|
Tiedote 4.3.2005
Alueellista tietoyhteiskuntaa rakentamassa
Tietoyhteiskunta
2004: Sitä saa, mitä tilaa – mutta voisiko teoriasta olla kerran
opiksikin? -raportti luotaa tieto- ja viestintäteknologian
sulautumista osaksi arkeamme muun muassa alueellisuuden ja
kansalaisosallistumisen näkökulmista.
Julkaisu nostaa
tietoyhteiskunnan jäsenyyden kannalta tärkeimmiksi kysymyksiksi
kansalaisten osaamisen kehittämisen, tietotekniikan kautta tapahtuvan
vuorovaikutuksen ja sosialisaation tukemisen sekä työelämän
kehittämisen ja ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parantamisen.
Tulevaisuutta ajatellen raportissa korostetaan myös alueellisen
kehityksen ja muuttoliikkeen vaikutusten huomioon ottamista sekä
kansallisen kilpailukyvyn vauhdittamista relevantin tutkimuksen
keinoin.
Alueellisen kehityksen
näkökulmasta keskeisiä ilmiöitä ovat muun muassa laajakaistaisten
internet-yhteyksien saavutettavuus ja hinta sekä väestön ikääntymisen
mukanaan tuomat haasteet. Huomattavaa on myös, että kauan ennakoitu
paikan merkityksen häviäminen ei ainakaan toistaiseksi ole toteutunut:
esimerkiksi etätyön tekeminen on yleistynyt hyvin hitaasti, ja
yritysten halukkuus hajauttaa toimintojaan maaseudulle on ollut
vähäistä.
Ulla Matikkalan ja
Tommi Inkisen (Tietoyhteiskuntainstituutti, Tampereen yliopisto/eTampere)
kirjoittama raportti kartoittaa suomalaista tietoyhteiskuntakehitystä
vahvasti yhteiskuntatieteelliseen teoriaan pohjautuen. Teos on osa
laajempaa hanketta, jonka tavoitteena on selvittää suomalaisen
tietoyhteiskunnan alueittaista nykytilaa. Tietoyhteiskuntainstituutin
julkaisu muodostaa osan Sitran rahoittaman OSKU (Oppivat seutukunnat)
-kehittämisohjelman arviointia, johon sisältyvät myös Tilastokeskuksen
ja Taloustutkimus Oy:n erilliset raportit. Myös
tietoyhteiskunta.fi-verkkopalvelu oli mukana arviointihankeen
toteutuksessa. Nyt julkaistava raportti pohjautuu teorianäkökulman
ohella kolmeen tietoyhteiskunnan jäsenyyttä kartoittavaan
kyselyaineistoon: Tilastokeskuksen vuosina 2001 ja 2004 OSKU-alueiden
asukkaille toteuttamiin kyselyihin, Tilastokeskuksen keväällä 2004
keräämään laajempaa kansalliseen tietoyhteiskunta-aineistoon sekä
Taloustutkimus Oy:n yksinomaan seutuverkkojen käyttäjiin keskittyvään
materiaaliin (2004).
Tampereen yliopiston
ja Tampereen teknillisen yliopiston yhteydessä toimiva
Tietoyhteiskuntainstituutti on yksi eTampere-tietoyhteiskuntaohjelman
kuudesta osaohjelmasta.
Lisätietoja: Tommi Inkinen,
Tietoyhteiskuntainstituutti, Tampereen yliopisto email: tommi.inkinen@uta.fi
Julkaisun myynti:
Tampereen yliopiston
Tiedekirjakauppa TAJU
Yliopistonkatu 38
Puhelin (03) 215 6055
Verkkokirjakauppa:
http://granum.uta.fi
Matikkala, U & Inkinen, T.: Tietoyhteiskunta
2004: Sitä saa, mitä tilaa − mutta voisiko teoriasta olla kerran
opiksikin? Tietoyhteiskuntainstituutin raportteja 1/2005.
Tampereen yliopisto, 65 s.
|