Syntaktiseen analyysiin perustuvia resoluutiomenetelmiä

Menetelmät perustuvat erilaisiin syntaktisiin sääntöihin.

Lees & Klima (1963): Lauseen subjekti ja objekti ovat samaviitteisiä vain, jos objekti on refleksiivipronominina:

1. The boys looked at them
2. The boys looked at themselves

Langacker (1969): pronomini ei voi sekä edeltää että määrätä (command) korrelaattiaan. Määräämissuhde määritellään seuraavasti: solmu A määrää solmua B, jos on voimassa 1) etteivät A ja B dominoi toisiaan ja 2) että se S-solmu, joka välittömimmin dominoi A:ta, dominoi myös B:tä.

Langackerin sääntö selittää määräämissuhteet seuraavissa virkkeissä:

1. Jake left town after he robbed the bank
2. He left town after Jake robbed the bank
3. After Jake robbed the bank, he left town
4. After he robbed the bank, Jake left the town

Lause kaksi on ainoa, jossa pronomini he sekä edeltää että määrää nimeä Jake. Jake ei siis voi olla he:n korrelaatti.

Tällaisissa säännöissä on kyse ns. syntaktisista rajoitteista. Näihin perustuvat menetelmät ovat merkittäviä, mutta eivät riittäviä ratkaisemaan korrelaattia.

Jerry Hobbsin vuonna 1978 esittämä englannin kielen anaforan resoluution algoritmi on yksi tunnetuimmista syntaktiseen analyysiin perustuvista menetelmistä. Pronominianaforan sisältävä virke täytyy ensin jäsentää syntaktisesti, sen jälkeen algoritmi tutkii jäsennystuloksen puukuvainta.