Musiikintutkimuksen laitos

LaitosOpetustutkimusarkistoJulkaisutLinkitYhteystiedotIn English

 
 


 

Musiikintutkimuksen laitos, entiseltä nimeltään Kansanperinteen laitos, kuuluu Tampereen yliopiston humanistiseen tiedekuntaan. Laitoksessa tutkitaan ja opetetaan erityisesti kansanomaisen musiikin ilmentymiä taiteena ja osana yhteiskunnallista toimintaa. Laitoksen toiminta on näin sekä taiteentutkimusta että kulttuuri- ja sosiaaliantropologiaa.

henkilökunta

- Tampereen yliopisto uudisti koko organisaationsa vuoden 2011 alussa. Entisten laitosten ja tiedekuntien sijaan yliopisto organisoitiin 9 tieteenalayksiköksi. Musiikintutkimuksen laitoksen oppiaineet ja koulutukset kuuluvat vuoden 2011 alusta yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikköön.

Vanhoja Musiikintutkimuksen laitoksen sivuja ei enää päivitetä.

Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön kotisivut

Tampereen yliopisto    Tule opiskelemaan

>> sivukartta     >> kuvainfo