekijöiden keskinäisriippuvuus. Yksi avainkysymys tältä osin on sähköisten palvelujen yhteys kansalaisten arkeen. Millä tasolla on kansalaisten halukkuus tai motivaatio sähköisen palvelujen käyttämiseen, heidän pääsynsä verkkoon tai heidän tietokoneen käyttötaitonsa? Ellei toimivan sähköisen hallinnon edellyttämää kriittistä massaa (riittävän suurta käyttäjämäärää) saada luotua, sähköisen hallinnon nopealle kehittämiselle ei ole perustaa. Tätä kautta käyvät ymmärrettäväksi ne pyrkimykset, joita eGovernmentin osalta on esitetty eEurope-ohjelman toimintasuunnitelmassa.

Suomi on pyrkinyt ottamaan kehittämispolitiikassaan huomioon eEurope-ohjelman tavoitteet. Accenturen (2001c) laatiman seurantaraportin mukaan Suomen tietoyhteiskuntakehityksen kannalta tärkeiden tekijöiden joukkoon kuuluvat erityisesti kansalaisten tasa-arvoiset mahdollisuudet osallistua tietotalouteen sekä sähköisen kaupan edistäminen. Muina tärkeinä kehittämisalueina nousivat esiin verkkojen tietoturva, viranomaisten sähköiset palvelut sekä halvemmat ja paremmat Internet-yhteydet. Suomi on edennyt ohjelman government online -teemakokonaisuudessa kohtalaisesti, joskin varsinkin vuorovaikutteisia julkisia palveluja on käytössä varsin vähän.
 

3.3. Suomen sijoittuminen eGovernment-vertailuissa

Suomesta muodostui yksi 1990-luvun menestystarina. Vaikka 1990-luvun alun syvä lama koetteli koko maata pankkikriisin, konkurssien ja suurtyöttömyyden muodossa, vuosikymmenen puolivälin jälkeen määrätietoinen kehittämispolitiikka alkoi tuottaa tulosta. Suomi on kuulunut kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa huippumaiden joukkoon. Viimeisimmässä, helmikuussa 2002 julkistetussa Maailman talousfoorumin globaalissa kilpailukykyvertailussa Suomi sijoittui ensimmäiselle sijalle. Suomen kansainvälistä mainetta on parantanut varsinkin Nokian huikea nousu maailman matkapuhelinmarkkinoiden selväksi markkinajohtajaksi.

Maamme vahva sitoutuminen tietoyhteiskunnan rakentamiseen oli yksi 1990-luvun jälkipuoliskon leimallinen piirre. Tuossa Internetin laajenemisen ja verkkopalvelujen yleistymisen vaiheessa Suomi olikin monella tavalla eturintamassa. Varsinkin matkaviestinten käyttäjämäärillä, Internet-yhteyksillä ja tietokonepenetraatiolla mitattuna Suomi oli maailman huippua. Myös monet 1990-luvun jälkipuoliskon kokeilut mm. julkisessa hallinnossa olivat sinänsä sarallaan uraauurtavia. Tältä osin olemme lähestymässä uutta murrosta, jonka yksi hyvä indikaattori on juuri sähköinen hallinto. Nimittäin viimeisimpien tilastojen ja vertailujen valossa Suomi ei ole itseoikeutetusti kehityksen terävimmässä kärjessä, vaikka näin ehkä ajatellaan. Meillä on tunnetusti monia vahvuuksia, mutta toisaalta monilla julkisen palvelun osa-alueella olemme jääneet tai jäämässä jälkeen muiden alan johtavien maiden kehitysvauhdista. Alustava tulkinta tilanteesta lienee se, että meillä eGovernment-toiminnot ovat kehittyneet yksittäisillä osa-alueilla, mutta sähköisten palvelujen koko paletti sisältää myös heikkoja kohtia. Niin ikään Suomessa tavallaan pysähdyttiin www-sivujen julkaisemisen ja informaatiopalvelujen tasolle, joka edustaa sähköisten palvelujen kehityksessä vasta ensimmäistä vaihetta.

Myös teledemokratian kehittämisessä Suomi on jo pitkään ollut jälkijunassa, mikä näkyy mm. vähäisinä demokraattisina innovaatioina ja varsin konservatiivisena poliittisena kulttuurina. Meillä toteutetut e-demokratiahankkeet ovat olleet osallistumisen ja vaikuttamisen näkökulmasta julkisen hallinnon ehdoilla synnytettyjä ja usein lähinnä näennäisdemokraattisia. Vertailuna todettakoon, että esimerkiksi eteläisen Brasilian suurimman kaupungin, Porto Alegren teledemokratiahanke (http://www.portoalegre.rs.gov.br/) pyrkii aidosti lisäämään kansalaisten osallistumista kaupungin päätöksenteossa talousarvioprosesseja myöten. Meillä tämänsuuntaista instituutioiden kansalaislähtöistä toimintaa on ollut vaikea käynnistää. Samoin eri puolilla maailmaa vahvistuneet pyrkimykset suoran demokratian lisäämiseksi ovat tehokkaasti jämähtäneet meillä edustuksellisen järjestelmän rattaisiin. Suomen takapajuisuus e-demokratian alueella näyttää yllättävänkin synkältä varsinkin kun asiaa tarkastellaan laajemman kansainvälisen keskustelun valossa (ks. teledemokratian kehityksestä Becker & Slaton 2000).

Yksi kansainvälisten vertailututkimusten sarjan ensimmäisiä tuotoksia oli Cyberspace Policy Research Group'in (CyPRG) vuoden 1998 aineistoilla tehty julkisyhteisöjen verkkosivustojen läpinäkyvyyden ja saavutettavuuden arviointi. Laskennallisesti läpinäkyvyys hallinnon verkkosivuilla oli globaalisti tarkasteltuna noin kolmannes ideaalitilanteesta ja vuorovaikutteisuus vastaavasti niinkin alhainen kuin vajaat 15 % potentiaalisesta maksimitasosta. Verkkosivujen määrää koskevassa arvioinnissa Suomi ei sijoittunut Euroopan kymmenen parhaan joukkoon eikä edes maailman 24 parhaan joukkoon. Kyseessä on sinänsä ongelmallinen indikaattori, mutta samaisessa listauksessa esimerkiksi Luxemburg, Itävalta, Norja, Belgia ja Portugali pääsivät pistesijoille. Pohjoismaiden osalta Tanska oli pisimmällä Norja kannoillaan, kun taas Ruotsi jäi tällä kertaa keskisarjaan. Suomen osalta kyseisessä vertailututkimuksessa todetaan, että maan asema on huomattavasti vaatimattomampi kuin mitä sen kansainvälinen maine olisi edellyttänyt. Suomen hallinnon verkkosivuilla oli tarjolla melko hyvin informaatiota, mutta sen saavutettavuudessa oli tuolloin melkoisesti parantamisen varaa. (Demchak & Friis & La Porte 1999; La Porte et al. 1999.)

Lokakuussa 2001 Darrell M. Westin WMRC Global E-Government Survey'ssa Suomi sijoittui kymmenenneksi USA:n, Taiwanin, Australian, Kanadan, Iso-Britannian, Irlannin, Israelin, Singaporen ja Saksan jälkeen. Tässä tutkimuksessa Suomi sai ainoastaan 40,2 % eGovernment-tasoa kuvaavista maksimipisteistä. Huolestuttavaa oli se, ettei Suomi saanut yhtäkään pistettä kehittyneissä verkkopalveluissa (eli kokonaan verkossa toteutuvissa palveluissa), yksityisyyttä ja turvallisuutta koskevissa politiikkalinjauksissa sekä vammaisten ym. erityisryhmien saavutettavuutta koskevissa kysymyksissä. Sen sijaan julkaisuissa Suomi saavutti täydet 100 % ja tietokannoissakin 76 % maksimipisteistä. Nämä olivat kuitenkin ainoat kategoriat, joista Suomi ylipäätään sai pisteitä. Vastaavanlaisen karkealla tasolla tehdyn globaalin vertailun on esittänyt amerikkalaistutkija Pippa Norris (2001). Hän pohjaa tarkastelunsa mm. CyPRG-ryhmän tutkimustuloksiin. Alla oleva kuva havainnollistaa vuoden 2000 tienoilla vallinnutta tilannetta.

Kuvio 4. eGovernment-kehityksen globaali yleiskuva. (Norris 2001.)

Norrisin (2001) tekemässä Globaalissa eGovernment-vertailussa Yhdysvallat ja Länsi-Eurooppa pitävät odotetusti hallussaan kärkisijoja. Pohjoismaat Ruotsin ja Tanskan johdolla seuraavat heti perässä. Globaalin kuvan nurjalla puolella ovat ennen muuta Lähi-itä sekä Saharan eteläpuolinen Afrikka. Yksittäisten maiden tasolla Saksa piti sähköisen hallinnon kärkisijaa hallussaan, mitä osaltaan selittänee maan teknologisen kehittyneisyyden yhdistyminen federalistiseen järjestelmään. Muut johtavat maat ovat Iso-Britannia, Yhdysvallat, Ranska, Italia, Espanja ja Ruotsi. Yllättäjiä kymmenen parhaan listalla olivat Intia ja Brasilia. Tämäkin jo kertoo, että kyseisen vertailun kriteerit ovat karkeita, eivätkä kuvaa sinänsä eGovernment-toimintojen kehittyneisyyttä varsinkin niiden yhteiskunnallisten vaikutusten tai lisäarvon kannalta. Tulokset antaisivat joka tapauksessa aiheen olettaa, että sellaiset tekijät kuin maan hallituksen kehittämispolitiikan linjaukset, televiestintästrategiat sekä federalistinen hallintojärjestelmä selittävät "määrällisiä" eGovernment-indikaattoreita. Lisäksi on syytä todeta, että monet maat ovat sinänsä pitkällä tietoyhteiskuntakehityksessä ja tunnettuja tämän alan johtavina maina, vaikka ne eivät aina sijoitu eGovernment-vertailuissa aivan terävimpään kärkeen.
 

Mainittakoon viimeisenä kansainvälisenä vertailuna Accenturen vertailututkimus Rhetoric vs Reality - Closing the Gap (2001), jossa tarkasteltiin kansallisen tason verkkopalvelujen laajuutta ja laatua 22 johtavan maan osalta. Tutkimuksessa pyrittiin antamaan kuva valittujen maiden eGovernment-toimintojen kehittyneisyydestä. Tutkimuksen huippukastiin eli innovatiivisiin johtaviin maihin pääsivät Kanada, Singapore ja Yhdysvallat. Näille maille oli tunnusomaista kyky yhdistää visionäärisyys ja toimeenpano, toimia kansalais- ja asiakaslähtöisesti, kehittää palvelujen määrän ohella myös vuorovaikutteisuutta ja asiointiprosesseja sekä helpottaa tiedon löytymistä toimivien portaaliratkaisujen avulla. Tämän rankkauksen kakkossarjaan kuuluvat "visionääriset seuraajat", jollaisiksi rankattiin Norja, Australia, Suomi, Hollanti ja Iso-Britannia. Huomattakoon, että vastaava tutkimus tehtiin vuotta aiemmin 20 maan osalta ja että Suomi ja Portugali otettiin kahtena uutena maana mukaan vuoden 2001 vertailuun. Vertailuun otettujen maiden asemoitumista havainnollistaa seuraava kuvio.

Kuvio 5. eGovernmentin kehittyneisyys 22 maassa. (Accenture 2001b)

Euroopan komissio on laatinut eEurope-ohjelman toteutumisen seurantaan indikaattorit Eurobarometrin perusteella^*. Näistä yksi, "verkon kautta käytettävissä olevien julkisten peruspalvelujen suhteellinen osuus", on lähtökohtana Cap Gemini Ernst & Young'in laatimassa seurantaraportissa Web-based Survey on Electronic Public Services (lokakuu 2001), joka on tehty komission tietoyhteiskuntapääosaston toimeksiannosta. Selvitykseen valituista eGovernment-indikaattoreista 12 koskee hallinnon ja kansalaisten ja 8 vastaavasti hallinnon ja yritysten välistä tiedonvaihtoa. Kyseessä on itse asiassa ensimmäinen eEurope-ohjelman sähköistä hallintoa koskevan osion vertailuraportti. Vertailussa ovat mukana EU-maat sekä Norja ja Islanti eli 17 maata ja se perustuu edellä todetulla tavalla kahdenkymmenen yksittäisen julkisen verkkopalvelun edistyneisyyteen.

Kyseisessä vertailussa käsitellyt julkiset palvelut ryhmiteltiin neljäksi palveluryppääksi seuraavasti: (1) tulonmuodostuspalvelut (tulonsiirtovirrat kansalaisilta ja yrityksiltä hallinnon suuntaan), (2) rekisteröintipalvelut, (3) julkiset palvelut kansalaisille ja yrityksille (työnhakupalvelut, sosiaaliedut, kirjastot jne.) sekä (4) lupakäytännöt. Suomen sijoittuminen ei ollut mitenkään hälyttävän huono missään palveluryppäässä, mutta toisaalta huippupisteet saatiin vain rekisteröintipalvelujen sarjassa. Yllä mainittujen palveluryppäiden kohtaa "Julkiset palvelut kansalaisille ja yrityksille" kuvaa alla oleva kuvio.

Kuvio 6. Eräiden julkisten palvelujen vertailu EU-maiden kesken. (Cap Gemini … 2001.)

Suomi pärjäsi hienosti ennen muuta rekisteröinti- ja tiedonkeruupalveluissa. Muissa palveluklustereissa kuten hallinnolle tuloa tuottavissa palveluissa (verotus) sekä erityisesti julkisissa hyvinvointi- ym. palveluissa Suomen menestys oli itse asiassa varsin heikko. Niin ikään voidaan päätellä, että Suomen taso oli yleisesti parempi yrityksille suunnatuissa palveluissa kuin kansalaisille suunnatuissa palveluissa. Suomi sai 17 maan vertailussa seuraavanlaiset tehtäväaluekohtaiset sijoitukset:

Viiden parhaan joukossa:
1. sija: muuttoilmoitukset; sosiaaliset avustukset työntekijöille
2. sija: yritysverotus; ALV; ympäristöluvat
3. sija: julkiset kirjastot; ilmoittautuminen korkeakouluihin
4. sija: julkiset hankinnat; sosiaaliturvaedut
5. sija: tietojen luovuttaminen tilastoviranomaiselle

Heikommin kehittyneet palvelut:
6. sija: tulliselvitykset; uuden yrityksen rekisteröinti; terveyspalvelut; poliisi-ilmoitukset
9. sija: rakennuslupahakemukset
10. sija: työnhakupalvelut
11. sija: henkilökohtaiset dokumentit
13. sija: tuloverot

(Suomen osalta vertailussa ei käsitelty syntymä- ja avioliittotodistuksia eikä auton rekisteröintiä, koska nämä luokiteltiin Suomen osalta ns. ei-relevanteiksi palveluiksi.)

eEurope-toimintaohjelman eGovernment-vertailussa helmikuussa 2001 Suomi sijoittui Hollannin jälkeen toiseksi, kun tarkasteltiin hallinnon web-sivuilla vierailleiden internet-käyttäjien suhteellista osuutta EU-maissa. Suomalaiset latasivat ja etsivät sivuilta julkishallinnon tuottamaa tietoa suhteellisen paljon. Suomalaiset ja tanskalaiset lähettivät eniten e-mail -tiedusteluja. Kaavakkeiden lähettämisessä viranomaisille Suomi sijoittui kuitenkin Hollannin, Tanskan ja Ruotsin jälkeen vasta neljänneksi. Vaikka nämä tuovat esiin Suomen vahvuuksia, yleisarvio näyttää olevan, että verkkopalvelujen alueella on vielä melkoisesti kehittämisen varaa.

Kuvio 7. Hallinnon verkkopalvelujen vertailu. (Government Services Online 2001)

Kuntien Internet-käyttöä selviteltiin Euroopan unionin osalta huhtikuussa 2000 tehdyllä selvityksellä. Kustakin maasta valittiin 30-350 kunnan näyte, jonka edustajia haastateltiin puhelimitse. Kaikkiaan selvityksessä tehtiin 1774 haastattelua (esimerkiksi Suomesta sata haastattelua). Tutkimus paljasti EU-maiden kuntien tilanteesta seuraavia asioita:

• 56 %:lla kunnista on www-sivu.
• 63 %:a kunnista ilmoittaa sivuillaan viranhaltijoiden sähköpostiosoitteet.
• 14 %:lla kunnista on kansalaisfoorumeita.
• 8 %:ssa kunnista on mahdollista imuroida verkosta virallisia asiakirjoja.
• 1 %:ssa kunnista maksuja ja veroja voi maksaa verkon kautta.

Kuten kuntavertailuissa yleensä, kuntien erot vaihtelivat melkoisesti asiakohtaisesti. Suomi sai huippusijoja esimerkiksi viranhaltijoiden sähköpostiosoitteiden saatavuuden ja oikeudellisten asiakirjojen saatavuuden vertailussa, mutta taas sähköisten asiakirjojen ja henkilökohtaisten dokumenttien saannin ja monien vastaavien palvelujen suhteen Suomen kunnat eivät menestyneet kovinkaan hyvin, kuten alla oleva kuvio osoittaa yhden esimerkin valossa.

3.4. Johtopäätökset

Edellä on pyritty hahmottamaan keskeisiä Suomen sähköistä hallintoa koskevia kysymyksiä. Varsinkin kansainväliset vertailut ovat tässä hyvä apu, joskin niiden kriteereissä on selvästikin vielä melkoisesti parantamisen varaa. Joka tapauksessa vertailut osoittavat, että Suomi ei ole kyennyt kehittämään sähköistä hallintoa kaikilta osin niiden odotusten mukaisesti, joita 1990-luvun puolessa välissä alkanut myönteinen kehitys synnytti. Meneillään oleva toiminnallisuutta, vuorovaikutteisuutta ja kriittisen massan muodostumista odottava tietoyhteiskunnan "kolmas aalto" on todellinen koetinkivi maamme hallinnolle sen eri tasoilla. Nyt on kyettävä uudistamaan prosesseja ja luomaan aitoa lisäarvoa hallinnollisten käytäntöjen, palvelujen järjestämisen ja demokratian alueella.

Suomen yleistilanteen luonnetta voitaneen havainnollistaa siten, että tietoyhteiskunnan kehittämisen yleiset edellytykset ovat meillä edelleenkin varsin hyvät, mutta sähköinen hallinto samoin kuin e-demokratia eivät ole kehittyneet siinä määrin kuin nämä yleiset edellytykset olisivat mahdollistaneet. Toisaalta kehittämistyötä on tehty määrätietoisesti eri hallinnon tasoilla ja osa sen tuloksista näkyy vasta vuosien päästä. Suomen kansainvälistä asemaa havainnollistaa tältä osin seuraava kuvio.

Kuvio 9. Sähköinen hallinto ja tietoyhteiskuntakehitys. (Norris 2001.)

Yllä olevan kuvion sanoma on lyhykäisyydessään se, että tietoyhteiskuntana Suomi on varsin pitkälle kehittynyt, mutta sen sähköinen hallinto ei kuulu aivan kansainväliseen kärkeen (Suomi löytyy tunnuksella 'Fin' yllä olevasta kuviosta lähimpänä oikeaa alakulmaa). Yhdysvallat on omassa luokassaan molemmilla ulottuvuuksilla (US), kun taas esimerkiksi Brasilia (Braz) tai Malesia (Mal) ovat heikosta tietoyhteiskuntakehityksestään huolimatta kirineet sähköisessä hallinnossa ohi Suomen. Vaikka tässäkin on muistutettava vertailussa käytetyn eGovernment-indikaattorin ongelmallisuudesta, vertailun tulos on hyvä pitää mielessä pohdittaessa maamme sähköisen hallinnon strategista kehittämistä.
 
 

4. eGovernment-tutkimus

Sähköistä hallintoa koskevat ohjelmalliset puheenvuorot ja strategiset dokumentit lisääntyivät 1990-luvun tietoyhteiskuntakehityksen siivittäminä kaikissa johtavissa tietoyhteiskunnissa. Tähän sarjaan kuuluvat useat Euroopan komission laatimat tai sen toimeksiannosta laaditut selvitykset ja vastaavanlaiset kehittämistyötä palvelevat raportit. Kuitenkin varsinainen akateeminen perustutkimus ja pitkälti myös soveltava tutkimus on jäänyt yllättävän vähäiseksi niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin.
 

4.1. Katsaus kansainväliseen tutkimukseen

Hallinnon kehittämistä ja uudistamista koskevan tutkimuksen painopiste on ollut ennen muuta uuden julkisjohtamisen, hallinnon rakenteellisen uudistamisen ja palvelujen uudelleenorganisoinnin kysymyksissä (ks. esim. Naschold 1995; Osborne & Gaebler 1993, Walsh 1995; Pollitt 1993; Farnham & Horton 1996; Temmes 1998). Varsinaisia hallinnon tietotekniikan sovelluksia ja sähköistä hallintoa koskevia yhteiskunta- ja hallintotieteellisiä avauksia tehtiin 1990-luvun kuluessa yllättävän vähän. Esimerkiksi Phil Agren kokoamaa Social Aspects of Computing -teeman kirjallisuusluetteloa vuosilta 1994-1997 hallitsevat sellaiset teemat kuin e-kauppa ja sähköinen liiketoiminta, tietotekniikan eettiset kysymykset, viestintään liittyvät teemat, turvallisuuskysymykset, yksityisyyden ongelmat, telekommunikaatioalan sääntely ja kehitys sekä muutamat tietojärjestelmiin ja teknologisiin sovelluksiin liittyvät teema-alueet. Sähköistä hallintoa lähempää sivuavia teemoja olivat mm. koulujen ja terveydenhuollon tietotekniikka, kirjastot sekä oikeudellinen sääntely, mutta alan ydinalueelle ei osunut montakaan teosta, vaikka tarkastelussa oli mukana arviolta 1.300 teosta ja artikkelia. Käytännössä alan tutkimusta alkoikin ilmaantua vasta 1990-luvun viimeisinä vuosina.

Todettakoon tässä yhteydessä, että sinänsä julkisen hallinnon ymmärtämisen ja kehittämisen kannalta tärkeää yhteiskuntateoreettisesti latautunutta kirjallisuutta alkoi ilmestyä lähinnä 1990-luvun puolivälistä lähtien (Castells 1996; Dutton 1996; Webster 1995; Stehr 1994), mutta varsinainen sähköinen hallinto ilmiönä ja siihen liittyvine sosiaalisine prosesseineen jää niissä pääsääntöisesti varsin vähälle huomiolle. Toinen tärkeä seikka on se, että vaikka sähköisen hallinnon ydinalueelle osuvaa tutkimusta on varsin niukasti, kyseistä teemaa väljästi sivuavaa kirjallisuutta on sitäkin enemmän. Sähköisen hallinnon kysymyksiä sivutaan usein esimerkiksi julkisjohtamisen, julkisten palvelujen kehittämisen, demokratian uudistamisen tai alueellisen kehittämispolitiikan kysymyksiä käsittelevässä kirjallisuudessa. Näissä tutkimuksissa viittaukset sähköiseen hallintoon jäävät tosin yleensä varsin ylimalkaisiksi ja viitteellisiksi, koska niissä päähuomio ei yleensä kohdistu varsinaisesti sähköiseen hallintoon, vaan esimerkiksi julkisen hallinnon ja palvelujen markkinaperusteisiin organisointitapoihin, kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismuotojen kehittämiseen tai tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiseen omaehtoisessa alueellisessa kehittämisessä. Sähköisen hallinnon teemat näkyvät tällaisissa tutkimuksissa lähinnä yleiselle tasolle jäävinä viittauksina (vrt. luvussa 1 esitetty kuvaus eGovernment-käsitteen sisällöstä ja alasta).

Ensimmäisten eGovernment-teemaa koskevien kokoavien esitysten joukossa oli mm. Christine Bellamyn ja John Taylorin Governing in the Information Age (1998). Muita teemaan liittyviä yleisteoksia ja tutkimuksia ilmaantui muutaman vuoden kuluessa jo useita (esim. Reeder 1998, Snellen & van de Donk 2000, Pardo 2000; Grönlund 2000 ja Heeks 2001.) Kaupunkitutkimuksen alueella klassikon aseman ovat saaneet Manuel Castellsin The Informational City vuodelta 1989 sekä Stephen Grahamin ja Simon Marvinin Telecommunications and the City vuodelta 1996 (muista tämän alan esityksistä mainittakoon Blakely 1991 ja Fidelman 1994). Näistä Simonin ja Marvinin työ on eGovernment-teeman kannalta selvästi relevantimpi. Tuoreemmasta kirjallisuudesta on syytä mainita Åke Grönlundin toimittama Electronic Government: Design, Applications & Management (2002). (Ks. alan tutkimuksesta Kasvio 2001; Grönlund 2002, Anttiroiko 1999.) Muista teoksista mainittakoon G. David Garsonin toimittama Information Technology and Computer Applications in Public Administration: Issues and Trends (1999) ja sen vuonna 2003 ilmestyvä toinen laitos, joka julkaistaan otsikolla Public Information Technology: Policy and Management Issues. Lisäksi Alexei Pavlichev ja G. David Garson ovat kokoamassa antologiaa otsikolla Digital Government: Principles and Best Practices, joka ilmestynee Idea Group Pressin julkaisemana vuonna 2003. Juuri tämäntyyppistä kirjallisuutta julkaistaan 2000-luvun alun kuluessa paljon etenkin kansainvälisten kustantajien toimesta.

Uuden vuosituhannen alussa eGovernment-alan kirjallisuuden julkaisutahti näyttää kiihtyvän niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Silti yleiskuva tämän ajan eGovernment-tutkimuksesta on, että käsittely kohdistuu pääosin ohjelmallisiin kehittämispyrkimyksiin tai 'hyvien käytäntöjen' pintapuoliseen vertailuun. Varsinaista akateemisesti orientoitunutta tutkimusta on julkaistu lopultakin yllättävän vähän. Ymmärrettävistä syistä tämä samainen piirre korostuu eri puolilla maailmaa käynnistetyissä eGovernment-alan tutkimus- ja kehittämisprojekteissa, jotka ovat hyvin käytännönläheisesti orientoituneita. Poikkeuksiakin toki löytyy, kuten esimerkiksi Iso-Britanniassa toteutettu Virtual Society? -hanke sekä sitä temaattisesti jatkava eSociety -tutkimusohjelma. Meillä Suomen Akatemian Tiedon tutkimusohjelma sisälsi samanlaisia aineksia, joskin sen teema-alueet hajautuivat laajasti tiedontutkimuksen eri osa-alueille, jättäen melko marginaalisen vaikutuksen eGovernment-alan tutkimukseen.
 

4.2. Suomalainen eGovernment-tutkimus

Hallinnollisesti painottuneet selvitykset ja työraportit eivät pysty tuottamaan kaikkea sitä tietoa, jota tarvitaan tietoyhteiskuntakehitykseen liittyvistä tuoreista ilmiöistä. Tältä kannalta juuri sähköistä hallintoa koskeva tilanne on ongelmallinen. Nimittäin tietoyhteiskuntaa eri tavoin käsittelevää kirjallisuutta on kyllä kertynyt viime vuosien aikana varsin runsaasti, mutta sähköisen hallinnon ydinaluetta koskevaa tutkimusta on todella niukasti. Lisäksi tämä vähäinenkin tutkimus on ollut kirjavaa ja hajanaista. Merkittäviä tutkimusohjelmia alalla ei ole ollut eikä myöskään kansainvälistä näkyvyyttä ole juurikaan saatu.

Sähköiseen hallintoon ehkä keskeisimmin liittyvänä akateemisena väitöskirjana mainittakoon Auli Keskisen Towards User Empowerment (1999). Muita teemaa sivuavia ylempiä opinnäytteitä ovat mm. kansalaisten viestintävalmiuksia käsittelevä Marja-Liisa Viherän Ihminen tietoyhteiskunnassa (1999) sekä kansalaisten verkko-osallisuutta käsittelevä Sinikka Sassin Verkko kansalaisyhteiskunnan käytössä (2000). Yleisesityksiä on tältä alalta löytyy mm. tietotekniikan käytöstä julkishallinnossa (Kasvio 2001), tietoyhteiskunnan hyvinvointipolitiikasta (Marski 2001), sähköisestä asioinnista (mm. Kuopus 2000), viranomaisten välisen sähköisen viestinnän oikeudellisista kysymyksistä (Perttula 2002), verotuksesta (Penttilä 1998), hallinnon ja kansalaisten välisestä vuorovaikutuksesta (Mälkiä 1996; Viherä 1996), kuntien verkkopalveluista (Taavila 2000) sekä kuntien ja alueiden roolista tietoyhteiskunnassa (Anttiroiko 1999; 2000; 2001; Anttiroiko & Savolainen 1999; Anttiroiko & Mälkiä 2000).

Tutkimuksen nykytilaa ajatellen olisikin syytä pohtia, miten eGovernment-alan tutkimusta voitaisiin vahvistaa. Tutkimuksella voitaisiin tuottaa strategisesti tärkeää tietoa sähköisen hallinnon kehityksestä, lisätä ymmärrystä kyseisen ilmiön luonteesta, monipuolistaa yhteiskunnallista keskustelua ja tukea eGovernment-alan kehittämistyötä. Tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunnan Hallinnon sähköisen asioinnin jaoston ehdotus julkishallinnon sähköisen asioinnin toimintaohjelmaksi vuosille 2002-2003 ei sisällä minkäänlaista viittausta tähän suuntaan, mutta perusteita kyseisen näkökohdan vakavaan pohdintaan on olemassa, kuten tässäkin selvityksessä on käynyt ilmi. Tutkimusta tarvitaan yhtäältä kansainvälisen tutkimustiedon välittämiseksi Suomeen ja myös maamme kansainvälisen profiilin nostamiseksi alan tutkimuksessa ja toisaalta tutkimustiedon tuottamiseksi kansallisesti tärkeiltä painopistealueilta. Nykytilanteen yksi tunnuspiirre on se, että esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Euroopassa ilmestyy runsaasti uutta eGovernment-kirjallisuutta, joka ei useinkaan löydä tietään suomalaiseen keskusteluun. Kaiken kaikkiaan siis alan tutkimuksen edistämiseen ei selvästikään ole kiinnitetty riittävästi huomiota.

Tässä yhteydessä ei ole mahdollista käydä läpi eGovernment-tutkimuksen keskeisimpiä haasteita, mutta yleisinä tutkimusta kaipaavana teema-alueena on syytä nostaa esiin kyseisen käsitteen sisällön selkiyttäminen. Tämä tutkimustarve on ilmeinen jo senkin vuoksi, että sähköisen hallinnon mahdollisuuksia ja vaikutuksia on vaikea hahmottaa ellei kyseisestä käsitteestä ole riittävän selkeää ja analyyttista kuvaa. Muita alan tutkimusteemoja ovat mm. sähköisen hallinnon toimintakentän ja -muotojen jäsentäminen, asianhallintaprosessien sekä digitaalisten asiointi- ja palveluprosessien ja niiden uudelleenorganisoinnin analysointi, sähköisen hallinnon sidosryhmäsuhteiden tutkimus eri muodoissaan (eGovernance) sekä yleisempi sähköisen hallinnon kehityksen kansallinen ja globaali analysointi ja vertailu. Lisäksi tähän kuvaan tulevat teknologisiin ratkaisuihin sekä tietojärjestelmiin ja -prosesseihin painottuneet tutkimusteemat (älykorttijärjestelmät, televoting-järjestelmät, johdon tietojärjestelmät jne.). Sähköisen hallinnon tulevaisuuden kannalta myös mobiilit julkiset palvelut, GIS-sovellukset sekä digi-TV:n hyödyntämismahdollisuudet ovat tärkeitä kansallisia tutkimusalueita.

Tämän alan tutkimusta ja kriittisen 'tutkijamassan' muodostusta tulisi pystyä edistämään niin nopeassa tahdissa, että niin teoreettista kuin empiiristäkin tutkimustietoa voitaisiin hyödyntää tulevina vuosina sähköisen hallinnon kehittämistyössä eri hallinnon tasoilla.
 

4.3. Tutkimus ja käytännön kehittämistyö

Sähköistä hallintoa palvelevaa käytännönläheistä selvitystyötä on tehty niin meillä kuin muuallakin oikeastaan jo 1970-80-luvuilta lähtien. Sisäasiainministeriön yhteydessä toimiva Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA) perustettiin vuonna 1988 tehtävänään valtion ja kuntien tietohallintoyhteistyön suunnittelu ja tietohallintoyhteistyöhön liittyvien periaatteellisesti tärkeiden kysymysten käsittely. Se myös sovittaa yhteen valtion- ja kunnallishallinnon tietotekniikan, tietohallinnon ja sähköisten asiointipalvelujen kehittämistä.

Kuntasektorilla suuret kaupungit olivat käyttäneet reikäkortteja jo 1940-50-luvuilta lähtien, mutta vasta 1960-luku merkitsi tietotekniikan käytön lisääntymistä. Tuolloin myös Helsinki, Tampere ja Turku perustivat omat atk-keskuksensa. Kuntien keskusjärjestöjen piirissä alan kehittämistoiminta käynnistyi vuoden 1964 tietotekniikkatoimikunnan muodossa. Samana vuonna perustettiin myös kuntien atk-neuvottelukunta. Sen toiminnan uudelleen käynnistäminen tapahtui virallisesti vuoden 1978 perustetun Kunnallishallinnon atk-neuvottelukunnan (KATKO) muodossa, jonka toiminta kesti aina vuoteen 1993 siirtyen sen jälkeen Suomen Kuntaliitolle. Sen rinnalla vuodesta 1986 lähtien toimi lisäksi Teknisen hallinnon atk-toimikunta (Tekatko), joka lopetti toimintansa niin ikään 1990-luvun alussa.

Nykyisin kuntasektorin keskeisin vaikuttaja on Suomen Kuntaliitto, jonka agendalla tietoyhteiskunta-teema ja sen osana myös sähköinen hallinto on nostettu merkittävään asemaan (http://www.kuntaliitto.fi/). Suomen kuntaliitto on julkistanut erityisen TietoyhteisKUNTA-stratetgian elokuussa 2001, jossa käsitellään kuntien, valtionhallinnon ja kuntaliiton roolia tietoyhteiskunnan kehittämisessä ja korostetaan kuntasovitteisia ratkaisuja paikallistason toiminnan perustana. Esimerkiksi sähköisten palvelujen osalta strategiassa todetaan, että "[s]ähköisten palveluiden yhteydessä on kehitettävä palveluprosesseja ensisijaisesti palvelemaan asiakkaiden tarpeita yli eri toimintasektoreiden rajojen. Saman ratkaisun on toimittava eri palvelukanavissa. Sähköisen asioinnin kehittämisessä on pyrittävä laajaan yhteistyöhön ja kaikille kunnille sopiviin ratkaisuihin." Luonnollisesti kuntaliiton tytäryhteisöillä - erityisesti Audiator, Efektia, Kuntakouluts ja Suunnittelukeskus - on oma roolinsa sähköisen hallinnon kehittämisessä ja alan koulutuksen tarjoamisessa^*.

Tietoyhteiskuntakehityksen tiedontarvetta ovat tyydyttäneet monet muutkin tahot. Tilastokeskus aloitti vuonna 1996 projektin, jonka tuloksena syntyi tietoyhteiskuntaa ja sen kehitystä kuvaava indikaattorijärjestelmä. Tämä kehitystyö palvelee osaltaan hyvin alan tutkimusta. Tekes ja Sitra ovat rahoittaneet projekteja, jotka ovat tuottaneet sähköisen hallinnon kehittämiselle arvokasta taustatietoa. JUNA-hankkeessa on niin ikään tuotettu tutkimuksellisestikin kiinnostavia raportteja. Mainittakoon vielä, että Tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunta on tuottanut hyödyllisiä seurantaraportteja suomalaisen tietoyhteiskunnan kehittymisestä. Lopuksi on syytä vielä mainita Valtiovarainministeriön Hallinnon kehittämisosasto, joka on merkittävällä tavalla edesauttanut sähköisen hallinnon kehittymistä Suomessa.

Kuten edellä todettiin, eGovernment-alan selvitykset ja käytännön kehittämisprojektit ovat tärkeitä, mutta eivät kata kaikkea sähköisen hallinnon vaikutuksia, riskejä ja kehittämismahdollisuuksia koskevaa tutkimustiedon tarvetta. Tutkimuksen vahvistaminen ja tutkimustiedon hyödyntäminen on suuri haaste alan koulutus- ja opetusalan instituutioille, alan tuotteita ja palveluja tarjoaville yrityksille ja ennen muuta valtion- ja kunnallishallinnolle.
 
 

5. Tampere eGovernment-alan osaamiskeskittymänä

5.1. eGovernment ja Tampereen yliopisto

Tampereen yliopistossa annettava opetus ja sen suojissa tehty tutkimus on profiloitunut kiinnostavalla tavalla niin Suomen yleisen tietoyhteiskuntakehityksen kuin sähköisen hallinnonkin kannalta. Varsinkin kun otetaan huomioon, että hallinnon ja politiikan tutkimuksen saralla Tampere on maamme akateeminen keskus, on perusteltua kysyä tulisiko nimenomaan Tampereen yliopiston ottaa keskeinen kansallinen rooli eGovernment-alan tutkimuksen ja opetuksen tason kohottamisessa. Samaa tavoitetta tukee Tampereen seudulle muodostunut dynaaminen toimintaympäristö, jossa tietoyhteiskunnan kehittämiseen liittyvät aktiviteetit ovat poikkeuksellisen monipuolisia.

Tampereen yliopisto on jo vuosia pitänyt tietoyhteiskuntaa yhtenä opetuksen strategisena painopistealueena. Tärkeimmät tämän alan strategialinjaukset tehtiin TaY:n hallituksen tammikuussa 1996 hyväksymässaä Tampereen yliopiston strategiassa, jossa yliopiston painopistealueiksi määriteltiin Eurooppaan, tietoyhteiskuntaan ja palveluosaamiseen liittyvä tutkimus ja opetus. Tietoyhteiskunnan tutkimuksen osalta todettiin, että sitä ovat olleet kehittämässä monet laitokset ja oppiaineet, kuten informaatiotutkimuksen laitos, tiedotusoppi, psykologia, tietojenkäsittelyoppi, tilastotiede, matematiikka, taideaineet, tietokonekeskus (hypermedialaboratorio) ja täydennyskoulutuskeskus, yrityksen taloustieteen laitos, kasvatustieteiden laitos ja filosofia. Keskeinen periaate oli vastata informaatioteknologian kehitykseen liittyvään asiantuntemuksen kysyntään. Viimeisin yliopiston strategia on hyväksytty maaliskuussa 2001, jossa ei enää asetettu varsinaisia yliopistokohtaisia sisällöllisiä painopistealueita. Informaatioteknologian yhteiskunnallisen merkityksen lisääntyminen samoin kuin Tampereen seudun informaatio- ja terveysteknologian ja multimedia-alan vahva kehitys on siinäkin otettu huomioon mahdollisuuksia avaavina tekijöinä, joiden hyödyntämisessä korostuu yhä enemmän yhteistyö TTKK:n kanssa.

Tietoyhteiskuntaan liittyvän tutkimuksen ja opetuksen kehittämistä sivuttiin TaY:n rehtorin toimeksiannosta vuonna 1999 tehdyssä selvitysmiesraportissa Tietoyhteiskunnan tutkimuksen ja opetuksen aseman järjestäminen Tampereen yliopistossa, jonka laati Ari Pöyhtäri. Samoihin aikoihin Liisa Marttila laati sisäistä käyttöä varten esiselvityksen otsikolla Digitaalisiin palveluihin liittyvien uusien maisteriohjelmien luominen Tampereen yliopistoon. Pöyhtärin laatiman raportin osalta todettakoon, että siinä tunnistettiin yleinen tarve keskittyä tietoyhteiskunnan tutkimuksessa tietyille tutkimusalueille, joiden määrittelyssä korostuu lähtökohtaisesti Tampereen yliopiston vahva ja monipuolinen yhteiskuntatieteellinen tutkimus- ja opetusperinne. Se antaa jo sellaisenaan viitteitä niistä teema-alueista, joilla yliopisto voisi erikoistua tietoyhteiskuntatutkimuksessa. Raportissa nähtiin tärkeimpinä uusina mahdollisina tutkimusalueina telekommunikaatioalan yhteiskunnallisten vaikutusten tutkimus sekä informaatioteknologian käyttäjälähtöinen tutkimus. Rahoituksen osalta keskeisiksi tavoitteiksi katsottiin uusien lahjoitusprofessuurien hankkiminen em. aloilta. Informaatiotieteiden tiedekunnan ja myös Tietoyhteiskuntainstituutin perustaminen heijastelevat jossain määrin niitä näkemyksiä, joita selvitysprosessin aikana nousi esiin.

Tampereen yliopiston professorikunnan mukaan tietoyhteiskuntaan liittyvä tutkimus on yliopiston kannalta tärkeä painopistealue. Näin voi päätellä Aikalaisessa (Nr 6 - 9.4.2001) julkaistun TaY:n ja TTKK:n professorien näkemyksiä kartoittavan professoribarometrin tuloksista, joissa tärkeiksi osaamisalueiksi mainittiin mm. tietoyhteiskuntatutkimus, informaatio- ja mediatutkimus, sosiaali- ja käyttäytymistieteellinen teknologiatutkimus sekä bio- ja terveysteknologia-alan tutkimus. Samaan suuntaan viittaa hyvin käytännöllisellä tavalla myös alan tutkimus- ja kehittämishankkeiden määrän huomattava lisääntyminen Tampereen yliopistossa.

Vaikka tietoyhteiskuntaan liittyvän yleisen kiinnostuksen voidaan katsoa luovan hedelmällistä maaperää eGovernment-alan tutkimuksen ja opetuksen kehittämiselle, tämän teema-alueen avaukset ovat jääneet todella vähäisiksi. Syitä tähän on varmasti monia, mutta lienee ilmeistä, että hallinnontutkimuksen hajautuminen, alan perinteisten teemojen hallitsevuus eri oppialoilla sekä opetushenkilökunnan kompetenssikysymykset ovat vaikuttaneet ratkaisevasti nykyisen tilanteen muotoutumiseen. Toisaalta taas informaatiotieteiden suunnalla kiinnostus julkisen hallinnon sovelluksia kohtaan on ollut suhteellisen vähäistä. Näiden tekijöiden yhteisvaikutus on ollut eGovernment-alan jääminen tutkimuksen ja opetuksen kehittämisen katvealueeseen.

Tutkimus- ja kehittämistoiminta ja sen organisointi

Tampereen yliopiston tietoyhteiskunnan tutkimusta edistävien strategisten linjausten mukaisia toimenpiteitä toteutettiin perustamalla vuonna 1996 Tietoyhteiskunnan tutkimuskeskus eli INSOC, joka sittemmin sulautettiin Tietoyhteiskuntainstituuttiin. INSOCin tutkimushankkeista merkittävimpien joukkoon kuuluivat lasten ja nuorten matkaviestintää, Satakunnan makropilotin arviointia, digitaalista mediaa, muuttuvaa työkulttuuria sekä tietoyhteiskunnan tilaa koskevat hankkeet. Lisäksi keskus vastasi Suomen Akatemian Tiedon tutkimusohjelman koordinoinnista.

Tampereen yliopisto on yhdessä Tampereen teknillisen korkeakoulun (TTKK) kanssa vahvasti sitoutunut eTampere -ohjelmaan varsinkin Tietoyhteiskuntainstituutin sekä e-Business Research Center'in (eBRC) kautta.

eTampere-ohjelman suunnitelma julkistettiin vuoden 2000 lopulla. Tietoyhteiskuntaan kohdistuvan tutkimuksen ja opetuksen osalta sen kunnianhimoisena pyrkimyksenä on nostaa Tampere yhdeksi johtavaksi keskukseksi maailmassa. Tämän yleistavoitteen saavuttamiseksi perustettiin Tietoyhteiskuntainstituutti (Information Society Institute, ISI), joka on jo lähtökohtaisesti yksi tärkeimpiä kansallisia avauksia nimenomaan alan tutkimuksen ja opetuksen kehittämiseksi Euroopan huipputasolle. Instituutin tulostavoitteeksi asetettiin lähes 17 miljoonan euron suuruinen hankekanta vuosina 2001-2005, josta Tampereen kaupungin osuus tulee olemaan 12,5 % ja TaY:n ja TTKK:n osuus vastaavasti 18,5 % loppuosan koostuessa yksityisestä ja julkisesta hankerahoituksesta. Instituutti käynnisti toimintansa vuoden 2001 jälkipuoliskolla. Tuolloin toteutetun ensimmäisen aiehakukierroksen tuloksena instituutti hyväksyi 35 hanketta, joille myönnettiin hieman yli 0,5 miljoonaa euroa vuosille 2002-2003. Näiden hankkeiden tavoiteltu kokonaisrahoitus nousee kaikkiaan hieman yli 17 miljoonaan euroon, joten lähtökohdat alan tutkimuksen vahvistamiseen ovat hyvät. Instituutin temaattisiin painopistealueisiin kuuluvat mm. sähköinen hallinto ja hyvinvointipalvelut.

Tampereen yliopiston Informaatiotieteiden tiedekunnan puitteissa toimii Tietoyhteiskuntainstituutin ohella Tampere Unit for Computer-Human Interaction (TAUCHI) (http://www.cs.uta.fi/ research/hci/), Hypermedialaboratorio (.http://www.uta.fi/hyper/) sekä Opetusteknologiakeskus (http://www.uta.fi/hyper/otk/). Taloudellis-hallinnollisen tiedekunnan osalta vastaavia keskuksia ovat Hallintotieteiden keskus (School of Public Management) sekä Tampereen yliopiston liiketaloudellinen tutkimuskeskus. Yhteiskuntatieteiden saralla tietoyhteiskuntaa sivuavia teemoja käsitellään mm. Journalismin tutkimusyksikössä sekä Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksessa.

Tampereen yliopiston piirissä toteutetun tutkimuksen osalta mainittakoon Suomen Akatemian Tiedon tutkimusohjelman puitteissa toteutettu professori Reijo Savolaisen johtama tutkimushanke Tietoyhteiskunnan tila ja tulevaisuus Suomessa, joka oli laajimpia tietoyhteiskunnan tutkimushankkeita maassamme (päättyi vuoden 2001 lopussa). Niin ikään Suomen Akatemian saman ohjelman puitteissa rahoitettuja tamperelaisprojekteja ovat Työelämän tutkimuskeskuksessa erikoistutkija Tuula Heiskasen johdolla toteutettu Tietoyhteiskunnan liikkuvat rajat - työelämän uudet käytännöt. sekä prof. Pertti Vakkarin johtama Digitaalinen media II: Vuorovaikutteinen tiedonhaku ja oppiminen. Tässä yhteydessä on syytä mainita myös Journalismin tutkimusyksikön vuosina 1998-2000 toteuttama kansallisesti merkittävä Paikallisuus verkkomediassa (Locality in the Global Net) -projekti, jonka vaikutukset näkyvät edelleen mm. useissa osaprojekteissa kuin myös Mansetorin toiminnassa (Heinonen et al. 2000).

Taloudellis-hallinnollisen tiedekunnan projekteista mainittakoon prof. Jukka Kultalahden johtama Tietotekniikka ja oikeus -hanke sekä vuosina 1999-2000 toteutettu Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittama Kuntien sähköisten palvelujen tulevaisuus -hanke (Taavila 2000). Tiedontutkimuksen alueella yliopiston piirissä on kokoontunut prof. Mikko Ruohosen johtama monitieteinen ja eri tiedekuntia yhdistävä KECO (Knowledge Exploration in Contexts) -tutkijaryhmä. Tampereen yliopiston tutkijat ja opettajat ovat lisäksi toimineet kansallisestikin merkittävissä tietoyhteiskuntaan liittyvissä asiantuntijatehtävissä mm. osallistumalla Tietoyhteiskuntafoorumin toimintaan ja lukuisten kansallisesti merkittävien ohjelmien ja hankkeiden käynnistämiseen sekä tekemällä yhteistyötä mm. Tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunnan, eri ministeriöiden, Tilastokeskuksen, Sitran, Suomen Kuntaliiton ja vastaavien tahojen kanssa.

Opetus ja sen organisointi

Sähköisen hallinnon opetuksen kehittämisen keskeinen lähtökohta on Taloudellis-hallinnollinen tiedekunta ja erityisesti Hallintotieteiden keskus ja sen laitokset. Alan opetukseen kuuluvat mm. oikeudellinen sääntely, tietoturvallisuus ja tietosuojakysymykset, digitaaliset palvelukonseptit, tietojohtaminen, sähköinen asiointi, tietoyhteiskuntastrategiat sekä erilaiset sovellusalueet, joiden kehittämiseen tiedekunnan hallintotieteiden opintosuunnan olisi perusteltua panostaa tulevina vuosina. Saman tiedekunnan Kauppatieteiden laitos on niin ikään tärkeä resurssi varsinkin palveluprosessien kehittämisen, markkinoinnin sekä strategisen johtamisen teema-alueilla. Tieto- ja viestintäteknologian ja sovellusten kehittelyn kannalta eGovernment-alan osaamista tarjoaa luonnollisesti vuonna 2001 perustettu Informaatiotieteiden tiedekunta, joka pystyy tarjoamaan opetusta mm. tietoresurssien ja atk-toiminnan johtamisen, tietojärjestelmien ja niiden suunnittelun, käyttöliittymien suunnittelun ja ohjelmoinnin alueilta. Lisäksi opetusta voidaan tarjota mm. verkkotiedonhaun ja virtuaalikirjastojen, digitaalisen asianhallinnan, digitaalisen median sekä multi-/hypermedian hyödyntämisen ja verkkojulkaisemisen alueilta.

Alan opetusta tukee syksyllä 2002 alkava uusi Tampereen yliopiston Information Society -maisteriohjelma. Se toteutetaan useiden laitosten ja tiedekuntien yhteistyönä vuosina 2002-2004 ja sitä koordinoi ISSS. Hallintotieteen alan eGovernment-osuuden tähän kokonaisuuteen tuottavat Hallintotieteen laitos ja Kunnallistieteiden laitos.

Tampereen yliopistossa on jo usean vuoden ajan ollut käynnissä Tietoverkkojen maisteriohjelma, joka on ns. muuntokoulutusohjelma. Ohjelma valmentaa tietoverkkopohjaisten palvelujen asiantuntijatehtäviin ja se toteutetaan yhteistyössä Tampereen yliopiston tiedotusopin, tietojenkäsittelytieteiden ja informaatiotutkimuksen laitosten sekä hypermedialaboratorion kesken. Ohjelman laajuus on 60 opintoviikkoa. Toinen monitieteinen laajuudeltaan 35 ov:n median ja teknologian opintokokonaisuus on syntymässä taideaineiden ja informaatiotutkimuksen laitosten yhteistyönä. Hankkeen valmistelua on johtanut emeritusprofessori Aarre Heino. Kokonaisuudessa käsitellään mm. tiedonhakua, mediakulttuuria, verkkoviestintää ja vuorovaikutteisuutta.

Sähköisen hallinnon kannalta maininnan arvoinen opetushanke on Julkisoikeuden laitoksen käynnistämä Informaatio-oikeuden opintokokonaisuus (http://www.uta.fi/laitokset/julkis/ict/). Toinen esimerkki alan opetuksen kehittämisestä on Journalismin tutkimusyksikön koordinoimaan Kuntalaisten osallistuminen kestävän kehityksen tietoyhteiskunnassa eli Kesty-tutkimushankkeen yhteyteen syyslukukaudella 2002 alkavaksi suunniteltu monitieteinen paikallista kansalaisosallistumista ja uutta viestintätekniikkaa käsittelevä kurssi Kansalainen verkossa - osallistuminen ja uusi teknologia. Kurssin tavoitteena on valottaa kansalaisosallistumisen ja uuden teknologian suhdetta. Teemoja ovat mm. Internet kansalaisosallistumisen foorumina, paikkatiedon tuottaminen ja soveltaminen sekä virtuaalikaupungit osallistumisympäristönä.
 

5.2. Tampereen kaupunkiseutu toimintaympäristönä

Tampere on kasvukeskus, jolla on erityisiä tietoyhteiskuntakehitykseen liittyviä vahvuuksia. Pirkanmaa kuuluu koulutustason ja tutkimusintensiteetin osalta maamme kärkimaakuntiin. Tampereen seutu kuuluu informaatiosektorin työllistävyydessä johtaviin seutukuntiin. Informaatiosektorin osalta sen kiinnostava erityispiirre on mm. sisältötuotantoon liittyvä potentiaali.

Tamperetta koskevana erityispiirteenä sähköisen hallinnon tutkimuksen ja opetuksen kehittämisen näkökulmasta on syytä korostaa sen dynaamista ja monipuolista tutkimus- ja tuotantotoimintaa, kaupunkipoliittista sitoutumista paikallisen ja seudullisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen sekä kysyntäolojen positiivista kehitystä. Tampereen seudun toimijakentän muodostumista havainnollistaa kuvio 10.

Tampereen yliopiston lisäksi eGovernment-alan opetuksen ja tutkimuksen kehittämisessä luonnollisesti myös Tampereen teknillisellä korkeakoululla eli TTKK:lla (http://www.tut.fi/public/) ja varsinkin digitaaliseen signaalinkäsittelyyn, verkotettuun multimediaan ja sulautettuihin ohjelmistoihin erikoistuneella Digitaalisen median instituutilla (DMI) on keskeinen rooli. Tässä yhteydessä on syytä mainita myös vuonna 2000 perustettu Virtuaalitodellisuuskeskus eli Virtual Reality Center (VRC), jossa tutkitaan virtuaalitekniikoita (http://www.vrc.tut.fi/). TTKK:n lisäksi VRC:ssä on mukana myös useita muita Tampereen alueen tutkimusyhteisöjä ja yrityksiä. Sähköiseen hallintoon liittyviä kysymyksiä sivutaan myös TTKK:n erillislaitokseksi vuonna 1997 perustetussa Tietoverkkoinstituutissa (TVi), joka tarjoaa tietoverkkoihin liittyvää koulutusta, konsultointipalveluja ja verkkoratkaisujen testausta. Instituutilla on toimipaikat sekä TTKK:lla että Tampereen ammattikorkeakoululla. TTKK:n Matematiikan laitoksen yhteydessä toimii lisäksi Hypermedialaboratorio (http://matriisi.ee.tut.fi/hypermedia/).

Kuvio 10. Tampereen seudun infocom-klusteri. (vrt. Lumio 2001.)

Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että TTKK:n osaamista hyödyntävät muun muassa Tampereen teknologiakeskus Hermia sekä VTT:n Tampereen yksiköt. Nämä kolme toimijaa ovat yhdessä muiden tutkimusyksikköjen kanssa synnyttäneet Hervannan kaupunginosaan yli 10 000 tekniikan osaajan keskittymän, jolla on suuri merkitys koko kaupunkiseudun kehitykselle. Alueen roolia korostaa Hervannan EU-ohjelma eli EU:n tavoite 2:een kuuluva ohjelma, jonka tavoitteena on kehittää Länsi-Suomesta johtava yrittäjyyden ja inhimillisen kasvun alue (http://www.hervanta.fi/eu/index.htm). Ohjelmakauden 2000-2006 kestävän hankekokonaisuuden rahoittavat EAKR, ESR ja Tampereen kaupunki. Hervannan EU-ohjelman hankkeissa mm. etsitään keinoja, joilla helpottaa seudun asukkaiden osallistumista tietoyhteiskuntaan. Hervannasta pyritään kehittämään tietoyhteiskunnan testialue. Tässä yhteydessä on syytä mainita myös vuosina 2001-2003 toteutettava Hoiva.net -hanke, joka on osa Länsi-Suomen tavoite 2 -ohjelmaa (http://www.hoiva.net/toiminta.html). Hankkeen pilottikohteena on Hervanta, joten hankkeessa kehitettävien verkkopalvelujen käyttäjiä ovat nimenomaan Hervannan asukkaat. Näitä sosiaali- ja terveysalan verkkopalveluja ja konsepteja kehitellään yhteistyössä hoiva-alan yrittäjien, julkisen sektorin ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Hoiva.netin osahankkeita ovat Kuvapuhelin arkipäivän asioinnissa ja Herwaari. Hankkeita koordinoi Media Tampere.

Hervannan lisäksi Tampereen kaupungin keskustan pienimuotoisia osaamiskeskittymiä ovat Tampereen yliopiston kampusalue, Nokian ja muiden yritysten muodostama Hatanpään keskittymä sekä Finlaysonin alueelle muodostunut media-alan keskittymä, jossa toimii it-alan yritysten lisäksi Tampereen ammattikorkeakoulun taide- ja viestintäalan oppilaitos ja Aamulehden toimitus sekä joukko viihde- ja ravintolapalvelujen tarjoajia.

Koko Länsi-Suomen osalta alueellista tietoyhteiskuntaa on kehitetty mm. Paraddis-hankkeessa, jossa luotiin Länsi-Suomen viidelle maakunnalle tietoyhteiskuntastrategia ja määriteltiin kehittämisen painopistealueet. Yksi näistä oli tietoyhteiskuntakonseptin kehittäminen kunnille. Toinen tuore alueellinen hyvinvointipalvelujen kehittämishanke on Satakunnan makropilotin kokemuksia hyödyntävä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin koordinoima Pirkanmaan makropilotti -kokeiluhanke, joka tähtää vuosien 2002-2003 aikana saumattomaan palveluketjuun, sosiaaliturvakortin käyttöönottoon sekä näitä tukevan tietoteknologian hyödyntämiseen Pirkanmaalla.

Tampereen kaupungin roolia eGovernment-tutkimuksen ja opetuksen kannalta korostavat sen kehittyneet verkkopalvelut ja aktiivinen kehittämisorientaatio. Kaupunki on pitänyt varsin korkeaa profiilia paikallisen tietoyhteiskunnan kehittämisessä. Merkittävänä kaupungin koordinoimana toimenpidekokonaisuutena on syytä mainita eTampere-ohjelma ja varsinkin siihen sisältyvä Infocity-hanke, jossa kehitetään kaupungin digitaalisia palveluja ja parannetaan niiden saavutettavuutta (http://www.etampere.fi/ infocity/fi/). Tähän toimintokokonaisuuteen kuuluvat mm. kirjastopalvelut, liikenteen tietojärjestelmät, kaupungin asioista tiedottaminen, aloitteenteko verkon kautta, karttapalvelut, paikallisyhteisöjen tukeminen ja verkkokeskustelufoorumit. Lisäksi kaupunki on systemaattisesti kerännyt tietoa verkkopalvelujen käytöstä www-käyttäjäkyselyn avulla, mikä on tarjonnut tiedollista perustaa verkkopalvelujen kehittämiselle (ks. Tampereen kaupunki 2001). Kaupungin hankkeista todettakoon esimerkinomaisesti seuraavat (ks. kaupungin hankkeista http://www.tampere.fi/projekti/):

• eTampere. Viisivuotisen eTampere-hankkeen tarkoitus on nostaa Tampereen maailman tietoyhteiskuntakehityksen kärkikaupungiksi vahvistamalla osaamisperustaa, synnyttämällä uutta liiketoimintaa sekä luomalla uudet julkiset verkkopalvelut. eTampereessa on kuusi osahanketta: eBRC, eKiihdyttämö, Infocity, ISI, RELab ja Veturiohjelmat.
• Nettinysse. Projektin tavoitteena on varustaa nivelbussi tietoliikenneyhteyksin tietoyhteiskunnan perustaitojen opetusta varten. Nettinysse aloitti palvelutyönsä kesäkuussa 2001.
• IntroActive. Tampereen kaupunginkirjaston maksullisessa palvelupaketissa saa omaan sähköpostiosoitteeseen mm. eräpäivämuistutukset, noutoilmoitukset ja kiinnostavat uutuushankinnat. Maksuton Intro on ollut käytössä jo vuoden 1997 helmikuusta, ja se mahdollistaa Internet-verkon kautta tiedon hakemisen kirjaston aineistotietokannasta, teosten saatavuustiedon tarkistamisen, varusten tekemisen ja omien lainojen uusimisen.
• Kansalaiskioski - kysy kaupungilta. Syyskuussa 1999 aloitetussa palvelussa kuntalaiset voivat kysyä mistä tahansa kaupungin toimialaan liittyvistä asioista. Kysymykset julkaistaan vastauksineen verkossa.
• Nettikahvila Vuoltsu. Kesäkuussa 1997 avatussa Nettikahvilassa pääsee surfaamaan Internetissä pientä tuntimaksua vastaan. Tarjolla on myös opastusta ja kursseja tietokoneen käyttöön.
• Nysse tulee! Tampereen kaupungin liikennelaitoksen viiden linjan pysäkkikohtaiset aikataulut saa tekstiviestinä GSM-puhelimen näytölle ja WAPiin.

Paikallisen kansalaisyhteiskunnan osallisuutta on pyritty tukemaan mm. Mansetorin avulla (http://mansetori.uta.fi/). Kyseessä on tamperelaisille suunniteltu avoin kohtaamispaikka ja julkisuustila verkossa. Mansetorin rakentajia ovat tamperelaiset kaupunginosat, yhteisöt ja kansalaisryhmät. Hanketta koordinoi Tampereen yliopiston Journalismin tutkimusyksikkö. (Ks. myös Heinonen et al. 2000.)

eTampere-ohjelman toimintoja on vuodesta 2002 lähtien suunniteltu laajennettavaksi myös kaupunkiseudun muihin kuntiin. Tampereen ympäristökunnat ovat muutoinkin aktiivisesti kehittämässä sähköistä hallintoa. Kaikilla Tampereen ympäristökunnilla on suhteellisen kehittyneet verkkopalvelut. Pirkkala on kehittänyt avoimen verkon lisäksi mm. hallinnon sisäiseen käyttöön tarkoitettua Intranet-järjestelmää. Ylöjärvellä puolestaan toteutettiin osana Kansallista multimediaohjelmaa Broadband village -hanke, jossa rakennettiin fiber-to-home -periaatteella yhden asuinalueen kattava ATM-verkko ja testattiin digitaalisten palvelujen käyttöä. Lempäälässä kunta ja sikäläinen paikallislehti ovat käynnistäneet hankkeen, jonka tavoitteena on antaa kaikille kunnan 17.000 asukkaalle veloituksetta omat sähköpostiosoitteet. Tämä hanke on lajissaan maamme ensimmäinen. Tampereen kaupunkiseutu on tältä kannalta katsottuna hyvä ympäristö eGovernment-alan tutkimuksen ja opetuksen kannalta.
 
 

6. eGovernment ja hallintotieteet Tampereen yliopistossa

Osana eGovernment-alan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisselvitystä tehtiin haastattelukierros, jossa Tampereen yliopiston Taloudellis-hallinnollisen tiedekunnan hallintotieteiden opintosuunnan laitosten edustajat saivat kertoa tähän teema-alueeseen liittyvästä tutkimuksesta ja opetuksesta. Kyseiset laitokset ovat Hallintotieteen laitos, Julkisoikeuden laitos, Aluetieteen ja ympäristöpolitiikan laitos sekä Kunnallistieteiden laitos, jotka yhdessä muodostavat Hallintotieteiden keskuksen (School of Public Management). Haastattelut suoritettiin 11. - 22.1.2002. Haastateltavana oli yhteensä 26 hallintotieteiden opettajaa ja tutkijaa. Haastattelujen tarkoituksena oli kartoittaa eri laitosten ja oppiaineiden eGovernment-alan opetus- ja tutkimustoiminta ja osaamisalueet sekä kirjata ylös niihin liittyviä kehittämisideoita.

Jokaisesta oppiaineesta pyrittiin haastattelemaan vähintään yhtä edustajaa. Lisäksi haastateltiin kunkin laitoksen johtajaa. Varsinaisen opetushenkilökunnan ohella haastateltiin myös muutamia laitoksilla työskenteleviä tutkijoita, jotka olivat perehtyneet joihinkin sähköisen hallinnon teema-alueisiin.
 

6.1. Näkemyksiä eGovernment-alan merkityksestä

Yleisesti ottaen hallintotieteiden opettajat ja tutkijat pitivät eGovernment-aihealuetta tärkeänä. Siihen liittyvän opetuksen, tutkimuksen ja osaamisen kehittämistarve Tampereen yliopistossa nähtiin suureksi. Yleinen näkemys oli, että eGovernment on osa vääjäämätöntä yhteiskunnallista kehityskulkua, johon on tavalla tai toisella pakko reagoida. Jos Tampereen yliopistossa ei asiaan reagoida, joku muu ajaa alan tutkimuksessa ja opetuksessa ohi. Tämä on sikäli kriittinen kysymys, että nimenomaan hallintotieteellinen osaaminen on Tampereella vahvasti edustettuna, minkä lisäksi yliopistossa on monipuolisesti eGovernment-alaa tukevia laitoksia ja oppiaineita tietojenkäsittelystä hypermediaan ja informaatiotutkimukseen.

Haastateltavat korostivat Tampereen kaupunkia ja kaupunkiseutua hyvänä toiminnallisena ympäristönä, jossa on tutkimuksellista ja teknologista osaamista sekä kulttuurisia vahvuustekijöitä. Erityisenä tekijänä korostettiin eTampereen puitteissa tehtävää yhteistyötä ja lukuisia eBusiness-hankkeita. Myös Tampereen teknillisen korkeakoulun (TTKK) osaamista tulisi hyödyntää tässä prosessissa. Tampereella on siis monessa suhteessa hyvät edellytykset kehittyä merkittäväksi korkean teknologian osaamiskeskittymäksi ja Tampereen yliopistolla johtavaksi eGovernment-alan osaajaksi Suomessa. Samalla voidaan lisätä Tampereen ja Suomen kansainvälistä tunnettuutta. Tällä kaikella on tietysti omat reunaehtonsa ja edellytyksensä, joihin kuuluvat tieteenalojen ja laitosten yhteistyö, toimivat verkostot, näkyvyys mediassa sekä itse eGovernment-hankkeen osalta sen hyvä lanseeraus.

Taloudellis-hallinnollisen tiedekunnan kilpailukykyä ja näkyvyyttä tulisi parantaa nykyisestään. Tässä pyrkimyksessä eGovernment-alan kehittämistyöllä voisi olla oma roolinsa. Tärkeä lähtökohta tässä työssä on opiskelijoiden työllistymisedellytysten parantaminen. Julkisella sektorilla sähköisen asioinnin merkitys kasvaa kaiken aikaa, mikä lisää alan erikoisosaajien tarvetta. Kyse ei ole pelkästään tekniikasta, vaan myös uudenlaisista hallinnollisista prosesseista ja myös viestintätaidoista. Jokaisen kunnan ja valtion viranhaltijan tulisi olla 'multimedia-lukutaitoinen' ja hänen tulisi osata käyttää tieto- ja viestintäteknologian sovelluksia siinä missä asiakkaidenkin. Tämä ei tietenkään poista substanssiosaamisen tarvetta. Päinvastoin, nimenomaan johtamisen, palvelujen järjestämisen, oikeuden ym. alojen erityisosaaminen on lähtökohta, johon eGovernment tuo uuden ulottuvuuden. eGovernment-alan opetusta tulee erityisluonteensa vuoksi lisätä tiedekunnan piirissä sekä läpäisyperiaatteella että omana erityisalanaan.

Sähköisen hallinnon ja varsinkin Internetin käyttömahdollisuuksien osalta kansalais- ja asiakasnäkökulmaa tulisi painottaa nykyistä enemmän. Tähän liittyen sähköisen hallinnon toimivuuden edellyttämien perusvalmiuksien kehittämiseen ja kansalaisten eriarvoisuuden vähentämiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Hallinnon ja kansalaisten välisen yksisuuntaisen tiedonkulun sijaan tulisi painottaa vuorovaikutteisuutta, joka rakentaa uudenlaista osallisuutta. Kansallisen tason suuri haaste on siirtyä seurantaorientaatiosta kansalaisten päätöksentekovaltaa korostavaan kulttuuriin.

eGovernment-alan yleistä merkittävyyttä pohtiessaan haastateltavat nostivat esiin mm. seuraavia asioita:

• Miten uusi tieto- ja viestintäteknologia voi auttaa hyvän hallinnon periaatteiden toteuttamisessa? Lähtökohtana on siten ennemminkin hyvä hallinto ja palvelu kuin uusi teknologia. On vältettävä digi-TV:n kaltaisia tilanteita, joissa sisällön puutteen vuoksi on vaikea viedä kehitystä uudelle teknologian mahdollistamalle tasolle.

• Hallinnon sisäisen näkökulman lisäksi huomiota tulee kiinnittää kansalaisen ja hallinnon väliseen vuorovaikutukseen sekä tiedonkulkuun ja vastaaviin prosesseihin. Tähän aihealueeseen kuuluvat mm. päätösten valmistelu esimerkiksi kaavoitusprosessissa, budjetointi, suunnitelmat, valmistelu- ja täytäntöönpanoprosessit, tiedottaminen sekä hallinnon sisäiset järjestelyt (julkisten tilastojen laadinta jne.).

• Sekä palvelun tuottamisen että palvelujen käyttäjän ja asioinnin näkökulmat on tuotava esiin. Esimerkiksi sähköisiä palveluja kehitettäessä on muistettava, ettei viranomaisille tunnusomainen sektoriajattelu ole kansalaisen kannalta relevantti. Lähtökohtana tulee olla kansalaisten oma asioiden hahmotus ja siihen perustuvat toimintatavat.

6.2. eGovernment-alan opetus ja opetustarve

Opetustarve

Impulsseja sähköistä hallintoa koskevan opetuksen kehittämiseen tulee sekä yliopiston sisältä että sen toimintaympäristöstä. Opiskelijoilta on tullut mm. palautelomakkeiden kautta ehdotuksia sähköisen hallinnon alaan liittyvän opetuksen lisäämiseksi. Joissakin oppiaineissa opiskelijoiden kanssa on heidän aloitteestaan jopa keskusteltu aiheesta vilkkaasti ja alan opetusta on toivottu lisättävän huomattavasti. Niin ikään kurssien runsaat osanottajamäärät ja opiskelijoiden opinnäytetöiden aihevalinnat voidaan nähdä osoituksina lisääntyvästä kiinnostuksesta. Samoin eGovernment-alan tai sitä sivuavien tutkielmien määrä kasvaa tasaiseen tahtiin. Toisaalta on myös laitoksia ja oppiaineita, joissa opiskelijat eivät ole esittäneet asiaan liittyviä aloitteita juuri lainkaan ja koko teema-alueen tärkeyttä on pitänyt erityisesti korostaa opiskelijoille. Lähtökohdat vaihtelevat tältä osin siis melkoisesti hallintotieteiden piirissä.

Opiskelijoiden aloitteita ja ehdotuksia saaneet opettajat totesivat eGovernment-alan opetuksen kehittämisideoiden kohdistuneen mm. seuraaville aihealueille:

• sähköinen viestintä ja tietoturvallisuus
• Teknologian ja EU:n mukanaan tuomat muutokset eri toiminnoissa (esim. poliisiyhteistyö)
• informaatio-oikeus
• paikkatieto
• osallistumiskysymykset
• uudet sosiaaliset rakenteet ja organisointitavat verkkoasioinnin edellytyksinä
• nykyisten eGovernment-toimintojen toteutuksessa esiintyvien ongelmien käsittely
• verkko-opetus ja eLearning
• koulutuksen tarjoamat tietotekniikan sovellusten käyttötaidot
• varsinainen atk-koulutus.

Ulkopuolisten sidosryhmien taholta po. kehittämispaineita tulee huomattavan paljon. Varsinkin käytännön hallinnosta tulee yhä enemmän impulsseja ja näkemyksiä, jotka kertovat työvoimatarpeen ja kompetenssivaatimusten lisääntyminen. Muun muassa tekijänoikeudelliseen lainsäädäntökoulutukseen on suuri tarve. Sidosryhmien taholta on tullut siis paineita alan opetuksen kehittämiseen. Samaisilta tahoilta tulee usein myös uusia ideoita ja resursseja, joita voidaan hyödyntää tässä kehittämistyössä.

eGovernment-opetus laitoksittain ja oppiaineittain

Aluetieteen ja ympäristöpolitiikan laitos. Aluetieteen ja ympäristöpolitiikan laitoksella eGovernment-alaan liittyvää opetusta tarjotaan aluetieteessä paikkatietojärjestelmien (GIS) kurssilla (AS3). Muitakin teemoja esiintyy siellä täällä mm. aluesuunnittelukurssin yhteydessä: skaalausharjoitukset, tietoyhteiskuntamallien paikallistaminen ja ohjelmakehikon havainnollinen esittäminen projektitasolla. Muita alan erityiskursseja ei ole tällä hetkellä suunnitteilla. Syventäviin opintoihin saattaisi olla mahdollista ottaa jatkossa aiheeseen liittyvää opetusta.

Ympäristöpolitiikassa ei ole systemaattista eGovernment-alan opetusta. Joidenkin kurssien opetuksen yhteydessä on kuitenkin sivuttu ko. teemaa käsittelemällä osallistumista mm. Mansefoorumi-tapauksen valossa. Oppiaineessa on pohdittu sellaisen kurssin järjestämistä, jossa käsiteltäisiin tieto- ja viestintäteknologioiden roolia, mahdollisuuksia ja rajoitteita kaupunkisuunnitteluun osallistumisen ja siihen vaikuttamisen kannalta. Myös ympäristötietoon liittyviin teemoihin kytkeytyvää opetusta pohditaan oppiaineen piirissä.

eGovernment-alan opetuksen kehittämisen ja/tai laajentamisen mahdollisuuksiksi nähtiin resurssien yhdistäminen ja jalostaminen ympäristöpolitiikan ja aluetieteen välillä. Resursseja olisi ehkä myös erikoiskursseihin, jos niitä vain pidetään tärkeinä. Kiinnostusta ja osaamista löytyy mm. tieto- ja viestintäteknologian mahdollistaman osallistumisen teema-alueelta. Lisäksi laitoksella on lisäksi sellaista valtasuhteiden ja tiedon muotojen ympärille rakentunutta osaamista, joka voidaan liittää myös tietoverkkojen käyttöä koskevaan tutkimukseen. Näiden teemojen lisääntyminen laitoksen piirissä näkyy hyvin mm. pro gradu -tutkielmien aihepiireissä, jota liittyvät enenevässä määrin tietoyhteiskuntaan sekä sähköisiin palveluihin ja hallintoon. Näillä on osaltaan laitoksen eGovernment-osaamista vahvistava vaikutus.

Hallintotieteen laitos. Hallintotieteellinen problematiikka kuuluu luontaisesti eGovernment-alan ytimeen. Hallintotieteessä alaan liittyvää opetusta tarjotaan osana Hallinto tietoyhteiskunnassa -kurssia (HALLA 7). Muutoin eGovernment-kysymykset nousevat esiin mm. sellaisten teemojen kautta kuin knowledge management (syventävät opinnot) ja johtamistaito, henkilöstöhallinto ja organisaation rakentaminen sekä asiakaspalvelu ja asiakasrajapintojen hallinta. Jatkossa johtamisen ja organisaatioiden kehittämisen hyötynäkökulmaa sekä good practices -näkökulmaa saatetaan painottaa opetuksessa nykyistä enemmän. Oppiaineeseen liittyvässä Korkeakouluhallinnon ja -talouden projektissa eGovernment-aihealue tulee esiin opiskelijoille suunnattujen hallinto-, opetus-, ja tutkimuspalvelujen muodossa (esim. TYT:ssa on panostettu erityisesti verkko-opetukseen).

Turvallisuushallinnossa on ollut tietoturvallisuutta koskeva jakso. Sähköinen viestintä ja tietojärjestelmät ovat muutenkin olennaisesti mukana varsinkin poliisitoimen muutosta käsiteltäessä. Näitä teemoja sivutaan myös tutkimuskurssin ja aineiston hankinnan yhteydessä. Kansainvälistymisjakson osana käsitellään mm. SIRENE-järjestelmää sekä ilmoituksia ja tiedonvaihtoa eri maiden viranomaisten välillä. Tiedonvälityksen merkitys onkin kasvanut huimasti EU:n myötä. eGovernment-alan opetusta ei nykyresurssien puitteissa ole mahdollisuuksia juurikaan laajentaa, mutta muiden oppiaineiden tarjontaa on tietysti mahdollista hyödyntää nykyistä enemmän. Lisäksi on muistettava, että turva-alalla annetaan jo teknologiaan liittyvää koulutusta ja tehdään myös alan tutkimusta mm. ammattikorkeakoulussa.

Finanssihallinnossa ja julkisyhteisöjen laskentatoimessa talouden tietojärjestelmät ja -prosessit kuuluvat luonnollisesti sähköisen hallinnon piiriin (esim. paperiton kirjanpito). eGovernment-alan teemoja tullaan jatkossa painottamaan tarkastuksen ja arvioinnin alueella. Myös tietointensiivisten organisaatioiden ja e-organisaatioiden kysymyksiä tullaan tarkastelemaan jatkossa enemmän.

Kaiken kaikkiaan Hallintotieteen laitoksella ei yleisesti ottaen ole vielä paljoakaan systemaattisesti rakennettua eGovernment-alan opetusta. Vahvaa perusosaamista, teknis-metodista osaamista ja kiinnostusta alan opetuksen kehittämiseen löytyy, kunhan vain niukat resurssit saadaan kohdennettua tämän alan opetusta tukevalla tavalla.

Julkisoikeuden laitos. eGovernment-alan opetusta tarjotaan julkisoikeudessa informaatio-oikeuden opetuksen yhteydessä. Keväällä 2001 järjestetyillä pilottiluennoilla varsin paljon opiskelijoita, mikä antaa viitteitä aihepiirin kiinnostavuudesta. Sähköistä asiointia koskeva lainsäädäntö tulee esiin myös välillisesti hallinto-oikeuden opetuksessa mm. hallinnon julkisuutta ja yksityisyydensuojaa koskevissa kysymyksissä. Yleishallinto-oikeudessa on myös verkko-opetusta mm. oikeustapausharjoitusten muodossa. Informaatio-oikeudesta on suunnitteilla 15 ov:n sivuainekokonaisuus, joka palvelisi myös TTKK:ta. Jatkossa opetusta siis tullaan lisäämään, kunhan siihen saadaan riittävästi resursseja.

Vero-oikeudessa alaan liittyvät teemat tulevat esiin tiettyjen asiayhteyksien kautta (esim. verotusmenettely, eBusiness, ALV ja kansainvälinen verotus). Vero-oikeudessa ei vielä ole kokonaista "e-kurssia", mutta resurssien salliessa sellaisen voisi toteuttaa muuhun opetukseen integroituna opintojaksona. eGovernment-aiheet ovat yleisesti verohallinnon koulutuksessa varsin suosittuja.

Julkisoikeuden laitoksella on eGovernment-teema-alueiden opetuksen kehittämiseen ja laajentamiseen kohdistuvaa kiinnostusta, alan perusosaamista, tutkijapotentiaalia ja kapasiteettia, mutta erillisrahoituksesta on pulaa. Lisää osaamista saataisiin hyödyntämällä monipuolisemmin julkisoikeuden ja yksityisoikeuden osaamista. Myös ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttö olisi mielekästä tiettyihin eGovernment-teeman oikeudellisiin erityiskysymyksiin keskittyvässä opetuksessa. Julkisoikeudessa myös tarve tutkimustiedon ja oppimateriaalin tuottamiseen on suuri.

Kunnallistieteiden laitos. Kunnallispolitiikassa tarjotaan tällä hetkellä eGovernment-alan opetusta syventävien opintojen kurssilla Kuntien rooli tietoyhteiskunnassa (KUPOS 7). Lisäksi teema tulee esiin tutkimusseminaarien ja graduopintojen yhteydessä. Alan opetusta tullaan tarjoamaan syksyllä 2002 alkavassa Information Society -maisteriohjelmassa, jossa hallintotieteellä ja kunnallispolitiikalla on yhteinen Governance in the Information Society -jakso.

Kunnallisoikeudessa ei ole tällä hetkellä tarjolla nimenomaista alan opetusta, mutta aihetta sivutaan mm. hallinnon toimintaperiaatteita (hallintomenettely, palvelutuotanto jne.) ja kuntalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuutta koskevien jaksojen yhteydessä. eGovernment-aiheen tulee näkyä opetuksessa, koska kyse on asiantuntijakoulutuksesta. Jatkossa olisi perusteltua kehittää alan yhteisopetusta koko tiedekunnan piirissä.

Kunnallistalouden opetuksessa sähköinen hallinto tulee esiin harjoitustehtävissä, kuten budjettianalyysien laadinnassa. Lisäksi harjoituksissa haetaan oppimateriaalia muun ohella Internetistä. Muutoin tällä hetkellä ei ole tarjolla nimenomaista alan opetusta. Sitä voisi kuitenkin lisätä esimerkiksi järjestämällä kurssin, jossa käsitellään hallinnon ja kuntalaisten välisiä sekä hallinnon sisäisiä suhteita. Varsinkin taloushallinnon atk:n hyödyntäminen, analyysien tekeminen, suurten tietomäärien käsittely sekä laskenta- ja ennustemallien kehittäminen ovat aihealueita, joihin tulisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. Myös tietokantoja ja -palveluja (e.g. ALTIKA) voitaisiin hyödyntää opetuksessa nykyistä enemmän.

Yhdyskuntatekniikassa ei ole tarjolla nimenomaista eGovernment-alan opetusta eikä sellaista ole myöskään suunnitteilla. Opetuksessa hyödynnetään kuitenkin teknologisia mahdollisuuksia siinä määrin kuin se on mahdollista. Varsinkin tiedonsaannin ja -välityksen perusosaamista tarvitaan yhä enemmän. Itse asiassa juuri kunnan tietoa välittävä ja jakava rooli voisi painottua opetuksessa nykyistä enemmän.

Edellytyksiä eGovernment-alan opetuksen kehittämiseen ja laajentamiseen olisi laitoksella mm. opettajamäärän vuoksi. Resursseja ja kiinnostusta löytyy erityisesti kunnallispolitiikan saralla, mutta myös kunnallisoikeudessa vastaavaa kiinnostusta esiintyy ennen muuta osallistumiseen liittyvillä teema-alueilla. Resursseja kehittämiseen siis olisi, mutta toisaalta alan erityisosaamista on vielä varsin vähän. Tähän saakka asia on ollut lähinnä yksittäisten opettajien kiinnostuksen ja toiminnan kohteena eikä sitä ole käsitelty oppiaine- tai laitostason kysymyksenä. Osa haastatelluista katsoikin, että nimenomaan henkilökunnan tulisi kehittää omaa osaamistaan ja hyödyntää asiantuntijoita siinä määrin kuin se osoittautuu tarpeelliseksi. Kunta-alan opetusta ajatellen tämän kehittämistyön tulisi näkyä korkeatasoisena opetuksena, jossa käsitellään kuntien verkkopalveluja, sähköisen hallinnon kunnallisoikeudellisia kysymyksiä, asianhallintaa ja muita hallintoprosesseja, johdon tietojärjestelmiä, kuntalaisten osallistumista ja yleisemminkin kunnallista demokratiaa sekä kuntien kehittämispolitiikkaa.
 

6.3. eGovernment-alan tutkimus ja tutkimustarve

Tutkimustarve

Kiinnostus sähköisen hallinnon tutkimusteemoihin on lisääntynyt viime vuosina hallintotieteiden suunnalla merkittävästi. Toisaalta alan tutkimustarve ei kuitenkaan ole käytännössä tullut esiin kovin selkeästi. Lisäksi Taloudellis-hallinnollisen tiedekunnan opettajat ja tutkijat korostivat, että TTKK:ssa ja ammattikorkeakouluissa ja muissakin koulutusalan instituutioissa on jo olemassa joitakin sähköisen hallinnon osaamisalueita, joissa ne ovat pidemmällä kuin yliopisto. Tällaisessa tilanteessa yliopiston on haettava omat osaamisalueensa ja pyrittävä välttämään tarpeettomia päällekkäisyyksiä.

Yksi konkreettinen merkki yleisestä kiinnostuksesta alan tutkimukseen on eGovernment-aiheisten tutkimustarjousten lisääntyminen, joskaan hallintotieteiden piirissä ei aina ole edes pystytty lähtemään mukaan kaikkiin näihin hankkeisiin. Hallinnon suunnalta on tullut viestejä perustutkimus- ja täydennyskoulutustarpeesta, mihin joudutaan myös ottamaan jonkinlainen kanta lähivuosien aikana.

Tutkimuksen kysynnän voimakkuus riippuu vahvasti aihealueesta. Viime aikoina kysyntää on ilmennyt mm. tietojärjestelmien hyödyntämisen, tietoturvallisuuden ja tietojohtamisen sekä osallistumisen alueilla. Yleensäkin sähköisen hallinnon käytännön kysymyksiin kaivataan kipeästi vastauksia. Kaiken kaikkiaan hallintotieteiden piirissä on tunnistettu tarve alan tutkimuksen lisäämiseen. Käytännössä ainakin suurimmat projektit edellyttävät sekä aktiivisia vetäjiä että ulkoista rahoitusta. Tutkimusrahoituksen kannalta on merkillepantavaa, että monilta tärkeiltä rahoittajatahoilta on ollut yllättävän vaikea saada lopullista sitoutumista alan hankkeisiin.

Tutkimuksen rinnalla myös oppimateriaalikysymykset ovat nousseet vahvasti esiin nimenomaan opetuksen pullonkauloina. Esimerkiksi informaatio-oikeuden opetuksen yhteydessä on ilmennyt tarvetta oppikirjoille ja oheismateriaalille. Tämä voisi olla myös hyvä alue laitosten ja oppiaineiden yhteistyölle. Niin ikään hallinnon alalla tarvittavasta sähköisessä muodossa olevasta opaste- ja oheismateriaalista on pulaa. Tällainen sähköisen materiaalin koostaminen perustuu siihen, että lait, selitykset, ohjeet, ohjelmat jne. yhdistetään kokonaisuuksiksi linkittämällä ne toisiinsa. Lisäksi niistä voidaan muodostaa opetuksen edellyttämällä tavalla jonkin opetusta tukevan rakenteen mukainen kokonaisuus. Tämäntyyppisten verkkoresurssien hyödyntämisessäkin laitokset voisivat tehdä yhteistyötä.

Yleisesti ottaen tutkimukseen liittyviä aloitteita ja myös rahoitusta ovat tarjonneet valtionhallinnon viranomaiset ja hankkeet (JUNA, OPM, SM, poliisihallinto), paikallis- ja aluehallinto ja niiden kehittämisorganisaatiot ja etujärjestöt (mm. maakunnan liitot, kunnat, eTampere, Suomen Kuntaliitto), Tampereen yliopisto (OPLAA ym.), tutkimusinstituutiot, yliopistojen Euroopan laajuiset verkostot ja hankkeet sekä erilaiset kumppanuuspohjaiset IT-hankkeet ja tietyt rahoittajat (Suomen Akatemia, Sitra, Kunnallisalan kehittämissäätiö) ja kustantajat. Näiltä tahoilta saattaa myös jatkossa tulla kysyntää eGovernment-alan tutkimukselle ja myös sen toteuttamisen edellyttämää hankerahoitusta. Luentopyyntöjä ja kirjojen kirjoituspyyntöjä sekä hankerahoitustarjouksia on tullut myös IT-firmoilta. Yksityinen sektori vaikuttaa muutenkin halukkaalta rahoittamaan erityisesti tuotekehitykseen johtavaa tutkimusta, kun taas julkinen ja kolmas sektori eivät ole sitoutuneet vielä riittävässä määrin alan hankkeisiin ja niiden rahoittamiseen.
 

eGovernment-tutkimus laitoksittain ja oppiaineittain

Aluetieteen ja ympäristöpolitiikan laitos. Aluetieteessä on keskitytty tutkimaan sähköisen hallinnon alaan liittyen osallisuutta ja tiedon hallinnointia. Muita hankkeita on ollut mm. joukkoliikenteen telematiikan ja tiettyjen tietoyhteiskuntaan liittyvien ilmiöiden vaikutusten tutkimisen saralla. Tampereen kaupungin ja ICL:n kanssa on oltu kehittämässä CityWeb -järjestelmää Tampereen kehittäjäverkoston käyttöön palvelemaan osaamiskeskustoimintaa ja elinkeinopolitiikkaa. Tulossa on myös jatkotutkimus paikkatiedosta hallinnossa, joka liittyy eGovernment-aiheeseen. Tutkimusta löytyy myös työmarkkinoiden kehittymisestä IT-alalla sekä syrjäytymisen torjumisesta tietoyhteiskunnassa. Tietoyhteiskuntaan, verkkopalveluihin ja sähköiseen hallintoon liittyviä graduja on tulossa paljon. Yleisesti voidaan sanoa, että tietoyhteiskunta ja sähköinen hallinto näkyvät väistämättä useissa aluetieteellisissä tutkimusaiheissa, vaikka niitä ei olisi suoraan mainittu esimerkiksi otsikkotasolla tai tehtävänasettelussa.

Ympäristöpolitiikassa on parhaillaan tekeillä tietoyhteiskuntaan kansalaisosallistumisen näkökulmasta suuntautuva väitöskirja sekä ainakin yksi gradu. Kansalaisosallistumisen osalta on tarkasteltu mm. GIS-järjestelmän ja suunnitteluapuvälineiden käyttöä. Lisäksi on osallistuttu yhteistyöhankkeisiin, mm. Locality in the Global Net -hankkeeseen ja Mansefoorumiin. Näiden ohella myös tuore KESTY-tutkimusklusteri on käynnistymässä.

Laitoksen suunnitteilla olevat avaukset eGovernment-aihealueen teemojen suuntaan liittyvät kansalaisosallistumiseen ja paikkatietoon hallinnossa. Mm. paikkatietoon tulisi panostaa, koska sen alan osaamisen tarve on suuri ja osaajat kysyttyjä. Muita tutkimuskohteita voisivat olla alueiden väliset suhteet ja verkostot ja globaali ulottuvuus. Tutkimuksellisesti mielenkiintoinen kysymys on myös "uuden talouden" tilallinen ja alueellinen järjestyminen sekä siihen liittyvä vastuu kansalaisista ja hyvinvoinnista. Ympäristöpolitiikan osalta esitettiin, että jatkossa tulisi tutkia enemmän mm.

Myös turvallisuushallinnossa muutamat tutkielmat ja seminaarityöt ovat käsitelleet kyseistä aihepiiriä. Tiedusteluun ja tiedonvälitykseen keskittyneillä opiskelijoilla sähköisen hallinnon aihealue on aina automaattisesti mukana. Lisäksi mm. tietojärjestelmien hyödyntämisestä, tietoturvallisuudesta ja tietojohtamisesta on saatu tutkimustarjouksia. Arviointihankkeissa tietojärjestelmät ovat mukana tulevaisuudessakin (SIRENE ym.).

Finanssihallinnossa ja julkisyhteisöjen laskentatoimessa on tarkasteltu mm. yliopiston toimintaa ja sen tuloksellisuutta. Taloudelliset informaatiojärjestelmät sisältävät luonnollisesti e-näkökulman, mistä esimerkkinä käy paperiton kirjanpito. Parhaillaan on käynnistymässä näihin teemoihin liittyvä Suomen Akatemian tutkimushanke, jossa oppiaine on välillisesti mukana. Lisäksi interaktiivisen budjetoinnin kysymykset ovat nousseet esille uutena tutkimusta kaipaavana sovellusalueena.

eGovernment näkyy laitoksen jatko-opiskelijoiden aiheissa jossakin määrin, mutta käytännössä varsin satunnaisesti. Tulossa on mm. väitös organisaation viestintäkanavien luotettavuudesta eri hallinnollisissa tilanteissa. Turvallisuushallintoon on tekeillä jatkotutkimus tietoverkkopohjaisen oppimisympäristön käytöstä ja käyttöönotosta sekä tietojohtamisesta. Alan jatkotutkimusaiheiden oletetaan lisääntyvän tulevaisuudessa. Tähän kannustimena ehdotetiin osallistumista kansainväliseen maisteriohjelmaan (vrt. HEDDA-verkot ym.) ja täsmäapurahojen myöntämistä jatkokoulutukseen. Turvallisuushallintoon todettiin voitavan ottaa mukaan jatkossa ehkä tietoturvallisuuden jatko-opetusta. Yleisesti ottaen moniin hallintotieteen alan tutkimusteemoihin pitäisi kytkeä e-ulottuvuus silloin kun se on kyseisen teeman kannalta mielekästä.

Eräät hallintotieteen laitoksen opettajat ja tutkijat korostivat tutkimuksen ja käytännön välisen suhteen lähentämistä projektissa. Samoin huomiota kiinnitettiin siihen, että laitoksen tulisi panostaa nykyistä enemmän eGovernment-alan täydennyskoulutukseen, verkko-osaamiseen ja sähköiseen asiointiin sekä tietoverkkojen hyödyntämiseen organisaatioissa. Näitä kysymyksiä tulisi tutkia nykyistä enemmän, jotta laitos kykenisi tarjoamaan tutkimustietoon pohjautuvaa opetusta. Lisäksi haastateltavat esittivät seuraavanlaisia näkemyksiä siitä, millaisiin tutkimusteemoihin hallintotieteen laitoksella pitäisi panostaa:

Laitoksella on suunnitteilla sähköiseen asiointiin ja kaupankäyntiin liittyvä hallinto- ja vero-oikeuden hanke. Tutkimuskohteisiin tulee kuulumaan myös oikeusteoreettinen puoli tieto- ja viestintäteknologian ja oikeuden vuorovaikutussuhteessa. Yhtäältä tarkastellaan verkkojen hyödyntämistä oikeudellisessa tulkintatoiminnassa ja hallinnon päätöksenteossa ja toisaalta sitä, miten sääntelyllä ja säännöillä vaikutetaan informaatioteknologian hyödyntämiseen. Suunnitelmissa on siis tutkia teknologisen kehityksen vaikutusta oikeuteen, tulkintaan ja soveltamiseen ja toisaalta oikeuden vaikutusta informaatioteknologian hyödyntämisen pelisääntöihin.

Vero-oikeudessa eGovernment ei näy jatko-opintojen aihevalinnoissa. Julkisoikeudessa se näkyy hieman, mutta senkin piirissä ainakin toistaiseksi valitettavan vähän. Tulossa on väitös sähköisestä asioinnista hallinnossa ja peruskartoitustyötä on vireillä. Yleensäkin eGovernment-alan tutkimusta suositellaan opiskelijoille ja yritetään vahvistaa laitoksen piirissä. Sähköisen asioinnin tutkimukseen ollaan hakemassa rahoitusta. Kyseinen ala on tärkeä, sillä nopeassa tahdissa kehittyvien käytäntöjen pullonkauloihin ja ongelmiin tarvitaan kipeästi ratkaisuja.

Haastatellut opettajat esittivät seuraavia kiinnostuksen alueita ja tutkimusteemoja, joihin laitoksella olisi hyvä panostaa:

Kunnallispolitiikan piirissä on oltu mukana mm. Suomen Akatemian rahoittamassa Tietoyhteiskunnan tila ja tulevaisuus Suomessa -hankkeessa, minkä lisäksi oppiaineessa toteutettiin muutama vuosi sitten kuntien verkkopalvelujen kehitystä koskeva tutkimusprojekti. Oppiaineen piirissä on tuotettu useita tietoyhteiskuntaa, teledemokratiaa ja tietojohtamista koskevia julkaisuja. Alan kysymyksiä on tarkasteltu myös kansainvälisesti (mm. sähköisen hallinnon kehittäminen Namibiassa ja useat eGovernment-alan esitelmät Japanissa ja Euroopan eri maissa). Kunnallispolitiikan edustajilla on ollut tiivistä yhteistyötä myös Tietoyhteiskuntainstituutin kanssa. Opinnäytteissä tutkitaan yhä enemmän varsinkin eri alojen verkkopalveluihin liittyviä teemoja. Kunnallistalouteen on tekeillä tutkielma mobiilipalvelujen merkityksestä kunnan palvelutuotannon kehittämisessä. Sen lisäksi oppiaineella on yhteistyötä eTampere-ohjelman suuntaan. Yhdyskuntatekniikassa tutkimusta on tehty tähän mennessä lähinnä Kunta-Suomi -projektissa kuntien kotisivutiedoista mm. tonttikaupan ja kaavoitusohjelmien osalta. eGovernment-alaa sivuavia tutkimusteemoja tulevat oppiaineessa jatkossakin olemaan tekniset palvelut ja fyysinen ympäristö.

eGovernment näkyy kunnallisalan jatko-opiskelussa varsin vähän. Yksi lisensiaatintutkimus on tehty tiedon tutkimuksen teema-alueelta. Yksi käynnissä olevan jatkotyön aihe koskee tietoyhteiskuntakehityksen mukanaan tuomien kompetenssivaatimusten muutosta. Alan aiheet tulevat todennäköisesti kuitenkin lisääntymään lähivuosina, mihin viittaa jo se että nämä aiheet ovat lisääntyneet perustutkinnon tutkielmissa alaa koskevan yleisen tietämyksen ja kiinnostuksen lisääntymisen myötä.

Haastatellut esittivät mm. seuraavia kiinnostuksen alueita ja tutkimusteemoja, joihin kunnallistieteiden laitoksella tulisi panostaa:

Hallintotieteiden opintosuunnan laitosten ja oppiaineiden eGovernment-alaan liittyvässä opetus- ja tutkimustoiminnassa ilmeni suuria eroja. Joissakin oppiaineissa toiminta ja osaaminen on jo melko kehittynyttä ja innostus suurta, kun toisissa taas ollaan vasta aivan kehittämistyön alkutaipaleella ja suhtautuminen on pidättyväistä tai varauksellista. Joissain oppiaineissa on eGovernment-alaan liittyviä kursseja, mutta yleisesti ottaen alan opetus on hajanaista ja vähäistä. Kehitystä näyttää ohjaavan vahvasti kunkin opettajan henkilökohtainen kiinnostus alaan. Toisaalta ehkä vieläkin vahvempi ohjausvaikutus on sillä, mihin ulkoisia resursseja on saatavilla. Yleinen vaikutelma on, että eGovernment-alan tutkimusta tarvitaan ja kysyntääkin on lisääntyvässä määrin. Rahoitusta on periaatteessa hyvin saatavilla, mutta käytännössä eGovernment-hankkeiden rahoituksen järjestäminen ei ole lopultakaan mitenkään helppoa. Yksi syy tähän lienee se, että eGovernment-hankkeet ovat pääsääntöisesti olleet hyvin käytännönläheisiä, mikä on antanut "pinnallisen" leiman alan tutkimusprojekteille. Lisäksi kyseiset hankkeet ilmeisesti niputetaan rahoittajien näkökulmasta samaan koriin muiden tietoyhteiskunta- ja teknologiahankkeiden kanssa, jolloin niiden tarpeellisuuden arviointi jää vaille riittävää sähköisen hallinnon erityisluonnetta ja merkitystä koskevaa pohdintaa.

Kuvio 11. eGovernment-alan osaamisalueet hallintotieteissä.

Vaikka sekä tutkimusta että opetusta tällä alalla on vielä suhteellisen vähän, TaY:n Taloudellis-hallinnollisessa tiedekunnassa ja yliopistossa laajemminkin on runsaasti potentiaalia alan kehittämistä ajatellen. Hallintotieteissä tämänsuuntaisille tutkimuksen ja opetuksen kehittämispyrkimyksille on selvästi olemassa yhteiskunnallinen tilaus. Kokoavia eGovernment-teemoja ovat nykyisten osaamis- ja kiinnostusalueiden valossa tarkasteltuna mm. oikeudellista ja institutionaalista kehystä koskeva tutkimus, eGovernment-strategiat, tietotekniikan tarkastelu julkisyhteisöjen uudelleenorganisoinnin välineenä sekä kansalaisten osallistumismahdollisuuksien ja -käytäntöjen tutkimus. Hallintotieteiden alan opettajien ja tutkijoiden mielestä eGovernment-käsitettä ole kyetty määrittelemään riittävän selkeästi eikä sen sisältöä ja merkitystä kunkin laitoksen ja oppiaineen osalta ole vielä pohdittu kovin syvällisesti. Kaikille hallintotieteille yhteistä määrittelyä ja pohdintaa tulisi laitosten edustajien mukaan lisätä. Tällaista yhteistä viitekehystä tarvitaan mm. silloin, kun alan opetusta ja tutkimusta viedään yhteistyössä eteenpäin.

Jatkokoulutuksen osalta eGovernmentin teemoja ei näy tällä hetkellä vielä kovin paljon. Teemaan liittyvää jatko-opetusta tai kurssitarjontaa ei myöskään ole juurikaan tarjolla hallintotieteiden piirissä. Monien haastateltujen mielestä tietoyhteiskunnan ja sähköisen hallinnon teemoihin törmää väistämättä ainakin jossakin määrin, olipa tutkimuksen kohde mikä hyvänsä. Lähes kaikki haastatellut uskoivat myös tämän alan jatkotutkimuksen lisääntyvän lähitulevaisuudessa, mille antaa perusteita mm. se, että näin on jo tapahtunut opiskelijoiden proseminaaritöissä ja tutkielmissa.
 

6.5. Laitosten osaamispotentiaalin kartoitus

Edellä on tullut eri tavoin esiin niitä osaamisalueita ja kiinnostuksen kohteita, jota hallintotieteiden suunnalla on tällä hetkellä eGovernment-teeman alueella. Tässä luvussa kootaan vielä tätä osaamispotentiaalia koskevat näkemykset laitoksittain ja oppiaineittain siten, kuin ne tulivat esiin haastatteluissa. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että kartoitus ei ole täysin kattava ja monet osaamisalueet jäävät tässä vaiheessa vaille tarkempaa määrittelyä. Näihin kysymyksiin palataan tarvittavassa laajuudessa myöhemmin eGovernment-alan tutkimuksen ja opetuksen kehittämistä koskevien toimenpiteiden suunnittelun ja toteutuksen yhteydessä.

Laitoskohtaiset arviot osaamisalueista

Aluetieteen ja ympäristöpolitiikan laitoksen osaamisalueet

Aluetiede

• Tietoyhteiskunta alueellisena kysymyksenä
• Paikkatieto
• Uusi talous ja sen paikat ja tilat
• Ydinkaupungit ja ympäryskunnat: paikalliset ja seudulliset kysymykset, työnjako aluerakenteessa ja vuorovaikutus
• Kansalaisosallistuminen ja uusi teknologia
• Tilalliset mekanismit, jotka liittyvät hallinnon ja kansalaisen väliseen suhteeseen ja tieto- ja viestintäteknologioiden mahdollistamaan osallisuuteen

• Kansalaisosallistuminen ja uusi teknologia
• Ympäristötietoon liittyvät kysymykset
• Jatkossa pystytään mahdollisesti tuottamaan uusia välineitä eGovernmentin jäsentämiseen: yhteiskuntatieteellinen näkökulma verkossa toimimiseen. Muita osaamisalueita tullevat ajan myötä olemaan verkon luomat valtasuhteet eri tahojen välillä, päätöksentekoprosessit sähköisen hallinnon kehyksenä ja ympäristötiedon käyttö päätöksenteossa sekä toimijaverkkoteorian kehittäminen ja soveltaminen alan tutkimuksen lähestymistapana.

Tulevaisuudessa ympäristöpolitiikasta voitaisiin ehkä osallistua yhteistyöhön ympäristökysymysten, osallistumisen, ympäristöpäätöksentekoprosessien ja tietoteknologian osa-alueilla. Tässä yhteydessä ympäristökysymykset nähtäisiin laajasti siten, että siihen sisältyisivät esimerkiksi kaavoitus ym. yhdyskuntasuunnittelun asiat sekä kansalaisten arkiympäristöön vaikuttavat asiat ja niiden muokkaaminen aktiivisen kansalaisosallistumisen kautta, mm. tietoteknologiaa hyödyntämällä. Tähän sisältyisi erilaisia ympäristöpäätöksentekoprosesseja eri tasoilla ja niiden linkittyminen toisiinsa ja monet vastaavat kysymykset. Tulevaisuudessa tulisi pohtia myös niitä sisältöjä ja suhteita, joita itse tieto- ja viestintäteknologia tuottaa.

Hallintotieteen laitoksen osaamisalueet

Hallintotiede

• Uuden tekniikan hyväksikäyttö johtamis- ja organisaatiotutkimuksen alueilla. Tähän teema-alueeseen liittyy mm.

• organisaatioteoriat, arviointitutkimus ja hallinnon käytäntöjen tuntemus
• osallistumisteemat: knowledge management ja kansalaisjärjestönäkökulma, kansalaisten empowerment eli siirtyminen seurantavallasta päätöksentekovaltaan ja uudet vuorovaikutusmuodot
• teknologiaohjelmien arviointi
• naisnäkökulma sähköisen hallinnon kysymyksiin
• sähköisen asioinnin ja uusien toimintatapojen vaatimat vuorovaikutustaidot

Turvallisuushallinto

• Tietoturva, tietojohtaminen ja tietojärjestelmien hyödyntäminen

Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi

• Tieto-organisaatioiden problematiikka sekä arvioinnin, mittauksen ja hallinnan (governance) ajattelumallit
• Policy-näkökulma eGovernment-kysymyksiin
• Metodologinen osaaminen: järjestelmän tuonti uuteen kontekstiin ja ympäristötekijöiden ymmärtäminen

• Taloushallinnon sähköistyminen, sen sisältö ja merkitys sekä sen aiheuttamat vaatimukset tarkastukselle.

Hallintotieteiden laitosta ajatellen ydinkysymyksenä nousi esiin nimenomaan se, miten johtamista ja organisaatioita tulisi kehittää uuden tieto- ja viestintäteknologian tarjoamat mahdollisuudet ja yleiset vaikutukset huomioonottaen.

Julkisoikeuden laitoksen osaamisalueet

Julkisoikeus

• Informaatio-oikeus ja hallinto-oikeuden osaaminen eli oikeudellinen kehys, joka koostuu mm. hallinnon julkisuussääntelystä, henkilötietosuojasta, perusoikeuksista ja oikeuksista, jotka liittyvät julkisuuteen ja hallinnon avoimuuteen.
• Reunaehtojen tuntemus ja määrittäminen hallinnon ja kansalaisen välisessä suhteessa
• Sähköinen asiointi sekä yksityisyyden- ja tietosuojakysymykset.

Nykyinen informaatio-oikeuden hanke sisältää myös mm. verotukseen ja laajasti periaatteessa kaikki oikeusjärjestykseen liittyvät asiat.

Vero-oikeus

• Sähköisen liiketoiminnan välitön ja välillinen verotus

• tiedon verottaminen
• verotuksen aiheuttamat muutokset liiketoimintaan: yrityksen sijoittuminen, sisäiset rakenteet, verotulovaikutukset ym.
• verolainsäädäntö suhteessa maan kilpailukykyyn ja kilpailukykyiseen hallintoon

Haastatellut katsoivat voivansa osallistua jatkossa erityisesti sähköisen asioinnin ja verotuksen kysymyksissä hallintotieteiden ja tiedekunnan eGovernment-yhteistyöhön. Periaatteessa näillä kaikilla osa-alueilla olisi sekä halukkuutta että mahdollisuuksia yhteisprojekteihin ja -opetukseen, mutta käytännön tasolla kyse on kuitenkin ennen muuta resurssien riittävyydestä.

Kunnallistieteiden laitoksen osaamisalueet

Kunnallispolitiikka

• yleiset tietoyhteiskuntakehitykseen liittyvät politiikkalinjaukset ja tietoyhteiskuntastrategiat
• hallinnon, palvelujen, demokratian, osallistumisen ja kehittämispolitiikan teema-alueet
• kunnan verkkopalvelujen kehittäminen ja sähköinen asiointi
• Internetin hyödyntäminen paikallistason osallistumis- ja vaikuttamisprosesseissa
• kunnallishallinnon tietojärjestelmät ja tietojohtaminen

Kunnallisoikeus

• tieto- ja viestintäteknologisten sovellusten käyttö sekä tietämys niistä kunta- ja aluetason toiminnoista ja toiminnan osa-alueista, joissa uutta teknologiaa voidaan hyödyntää.
• oikeudelliset reunaehdot kuntien sähköiselle asioinnille ja vastaaville uusille ilmiöalueille.

Yhdyskuntatekniikka

• Kuntien tiedottaminen, tiedon saatavuuskysymykset sekä kunnan ja kuntalaisen välinen vuorovaikutus esimerkiksi tontti-, hinta-, liittymismaksu- ja suunnitelma-asioissa.

Näiden lisäksi laitoksen osaamisalueina mainittiin yleisesti kunta-alan vahva substanssiosaaminen: kunta- ja seutuproblematiikka, kunnan tehtävät ja eri hallinnonalojen toiminta sekä kuntalaisten ja palvelujen käyttäjien näkökulmat kunnallisasioihin. Lisäksi laitoksella on jonkin verran verkko-osaamista (mm. www-sivujen tekeminen ja oppimateriaalin julkaiseminen verkossa).

Laitoksen yhteistyöhön osallistumisen alueita voisivat olla jossain muodossa myös etä- ja verkko-opetus (esim. Web-CT tai www-sivustot). Talouden alueelta tällaisia jonkinasteista osaamista sisältäviä teema-alueita ovat perinteisen taloushallinnon, laskentatoimen ja julkistalouden ohella tietokantojen hyödyntäminen, talousanalyysit, kustannuslaskenta sekä kunnallistalouden osa-alueita palveleva kehittämistyö Kunnallisalan useassakin oppiaineessa on osallistumisen ja johtamisen piiriin kuuluvaa osaamista. Näiden lisäksi yhdyskuntatekniikan osaamista on mahdollista hyödyntää tietyillä erityisalueilla (mahdollisten multimedia-sovellusten kehittäminen) ja erityisosaamista on myös kunnallisoikeuden piirissä. Muita laitoksen edustajien haastatteluissa esiin nousseita osaamisalueita voisivat jatkossa olla esimerkiksi tiedottaminen, kuntalaisten osallistuminen ja vuorovaikutteisuus suunnittelussa ja palvelujen tuottamisessa sekä mahdollisten nuorisoparlamentti- tai vastaavien vaalien toteuttaminen verkon kautta.

Käyttämätön potentiaali

Noin 60 %:a kaikista haastatelluista arveli, että heidän laitoksellaan tai oppiaineessaan saattoi olla sellaista eGovernment-alan osaamista, joka ei jostakin syystä näy tai ei pääse näkyviin laitoksen tutkimus- tai opetustoiminnassa. Joidenkin mielestä olisikin siksi syytä, selvittää ja kaivaa esiin mahdollisesti piilossa oleva osaaminen. Toisaalta vastaavasti noin 40 %:a haastatelluista oli sitä mieltä, että käytännössä kaikki olemassa oleva osaaminen oli jo otettu käyttöön.

Piilevän osaamisen arveltiin syntyvän siitä, että opettajilla ja tutkijoilla on henkilökohtaista mielenkiintoa tiettyihin erityiskysymyksiin, joiden edelleen kehittelyyn ei ole jäänyt aikaa tai jonka hyödyntämiseen ei ole haettu tai saatu resursseja. Varsinkin monet tutkijat eri laitoksilla työskentelevät sellaisten aiheiden parissa, joilla on annettavaa eGovernment-alan opetuksen kehittämisessä ja uusien tutkimusprojektien käynnistämisessä. Sama pätee osittain myös valmistumisvaiheessa oleviin opiskelijoihin, jotka ovat ottaneet tutkielma-aiheekseen eGovernment-teemoja. Useissa oppiaineissa resurssien puute estää alan tutkimuksen ja opetuksen laajamittaisen kehittämisen. Esimerkiksi opetusresurssit on usein tiukasti sidottu oppiaineen tiettyihin substanssialueisiin, joten eGovernment-alueeseen panostaminen edellyttää ulkoisia resursseja, uusia henkilöresursseja ja osin ehkä myös nykyisten opetussisältöjen tarkistamista. Lisäksi eGovernment-alan opetusmateriaalin vähäisyys vaikeuttaa alan opetuksen nopeaa lisäämistä. Lopuksi on vielä muistutettava, että koko sähköisen hallinnon kenttä siinä muodossa kuin se nykyisin ymmärretään on ilmiönä vielä niin nuori, ettei sen alueella ole voitu edes saavuttaa erityisen vahvaa osaamista. Kysymys lienee ennemminkin siitä, kehittävätkö hallintotieteet aktiivisesti tämän murroskauden myötä nousseiden uusien vaatimusten mukaista osaamistaan sille tasolle, jolla sen tulisi olla alansa johtavassa akateemisessa koulutusinstituutiossa.
 

6.6. Haastatteluissa esiin tulleita yhteistyö- ja kehittämisajatuksia

Suurin osa haastateltavista toivoi, että eri laitokset ja oppiaineet lisäisivät yhteistyötä jo pelkästään resurssien tehokkaamman hyödyntämisen vuoksi. Suurin osa heistä vaikutti myös halukkaalta osallistumaan tällaiseen yhteistyöhön. Innokkaimpia olivat ne, jotka tuntevat eGovernment-aihepiiriä parhaiten.

Kysymykseen siitä, millä tavalla tiedekunnan ja erityisesti hallintotieteiden opintosuunnan laitosten tulisi tehdä yhteistyötä eGovernment-alan kehittämiseksi, saatiin koko joukko vastauksia, joista monet kytkeytyvät tietoyhteiskuntaa ja sähköistä hallintoa koskeviin sisällöllisiin ja siten yhteistyön kohdealueita jäsentäviin kysymyksiin ja osa taas oppiaine-, laitos- ja tiedekuntatason yhteistyötä ja erityisesti sen muotoja ja organisointia koskeviin kysymyksiin. Seuraavassa on raportoitu haastateltujen näkemykset yhteistyöstä ja kehittämisestä.

Yhteistyön lähtökohdat. Yhteistyön perustan osalta haastateltavat kiinnittivät huomiota erityisesti siihen sisällölliseen näkökohtaan, että eGovernment-käsite ja sen lähikäsitteet ja niihin liittyvät erilaiset järjestelmät tulisi selvittää riittävän seikkaperäisesti. Pitäisi myös miettiä, millaista tietoyhteiskuntaa oikein halutaan ja mikä on tutkimustiedon rooli tässä yhteiskuntakehityksen vaiheessa. Kyse ei saa olla pelkästä välineellisesti orientoituneesta tietoyhteiskuntaprojektien läpiviennistä. Näiden tärkeiden teemojen ja näkökulmien pohdintaa ja jäsentämistä on tehtävä sekä laitoksittain että yhdessä. Pitää pohtia monitieteisesti mm. sitä, mitkä ovat uuden tieto- ja viestintäteknologian kehitysnäkymät, hyödyntämismahdollisuudet ja vaikutukset julkisessa hallinnossa ja yhteiskunnassa. Teknologia ei ole riittävä perusta sellaisenaan yhteistyöprojekteille. Sen lisäksi tarvitaan hallintotieteiden substanssialueista lähteviä integroivia perusteemoja, jotka liittyvät esimerkiksi kansalaisten oikeusturvaan ja vaikutusmahdollisuuksiin, palveluprosessien toimivuuteen, julkisyhteisöjen johtamiseen, aluekehityksen edistämisen muotoihin ja vastaaviin kysymyksiin.

Hallintotieteiden yhteistyön pohjaksi tulisi tehdä huolellinen tarvekartoitus siitä, millaisia tarpeita alan opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseen on olemassa. Tämän jälkeen olisi luotava riittävän vahva ja yhdistävä tahtotila ja visio siitä, miten haluamme tällä alalla profiloitua kansallisesti ja myös kansainvälisesti. Lisäksi korostettiin, että yhteistyön tulee perustua luottamukseen, sen tekemisen lähtökohtana on oltava osapuolten todelliset yhteistyötarpeet ja siitä on saatava aitoa lisäarvoa.

Yhteistyön toteutus. Yhteistyön toteutuksen osalta huomiota kiinnitettiin erityisesti siihen, että luottamuksen, toimivien kanssakäymisen muotojen sekä yhteisten intressien löytyminen on tärkeää. Osa kehittämishankkeista on mielekästä tehdä yhteistyössä eivätkä tiedekunta- tai laitosrajat saa olla sille esteenä. Toisaalta korostettiin, että yhteistyö ei saa muodostua itsetarkoitukseksi, koska siitä tulee tällöin lähinnä vain taakka. Tärkeää yhteistyön kannalta ovat resurssointi, ohjelman mielekkyys, kontaktit mm. kansalaisjärjestöihin ja erityisesti arvio siitä, mitä lisäarvoa yhteistyö todella tuottaa.

Hallintotieteiden keskinäisen yhteistyön lisäksi yhteistyötä pidettiin tärkeänä yritysjuridiikan, informaatiotieteiden, tiedotusopin, työelämän tutkimuksen, humanististen tieteiden ja kasvatustieteiden suuntaan. Erityisen tärkeänä pidettiin yhteistyön laajentamista yksityisen sektorin teema-alueille (eBusiness, tekijänoikeudet, yritysjuridiikka jne.), koska julkisen ja yksityisen toiminnan rajat ovat hämärtyneet merkittävästi.

Moni haastateltava korosti, että laitosten tulisi tietää nykyistä paremmin, mitä muissa laitoksissa ja oppiaineissa tehdään. Vielä nykyisin laitoksilla työskennellään liian erillään ja itsenäisesti. Näin ollen eGovernment-alaan liittyvää tutkimusta tekevien tulisi olla tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään ja jakaa tietoa toisilleen. Tämän tietoisuuden kautta voitaisiin luoda yhteistyökokonaisuuksia, johon myös informaatiotiedekunta tulisi ottaa mukaan. Yhteistyökuvioiden tulisi olla mahdollisimman avoimia..

Yhteisopetus. Yhteisopetuksesta esitettiin mm. seuraavia näkökohtia:

- Yleisiä valmiuksia kehittävien eGovernment-aihealueiden opettaminen voitaisiin toteuttaa yhteisenä kurssina esimerkiksi hallintotieteen, julkisoikeuden tai mahdollisesti myös kauppatieteiden kanssa. Tiedekuntaan olisi joka tapauksessa saatava eGovernment-teemaan liittyvä kokonaisuus. Kyseessä voisi olla myös esimerkiksi yleisopintoihin, perusopintoihin tai vapaaehtoisesti valittaviin aineopintoihin kuuluva yhteinen opintojakso.
- Jatkossa voisi kehittää yhteisopetusta koko tiedekunnan kanssa ottamalla mallia esim. EU-ohjelmien toteutuksesta. Julkisoikeuden lisäksi myös esimerkiksi yksityisoikeus voisi tulla mukaan. Tutkimusta ja yhteisopetusta siis tarvitaan, sillä aiheeseen sisältyy niin monia näkökulmia.
- Tulisi järjestää eGovernment-kursseja, jotka ovat kaikkien oppiaineiden opiskelijoiden käytettävissä.
- Hallintotieteiden yhteistyönä voitaisiin tuottaa perusopetuspaketti, johon kaikki laitokset osallistuisivat omista näkökulmistaan. Tutkimushankkeet tulisi liittää tähän mukaan, jotta saataisiin syvyyttä ja opetus perustuisi vahvasti tutkimukseen. Tällainen opetuspaketti voisi kuulua esimerkiksi vapaasti valittaviin sivuaineisiin.
- Yhteinen eGovernment-sivuainekokonaisuus (15 ov) voisi olla toimiva ratkaisu alan opetuksen kehittämiseksi.
- Eri laitosten tekemän eGovernment-tutkimuksen tuloksia tulisi pystyä nykyistä paremmin hyödyntämään kaikkien laitosten opetuksessa. Tämä vaatii vuorovaikutuksen ja luottamuksen lisäämistä laitosten välillä.
- ISSS-malliin hallintotieteissä voitaisiin ensin luoda BA-tason eGovernment-tutkinto. Sitten seuraisi räätälöity maisteriohjelma, jonka puitteissa oltaisiin yhteydessä alan yrityksiin, eTampere-ohjelmaann, ISI:in ja vastaaviin asiantuntijaorganisaatioihin.
- eGovernment-maisteriohjelma, jossa kukin laitos hoitaa yhden kurssin, on löyhimmän yhteistyön tie. Tiiviimpään yhteistyöhön voitaisiin edetä ohjelman tematisoinnilla. Se edellyttäisi (a) perusteellista idean pohdintaa, (b) osaamisalueiden kartoitusta ja (c) laitosten opetuksen integrointia.
- Tarvitaan professuuri, jos Tampereen kaupunki aikoo olla aktiivisena liikkeellä ja jos yliopisto aikoo alan johtavaksi tekijäksi. Kyseessä voisi olla esimerkiksi 5-vuoden määräaikaisprofessuuri, jota voisivat rahoittaa eri yhteisöt, EU, kaupunki ja muut tahot. Virka voisi olla myös hallintotieteiden yhteinen, kuten esimerkiksi metodologian yliassistentin virka on nyt. Professuuri palvelisi siis ensisijaisesti hallintotieteitä ja esim. eTampere-ohjelmaa.
- Tiedekunnassa tarvitaan eGovernment-ohjelmia opetuksessa ja alan tutkimusta kokoava eGovernment-tutkimuskeskus.

Opetuksen kehittämistarpeet ja muodot. Koulutuskysymysten ja opetusmuotojen kehittämisen yksi tärkeä lähtökohta on koko ilmiökentän jäsentäminen ja sitä koskevan tietoisuuden ja tietämyksen lisääminen. Olisi tunnistettava sen eri ulottuvuudet ja kerrokset. Osa kysymyksistä vaatii erityisasiantuntemusta, osa taas on eräänlaista uutta "kansalaistaitoa". Alan koulutuksessa pitäisi tulla esille sähköisen hallinnon erilaiset mahdollisuudet ja soveltamisalueet sekä hallinnon että käyttäjän näkökulmasta. Kyseinen ilmiöalue on sen luonteinen, että se edellyttää eri tieteen- ja oppialojen välistä yhteistyötä. eGovernment-alalle on koulutettava yleisosaajia, joilla on hallussaan sekä tietoverkon käyttötaidot että substanssiosaaminen. Käytännössä tarvitaan henkilöitä, jotka osaavat vetää alan projekteja ja tehdä www-sivuja. Pelkät perustaidot tietotekniikasta eivät enää riitä, vaan tarvitaan ehdottomasti myös tiedonhankinnan taitoja sekä arvioinnin ja tiedonhaun/-siirron käsittävää informaatiolukutaitoa. Opiskelijoiden ohella myös opettajia pitäisi kouluttaa.

Muita tähän teemaan liittyviä näkökohtia:

- Koska tekninen kehitys etenee koko ajan, tarvitaan jatkuvaa keskusteluyhteyttä eri oppiaineiden välille ja useamman tyyppistä asiantuntemusta esimerkiksi sähköisen asioinnin opetukseen.
- Pitää löytää uusia ongelmakeskeisiä työskentelymuotoja. Problem Based Learning on tarpeen.
- Pitää tuoda vahvasti esiin sähköisen asioinnin ja sen pelisääntöjen asiantuntemuksen tarve, koska se on työllistymisen kannalta tärkeää. Koulutuksen tulee tarjota sekä substanssiosaaminen että taitoja, jotta valmistuneet sijoittuisivat hyvin hallinnon tehtäviin ja jotta he olisivat jo työpaikkaan tullessaan mahdollisimman osaavia työntekijöitä. Tietoyhteiskuntavalmiudet on opittava opintojen yhteydessä.
- eGovernment-alan opetusta tulee lisätä sekä läpäisevänä teemana että omana erityisalanaan.
- Verkko-osaamista tulisi kehittää yhteistyössä ja myös tarvittavia resursseja tulisi hankkia yhdessä. Tulisi myös huolehtia, että hallinnon ammattilaiset sisältöosaajina voisivat hyödyntää verkkoa ilman välikäsiä. Tällöin sisältövastaaville voisi myös antaa valtuudet esimerkiksi vastata asiantuntevasti suoraan vastaanottamiinsa kysymyksiin ilman, että ne täytyisi siirtää hierarkiassa eteenpäin, mikä hidastaa toimintaa ja lisää tehottomuutta.
- Opetukseen liittyvät projektit tulisi kohdentaa niin, että saadaan tuntumaa käytäntöihin, jotta paljastuisi, miten eGovernment tosiasiallisesti toimii ja miten sitä tulisi kehittää käytännön tarpeita silmälläpitäen.
- Opetuksen kehittämiseen tarvitaan työryhmä/koordinointiryhmä, jolle annetaan vastuu. Toinen vaihtoehto on valita opetuksen kehittämisestä vastaava henkilö, joka johtaa kehittämistyön suunnittelusta. Eri laitokset sitten toteuttavat projektit yhteistyössä.

Yhteisopetuksen sisällöt ja resurssointi. Yhteiskurssien opetussisältöjen, tiedonkulun ja resurssoinnin osalta haastateltavat nostivat esiin mm. seuraavia hallintotieteisiin ja tiedekuntaan liittyviä asioita:

- Alan opetuksen kehittäminen ja lisääminen tarjoaa oivallisen mahdollisuuden, mutta myös tarpeen yhteistyöhön oppiaineryppäittäin laitosrajojen yli, perustamalla esimerkiksi yhteisiä koulutusohjelmia, kehittämällä yhteistyötä ja työnjakoa eri oppiaineiden välillä (esimerkiksi oikeustieteet) ja yhdistämällä resursseja.
- Aluetiede, kunnallistieteet, hallintotieteet ja julkisoikeus yhteisillä opetusalueillaan voisivat tuottaa yhteisiä kursseja, esimerkiksi sellaisilla teema-alueilla kuin "tietojärjestelmät johtamisen apuvälineinä" ja "sähköisten palvelujen kehittäminen".
- Laitosten välisenä yhteistyönä voitaisiin järjestää kurssi, jossa pohdittaisiin demokratiaa, osallistumista ja kaupunkisuunnittelua ja niiden liittymistä uuden teknologian käyttöön, verkkomediaan ja GIS-sovellutuksiin.
- Yhteistoimintaa tulisi laajentaa moneen suuntaan, koska tietokannat ja erityistarpeet ovat saman suuntaiset varsinkin hallintotieteissä. Opetuksessa tulisi luoda ja hyödyntää yhteisiä resursseja.
- Jos tehdään yhteinen ohjelma, niin verkko-opetusta tulisi hyödyntää sen yhtenä osana. Sen puitteissa myös mm. hallinto-oikeudellista osaamista tulisi välittää hallintoon. Tämä osaaminen tulisi siis näkyä yliopiston ja julkishallinnon välisessä vuorovaikutuksessa.

Taloudellis-hallinnollisen tiedekunnan profiili. Haastateltavat korostivat lähes yksimielisesti synergiaetujen etsimisen tärkeyttä ja tiedekunnan erityisprofiilin terävöittämistä eGovernment-alan kehittämisessä. Asiasta esitettiin mm. seuraavia näkemyksiä:

- eGovernment-alan opetus tulee esille varsinkin tutkintovaatimusten uudistamisen yhteydessä. Asia liittyy myös koko tiedekunnan kehittämiseen. eGovernment-opetuksen suunnittelu ja hoitaminen edellyttää käytännön tasolla laitosten välistä yhteistyötä. Tuskin millään laitoksella on siihen yksinään resursseja.
- Yksi tiedekunnan vahvuus on kytkentöjen löytäminen eBusinessin ja eGovernmentin välillä ja niiden hyödyntäminen julkisten palvelujen kehittämisessä.
- Jo olemassa olevien osaamisalueiden kautta on mietittävä, miten eGovernment ja eBusiness liittyvät niihin ja millaisen ulottuvuuden ne tuovat näihin perinteisempiin teemoihin.
- Tiedekunnan "e" sateenvarjon alle tulevaa osaamista tulisi koota yhteen. Taloudellis-hallinnollisen tiedekunnan vahvuutena on julkisen ja yksityisen puolen välinen synergia. Molemmilla alueilla on vahvat osaamisalueet, joihin voidaan lisätä e-näkökulmaa. Poliittiset prosessit ja markkinaprosessit tulee yhdistää niin, että siinä huomioidaan tieto- ja viestintäteknologiaan liittyvät näkökulmat.

Yliopiston profiili. Hallinnon perinteinen edelläkävijän rooli tiedonkäsittelyn ja tilastoinnin saralla asettaa kehittämistyölle omia paineitaan, jotka heijastuvat myös alan koulutukseen. On pysyttävä kehityksessä mukana. Samalla on muistettava että yliopisto-opetukseen ja tutkimukseen kuuluu kriittinen ajattelu. On nähtävä teknohuuman ja "e-pintavaahdon" taakse. Nyt kun ala on vasta muotoutumassa ja sovelluksia ollaan kehittämässä, tulee pohtia myös sitä, mitä rajoituksia kehitys tuo mukanaan. Nyt keskustelua on käyty lähinnä vain uusien mahdollisuuksien näkökulmasta. On tärkeää esimerkiksi miettiä, mitä ryhmiä tämä kehitys sulkee ulkopuolelleen. Koko kehityksen teknologiavetoisuus on muutenkin kyseenalaistettava. Tarvitaan linkitystä yhteiskuntatieteelliseen tietoon ja ymmärrykseen, ts. näkökulmia, joita nimenomaan yliopiston - hallintotieteet mukaan lukien - tulisi tarjota. Näistä akateemisen opetuksen ja tutkimuksen profiiliin liittyvistä kysymyksistä haastateltavat totesivat lisäksi mm. seuraavaa:

- Markkinoiden kysyntä ei saa nousta sähköisen hallinnon agendanmuodostuksessa hallintotieteiden omaa osaamista ja omia arviointeja tärkeämmäksi tekijäksi. Ei siis saa ohjautua välittömien ulkoisten intressien ja impulssien kautta, vaan tulee päättää itse mihin on syytä panostaa. On keskityttävä tutkimukseen pohjautuvaan ydinosaamiseen.
- Hallintotieteiden tulisi pysyä omalla tontillaan ja ymmärtää kehityskulkuja nimenomaan niihin kohdistuvien vaikutusten osalta ja samalla tuoda vahvasti esiin mm. kansalaisyhteiskunnan ääntä.
- Tulee miettiä, mikä on yliopiston koulutuksen olennainen idea eli miten erotutaan räätälöidystä ja lihavasti palkkioidusta koulutuksesta. Yliopiston perinteinen rooli on syytä pitää mielessä.
- Alan kehittämisessä on tärkeää lähteä liikkeelle hyvästä ideasta tai teemasta. Pitää pyrkiä korkealle, mutta julkisuutta ym. ajatellen hyvällä maulla eikä liian julkisuushakuisesti.
- Tulee muistaa, että teknologia on vain väline. Välineosaamisen lisäksi tarvitaan substanssiosaamista. eGovernmentia ei siis pitäisi lähestyä välineen kautta abstraktina hallintotieteellisenä tai teknologisena osa-alueena. Hankkeissa tulee toki tiedostaa e-näkökulman merkitys, mutta osata myös substanssiasiat ja yhdistää teknologianäkökulma olemassa olevaan osaamiseen.
- Tampereen yliopistossa vahvana erityistekijänä vaikuttaa työelämälähtöisyys. Tämä asettaa haasteen myös eGovernment-alan opetukselle: pitää tuntea toimiala, johon valmistetaan opiskelijoita ja kytkeä siihen e-näkökulma. Substanssikytkentä on edellytys hyvälle eGovernment-alan opetukselle.
- Tulee muistaa, että johtamisen ja prosessien muutoksissa "e" on vain yksi muutoksen aiheuttaja. Erilaiset kehityssuunnat ja niihin liittyvät tarinat tulee suhteuttaa todelliseen kehitykseen ja niille tulee antaa realistinen ja kestävä viitekehys.
- eGovernmentin kehittämisessä on pidettävä lähtökohtaisesti mielessä kaksi selvästi erilaista tarkastelutasoa. Yhtäältä on olemassa kokonaisvaltainen läpäisevä e-transformaation näkökulma, joka liittyy yleiseen tietoyhteiskuntakeskusteluun, ja toisaalta eri substanssiosaamisalueiden sisäinen eGovernment-näkökulma, joka on luonteeltaan rajatumpi ja käytännönläheisempi.

Uudesta teknologiasta uuteen hallintokulttuuriin. eGovernmentin kehittämisen yhteydessä nousee vahvasti esiin uudenlaisen kulttuurin ja ilmapiirin pohdinta. Sen sisällöistä, muodoista ja puitteista haastateltavat totesivat mm. seuraavaa:

- Hallinnon ihmiskasvoisuuden säilyttäminen ehkäisee syrjäytymistä ja lisää hallinnon avoimuutta. Siksi toiminnassa on hyödynnettävä sekä teknologiaa että ihmisten kasvokkaista vuorovaikutusta ("high tech and human touch"). Ei siis pidä rynnätä teknologia-hypeen mukaan, vaan edetä rauhallisesti ja säilyttää kriittisyys.
- Uusi väline on tärkeä osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien kannalta, muttei tee kaikkea autuaaksi. Myös käytännön hallinnossa esimerkiksi kuntien toiminnassa kasvottaminen ja tiedonsaanti ovat tärkeitä lähtökohtia.
- Huomiota on suunnattava yhä enemmän verkkokulttuuriin ja ihmisiin. Pitää luoda foorumi, jossa verkkokytkentä on vain osa kokonaisuutta. Tässä tarvitaan kansalaisosaamista ja hallinnon foorumien hyödyntämistä uusien osallisuuden ja yhteisöllisyyden muotojen synnyttämisessä.
- Asioinnin tapahtuminen verkon kautta ei ole tae toimivuudesta, vaan tarvitaan uusia sosiaalisia rakenteita ja organisoitumismuotoja, jotta verkko muodostuisi aidosti vuorovaikutteiseksi ja jotta verkossa tapahtuva toiminta uudistaisi yhteiskuntaa.

Yhteistyötä ja kumppanuutta eGovernment-opetuksen kehittämiseen. Haastateltavat olivat pääsääntöisesti sitä mieltä, että yliopiston osaamisalueisiin on tuotava e-näkökulma ja siihen on saatava lisää syvyyttä. Myös monitieteisyyden tarvetta korostettiin monessa puheenvuorossa. Yksi havaittu ongelma oli se, että teknisiä välineitä olisi, mutta opettajia ei saada prosessin "omistajiksi". Lisäksi meiltä puuttuu kulttuuri, jossa on opettajien, hallinnon ja opiskelijoiden yhteinen prosessin omistajuus. Lisäarvo luodaan nimenomaan tiimiyttämällä toimijoita. Tämän vuoksi olisi kehitettävä yhteistä tahtotilaa ja halua keskinäiseen lähentymiseen. Opetuksessa tämä voisi näkyä tiimigradujen muodossa. Vetovoimaisuuden ja kansainvälisyyden edistämisen kannalta tulisi myös harkita englanninkielisen opetuksen lisäämistä.

Yksi mahdollisuus uuden kulttuurin synnyttämisessä on luoda yhteinen fyysinen ympäristö (esim. nettikahvila), minkä jälkeen vasta siirryttäisiin sitä vastaava yhteinen "virtuaaliympäristö". Yksi esiin noussut idea olikin nettikahviloiden perustaminen laitosten sisälle tai vaihtoehtoisesti yhden Juvenes-nettikahvilan perustaminen, joka olisi opettajien, hallinnon ja oppilaiden yhteinen fyysinen kokoontumispaikka ja jossa syntyisi uutta toimintakulttuuria. Näin voitaisiin edesauttaa jaetun "virtuaalisen ympäristön" ja sen edellyttämän uudenlaisen yhteistyön ja luottamuksen ilmapiirin syntymistä.
 
 

7. Kehittämistoimenpiteet

eGovernment-alan kehittäminen on kansallisesti tärkeää. Suomen aseman vakiinnuttaminen yhtenä johtavista tietoyhteiskunnista edellyttää kansallisten vahvuuksien hyödyntämistä ja erityistä panostusta niille strategisille osa-alueille, jotka uhkaavat jäädä pullonkauloiksi tai joihin liittyy suuria riskejä. Yksi tällainen alue on sähköinen hallinto, jonka kehityksessä on selvä vaara jumiutua 1990-luvun lähtökuoppiin ja kyvyttömyys päästä uudelle kehitysuralle. Näyttöä tämän alan kehityksestä on annettu tämän selvityksen luvussa 3 ja alan tutkimuksen osalta luvussa 4. Niiden viesti on se, että 1990-luvun puolivälissä vahvasti alkanut kehitys on tullut taitekohtaan, joka edellyttää yhä synergisempää ja strategisempaa kehittämisotetta. Moniin tähän liittyviin haasteisiin on osuvasti viitattukin mm. eräissä valtiovarainministeriön ja etenkin Tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunnan raporteissa. Erityisen tärkeä tältä osin on myös Hallinnon sähköisen asioinnin jaoston vuoden 2002 alussa antama ohjelmaehdotus. Kansallisen haasteen kannalta alan tutkimuksen vahvistaminen on jäänyt kuitenkin pääsääntöisesti vaille riittävää huomiota.

Uuden eGovernment-alan kehitysvaiheen käynnistämiseksi tarvitaan ylemmän asteisten koulutusinstituutioiden ja tutkimuslaitosten, valtionhallinnon yksiköiden ja kuntien sekä alan yritysten välistä yhteistyötä. Keskeistä olisi määrittää tämän alueen kärkihankkeet ja yhdistää voimavaroja niiden menestykselliseksi läpiviemiseksi.
 
 

Kuvio 12. eGovernment-alan opetuksen ja tutkimuksen kehittämisen keskeiset sidosryhmät.

eGovernment-alan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisen keskeiset toiminnalliset osa-alueet ovat perustutkimus, soveltava tutkimus ja kehittämistoiminta, yliopistollinen opetus sekä kansainvälinen yhteistyö. Tämän kehittämisen tehokas käynnistäminen edellyttää tutkimuksen ja opetuksen painopistealueiden riittävän tarkkaa määrittelyä ja toisaalta laajapohjaista kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Erityisen tärkeää olisi nostaa alan tutkimuksen kansainvälistä tasoa. Tarvitsemme alalle huippututkijoita, joilla on yhteyksiä tämän teema-alueen eturivin tutkijoihin ja alan kiinnostavimpien tutkimus- ja kehittämishankkeiden vetäjiin. Samalla tietysti myös suomalaisen eGovernment-tutkimuksen ja täällä käynnistettyjen eGovernment-kärkihankkeiden näkyvyyttä ja tunnettuutta tulisi lisätä.

Tässä selvityksessä eGovernment-alan tutkimuksen ja opetuksen kehittäminen on jaettu kolmeen kärkihankkeeseen: tutkimusohjelma, jatkokoulutusohjelma sekä opetus- ja tutkimusresurssien vahvistaminen. Mikäli näihin toimintoihin panostetaan riittävän määrätietoisesti tulevina vuosina, sähköisen hallinnon kehittämisedellytykset vahvistuvat merkittävästi. Tärkein yksittäinen hanke näistä on eGovernment-professuurin perustaminen, jonka kautta voidaan edistää ja koordinoida muita kansallisesti tärkeitä hankkeita.

eGovernment-alan tutkimuksen ja opetuksen kehittäminen edellyttää korkeatasoisen, kansainvälisesti noteeratun ja riittävän monipuolisen tutkimuksen generoimista. Hyvä lähtökohta tälle kehittämiselle muodostuisi riittävän laaja-alaisesta ja hyvin resurssoidusta eGovernment-tutkimusohjelmasta, jolla voitaisiin suunnata alan tutkimusta kansallisesti tärkeille osa-alueille. Samalla voitaisiin tukea kansallisen eGovernment-alan tutkijayhteisön muodostumista.

Edellä on jo korostettu kansainvälisyyden lisääntyvää merkitystä myös kansallisen ja paikallisen kehittämistyön kannalta. Kansainvälisesti näkyvää tutkimusta voidaan saada aikaan nopeassa tahdissa vain, jos huolehditaan alan tutkimuksen riittävästä ja hyvin kohdennetusta resurssoinnista. Suomen kannalta mahdollisuudet tähän ovat hyvät juuri 2000-luvun alussa, kun alan tutkimustraditio on vielä suhteellisen ohut ja alan kansainvälinen huippututkijaverkosto on muutoinkin vasta muotoutumissa. Juuri tästä syystä meillä on mahdollisuuksia muodostua tämän alan johtavaksi tutkimuskeskittymäksi, joka noteerataan myös kansainvälisesti, esimerkiksi OECD/PUMA:n verkostoissa, Maailmanpankissa, Euroopan unionissa sekä alan kärkimaiden yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.

eGovernment-tutkimusohjelman sisältöalueet voidaan määritellä rahoituskonsortion edellyttämällä tavalla tavoitteita ja hankkeiden painopistealueita määrittävässä tutkimusohjelma-asiakirjassa. Tällaisia kärkiteemoja voisivat olla mm. eGovernment-kehittämispolitiikka, globaalit eGovernment-vertailut, eGovernment-sovellusten kysyntä-, tarve- ja vaikutusanalyysit, hallinnon uudelleenorganisointiproblematiikka sekä sähköisen hallinnon hyödyntäminen seutu- ja kuntarakenteen uudistamisessa. Teknologisemmin painottuneita teemoja ovat mm. mobiili viestinä, VR-tekniikat ja vastaavat uudet sovellusalueet sekä sähköisen asioinnin arkkitehtuurin ja sen eri osa-alueiden kehittäminen.

Esitetty tutkimusohjelma vaatisi kansallisen viitekehyksen niin rahoituksen kuin ohjelman organisoinninkin osalta. Erityisesti avainministeriöt eli VVM, LVM, OPM ja SM ovat keskeisessä asemassa tämän tutkimusalueen kehittämisessä. Kunnallishallinnon osalta hankkeessa voisivat olla mukana niin Suomen Kuntaliitto kuin Tampereen kaupunkikin.

eGovernment-alan jatko- ja täydennyskoulutuksen kehittäminen

Kansallisen tutkimusohjelman kylkeen tulisi rakentaa eGovernment-alan jatkokoulutusohjelma, joka palvelisi lähinnä tutkijakoulutusta (mahdollisesti osana VALHAL-tutkijakoulua), mutta tarjoaisi samalla alan kehittäjille pätevöitymismahdollisuuksia. Tutkimuskapasiteetin nopea ja riittävän laajapohjainen vahvistaminen edellyttää juuri tämän komponentin vahvistamista osana kansallisia eGovernment-alan kehittämisponnisteluja.

Samassa yhteydessä tulisi tarkastella myös eGovernment-alan täydennyskoulutuksen kehittämistarpeita ja sen toteutusmuotoja. Tätä suunnittelua voitaisiin jatkaa yhteistyössä Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen tai vastaavien yksiköiden kanssa.

Tutkimus- ja opetusresurssien vahvistaminen

Edellä luonnosteltujen tutkimus- ja opetusaktiviteettien kansallisen koordinoinnin ja kehittämisen samoin kuin kansainvälistymistoimintojen tehokas hoitaminen edellyttää panostusta osaamiseen. Käytännössä edellä mainitut hankkeet edellyttävät professoritasoista vetäjää. Tämä tehtävä edellyttäisi eGovernment-professuurin perustamista. Sen sijoituspaikaksi sopisi tässä selvityksessä esitetyin perustein TaY:n Taloudellis-hallinnollinen tiedekunta.

eGovernment-professuuri parantaisi ratkaisevasti mahdollisuuksiamme lisätä alan tutkimuksen kansainvälistä näkyvyyttä ja edistää myös kansallisen tason kehittämistyötä mm. koordinoimalla alan tutkimus- ja opetusaktiviteetteja, välittämällä kansainvälistä tutkimustietoa Suomeen, tekemällä Suomen kannalta tärkeitä vertailuja sähköisten palvelujen kehittyneisyydestä sekä antamalla panoksen alan jatko- ja täydennyskoulutukseen ja oppikirjatuotantoon.

eGovernment-professorin tehtävänä olisi siten tutkimuksen ja opetuksen edistäminen seuraavilla osa-alueilla:

a) Huippututkimus
- Kansallisen eGovernment-tutkimusohjelman valmistelu
- Kansallisen eGovernment-osaamisen kartoittaminen ja tutkijaverkoston koordinointi
- eGovernment-alan tutkimusaktiviteetit.

b) Opetus ja jatkokoulutus
- eGovernment-alan yliopisto-opetuksen antaminen ja jatko-opiskelun aktivoiminen
- eGovernment-alan jatkokoulutusohjelman käynnistämismahdollisuuksien selvittäminen
- eGovernment-alan maisterikoulutuksen käynnistämismahdollisuuksien selvittäminen
- eGovernment-alan perusaineistojen tuottaminen opetuskäyttöön.

c) Kansainvälistyminen
- Kansainvälisen tutkimusyhteistyön käynnistäminen (projektit, konferenssit, artikkelit ym.)
- Asiantuntija- ja hankeyhteistyö EU:n ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa.

Suuri osa yllä mainituista toiminnoista voidaan toteuttaa Tampereen yliopiston Taloudellis-hallinnollisen tiedekunnan ja teemaa lähellä olevien tiedekuntien ja oppiaineiden puitteissa, joten professuurin sijaintipaikaksi on näiden käytännöllisten lähtökohtienkin vuoksi suunniteltu Tampereen yliopistoa. Seuraavaksi käsitellään vielä lyhyesti TaY:n hallintotieteiden opintosuunnan laitosten kehittämistoimia mainitulla teema-alueella.

Hallintotieteiden omat kehittämishankkeet

Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi TaY:n piirissä ja ennen kaikkea Taloudellis-hallinnollisessa tiedekunnassa tulisi suunnitella toimenpiteitä, joilla tiedekunta ja erityisesti hallintotieteen opintosuunnan laitokset voisivat profiloitua eGovernment-alan osaajina. Edellä 6. luvussa esitetyn laitoskierroksen pohjalta näyttäisi siltä, että hallinnon, politiikan ja julkisoikeuden aloilla olisi runsaasti toteuttamiskelpoisia kehittämisideoita.

Ensiksikin olisi aiheellista pohtia korkeatasoisen eGovernment-tutkijaverkoston muodostamisen mahdollisuuksia ja siitä saatavia hyötyjä. Profiloitunut korkeatasoinen tutkijaryhmä aktivoisi tiedekunnan toimintaa tällä alueella, kykenisi käynnistämään tutkimushankkeita ja edesauttaisi tutkimukseen perustuvan opetuksen kehittämistä. Verkosto voisi aikaa myöten muodostua koko yliopiston kattavaksi ja tarvittaessa myös kansallisia toimintoja koordinoivaksi yksiköksi.

Toisena tiedekunnan hankkeena tulisi päättää siitä, lähdetäänkö laitosten piirissä kehittämään eGovernment-opintokokonaisuutta tai muuhun opetukseen integroitua maisteriohjelmaa. Näillä toimenpiteillä saataisiin lyhyessä ajassa luotua pohjaa kansallisesti ja kansainvälisesti näkyvälle ja alan kehittämistyötä palvelevalle opetukselle.

Kolmanneksi olisi syytä pohtia niitä yksittäisiä kehittämisideoita, joita haastattelukierros nosti esiin. Erillisinä hankkeina voidaan mainita "tiedekunnan nettikahvilan" tai profiililtaan kapea-alaisemman eGovernment-laboratorion perustamisidea. Hanke voidaan kytkeä yhtäältä Informaatiotieteiden tiedekunnan uudisrakennuksen käyttöön tai eTampere-ohjelman kehittelyissä esillä olleeseen Show room -konseptiin. Tällaisten yksittäisten hankkeiden mielekkyys on ratkaisevasti sidottu siihen, missä laajuudessa tiedekunnan piirissä yleensäkin eGovernment-alan tutkimusta ja opetusta lähdetään kehittämään.

Alustava aikataulu, budjetti ja rahoitus

Edellä mainittujen hankkeiden aikataulutusta ja budjetointia voidaan tässä käsitellä hyvin viitteellisesti. Lähtökohta on se, että kärkihankkeiden valmistelu tulisi pyrkiä hoitamaan kevään ja syksyn 2002 kuluessa niin, että toteuttamiskelpoiset hankkeet voitaisiin käynnistää pääosin vuoden 2003 kuluessa. Asiaa havainnollistaa seuraava kaavio.
 
 
 

Kuvio 13. eGovernment-osahankkeet ja aikataulusuunnitelma.

Kolmen kärkihankkeen kustannukset olisivat tässä ehdotetussa muodossaan yhteensä noin 875.000 euroa vuosina 2003-2007. eGovernment-professuurin vuosikustannukset tulisivat olemaan ikälisistä riippuen noin 65.000 - 68.000 euroa (A 28). Viiden vuoden professuurin kustannukset toimintamäärärahoineen olisivat siten noin 400.000 euroa. Kolmivuotisen kansallisen eGovernment -tutkimusohjelman kustannukset olisivat noin 245.000 euroa vuosina 2003-2006. Erillisenä toteutetun eGovernment-jatkokoulutuksen kustannukset olisivat 1 tutkijapaikan osalta vuositasolla noin 24.000 - 25.000 euroa. Laskennallisesti 3 jatkotutkijan jatkokoulutuspaketti vuosille 2003-2006 on noin 218.000 euroa. eGovernment-täydennyskoulutuksen osalta resurssien allokointia ei sisällytetä tähän laskelmaan. Niin ikään eGovernment-opintokokonaisuutta tai mahdollista maisteriohjelmaa samoin kuin muita Taloudellis-hallinnollisen tiedekunnan ja sen laitosten hankkeita koskeva allokointi tehdään hankekohtaisesti erikseen.

eGovernment-alan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisen kannalta kolmen tärkeimmän osahankkeen kustannukset ovat seuraavat vuosille 2003-2007:

1) eGovernment-professuuri

                                                                                Kustannukset
I jakso
- Kolmivuotiskausi 2003-2005 (A28)                             204.000
- Toimintamääräraha (10.000e/vuosi)                             30.000

II jakso
- Kaksivuotiskausi 2006-2007 (A28)                             146.000
- Toimintamääräraha (10.000e/vuosi)                             20.000

Osaprojektit (esimerkkiteemoja):
1. eGovernment-kehittämispolitiikka                                 40.000
2. Suomi ja globaalit eGovernment-vertailut                      60.000
3. eGovernment-sovellusten kysyntä-/tarveanalyysit          40.000
4. Mobiili viestinä, VR-tekniikat ym. uudet alueet              60.000
5. Sähköisen asioinnin arkkitehtuuri                                  30.000
6. Ohjelman koordinointi ja kansainvälistyminen                15.000

3) eGovernment-jatkokoulutus

- Kolme tutkijapaikkaa kolmeksi vuodeksi
ajalle 2003-2006 (2xA17 ja 1xA18)                                 218.000
- Koordinaatio ja muut kulut                                              12.000

Koska kyseessä olevat kärkihankkeet vaativat merkittävää panostusta ja palvelevat eGovernment-alan opetuksen ja tutkimuksen kansallisen tason kehittämistä, niiden tulisi perustua laajaan kansalliseen rahoituspohjaan. Hankkeiden rahoituksesta tullaan tämän selvityksen pohjalta neuvottelemaan Valtiovarainministeriön, Opetusministeriön, Sisäasiainministeriön, Liikenne- ja viestintäministeriön, Suomen Akatemian, Tampereen yliopiston, Suomen Kuntaliiton ja Tampereen kaupungin edustajien kanssa. Koko kärkihankkeiden kokonaisuuden rahoitusvastuu vuosille 2003-2007 voisi pääpiirteissään jakautua seuraavalla tavalla:

        Kirjallisuutta ja verkkolähteitä