|
 Julkaisut
Tahdon olla sulle hellä: soinnin ja rakenteen tarkastelua
Juha Korvenpää
Julkaistu aiemmin: Musiikin Suunta 3/2000
_________________________________________________
Tahdon olla sulle hellä: Rakenne
Soittimien tehtävät sovituksessa
Sointi ja rakenne
Sointi "koukkuna" - sähkökitaran
oktaavisointi
Soinnillisten koukkujen aikasidonnaisuus
Havaintoja vuoden 1977 äänilevyiltä
Lopuksi
Alaviitteet
Lähteet
_________________________________________________
Tässä artikkelissa käsittelen eräitä
piirteitä Dannyn (Ilkka Lipsanen) ja Armin (Armi Aavikko)
levyttämässä iskelmässä Tahdon olla
sulle hellä (1977), erityisesti keskityn sen sovitukseen.
Ensin tutkin, mitä soittimia levytyksessä on käytetty
ja miten; mitkä soittimet ovat hallitsevia sovituksessa,
niiden roolia sovituksessa, niiden erilaisia soittotapoja ja
kuinka niitä on sähköisesti muokattu. Tarkastelen
myös, miten Tahdon olla sulle hellä -sovitus suhteutuu
muihin saman nimisellä LP:llä oleviin kappaleisiin
(1977) ja Scandia levy-yhtiön samana vuonna julkaiseman
kokoelmalevyn Huipulla 13 kappaleisiin. Lisäksi olen kuunnellut
mahdollisia muita versioita tässä artikkelissa mainituista
kappaleista. Yritän saada jonkinlaisen kuvan siitä,
kuinka yleisiä Tahdon olla sulle hellän tietyt soinnilliset
piirteet olivat tuolloisessa pop-musiikissa ja Dannyn levyillä
yleensä.
Tahdon olla sulle hellästä (säv., sov. Veikko
Samuli, san. Juha Vainio) tuli Armin ja Dannyn esittämänä
vuoden 1977 suurimpia hittejä. Dannyn kotisivuilla internetissä
sen suosiosta mainitaan seuraavat luvut: single Tahdon olla sulle
hellä myi kultaa (yli 10 000 kpl), ja samanniminen LP timanttia
(yli 50 000 kpl).
Käytössäni on ollut kolme levyä, joilta
Tahdon olla sulle hellä löytyy. Yksi niistä oli
Tahdon olla sulle hellä -LP (1977). Valitettavasti käytössäni
on ollut vain uusi painos vuodelta 1991. Vaikka kappaleet levyllä
ovatkin samat, levy on eri kansilla kuin alkuperäinen. Näin
ei voi käyttää hyväkseen levynkannessa annettuja
äänitys- ja soittajatietoja [av 1]. Äänitystiedot
löytyvät kuitenkin teoksesta Haapanen 1978: 65. Sen
mukaan levyn äänityksestä vastaavat Jouko Ahera,
Antti Joki, Jukka Teittinen ja Tom Vuori. Kappalekohtaisia äänitystietoja
ei kirjassa anneta. Levy on äänitetty Finnvox- ja Finnlevy-studioissa.
Tahdon olla sulle hellä julkaistiin vuonna 1977 myös
Scandian kokoelmalevyllä Huipulla 13. Levyn kannessa mainitaan
samat äänittäjät ja studiot kuin Haapasen
antamissa tiedoissa Tahdon olla sulle hellä -LP:lle. Kolmas
käyttämäni levy on Dannyn kokoelma-CD vuodelta
1998. Dannyn ja Armin esitys julkaistiin vuonna 1977 neljällä
LP-levyllä. Vuonna 1977 kappaleen levyttivät myös
Matti Ruohonen ja Pirjo Suojanen, joiden esitys ilmestyi M&T
Production levymerkillä. Se on ainoa toisen artistin julkaisema
versio vuodelta 1977. Tahdon olla sulle hellä julkaistiin
myös englanninkielisenä LP:llä Danny & Armi
(1978). Kaikki käyttämäni julkaisutiedot ovat
Suomalaisten äänilevyjen tietokannasta (www.yle.fi/aanilevysto/firs2/html/index.htm).
Tahdon olla sulle hellä: Rakenne
Selvittäessäni Tahdon olla sulle hellän sointia
ja rakennetta olen edennyt alla olevien vaiheiden kautta.
1. Soitinten tunnistaminen, yhtyeen kokoonpanon selvittäminen.
2. Kappaleen rakenteen analysointi.
3. Soitinten esiintyminen kappaleen eri osissa.
4. Soitinten soittotapa ja rooli kappaleen eri osissa.
5. Musiikilliset ja soinnilliset huomiot.
Soittimia on vaikea erottaa valmiista miksauksesta erityisesti,
jos soittimia on mukana paljon. Joitakin soittimia ja yksityiskohtia
ei helposti huomaa parilla kuuntelulla - riippuen myös äänitteen
teknisestä laadusta. Onneksi käytössäni oli
myös CD-levy, jolta soittimet erottuivat selvemmin. Voi
tietysti olla arveluttavaa kuunnella 1970-luvun äänitteitä
CD-muodossa, koska tuolloiset äänitykset oli sovitettu
eri formaateille (c-kasetti, vinyylilevy). CD-masteroinnin yhteydessä
kappaleen taajuusjakaumaan ja dynamiikkaan on saatettu kajota,
mutta nämä muutokset eivät ole tämän
artikkelin kannalta olennaisia.
Esitän kappaleen rakennekaavan ja siinä esiintyvät
soittimet alla näkyvän taulukon avulla. Esittämäni
soitinlistaus ei välttämättä ole täydellinen.
Ylimmällä rivillä näkyy hallitseva sävellaji,
joka enimmäkseen on e-molli, paitsi kertosäkeistössä,
missä siirrytään hetkeksi G-duuriin.
Numerot seuraavalla rivillä kertovat, kuinka monta tahtia
tietty osa kestää. Välillä on kyse suurista
tahtimääristä, kuten 16 tai 8 tahtia, jolloin
kiinnostavia musiikillisia tapahtumia jää pimentoon.
Tarkempi muotoanalyysi esimerkiksi melodian säerakenteen
mukaan paljastaisi tietysti enemmän asioita, mutta olisi
vastaavasti työläämpi lukea. Tässä olen
pyrkinyt näyttämään kappaleen muodon sen
soitinnusta ajatellen. Intro kestää oikeastaan 8 tahtia,
mutta se kerrataan soinnillisesti lähes samanlaisena. Siksi
olen merkinnyt sen yhtenä 16 tahtia kestävänä
osana. Olen merkinnyt yhden tahdin mittaisiksi osat, joissa mukana
on vain yksi soitin. Näin saadaan paremmin esille kappaleen
muotoa jakavat taukokohdat. +1 tarkoittaa, että melodian
viimeisen säeparin jälkeen on vielä tahti, jossa
tapahtuu siirtymä seuraavaan osaan.
Seuraavalla rivillä näkyvät kappaleen eri osista
käyttämäni nimitykset, jotka ovat: Int.=intro,
A= säkeistö-osuus, B= kertosäkeistö. Väl.
on välisoitto, joka tässä kappaleessa on siis
samanlainen kuin introkin.
Taulukon vasemmalla laidalla näkyvät kappaleessa
käytetyt soittimet, ja seuraavassa sarakkeessa soittimen
sointia on kuvattu tarkemmin parilla sanalla. Olen yrittänyt
osoittaa, mitkä soittimet ovat mukana tietyssä osaa
kappaletta sekä mitä ne soittavat. Ruudukossa näkyvä
kirjain merkitsee, että vasemmalla ilmaistu soitin soittaa
jotain ruudukon ilmaisemassa kappaleen osassa. M-kirjain ilmaisee
kappaleen melodiaa, o ostinatoa, u unisonoa ja x tarkemmin määrittelemätöntä
soittotapahtumaa. Rumpujen soolofillit olen merkinnyt f-kirjaimella.
Monia yksityiskohtia jää näin merkitsemättä,
mutta taulukosta tulisi tarkemmilla symboleilla turhan monimutkainen
tätä artikkelia varten. Olennaista kuitenkin on, että
o- ja u -kirjaimet ilmaisevat tässä samanlaista kuviota.
Lähes koko ajan taustalla soi letkeä basson ja clavinetin
kolmisointukuvio (o) sekä akustiset teräskieliset kitarat,
jotka soittavat sointuja (x). Introssa sähkökitara
1 ja jouset soittavat unisonossa (u). (Unisonolla tarkoitan tässä
artikkelissa sekä samassa oktaavialassa soivia ääniä
että oktaavikaksinnuksia). Kuten taulukosta näkyy,
ennen B-osaa Danny ja Armi laulavat yhden säkeistön
yksin, tosin molemmilla on tukenaan taustakuoro. Taustakuoro
laulaa melodiaa A-osassa (m), mutta B-osassa taustalaulajat laulavat
a-vokaalein sointusäveliä (x).
Nopea vilkaisu taulukkoon näyttää kappaleen
perusmuodon: intron ja välisoiton kehystämä AABA-muoto,
joka toistuu vielä toisen kerran. Tämän jälkeen
kappale etenee kohti loppuhäivytystä. Kappaleen sointitiheys,
eli siinä kuuluvien soitinten määrä, kasvaa
loppua kohden, missä kaikki soittimet paitsi sähkökitara
1 ovat mukana. Lisäystä ei tosin tapahdu kovin merkittävästi
verrattuna alkuun.
Soittimien tehtävät sovituksessa
Alf Björnberg (1987) on tutkinut ruotsalaisia Euroviisu-karsintoihin
osallistuneita sävelmiä. Hän on tehnyt kaikista
perinpohjaisen musiikkianalyysin, joiden tuloksia vertaamalla
hän on voinut osoittaa tiettyjä kehityslinjoja ruotsalaisissa
Euroviisu-sävelmissä ja samalla ruotsalaisen populaarimusiikin
kehityksessä ylipäänsä. Erityisen kiinnostavia
ovat Björnbergin luokitukset soittimien rooleista sovituksissa.
Esimerkiksi kuoro voi sovituksessa palvella melodista, harmonista
tai rytmistä funktiota (1987: 263). Björnbergin käyttämät
analyysitaulukot ovat hyviä apuvälineitä tiettyjen
havaintojen tekemiseen, mutta ne huomioivat oikeastaan vain eri
ilmiöiden esiintymisiä, eivät niiden kehitystä
kappaleessa. Esimerkiksi Tahdon olla sulle hellässä
taustakuoro laulaa A-osissa laulajan kanssa sanoin (melodiaa
vahvistava funktio), mutta kertosäkeistössä kuoro
laulaa sointusäveliä a-vokaalein (harmoninen funktio).
Rob Bowmanin (1995) musiikkianalyysi Stax-levy-yhtiön
hiteistä ottaa huomioon soittimien erilaiset roolit kappaleen
eri osissa. Esimerkiksi puhaltimien käytössä Bowman
erottaa seuraavat funktiot. Ne korostavat laulua palvellen harmonista
funktiota pitkillä aika-arvoilla tai vastaavat laulumelodiaan
vuorolaulun tapaan lyhyillä, synkopoiduilla, toistuvilla
riffeillä tai yhden/kahden nuotin iskuilla. Puhaltimet ovat
harmonisessa funktiossaan usein kappaleen lauluosissa, vaikka
usein niiden rooli saattaa olla erilainen säkeistössä
ja kertosäkeistössä. Ne saattavat soittaa sointuja
säkeistössä, ja soittaa sitten lyhyitä iskuja
kertosäkeistössä, tai tietysti päinvastoin.
Myös kitara saattoi täyttää pieniä aukkoja.
(Bowman 1995: 306-313) Onkin kiintoisaa, kuinka tukkoon sovitukset
kirjoitetaan: täytetäänkö jokainen pienikin
melodian tauko jonkin soittimen lyhyellä "fillillä"
vai jätetäänkö melodian katvealueille tilaa.
Bowman tulee kuvailleeksi puhaltimien kautta myös Stax-kappaleiden
soinnillista rakentumisperiaatetta. Puhaltimet ovat usein mukana
introssa, mutta häipyvät ensimmäisen säkeistön
alta. Ne saattavat tulla mukaan toisessa säkeistössä
tai vasta kertosäkeistössä. Bowmanin mukaan tällainen
soittimien asteittainen esittely ja mukaantulo sekä niiden
aktiivisuuden kasvu kappaleen edistyessä on tunnusomaista
Stax-kappaleille (1995: 307). Nämä huomiot ovat tärkeitä,
sillä soittimilla saattaa olla erilaisia rooleja tai soittotapoja
eri kohdissa kappaletta. Niiden soitanto saattaa muuttua eri
kohdissa kappaletta, tulla aktiivisemmaksi tai häipyä
kokonaan. Kyse on soitinnuksen suhteesta kappaleen eri osiin,
eli ovatko kaikki soittimet mukana alusta asti vai noudattaako
sovitus vähittäisen lisäilyn periaatetta?
Jouset Tahdon olla sulle hellässä ovat hyvä
esimerkki. Alussa ne soittavat unisonossa sähkökitara
1:n kanssa ja kertosäkeistössä sen sijaan kuoron
kanssa. Kertosäkeistössä kuoron ja jousien tehtävä
on tukea harmoniaa pitkin aika-arvoin. Kun säeparin jälkeen
melodiassa tulee tauko, jouset pulpahtavat pintaan soittamalla
nopean asteikkokulun ylös. Ne täyttävät melodiassa
muodostuneen tauon, ja asteikkokululla lisäävät
kertosäkeistön jännitystä.
Sointi ja rakenne
Miten sointi muuttuu kappaleen eri osissa? Pekka Jalkasen
mielestä on ainakin kaksi mahdollista muutostapaa ja niiden
variaatioita [av 2]. Toinen on vähittäisen kasvun (tai
vähenemisen) periaate: soittimia lisätään
sovitukseen kappaleen edetessä, ja jossain kohtaa kappaletta,
usein kertosäkeistössä, kaikki soittimet ovat
kuuluvilla (vrt. Bowman). Toinen periaate perustuu vastakohdille:
kappaleen eri osien välillä on huomattavat, jopa vastakkaiset
erot soinnin kannalta.
Kun aiemmin esitettyä kaaviota katsoo, näyttäisi
siltä, että Tahdon olla sulle hellä noudattaisi
vähittäisen kasvun periaatetta. Kappale alkaa vähillä
soittimilla, mutta lopussa mukana ovat miltei kaikki. Kaavioon
merkityt seikat eivät kuitenkaan onnistu osoittamaan toista
mahdollista tulkintatapaa. Itse asiassa kappaleesta voi löytää
neljä erilaista sointikenttää.
1. Intro ja välisoitto: Hallitsevana särösointinen
sähkökitara, jonka dynamiikkaa on käsitelty.
2. A-osa: Pehmeällä äänenmuodostuksella (sekä
solistit että kuoro) laulettu melodia, taustalla harvakseltaan
soitettuja, kellomaisia sähköpianon ääniä.
3. B-osa: Sekä jouset että kuoro ovat harmonisessa
funktiossa, ja niiden yhdessä aikaan saama sointi on muhkea.
Tämä lähenee Phil Spectorin tunnetuksi tekemää
"äänivallia". Säestyssoittimilla ei
ole melodisesti itsenäisiä ääniä, paitsi
silloin, kun melodiassa on tauko (kesto vain muutama isku).
4. Lopetus: Kappaleen sointi ja rytmi tihenee, kun syntetisaattori
tulee mukaan arpeggio-kuviollaan.
Huolimatta perussäestyksen (basso, clavinet, akustinen
kitara) luomasta jatkuvuudesta eri osat ovat soinniltaan vastakkaisia.
Sähkökitara 1:n voimakas särösointi kontrastoituu
A-osan pehmeyteen. B-osan soinnillinen mahtipontisuus erottuu
taasen sitä ympäröivistä A-osista. Lopetukseen
lisätty syntetisaattori yrittää pitää
mielenkiintoa yllä vielä häivytykseen asti. Näin
asiaa tarkastellen Tahdon olla sulle hellän sovitus näyttäisi
perustuvan osittain vastakkaisten sointikenttien vaihtelulle.
Sointi "koukkuna" - sähkökitaran
oktaavisointi
Sähkökitara 1:lle on annettu reilusti tilaa introssa
ja välisoitossa. Muissa osissa kappaletta se ei esiinny,
kuten ei myöskään syntetisaattori, joka soittaa
vain kappaleen lopussa. Mistä tämä kertoo?
Asiaa voisi tarkastella sen mukaan, kuinka tärkeänä
sovittajat ja tuottajat pitävät kappaleen eri osia.
Antoine Hennionin (1990) mukaan intron tehtävä on herättää
kuulijan mielenkiinto. Muutaman tahdin aikana selviää,
millainen kappaleen perustunnelma on. Tämän perusteella
kuulija päättää, kiinnostaako kappale häntä.
Introssa saatetaan käyttää kappaleen rakenteen
fragmentteja; muutama tahti melodiaa, sointu, tietty soundi,
rytminen kuvio. Introssa hyvän soitinnuksen merkitys on
tärkeä. (Hennion 1990: 190.) Uskon että näin
on myös Tahdon olla sulle hellässä. Intron kitarateema
ei juuri muistuta kappaletta muuten (laskeva mollipentakordi
esiintyy tosin molemmissa), mutta sen sointi on mieleenpainuva;
kuulija tietää heti, mikä kappale on tulossa.
Dannyn ja Armin toisella yhteisellä levyllä (1978)
moni kappale alkaa sähkökitaralla. Tässä
vaiheessa sähkökitarasta oli saattanut muodostua Dannyn
ja Armin tavaramerkki.
Pop-kappaleisiin yritetään usein liittää
kuulijan mielenkiinnon herättäviä, muistamista
helpottavia ja siten myyntiä edistäviä musiikillisia
elementtejä, joita kutsutaan koukuiksi. Osa Tahdon olla
sulle hellän koukuista ovat luonteeltaan melodis-harmonisia,
mutta tässä keskityn vain soinnillisiin koukkuihin.
Yhtenä tärkeimmistä pidän alun sähkökitaraintroa
ja sen sointia (sähkökitara 1). Siinä soi kaksi
särösointista sähkökitaraa oktaavin etäisyydellä
toisistaan. Intron neljännessä tahdissa kitarateemaan
liittyvät myös jouset, jotka soittavat teemaa oktaavia
korkeammalta. Sama toistuu välisoitossa. Jousien mukaantulon
seurauksena sähkökitara 1:n sointi (joka on jousia
voimakkaampi) tuntuu muuttuvan kirkkaammaksi. Ikään
kuin sähkökitaran sointiin tulisi lisää sointia
kirkastavia yläsäveliä.
Sähkökitaran em. oktaavisointi voidaan toteuttaa
kolmella tavalla, jotka kaikki olivat vuonna 1977 mahdollisia.
Helpoin tapa olisi, että kaksi kitaristia soittaa osuuden
studiossa samaan aikaan. Toiseksi kitaraosuus on voitu soittaa
moniraitanauhurin kahdelle raidalle ja miksauksessa sijoittaa
samaan kohtaa stereokannalle, jolloin se kuulostaa yhdeltä.
Suomen huippustudioissa oli tuohon aikaan jo 16-raitaisia nauhureita,
joten ylimääräisiä raitoja saattoi löytyä
sähkökitaraa varten (Borg 1977: 14-16). Kolmas toteutusmahdollisuus
- ja mielestäni todennäköisin - on käyttää
kitaran ja vahvistimen väliin liitettävää
pientä, jalalla kytkettävää efektilaitetta.
1970-luvulla markkinoille tuli paljon tällaisia kitaralle
suunniteltuja lisälaitteita. Yksi tällainen laite on
ns. oktaaviefekti. Se on laite, joka lisää kitarasta
tulevaa signaalin uuden, oktaavia alemman signaalin ja yhdistää
nämä. Jo Soundi-lehden ensimmäisessä vuosikerrassa
1975 voi löytää mainoksia ko. efektilaitteesta.
Kiintoisaa on, että efektilaitteiden mainokset lisääntyvät
myöhemmissä vuosikerroissa. Vuonna 1977 Soundeissa
on jo paljon erilaisten efektipedaalien mainoksia.
Toinen sähkökitara 1:n soinnin mielenkiintoinen
piirre on, että sen ääni ei vaimene nopeasti pitkilläkään
nuottiarvoilla. Sen äänenkestoa (sustain) on siis käsitelty.
Tämän saa aikaiseksi joko kitaraan liitetyllä
sustain-efektillä, joka vahvistaa heikentyvää
signaalia ja pitää näin sen tason korkeammalla
tasolla pidempään. Toinen mahdollisuus on käyttää
kompressointia, joka hiljentää signaalin voimakasta
osaa, ja samalla vahvistaa sen heikkoa osaa. Yleensä äänen
aluke on voimakkaampi, jolloin vaimennus kohdistuu siihen, kun
taas äänen häipymää vahvistetaan. Ilpo
Saastamoinen mainitsee Kitarakirjassa vuodelta 1979 [1974] sekä
em. oktaavi- että sustain-efektin (s. 42-43).
Robert Walser (1993: 42) kuvaa heavy metal -tutkimuksessaan
sähkökitaran sointia, erityisesti siinä käytettyä
säröä. Kun sähkökitaraa soitetaan särösoinnilla,
sen sointi pitenee. Edellä kuvattu soinnin keston lisääntyminen
saattaa siis johtua äänen säröytymisestä.
Walserin kuvaama äänen säröytyminen tapahtuu
vahvistimessa suuria tehoja käytettäessä. Tahdon
olla sulle hellän särö on voitu saada aikaan muulla
tavoin, esimerkiksi kitaraan liitetyllä efektilaitteella.
Kitaristi Hasse Walli (1996, 60) kertoo muistelmissaan, että
hänellä oli jo Blues Section -yhtyeen aikana 1960-luvun
lopulla Fuzzbox eli äänensärkijä. Myös
Walli mainitsee, että särön ansiosta kitaran sointi
piteni.
Tahdon olla sulle hellässä sointi voi muuttua myös
pienin soittoteknisin variaation, joten soinnillisiin muutoksiin
ei välttämättä tarvita teknisiä laitteita.
Esimerkiksi akustisen kitaran sointi muuttuu ajoittain intron
(ja välisoiton) aikana. Intron alussa, iv- ja i-asteen soinnuilla,
kitaran kielten ei anneta täysin soida, jolloin kitaran
sointi on tummempi. Dominanttitehoa edustavien sointujen kohdalla
(1. kerralla VII aste, 2. kerralla V aste) taas korostetaan ohuimpia,
nyt vapaasti soivia kieliä. Sointi on nyt kirkkaampi. On
kiinnostavaa, että sointia muutetaan juuri dominantilla.
Ehkä harmonista jännitettä halutaan näin
tehostaa enemmän.
Kappaleen lopussa tulee mukaan jollakin sähköisellä
kosketinsoittimella (syntetisaattori?) soitettu nopea arpeggio-kuvio.
Se tihentää kappaleen sointia ja rytmiä, samalla
kun kappaletta aletaan hiljalleen häivyttää. Tämän
kohdan saa nopsasorminen muusikko soitettua, mutta sen voisi
saada aikaan myös syntetisaattorin arpeggiaattori-toiminnolla.
Tällöin riittää, kun syntetisaattorin koskettimistolla
soitetaan sointu, jonka sävelet saadaan soimaan halutulla
nopeudella ja oktaavialalla arpeggio-kuviona, siis sointusävelet
yksittäisinä, perättäisinä sävelinä.
En kuitenkaan usko, että tässä olisi käytetty
arpeggiaattoria. Beckerin (1990: 74) mukaan ensimmäiset
arpeggiaattorit tulivat syntetisaattoreihin vuotta myöhemmin
1978. Tosin Becker puhuu tarkkaan ottaen syntetisaattoriin asennetusta
arpeggiaattorista. Arpeggioraattoreita tai yksinkertaisia sekvenssereitä
on saattanut olla aikaisemmin. Mainitsen tämän kuitenkin,
koska myöhemmässä kotimaisessa iskelmässä
synteettisten sointien lisäksi myös arpeggio-kuviot
tuntuvat lisääntyvän. Tämän voi nähdä
merkkinä lisääntyvästä automaatiosta
musiikin teossa. Kiinnostava kysymys on myös, miksi juuri
syntetisaattori soittaa arpeggion eivätkä esimerkiksi
jouset tai sähköpiano.
Soinnillisten koukkujen aikasidonnaisuus
Gary Burns (1987) on pop-musiikin koukkuja käsittelevässä
artikkelissaan pohtinut, miten sointi voi olla koukku. Se että
soitinnus kuulostaisi levyllä omintakeiselta, riippuu monesta
seikasta, joista Burns mainitsee seuraavat: esiintyjien taito,
soitinnuskäytäntö levyn julkaisun tai kuuntelun
aikaan ja soitinnuksen omintakeisuuden taso (originaalisuus).
Soitinkoukut perustuvat Burnsin mielestä usein epätavallisten
soitinten käyttöön, kuten mm. theremin, cembalo,
säröinen sähkökitara sointi, (akustinen)
kierto ja syntetisaattori. Burns korostaa koukkujen aikasidonnaisuutta.
Vaikka sähkökitaran särö saattoikin 1960-luvun
puolivälissä olla koukku, ei se enää nykyään
yleistyttyään toimi vastaavanlaisena koukkuna. Toimiiko
jokin soitin koukkuna, riippuu muusta ohjelmatarjonnasta esimerkiksi
radiossa. (Burns 1987: 13-14.)
Burnsin huomio soitinkoukun aikasidonnaisuudesta on kiinnostava.
Usein uuden efektilaitteen tullessa markkinoille tuottajat ja
muusikot kiirehtivät käyttämään sitä
saadakseen aikaan uudenlaisia ja siten mahdollisesti kiinnostavia
sointeja. Tekniikan kehitys ja aikakauden hittisointi liittyvät
näin yhteen.
Tätä kirjoitettaessa vuoteen 1977 on jo yli kaksikymmentä
vuotta. Monet tuolloin julkaistut levyt ovat jo unohtuneet. Kuinka
merkittävä oktaavisointi oli omana aikanaan? Vuonna
1977 levytettyä pop-musiikkia kuuntelemalla voi ottaa selvää,
oliko sähkökitarasointiin panostaminen yleistä
muissa tuon ajan iskelmissä. Vai oliko Tahdon olla sulle
hellä vain poikkeus, osa "Veikko Samuli -soundia"
(nimitys von Bagh & Hakasalo 1986: 526). Olen kuunnellut
joitakin vuonna 1977 julkaistuja levyjä ja kappaleita vastaavanlaista
sähkökitarasointia etsien. Mitä löytyi?
Havaintoja vuoden 1977 äänilevyiltä
Tarkastelen tässä kahta Scandian julkaisemaa LP-levyä
vuodelta 1977, Dannyn levyä Tahdon olla sulle hellä
ja kokoelmalevyä Huipulla 13. Lisäksi olen kuunnellut
Dannyn ja Armin levyä "Danny ja Armi" vuodelta
1978. Koska molemmilla vuoden 1977 levyillä on paljon käännöskappaleita,
olen yrittänyt tavoittaa myös muita niistä tehtyjä
suomalaisia levytyksiä. Olen vertaillut, kuinka paljon ne
eroavat toisistaan. Huipulla 13 -levyn kappaleista en ole tehnyt
yhtä tarkkaa analyysia kuin Tahdon olla sulle hellä
-kappaleesta. Sen sijaan olen pyrkinyt kuuntelemaan muutamia
soittimia, erityisesti sähkökitaraa ja siihen liittyviä
efektejä.
Huipulla 13 -kokoelmalevyllä Scandian artistit esittävät
yhden tai kaksi kappalettaan. Levyllä on 8 käännöskappaletta.
Levyn 13 kappaleesta Veikko Samulin sovituksia on 7 ja sävellyksiä
2, joten hänen osuutensa levyllä on suuri.
Keskiyön aikaan, I'll meet you at midnight (Chinn - Chapman,
suom. sanat Juha Vainio), on ainoa kappale Huipulla 13 -kokoelmalla,
jossa sähkökitarasointi on samantapainen kuin Tahdon
olla sulle hellässä. Keskiyön aikaan -kappaleesta
julkaistiin 1977 ainakin 4 eri versiota. Sen lauloivat Tapani
Kansa, Markku Aro, Pauliina ja Markus. Huipulla 13 -kokoelmalla
sen laulaa Pauliina, ja sen on sovittanut Veikko Samuli. Kappaleessa
säröisellä sähkökitarasoinnilla on suuri
osuus jo kappaleen alussa. Sähkökitarat soittavat avointa
ns. voimasointua (perussävelen ja sen kvintin muodostama
terssitön sointu) hetken yksinään, ennen kuin
jouset hiipivät mukaan. Kappaleessa on myös kitarateema,
joka muistuttaa sekä melodisesti että soinnillisesti
melkoisesti Tahdon olla sulle hellän vastaavaa. Kitarateeman
lopussa on samanlainen laskeva mollipentakordi ja vieläpä
samanlainen oktaavihyppäys.
Kiinnostavampaa on kuitenkin itse kitarasointi. Pauliinan
versiossa kitarat eivät tunnu soittavan oktaaveissa, mutta
sen sointi lähenee Tahdon olla sulle hellän sointia,
koska jouset soittavat sinä samalla tavoin sähkökitaran
mukana. Sähkökitara soi oktaaveissa toisessa tavoittamastani
suomalaisessa versioissa, Markku Aron levytyksessä. Tämänkin
version on sovittanut Veikko Samuli. Kitarateema soi siinä
kolmessa eri äänessä: kaksi sähkökitaraa
ja jouset. Aron levytyksessä ne on vielä sijoitettu
eri kohdille stereokantaa. Sovituksissa muuten on vain pieniä
eroja, kuten että Pauliinan versiossa sähkökitara
mukana myös viimeisessä kertosäkeistössä,
mutta Aron versiossa ei. Suurempi ero on kaiun käytössä.
Pauliinan versiossa kaikua (levy- tai hallityyppinen kaiku) on
käytetty kaikissa soittimissa hyvin paljon, erityisesti
laulussa. Aron versio sen sijaan ei ole niin kaikuinen. Huipulla
13 -levyllä Kari Tapio esittää toisen kappaleen,
jonka on myös Markku Aro on levyttänyt 1977: Sorrow,
suom. Kaipuu. Molemmat ovat Veikko Samulin sovittamia. Myös
tähän pätee edelliset huomiot kaiun käytöstä.
Aron versiossa on huomattavasti vähemmän kaikua kaikissa
soittimissa, myös laulussa.
Voi olla, että Tahdon olla sulle hellän sähkökitarasointi
itsessään on jonkun hittikappaleen soinnillisen koukun
jäljitelmä (Keskiyön aikaan). En yritä tässä
selvittää, kuka ensin keksi tuon sähkökitarasoinnin.
Sen sijaan kiinnostavaa on sen yleisyys. Käytettiinkö
tuota sähkökitarasointia tuolloin enemmänkin?
Ehkä hyväksi havaittua keinoa haluttiin käyttää
uudestaan myös Scandialla. Se että sähkökitarasointi
olisi osa Tahdon olla sulle hellän menestystä, saa
tukea muutamista seikoista. Tämä selviää,
kun kuuntelee Dannyn ja Armin seuraavaa LP-levyä "Danny
ja Armi" (1978).
LP:llä Tahdon olla sulle hellä on englanninkielisenä
versiona. Se on hieman erilainen kuin alkuperäinen. Kokonaisuudessaan
se kuulostaa kaikuisemmalta kuin suomenkielinen versio. Suurin
ero on se, että välisoitto toistuu vielä toisen
B-osan jälkeen. Sähkökitarateema saa näin
enemmän huomiota. Myös kuoron äänenmuodostus
ja stemma ovat hieman erilaiset kuin alkuperäisellä.
Kiinnostavampaa kuitenkin on, että vuoden 1978 levyllä
hyvin monessa levyn 12 kappaleesta esiintyy sähkökitaran
oktaavikahdennukseen tai tuplaäänitykseen perustuva
sointi. Sen sijaan vuoden 1977 levyllä ei vastaavaa sointia
ole Tahdon olla sulle hellän lisäksi yhdelläkään
muulla kappaleella. Muuten levyllä sähkökitaroissa
käytetään paljon äänen aika- ja vaihe-eroihin
perustuvia efektejä kuten chorus, flanger ja phaser. Mahdollisesti
Tahdon olla sulle hellä -levy oli tehty jo melko valmiiksi,
eikä tiedetty kuinka hyvin single tulisi myymään.
Ehkä seuraavalla levyllä haluttiin hyödyntää
tämä menestys. Ainakin Veikko Samulin menestys säveltäjänä
otettiin huomioon vuoden 1978 levyllä, jolla kaikki kappaleet
ovat Samulin säveltämiä ja sovittamia. Vuoden
1977 levyllä ainoa alkuperäissävellys oli juuri
Tahdon olla sulle hellä. Sähkökitaran oktaavisointi,
sähkökitara-jouset -unisono, sähköbasso-clavinet
-ostinatot ja kertosäkeistöjen jouset-kuoro -yhdistelmät
tuntuvat olevan merkittävä osa Veikko Samuli -sointia,
ainakin vuosina 1977-78.
Kiinnostavaa on myös kitaraosuuksien melodiikka. Usein
niiden melodinen huomiopiste tuntuu sijoittuvan mollin perussävelen
kvintin ja pienen sekstin väliseen pieneen sekuntiin. Tämä
intervalli on kitaralla helppo saada aikaan venyttämällä.
Tätä keinoa Dannyn levyillä käytetäänkin
usein. Tahdon olla sulle hellässä sähkökitara
1:ssä on lisäksi voimakas vibrato. Kitarassa käytetään
sekä Huipulla 13 että Dannyn 1977 ja 1978 levyillä
usein slide-putkea, jonka avulla nuotista toiseen voidaan siirtyä
liukuen, portaattomasti. Lisäksi jousissa käytetään
usein portamentoa eli kitaran venytystä ja slidea vastaavaa
keinoa.
Joka tapauksessa Dannyn tuolloisilta levyiltä voi löytää
hyvin eri kuuloisia kitarasointeja. Sähkökitarasta
oli tullut iskelmämusiikissa moni-ilmeinen ja eri rooleihin
soveltuva soitin. Sähkökitaran soinnissa tapahtuneet
muutokset on tosin helppo huomata erityisesti lisääntyneiden
efektien käytön myötä. Jostain muusta soittimesta,
kuten jousista tai pianosta, eroja sen sijaan on vaikeampi kuulla
(riippuen tietysti siitä, mitä soitinta tutkija itse
soittaa).
Lopuksi
Tässä artikkelissa olen tarkastellut vain yhden
soinnin mahdollisia toteutustapoja ja sen yleisyyttä muutamalla
levyllä. Tällainen lähestymistapa antaa aiheen
monenlaiseen kritiikkiin. Ensinnäkin käytetty aineisto
on kovin suppea. Tutkimatta jää esimerkiksi, kuinka
yleinen oktaavi-sointi oli vuonna 1976 tai aiemmin. Kokoelmalevyt
ovat myös hyvin arveluttavia lähteitä tämänkaltaisiin
tarkasteluihin. Kuinka kattavan kuvan ne oikeastaan antavat tuolloisesta
populaarimusiikista? Kokoelmalevyille saattaa valikoitua kappaleita,
joihin on panostettu enemmän kuin tuolloin yleensä
oli tapana. Tämä saattaa näkyä suurempina
ja monipuolisempina soitinkokoonpanoina kuin muissa alkuperäislevyn
kappaleissa on käytetty. Kokoelmalevyjä kuuntelemalla
voi saada sen käsityksen, että esimerkiksi jousien
käyttö olisi yleistä. Kokoelmalevyt saattavat
kuitenkin antaa lähtökohdan jonkin soinnin tarkastelulle.
Ne voivat toimia johtolankoina materiaalin runsauteen.
Kiinnostavaa Dannyn levyillä on esimerkiksi puhaltimien
puuttuminen. Ne ovat mukana vain muutamassa kappaleessa. Yksi
syy voisi olla raha. Isot kokoonpanot eivät olleet taloudellisesti
mahdollisia. Dannyn kohdalla tämä ei tunnu pätevän.
Lähes kaikilla kappaleilla on mukana kuoro ja hyvin monella
myös jouset. Rahaa oli siis käytettävissä.
Ehkäpä selittävänä tekijänä
voisi olla muoti: sähköinen sointi koettiin paremmaksi.
Tahdon olla sulle hellä on hyvä esimerkki soitinkokoonpanojen
muutoksesta. Voi huomata, kuinka sähkökitara on kohonnut
komppisoittimesta kuuluvampaan rooliin. Sille on kirjoitettu
melodisia osuuksia. Kiinnostavaa on nimenomaan se, kuinka rock-musiikissa
käytetyt soinnit siirtyvät iskelmään. Yleisemmällä
tasolla kyse on vieraan elementin siirtymisestä iskelmään
ja sen mukautuminen, uudelleentulkinta iskelmämusiikin käytäntöjen
mukaan.
Oktaavisointi on voinut olla joskus muodikas ja kiinnostava,
mutta soinneilla tuntuu olevan omat elinkaarensa. Björnberg
havaitsi tutkimuksessaan, että esimerkiksi kitaran wah-wah
-efektiä käytettiin 1970-luvulla, mutta 1980-luvulle
tultaessa sitä ei enää kuultu (Björnberg
1987: 124). Tässä käsitellyillä Dannyn kahdella
levyllä wah-wah-efektiä kuullaan yhteensä viidellä
kappaleella. Sähkökitaran särö liittyy myös
sointien elinkaareen. Walser (1993: 42) huomauttaa, että
särö oli aiemmin tekninen virhe, jota äänittäjät
koittivat välttää. Vasta tietyssä historiallisessa
vaiheessa se aletaan ymmärtää musiikkina hälyn
sijaan.
Kokonaan eri kysymys on, kannattako yksittäisiä
sointeja alkaa eristää musiikillisesta ympäristöstään.
Onko jonkin soinnin yksilöiminen ja sen etsiminen muilta
äänitteiltä kokonaisuuden kannalta järkevää?
Tällainen menetelmä sisältää oletuksen,
että äänilevytuottajat ja sovittajat olisivat
ajatelleet sovitusta sointikeskeisesti. Olisi hyvä miettiä,
kiinnittääkö huomion yhtyesointiin vai yksittäisten
soittimien sointiin. Yksittäiseen sointiin keskittyminen
voi olla perusteltua, koska soittaminen ja sovittaminen alkoivat
moniraitaäänittämisen myötä eriytyä.
Yksittäisiin sointeihin oli mahdollista panostaa enemmän,
kun kaikki muusikot eivät olleet studiossa samaan aikaan,
vaan tekivät osuutensa yksin kenties tietämättä
kenen kanssa soittivat. Populaarimusiikin soinnin muutosta tutkittaessa
pitäisi varsinkin 1970-luvulta lähtien yrittää
saada käsiin nimenomaan LP-levyjä. Näin voisi
saada selville, pyrittiinkö LP-levyillä soinnillisesti
monipuolisuuteen vai toistuvatko tietyt soinnit LP:n kaikilla
raidoilla.
Alaviitteet [av]
[av 1: Levynkansitiedot auttavat kuulemaan levyllä käytettyjä
soittimia. Iskelmälevyillä annetut yksityiskohtaiset
soittaja- ja äänitystiedot tuntuvat tarkentuvan 1980-luvulle
tultaessa, kun levynkansissa mainitaan paitsi äänittäjät,
myös miksaajat, rumpukoneiden ja syntetisaattoreiden ohjelmoijat,
sekä näiden laitteiden valmistajat (tyyppimerkit).
Levyllä käytetty tekniikka halutaan tuoda esille, eikä
tekniikan lisääntyvää käyttöä
haluta piilotella.]
[av 2: Suullinen tieto, 18.6. 2000.]
Lähteet
Kirjallisuus
von Bagh, Peter ja Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen
kirja. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.
Becker, Matthias 1990: Synthesizer von gestern. Augsburg: MM-Musik-Media-Verlag.
Björnberg, Alf 1987: En liten sång som alla andra.
Melodifestivalen 1959-1983. Skrifter från Musikvetenskapliga
institutionen, Göteborg: 14.
Borg, Jaakko 1977: Sata vuotta äänentallennustaitoa.
Teoksessa: Borg, Jaakko (toim.): Satavuotias äänilevy.
Äänilevytuottajat r.y. 1977.
Bowman, Rob 1995: The Stax sound: a musicological analysis. Popular
Music (1995) Vol. 14/3. Cambridge University Press.
Burns, Gary 1987: A typology of 'hooks' in popular records. Popular
Music Vol. 6 No. 1. January 1987. Cambridge University Press.
Haapanen, Urpo 1978: Suomalaisten levyjenluettelo 1977. Helsinki:
Suomen äänitearkiston julkaisu n:o 14.
Hennion, Antoine 1990 [1983]: The Production of Success. An Antimusicology
of the Pop Song. Teoksessa: Frith, Simon ja Goodwin, Andrew (toim.):
On record. Rock, pop, and the written word. New York: Pantheon
Books.
Saastamoinen, Ilpo 1979 [1974]: Kitarakirja. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö
Tammi. 4. painos.
Walser, Robert 1993: Runnig with the Devil. Power, gender and
madness in heavy metal music. Hannover: University Press of New
England.
Walli, Hasse ja Vanajas, Appe 1996: Hehkuva kitara. Suomalaisen
musiikkikonkarin vaiheikkaat seikkailut. Helsinki: Kustannusyhtiö
Otava.
Lisäksi olen saanut tutustua Jari Muikun väitöskirjan
käsikirjoituksen studioita, studiotekniikkaa ja studiomuusikkoja
käsittelevään lukuun sekä Muikun tekemiin
haastatteluihin. En ole suoraan viitannut niihin, mutta ne ovat
vaikuttaneet tämän artikkelin kirjoitukseen.
Äänitteet
Danny: Kaikki Parhaat. Warner Music Finland 1999.
Danny: Tahdon olla sulle hellä. SAFLP 2070 Levy 1. Safir/Fazer
Finnlevy 1991 [1977 Scandia].
Danny & Armi: Danny & Armi. SAFLP 2070 Levy 2. Safir/Fazer
Finnlevy 1991 [1978 Scandia]
Huipulla 13. SLP 904. Scandia Musiikki Oy 1977.
Markku Aro 20 Suosikkia. 4509-99225-2 Fazer Records. Warner Music
Finland. 1995.
Internet
http://www.yle.fi/aanilevysto/firs2/html/index.htm (30.8. 2000)
http://danny.kolumbus.fi/1970.htm (30.8. 2000)
|
