Kielen osajärjestelmät

Ihmisten käyttämä kieli muodostuu erilaisista osajärjestelmistä. Kielitieteessä on totuttu erottelemaan ainakin seuraavat kielen osajärjestelmät, abstraktista konkreettiseen edeten:

• Pragmatiikka - tutkitaan kieltä sen käyttötilanteissa, kontekstissa
• Semantiikka eli kielellisten merkitysten tutkimus
• Syntaksi eli lauseiden rakenteen tutkimus
• Sanaston tutkimus (leksikologia)
• Morfologia eli sanojen taipumisen ja johtamisen tutkimus
• Fonologia eli kielen äännerakenteen tutkimus

Tiedonhaun kieliteknologiaan näistä kielen osa-alueista liittyvät oleellisimmin semantiikka, sanasto ja morfologia. Myös lauserakennetta kuvaavilla kieliteknologisilla sovelluksilla on alkanut olla käyttöä tiedonhaussa. Tämä kurssi keskittyy kuitenkin pääasiassa esittelemään kolmen keskeisen alueen sovelluksia tiedonhaussa. Muita aiheita sivutaan lyhyemmin.

Hiukan täsmällisemmin luonnehdittuna kukin kielitieteen osa-alue tutkii seuraavanlaisia kysymyksiä.

Semantiikka eli merkitysoppi 

• selvittelee muun muassa kuinka sanan merkitys suhteutuu kielen muiden sanojen merkitykseen
• tutkii sanojen ja muiden kieliopillisten kategorioiden merkityksiä kielijärjestelmän osana

Jokainen kielenpuhuja on omalla tavallaan semantiikan asiantuntija, ihmisen kielikyky ja -taju antaa siihen valtuudet. Intuitiivisen merkitysten ymmärtämisen rinnalle semantiikan tutkimus tuo systemaattisen merkitysten tutkimisen ja esittämisen.

Syntaksi eli lauseoppi

pohtii seuraavanlaisia kysymyksiä:

• mitä on lauseenjäsennys: kuinka lauseesta hahmotetaan sen keskeiset lauseenjäsenet (subjekti, predikaatti, objekti jne.) ja millaisia lauseenjäseniä on?
• miten sanoista muodostetaan hyväksyttäviä lauseita?
• mistä osasista lauseet muodostuvat, mitkä ovat osasten suhteet ja tehtävät ja miten osasia voi yhdistää?
• millainen on lauseiden informaatiorakenne?

Sanastontutkimus (leksikologia)

Leksikologia tutkii ja kuvaa kielen sanastoa. Sen perusasioita ovat muun muassa seuraavat: 

• lekseemit eli leksikaaliset sanat muodostavat kielen sanaston ytimen
• sanaluokka (substantiivi, verbi, adjektiivi, pronomini, numeraali ja partikkeli) on lekseemien tärkein ominaisuus
• sananmuodostus ja sen tutkiminen on tärkeä osa sanastontutkimusta: uusia sanoja voidaan muodostaa johtamalla, yhdistämällä, lyhentämällä, lainaamalla, reduplikaatiolla jne.

Leksikologialle läheinen käytännön ala on leksikografia, jossa käsitellään sanakirjojen tekemistä, sanakirjatyötä.

Morfologia eli muoto-oppi

Morfologian tutkimuksen kohteena on sanojen sisäinen rakenne. Morfologia tutkii sitä, millaisista merkityselementeistä sana muodostuu. Morfologian ja syntaksin ero on sanassa. Sanansisäiset ilmiöt kuuluvat morfologiaan, useamman sanan muodostaman kokonaisuuden tutkiminen syntaksiin.

Fonologia

Fonologia on kielten äännerakenteen tutkimusta, siinä tutkitaan muun muassa sitä, kuinka tietyn kielen äänteitä hyödynnetään merkitysten erottamiseen. Tarkoituksena on määrittää kielen rakenteen kannalta distinktiiviset (merkitystä erottavat) äänne-erot.

Fonologialle läheinen tiede on fonetiikka, joka tutkii puheen (fysikaalista) tuottamista ja tunnistamista. Fonetiikan tavoitteena on sellaisen järjestelmän luominen, jonka avulla maailman kielten äänteellisiä resursseja voidaan kuvata ja luokitella. Fonetiikalla ei ole vielä merkitystä tiedonhaussa, mutta tulevaisuudessa puhekäyttöliittymien yleistyessä fonetiikan merkitys kasvaa puheentunnistusjärjestelmien myötä.

Tämän kurssi painotus

Kielen osa-alueista tärkein tällä kurssilla on morfologia. Syy siihen on se, että käsittelyn näkökulma on pääasiassa suomen kielessä, joka on voimakkaasti taipuva kieli. Myös semantiikkaa ja leksikologiaa käsitellään kohtalaisen laajasti, samoin syntaksia.