Taivutus ja johtaminen

Morfologian kaksi perushaaraa ovat taivutusmorfologia ja johtomorfologia.

Taivutusmorfologiassa käsitellään sanojen taipumista, kun sanoihin liitetään taivutusmorfeemeja. Johtomorfologia käsittelee uusien sanojen johtamista johtimia käyttäen.

Johdosesimerkki: etsi|skele|minen.

etsi + skele + minen kuvaa hyvin johdinten kerrostumista (joka voi olla vielä paljon runsaampaakin). Esimerkissä on lähtökohtana verbivartalo etsi- , johon liittyy kaksi johdinta: frekventatiivinen skele sekä substantiivijohdin minen.

Taivutusvartaloita on sanoilla useampia, riippuen sanassa tapahtuvista morfofonologisista ilmiöistä (astevaihtelu ja monikon muodostus), suomessa esimerkiksi vahva ja heikko vokaalivartalo, konsonanttivartalo, monikkovartalo.

Kantavartalo on vartalon minimaalinen perusosa (yhteinen kaikissa taivutusmuodoissa). Lekseemin KÄSI kantavartalo on kä. Tässä kannalla on sama merkitys kuin juurella.

Käsi-sanalla viisi taivutusvartaloa: käsi, käte, käde, kät, käs Kantavartalo eli juuri on puolestaan kä.

Morfeemi {kalA}: morfeemi toteutuu aina jompana kumpana allomorfina kala tai kalo

Kliittiset morfeemit eli kliitit liittyvät löyhemmin kantaansa kuin taivutus- ja johtomorfeemit. Ne eivät yleensä yhdisty vartaloon, vaan taivutettuun sanamuotoon tai kokonaiseen lausekkeeseen. Tyypillisieä kliittejä ovat suomen liitepartikkelit (-kin, -hAn, -kO, -pA).

Taivutusmorfeemi, johtomorfeemi ja kliittinen morfeemi toteuttavat erilaisia tehtäviä.

Affiksin ja kliitin (kliittinen morfeemi) eroja