Morfologia 

Morfologia on kielen muoto-oppia. Sen tutkimuskohteena on sanojen sisäinen rakenne, niiden pienemmät osat, morfeemit.

Sana on morfologian toinen perusyksikkö. Sanaan liittyvät seuraavat termit ja käsitteet:

• lekseemi (lexeme)
• sananmuodot eli taivutusmuodot (word forms, inflectional forms)
• perusmuoto (base form)
• hakumuoto (citation form, sanakirjamuoto)
• sanan esiintymät tekstissä (tokens, occurrences, suomeksi saneet)
• vartalo (stem)
• juuri (root), juurimorfeemi (root morpheme)
• kanta

On myös syytä erotella sananmuototyypit ja sananmuotoesiintymät. Seuraavassa esimerkkilausessa molempia on sama määrä, kahdeksan:

Uutisissa kerrottiin, että liittouman joukot ovat Bagdadin lähellä.

Seuraavassa lauseessa sananmuotoesiintymiä on kymmenen ja sananmuototyyppejä kahdeksan:

Matti on koulussa viidennellä luokalla ja Liisa on seitsemännellä luokalla.

Lekseemi on abstraktio, käsite joka edustaa sanan erilaisia esiintymiä. Kun jokin sananmuoto esiintyy tekstissä, kyse on yksittäisestä tapauksesta eli sananmuotoesiintymästä. Sananmuodot ovat lekseemin konkreettisia esiintymisiä tekstissä ja puheessa.

Esimerkki: KÄSI on lekseemi, joka esiintyy vaikkapa sananmuotoina kädessä, kättä, käsiä.

Perusmuoto on sanan taivutusmuodoista se, joka on valittu edustamaan sanaa. Usein se kertoo vähiten sanasta. Suomessa perusmuoto on nomineilla yksikön nominatiivi (kala, talo), verbeillä 1. infinitiivin lyhyempi muoto (mennä, tulla).

Sanakirjamuoto eli hakumuoto edustaa lekseemiä sanakirjoissa. Käytännössä sanakirjamuoto on usein sama kuin perusmuoto. Sanakirjamuoto voi vaihdella eri kielissä. Latinassa se on verbeillä prees. 1. persoona, virossa taas -ma- infinitiivi (loksutama).

Vartalo on se sanan osa, joka jää jäljelle, kun taivutuspäätteet ja tunnukset on erotettu. Sanalla voi olla useita erilaisia vartaloita, esimerkiksi vokaalivartalo ja konsonanttivartalo. Esimerkeissä vasemmanpuoleisin osa sanassa on vartaloa, +:n jälkeiset osat joko sijapäätteitä tai monikon tunnusta:

Kuten esimerkeistä hyvin näkyy, sanassa voi tapahtua monenlaisia muutoksia, kun sanaa taivutetaan. Perusmuodon rinnalla sanan vartalo onkin tärkeä suomessa, koska siinä ilmenevät erilaiset vaihtelut, joita sanassa taivutettaessa tapahtuu.

Tiedonhaussa käytetään karsintaohjelmia eli stemmereitä, jotka antavat kullekin syötesanalle vartalon tai oikeamin "stemmin" poistamalla suffikseja. Stemmerin palauttama muoto ei välttämättä ole mikään kielitieteellinen sanavartalo tai sananmuoto.

Juuri eli juurimorfeemi on sukukielissä toisiaan vastaavien sanojen vanhimpien tunnettujen tai oletettujen asujen yhteinen osa, joka muiden ainesten erottamisen jälkeen jää jäljelle. Juurimorfeemi on minimaalinen perusosa, joka ei koostu pienemmistä osasista, esimerkiksi surv+aise+vat. Vartalo ja juuri voivat olla samakin.

Kanta on terminä kaksitulkintainen. Toisaalta kantavartalo on se johdetun sanan osa, joka jää jäljelle, kun johdin on erotettu. Kanta voi olla myös vartalo.