              |
SISÄLLYS:
Kirjoittaminen on yksi viestinnän elementeistä. Se välittää tiedon lisäksi ajattelua. Kirjoittaminen on tärkeä itseilmaisun muoto. Kirjoittamalla pyritään luomaan kaaokseen järjestystä: ehkä juuri siksi maailma on täynnä kirjoitusta. Oman elämänhallintansa lisäksi kirjoittaja pyrkii aina viestittämään ja kertomaan jotakin lukijalle. Kirjoittaja pyrkii siis toisaalta luomaan järjestystä aiheensa ympärille, toisaalta välittämään ajatusprosessinsa tulokset vastaanottajalle. (Ahti 1984, Kotilainen 1994, Linna 1994, Lonka ym. 1996.) Kirjoittaminen voidaan jakaa (1) tietoa välittävään, jäsentävään ja tuottavaan, (2) itseilmaisulliseen tai kaunokirjalliseen ja (3) sosiaalisiin suhteisiin liittyvään kirjoittamiseen (Lonka ym. 1996). Tässä oppimateriaalissa keskitytään tietoa välittävään kirjoittamiseen, koska tarkoituksena on perehtyä tieteellisten kirjoitelmien tekemiseen. Kaikki kirjoittaminen on kuitenkin aina samalla itseilmaisua ja se kohdistetaan johonkin ihmisryhmään. Kirjoittamisen salaisuus ei ole tekstin tuottamisen runsaus: lyhyesti kirjoittaminen vaatii taitoa (Kukkonen 1992). Tutkittaessa aloittelevia ja edistyneitä kirjoittajia on voitu erottaa kaksi erilaista tapaa tuottaa tekstiä: tiedon toistamisen ja tiedon muokkauksen strategiat. Tiedon toistamiselle on luonteenomaista impulsiivisuus ja suunnittelemattomuus. Tekstin sisällön ja ilmaisun suhdetta ei juurikaan pohdita. Tuloksena on otsikkoon liittyviä irrallisia tietoryppäitä. Tiedon muokkauksen strategiassa kirjoittaja analysoi ongelman ja asettaa kirjoittamiselle tavoitteita. Hän pyrkii tarkastelemaan tekstiään lukijan silmin ja kiinnittää huomiota myös tyyliin ja ilmaisuun. Tämä kirjoittamisstrategia parantaa kirjoittamistaidon lisäksi sisältöjen oppimista. (Lonka ym. 1996.) Prosessikirjoittamisessa pyritään noudattamaan juuri tiedon muokkauksen strategiaa. Se soveltuukin mainiosti myös tieteelliseen kirjoittamiseen. Jokainen haluaa asiantuntijaksi alallaan. Tämä edellyttää
vahvaa tietämystä oman oppialan sanastoista ja ilmaisutavoista,
mutta myös tiedon sekä kirjoittamisen ja lukemisen taitojen
tehokasta vuorovaikutusta. Tiedon muokkauksen strategiassa kirjoittaminen
nähdään prosessina. Työ vaatii enemmän aikaa
pohtimiseen, ei kirjoittamiseen. Ideoiden ja asioiden jäsentely
onkin tärkeää! (Lonka ym. 1996, Ekström 1997.) Kirjoittamisprosessi noudattelee mitä tahansa luovaa prosessia. Se voidaan jakaa neljään osaan: (1) valmistautumisaihe, (3) luonnosteleminen, (3) muokkausvaihe ja (4) viimeistely. Lisäksi vaiheisiin voidaan lisätä (5) oikoluku ja (6) julkistaminen, joita tässä ei käsitellä. Taitava kirjoittaja ei välttämättä tietoisesti huomaa näitä vaiheita, mutta noudattaa niitä silti järjestelmällisesti. (Mattinen 1995, Lonka ym. 1996.) Aloittelevaa kirjoittajaa vaiheet auttavat huomaamaan etenkin kirjoittamisen suunnittelun tärkeyden. (1) Valmistautumisvaiheessa mietitään aihe tai se saadaan annettuna (vrt. kotitentit). Näkökulma aiheeseen voidaan löytää keskustelemalla, piirtämällä (käsite)kaavioita tai lukemalla aiheesta. Koska muisti on erilaisten muisti- ja kokemusrakenteiden kokonaisuus, sieltä ei voi hetkessä poimia kaikkea aiheeseen liittyvää tietoa. Tarvitaan muistin herättelyä, ja sen voi tehdä vaikkapa kirjoittamalla aiheesta ensin 5 - 10 min. Pääpaino tässä vaiheessa on näkökulmien ja ideoiden tuottamisessa. Tällaiset virittelykirjoitukset tekevät aiheen tutuksi ja kehittävät itseilmaisua. Opiskelutovereiden kysymykset kirjoitetusta versiosta auttavat tarkentamaan aihetta. (Mattinen 1995, Lonka ym. 1996.) (2) Luonnosteluvaihe on varsinaisen tekstin prosessoinnin aikaa. Sitä tulisi tehdä yhdessä opiskelutovereiden kanssa tai ystävien palautteiden avulla. Aluksi aiheesta kannattaa kirjoittaa kritiikittömästi noin 10 - 30 min. Tarkoituksena on saada paperille se, mitä kirjoittaja aiheesta ajattelee: tämän jälkeen asia voi hahmottua taas uudella tavalla. Kirjoitusvirheisiin ei tässä vaiheessa tarvitse puuttua. Luonnos tulisi lukea opiskelutoverille tai ystävälle, joka antaa palautetta myönteisessä hengessä.
|
