|
 Julkaisut
"SAAKOS SOITTAMISESTA VIELÄ RAHAAKIN!"
Kullervo Linnan orkesterien esiintymispalkkiot vuosina 1950 -
1980
Marko Aho
Julkaistu aiemmin: Musiikin suunta 3/2000
_________________________________________________
Kullervo Linnan ja hänen orkestereidensa
esiintymismäärät vuosina 1950-1980
Kullervo Linnan orkesterien esiintymisten jakaantuminen
maantieteellisesti
Kullervo Linnan orkesterien tulot vuosina 1950-1980
Orkesterien esiintymispalkkiot
Kullervo Linnan kuukausitulot
Kullervo Linnan orkesterin soittopalkkiot
Soittajien keikkapalkka verrattuna teollisuustyöläisten
päiväpalkkaan
Kullervo Linnan orkesterin tulojen vertailu
ansiotasoindeksiin
Johtopäätöksiä
Lähteet
Liite 1
Liite 2
_________________________________________________
Säveltäjä, orkesterinjohtaja ja legendaarinen
vanhan tanssimusiikin rumpali Kullervo Linna (1911 - 1987) piti
toimiessaan kahden eri orkesterin johtajana 1950-luvulta lähtien
säntillisesti kirjaa orkesterien tuloista ja menoista. Tien
päällä oli aikaa tapettavana, ja pieni puuhastelu
paperitöiden parissa oli Linnalle tervetullutta ajankulua:
"Minä olen onneksi osannut pitää muita töitä
mukana keikkamatkoilla. Säveltelen, sovittelen, kirjoittelen
nuotteja. Aina on kaikenlaista paperisotaa. Olen oppinut hoitamaan
tuollaisia asioita hotellihuoneessakin" (Seura: s.a.). Tämä
esiintyville taiteilijoille tuskin luonteenomainen kirjanpidollinen
järjestelmällisyys antaa mielenkiintoisen mahdollisuuden
tutkia kahden suomalaisen orkesterin ja niiden jäsenten
tuloja kolmen vuosikymmenen ajalta. Kuinka leveää on
ollut suomalaisen tanssimuusikon leipä vuosien 1950 - 1980
välisenä aikana? Tähän kysymykseen voimme
hakea vastausta Suomen jazz-arkistoon talletetun Kullervo Linnan
kirjanpidollisen jäämistön avulla.
Kullervo Linna toimi vuosien 1950 - 1980 välisenä aikana
kahdessa ominaislaadultaan hieman erilaisessa orkesterissa, kummassakin
orkesterin vetäjän asemassa. Linna perusti omaa nimeään
kantaneen orkesterin vuonna 1947. Vaikka Linnan orkesteri saavutti
suosiota, ei tämä ollut verrattavissa vuonna 1958 alkunsa
saaneen Kullervo Linna ja Humppa-Veikot -orkesterin aiheuttamalle
innostukselle. Tämä "Kankkulan kaivolla"
-radio-ohjelmaa varten häthätää kasattu anakronismi
jäi vanhemman ikäpolven kestosuosikiksi. Kullervo Linnan
oma orkesteri jatkoi toimintaansa Humppa-Veikkojen ohessa, hieman
matalammalla profiililla, pitkälle yli tässä tarkasteltavana
olevan ajanjakson päättymisen. Orkestereiden perinnöksi
jäi mm. yhteensä yli 400 levytettyä kappaletta.
(Von Bagh & Hakasalo 1986) Lisäksi tässä käsiteltynä
ajanjaksona oli ajoittain toiminnassa myöskin Kullervo Linnan
Big-band, jonka vaihteleva kokoonpano koostui paljolti edellä
mainituissa orkestereissa kulloinkin soittaneista muusikoista.
Keikkakalenterin merkintöjen perusteella Linna on mieltänyt
big-bandin jonkinlaiseksi laajennetuksi Kullervo Linnan orkesteriksi.
Vuonna 1962 ensimmäisen kerran esiintynyt, alun 11 miehisestä
aina 16 miehiseen laajentunut big-band oli Linnalle selkeä
sivuprojekti, ja sen esiintymiset jäivät niin harvoiksi,
että tässä tutkimuksessa ne sivuutetaan täysin.
Tutkimuksessa hyödynnetty materiaali pitää sisällään
Linnan keikkakalentereita, veroilmoitusten kopioita, tilikirjoja,
esiintymissopimuksia ja kuitteja. Kaiken kaikkiaan käytetyn
materiaalin voi todeta jättäneen tilaa myös omille
arvioinneilleni. Dokumenttien tiedot eivät useinkaan olleet
yksiselitteistä. Ongelmia aiheutti mm. ajoittain verotuksellisia
seikkoja silmällä pitäen tehdyt tositteet ja kirjanpito.
Niinpä tämän selvityksen laskelmissa on hyväksyttävä
jo etukäteen jonkinlainen virhemarginaali. Joiltakin osin,
esim. orkesterien esiintymisten hintojen suhteen, tositteet olivat
melko yksiselitteisiä. Sen sijaan mm. Kullervo Linnan henkilökohtaisten
esiintymispalkkio-osuuksien suhteen pieni systemaattisen virhetulkinnan
mahdollisuus on olemassa. Pitkän aikavälin kehityslinjat
hahmottuvat kuitenkin selkeästi.
Kullervo Linnan musiikin tekemisellä ja orkesterinjohtamisella
saatujen tulojen ensimmäiset kirjanpidolliset merkinnät
alkavat vuodesta 1950. Linnan omaa nimeä kantava orkesteri
aloitti toimintansa jo 1947, mutta orkesterin ensimmäisten
kolmen vuoden toiminnan ajalta ei ole kirjanpidollisia tietoja.
Tilikirjassa olevan marginaalihuomautuksen perusteella orkesterin
toiminta alkoikin toden teolla vasta vuonna 1950 - kimmokkeena
ehkäpä edellisvuotisen Yleisradion suuren iskelmäsävellyskilpailun
voittaneen Linnan säveltämän "Kultainen nuoruus"
-kappaleen saavuttama jymymenestys. Ensimmäisten vuosien
tilinpito ja säilyneet tositteet ovat kovin puutteelliset.
Näistäkin on kuitenkin mahdollista tehdä huomioita
yksittäisten esiintymisien palkkioista.
Linnan kohdalla on huomionarvoista, että muusikonammatti
ei ollut missään vaiheessa hänen ainoa tulonlähteensä:
tuloja toivat myös hänen 1950-luvun lopulla perustamansa
kukkakauppa sekä myöhemmin matkatavaraliike. Sivutoiminen
liikkeenpito oli soittokiireiden takia ajoittain häilyvää.
Linna sai myös huomattavia teostotuloja lukuisista levytyksistään;
tämän puolen hoitamista varten hän perusti kustannusyhtiön.
Kummasta tämä selvitys sitten kertoo; Kullervo Linnan
ja hänen orkestereidensa urakehityksestä vaiko yleisestä
suomalaisten tanssimuusikoiden leivän leveydestä? Enemmän
ensin mainitusta mutta jotain myös jälkimmäisestä.
Kattavan esityksen laatiminen muusikoiden tuloista yleisemmin
vaatisi laajemman otoksen. Toisaalta voidaan kuitenkin todeta,
että yleiset alan tendenssit ovat koskettaneet Linnan orkestereita
siinä missä muitakin. Henkilökohtaista tarinaa
edustavat mm. Linnan (s.1911) kriisi jo liian iäkkäänä
tanssimuusikkona 50-l. lopussa ja Humppa -Veikkojen odottamaton
menestys 60-luvulla. 50-luvun lopussa Linna koki olevansa jo
turhan vanha tanssimusiikkikuvioihin. Korkea ikä ei kuitenkaan
ollut Humppa-Veikoille mikään ongelma, sillä orkesterin
yleisökin oli hieman varttuneempaa väkeä. Yleisempiä
tendenssejä tarkastellulla aikavälillä oli elävän
kevyen musiikin lama 70-l. lopulla sekä nykyään
unohduksiin painunut mutta vielä 50-l. vallalla ollut tapa
solmia pitempiaikaisia esiintymissopimuksia.
Kullervo Linnan ja hänen orkestereidensa
esiintymismäärät vuosina 1950 - 1980
Linnan 1928 alkanut muusikonura oli muuttunut ammattimaiseksi
vuonna 1936 (Kemppinen: s.a. 13-15). Tarkastellun ajanjakson
alkaessa hän oli 39-vuotias, saavuttanut menestystä
säveltäjänä, ja ollut 40-luvulla pitkään
legendaarisen Dallapé-orkesterin jäsen. Kuitenkin
hän oli tähän saakka ollut muusikkona ns. "rivimies",
soittaja siinä kuin muutkin. Hänen vakituinen työnsä
Punaisessa Myllyssä päättyi 15.1.1950, ja tästä
hetkestä lähtien oman orkesterin ylläpitäminen
ilmeisesti aktualisoitui, vaikka orkesteri olikin jo jossain
muodossa ollut olemassa vuodesta 1947 lähtien. Esiintymismäärät
muodostuivat Kullervo Linnan orkesterin ja myöhemmin vuodesta
1959 lähtien lisäksi Humppa-Veikkojen osalta alla olevan
kaavion mukaisiksi. 1950-luvulle saakka saattoi orkesterilla
olla ravintolaan jopa miltei vuoden mittainen sopimus - syyskuusta
kesäkuuhun - säännöllisistä esiintymisistä.
Tällöinkin oli soittajien kuitenkin kesällä
hankittava muita töitä ravintoloiden supistaessa toimintaansa
kesäkaudeksi. Kuviossa on eroteltu Kullervo Linnan orkesterin
pitempiaikaisten sopimusten puitteissa tapahtuneet esiintymiset
ravintola Adlonissa ja Linnanmäellä, Kullervo Linnan
orkesterin yksittäin hankitut esiintymiset sekä Kullervo
Linna ja Humppa-Veikot -orkesterin yksittäin hankitut esiintymiset.
Vuosina 1950 sekä 1951 Linnan orkesteri oli kesäisin
vakituisessa kiinnityksessä Linnanmäellä. Yksittäisten
esiintymisten saaminen talvisaikaan uudelle orkesterille on ollut
arvatenkin hankalaa. Syksystä 1952 vuoden 1957 loppuun Linnan
orkesteri soitti ravintola Adlonissa, aina elokuun puolesta välistä
kesäkuun puoleen väliin. Työ piti sisällään
soittoa kuutena iltana viikossa. Näin solistina ollut Seija
Lampila:
"Adlonin yleisö tuli syömään
hyvin ja tanssimaan tyylikkäästi hienoissa vaatteissa.(...)
Väliajoilla nisset tarjoilivat meille hopeakannusta kahvia
ja kinkkuvoileipiä tai makaronilaatikkoa, joskus jopa stroganoffia.
(...) Joskus yleisöltä tuli kappaletoivomuksia ja kiitokseksi
kasaantui taukohuoneen tarjottimelle monopoli-laseja. Yleisön
pöydissä en muuten istunut, eikä kukaan muukaan
orkesterista, vaan henkilökunnan pukuhuoneessa. Naisseurueita
ei Adlonissa näkynyt niinkuin Espilässä tai Klippanilla,
ei edes syömässä. Sekin kertoi ravintoloiden tasoerosta."(
Lampila-Lassiter 1995: 94-95)
Linnan orkesteri pääsi Adlonissa säestämään
myöskin kansainvälisiä kuuluisuuksia: solistina
vierailivat mm. Ella Fitzgerald, Josephine Baker sekä viuluvirtuoosi
Max Kalka (Katso 27/1969). Keskikesän tauolla orkesteri
teki yksittäisiä tanssilavakeikkoja. Vuonna 1958 Linnan
orkesteri kuitenkin irtisanottiin ravintola Adlonista, ja esiintymisten
määrä romahti. Näin Linna tilittää
veroviranomaisille muusikontulojensa vähyyttä:
"Yrityksistä huolimatta en ole
onnistunut saamaan orkesterilleni enkä myöskään
itselleni vakituista työpaikkaa(...) suurimpana syynä
(...) katson olleen ulkolaisten muusikoiden runsas tuonti maahamme
suomalaisten agenttien kautta ja heidän viranomaisten "maasuttaminen"
(harhauttaminen? Kirj. huom.), minkä olen todennut omin
silmin ravintola Adlonin tapauksessa."
Ulkomaalaiset muusikot tuntuvatkin olleen ainainen riesa suomalaisille
kollegoilleen. Niinpä esim. 20-luvulla Helsingin parhaat
soittopaikat olivat ulkomaisten orkesterien hallussa (Jalkanen
1989: 174). Lähempää nykyaikaa monien muistissa
taas ovat suomalaiset tanssiravintolat valloittaneet puolalaiset
orkesterit. Eikä ulkomaisten yrittäjien valttina useinkaan
ole ollut pelkästään halpa hinta, vaan eksoottisuus
ja ammattitaitokin ovat käyneet lisäarvosta (ibid.).
Linna myös valittelee samassa kirjeessä itsensä
ja orkesterinsa jäsenten korkeaa ikää, jonka hän
sanojensa mukaan on saanut todeta kuulemalla yleisön solvauksia
ja huutoja: "Nuohan ovat vanhoja ukkoja. -Mikä joulupukki-orkesteri
täällä nyt on? -Painukaa nyt jo museoon."
Jo samana vuonna tilanne kuitenkin jo muuttui Humppa-Veikkojen
suuren suosion myötä. Niinpä Linna saattoikin
jo vuonna 1960 valitella veroviranomaisille muiden afääriensä
hoidon jääneen huonolle tolalle soittokiireiden vuoksi.
Myöskin Kullervo Linnan orkesterin keikkatahti pysyi kiivaana
koko 60-luvun, niin että keikkoja oli pitkään
enemmän kuin Humppa-Veikoilla. Edes 1966 puhjennut Linnan
vaimon vakava sairaus ei suuremmin vaikuttanut esiintymisten
lukumäärään - olihan kyse muidenkin kuin
pelkästään Linnan itsensä toimeentulosta.
Humppa-Veikoilla oli vuosia tapana keskittää heinäkuulle
erittäin tiivis kiertue. Humppa-Veikkojen esiintymisten
lukumäärän pysytellessä vakiona 1970-luvun
loppuun saakka, Kullervo Linnan orkesterin esiintymisten määrä
kuitenkin lähti tasaiseen laskuun 1960-luvun loppupuoliskolta
lähtien, tyrehtymättä tosin koskaan täysin.
Humppa-Veikkojen ja Kullervo Linnan orkesterin esiintymiset sattuivat
usein päällekkäin. Tällöin Linna itse
oli poikkeuksetta Humppa-Veikkojen mukana ottaen jonkinlaisen
provision nimikko-orkesterinsa palkkiosta, vaikka ei henkilökohtaisesti
mukana ollutkaan. Erikoisena yksityiskohtana Humppa-Veikkojen
toiminnasta voidaan mainita 70-luvulla tapahtuneet kiertueet
Yhdysvalloissa amerikansuomalaisten parissa.
Linna saapuu eläkeläisen ikään 1970-luvun
loppupuoliskolla. Esiintymiset alkavat viimeistään
vuodesta 1980 lähtien olla yhä enenevissä määrin
paremminkin kuriositeetinomaisia kuin totista ammatillista toimintaa.
Viimeiset merkinnät keikkatilausvihkossa löytyvät
viimein keväältä 1987.
Kullervo Linnan orkesterien esiintymisten
jakaantuminen maantieteellisesti
Sekä Kullervo Linnan orkesteri että Humppa-Veikot
olivat helsinkiläisiä orkestereita. Helsinki Suomen
pääkaupunkina ja huvielämän keskuksena tarjosi
paljon työtilaisuuksia tanssiorkestereille. Tämä
näkyy molempien tässä käsiteltyjen orkestereiden
Helsingissä tapahtuneiden esiintymisten suurena määränä.
Esiintymiset ulottuivat kuitenkin koko maahan. Kullervo Linnan
orkesterin kohdalla keikkailu oli Humppa-Veikkoja enemmän
Varsinais-Suomeen painottunutta. Humppa-Veikot oli uransa alusta
lähtien kansallinen suosikki, jolle löytyi taloudellisesti
kannattavia yleisömääriä ympäri koko
maata.
Helsingissä esiintymispaikkoja olivat mm. Kalastajatorppa,
Linnanmäki ja Kulttuuritalo, sekä myöhemmässä
vaiheessa ravintola Maestro. Varsinkin Kulttuuritalolle Kullervo
Linnan orkesterilla oli vuosittain parhaimmillaan kymmeniä
esiintymisiä sisällään pitänyt kiinteä
suhde, joka kesti aina 1970-luvun puoleen väliin saakka.
Sadan kilometrin säteen sisäpuolelle jääviä
mainittavimpia esiintymispaikkakuntia ovat Riihimäki ja
Hämeenlinna. Alle 200 kilometrin etäisyydeltä
eniten on esiinnytty Lahdessa sekä Tampereella ja Tampereen
lähiseuduilla, mm. Kangasalla ja Lempäälässä.
Idässä päin vierailtiin ahkerasti Kotkan seudulla
ja lännessä taas mm. Forssassa ja Somerolla. Alle 300
kilometrin etäisyydeltä löytyvät lännestä
Pori, pohjoisesta Jyväskylä ja idästä Lappeenranta
merkittävimpinä esiintymiskeskittyminä. Vuonna
1978 erääksi erityisen tärkeäksi paikaksi
näyttää muodostuneen Hotelli Korpilampi Vantaalla.
Kaukaisempia paikkoja olivat Pohjanmaa sekä idässä
Kuopio ja Savonlinna. Vuonna 1968 Humppa-Veikot vierailivat aina
Rovaniemellä ja Kemissä asti. Mitä kauemmas matka
suuntautui, sitä vahvemmin on pyrkimyksenä luonnollisesti
ollut yhdistää useampi esiintyminen samalle tai lähekkäisille
paikkakunnille.
Vuonna 1978 mukaan tulivat laivaesiintymiset, joita Humppa-Veikkojen
esiintymisistä kyseisenä vuonna oli jo neljännes.
Jo aikaisemmin, 60-luvulla, Humppa-Veikoilla olivat alkaneet
satunnaiset esiintymiset Ruotsin puolella sekä myöskin
Tallinnassa. Kullervo Linnan orkesteri taas teki vierailuja Yhdysvaltoihin
amerikansuomalaisten pariin. Vierailuja Yhdysvaltoihin oli vuosina
1970 - 1979 kaikkiaan viisi.
Varsinkin Kullervo Linnan orkesterin toiminta on ollut selkeän
Helsinki-keskeistä. Kummankin orkesterin kohdalla voimme
todeta, että valtaosa esiintymisistä on tapahtunut
Etelä-Suomessa, 200 kilometrin säteellä Helsingistä.
Vuosien aikana esiintymisten maantieteellisessä jakaantumisessa
on kuitenkin tapahtunut muutosta siten, että Helsinki-keskeisyys
on koko ajan lieventynyt kulkuyhteyksien ja tiestön paranemisen
myötä. 50-luvun Suomen tiestön kunto ja autojen
tekninen taso ei ilmeisesti ole rohkaissut pitkille keikkataipaleille.
60-luvulla tilanne lienee Etelä-Suomen osalta jo oleellisesti
parantunut. Edelleen, vaikka vuonna 1978 keikkailu alkaa taas
keskittyä Helsinkiin orkesterin jäsenien ikääntyessä,
on myös 200-300 kilometrin etäisyydelle ulottuvia esiintymismatkoja
enemmän kuin tarkasteltuina muina vuosina.
Kullervo Linnan orkesterien tulot vuosina
1950 - 1980
Aineiston perusteella on ollut mahdollista saada kuva sekä
Kullervo Linnan itsensä - orkesterinjohtajan - tuloista,
sekä orkesterien muiden soittajien - "rivimiesten"
- palkkioista. Tosin "rivimies" -määre ei
tietenkään Humppa-Veikkojen kyseessä ollen tee
täysin oikeutta orkesterin kunnianarvoisille ydinjäsenille,
joita olivat mm. Kipparikvartetin riveissä myös ollut
Teijo Joutsela sekä ksylofonitaituri Eino Katajavuori.
Rahamäärät sellaisenaan eivät nykypäivän
suomalaiselle kerro paljoakaan. Havainnollista ja suhteutan rahasummia
muuttamalla niitä ostoarvoltaan nykyrahaa vastaaviksi summiksi
elinkustannusindeksin mukaan lasketun kertoimen perusteella,
vertailemalla tuloja muiden ammattiryhmien keskiansioihin sekä
vertaamalla pitkän aikavälin kehitystä yleiseen
ansiotasoindeksiin.
Orkesterien esiintymispalkkiot
Esiintymispalkkioista oli tätä tutkimusta varten
kolmenlaisia tositteita. Ensinnäkin esiintymisiä koskevat
kirjalliset sopimukset Kullervo Linnan ja tilaisuuksien järjestäjien
kesken. Näissä mainittiin esiintymisen hinta sekä
se, maksoiko tilaisuuden järjestäjä myöskin
matka- sekä yöpymiskulut, pitikö esiintymispaikalle
järjestää piano, sekä tarvittiinko muita
erityisjärjestelyjä. Toiseksi Linna oli pitänyt
joinakin vuosina tilikirjaa, johon oli merkitty tilaisuuksista
saatuja esiintymispalkkioita, niiden jakoa orkesterin kesken
sekä maksettuja ennakkoveroja. Kolmas ja tärkein tositteiden
ryhmä oli tilaisuuksien järjestäjien kirjoittamat
kuitit maksetuista palkkioista. Näitä kuitteja on käytetty
tositteina verottajaa varten. Hyvin usein, monina vuosina systemaattisesti,
näiden kuittien kopioiden kääntöpuolelle
on merkitty ylös esiintymispalkkion jako orkesterin kesken.
Orkesterien hinnat eivät koskaan olleet vakiot, vaan vaihtelivat
mm. matkan pituuden, vierekkäisten esiintymisten maantieteellisten
sijaintien, mahdollisten vuotuisten juhlapäivien ja myöskin
mitä luultavimmin sen mukaan, kuinka paljon kultakin asiakkaalta
on arvioitu voitavan veloittaa. Seuraavassa diagrammissa esitetyt
rahamäärät ovat vuosien keskimääräisiä
hintoja. Hinnat on muunnettu vuoden 1998 rahaa vastaaviin summiin.
Esiintymispalkkioista voimme huomata Humppa-Veikkojen olleen
kahdesta orkesterista suositumpi. Humpan, tuon Humppa-Veikoilta
nimensä saaneen foxtrotin sukuisen tyylin yhteydessä
voidaan hyvin puhua villityksestä. Humppa myös säilytti
suosionsa, ja siitä onkin tullut yksi suomalaisen tanssimusiikin
avainsymboleista; nykyisin muusikoiden puheissa humppa-termillä
viitataan usein koko tanssimusiikki-genreen, tavoitellen tällöin
ehkä hieman halventavaa sävyä. Joka tapauksessa
Humppa-Veikkojen, noiden humpan kuninkaiden suosio ei notkahtanut
missään vaiheessa. Esiintymispalkkioiden pieneneminen
vuoden 1974 huippulukemista miltei kolmanneksella vuoteen 1980
mennessä kielii mahdollisesti yleisestä alan laskusuhdanteesta.
Kullervo Linnan kuukausitulot
Kun kyse on kokopäivätoimisista ammattilaisista,
on luontevaa selvittää kuukausittaisia tuloja. Orkesterinjohtajan
ominaisuudessa Linnan osuus esiintymispalkkioista oli suurempi
kuin orkesterien muiden jäsenten. Linnan osuus riippui siitä,
kuinka suuri palkkio kulloinkin oli saatu; palkkion jäädessä
pieneksi saattoi Linnan osuus olla jopa pienempi kuin muiden
jäsenten, palkkion ollessa aivan erityisen suuri ei muiden
orkesterin jäsenten osuus noussut samassa suhteessa, vaan
Linna pidätti suurimman osan voitosta itsellään.
Kullervo Linnan orkesterin ja Humppa-Veikkojen esiintymisten
mennessä päällekkäin Linna itse oli poikkeuksetta
Humppa-Veikkojen mukana. Tällöinkin hän sai Kullervo
Linnan orkesterin esiintymispalkkiosta osuuden, kokonaispalkkiosta
riippuen joskus tosin melko vaatimattoman.
Seuraavassa diagrammissa vertaan Linnan oman orkesterinsa ja
Humppa-Veikkojen esiintymisistä yhdessä saamia tuloja
teollisuuslaitosten miespuolisen konttorihenkilökunnan keskimääräisiin
kuukausiansioihin.
Kullervo Linnan orkesterin soittopalkkiot
Aineiston valossa on vaikea sanoa kuinka suuren osuuden tässä
tarkasteltujen kahden orkesterin palkkiot muodostivat muiden
jäsenten kuin Kullervo Linnan tuloista. Useilla soittajilla
oli muitakin tuloja, joko muista muusikontöistä tai
sitten muusta päivätyöstä. Orkestereissa
aikojen kuluessa soittaneiden jäsenten listoista (Liitteet
1 ja 2) voimme nähdä, että jäsenten vaihtuvuus
on ollut suurta, ja että esiintymisissä on usein jouduttu
turvautumaan vakinaisten jäsenien sijaisiin. Kullervo Linnan
arkistoon talletetusta lehtileikkeestä vuodelta 1961 voimme
todeta Linnan orkesterin silloisten jäsenten olleen huomattavasti
iältään orkesterinjohtajaa nuorempia sekä
käyneen päivätöissä. Viulisti, vibrafonisti
ja basisti Åke-Erik Renqvist, tuolloin 30 v., opetti viulunsoittoa
Helsingin Kansankonservatoriossa; trumpetisti Harry Jansson,
32 v., työskenteli päivisin radioteknikkona ja opiskeli
kauppatiedettä; Kurt Lindholm, 29 v., taas toimi päivisin
osastopäällikkönä suuressa tukkuliikkeessä.
Kullervo Linnan orkesterissa oli vuosien varrella useita eri
laulusolisteja. 1950-luvulla näitä olivat naispuoliset
laulajattaret, mm. Rita Elmgren, Eila Pienimäki ja Pirkko
Mannola. Heidän saamansa palkkio oli usein Miss Suomi Pirkko
Mannolaa lukuunottamatta sama tai jopa hieman pienempi kuin muiden
jäsenten. 1964 solistina ollut Reijo Taipale sai suunnilleen
saman verran kuin Linna itse. Tämän jälkeen solistiksi
vakiintunut Reijo Viita sai hänkin muita suuremman palkkion,
kuitenkin pienemmän kuin Linna itse. Seuraavassa diagrammissa
vertaan Kullervo Linnan orkesterin muusikoiden esiintymisistä
saamia tuloja teollisuuslaitosten miespuolisen konttorihenkilökunnan
keskimääräisiin kuukausiansioihin.
Samanlainen kaavio voitaisiin muodostaa myös Humppa-Veikkojen
osalta, mutta koska Humppa-Veikkojen vuotuisten esiintymisten
määrä pysyttelee välillä 50 - 100 ja
kuukausiansio jää huomattavasti pienemmäksi kuin
Kullervo Linnan orkesterin jäsenillä, voidaan olettaa
että Humppa-Veikkojen jäsenillä oli myös
muita musiikkiprojekteja. Tietyssä vaiheessa tarkasteltua
ajanjaksoa kyse on myös osittaisesta siirtymisestä
viettämään eläkepäiviä. Voidaan
kuitenkin todeta Humppa-Veikkojen esiintymispalkkion olleen parhaimmillaa
tuplasti Kullervon Linnan orkesterin palkkion, ja suunnilleen
sama suhde on säilynyt yksittäisten jäsenten palkkioissa.
Seuraava diagrammi havainnollistaa, mikä oli Linnan osuus
esiintymispalkkioista verrattuna muiden Kullervo Linnan orkesterin
jäsenten osuuksiin.
Seuraava esimerkki on palkkion jakautuminen Kullervo Linnan
orkesterin esiintymisestä Lappeenrannassa 30.7.1966. Matkaa
taitetaan Reijo Viidan autolla. Itä-Suomessa on oltu jo
usean päivän ajan, ja takaisin Helsinkiin palattaisiin
seuraavan illan Joutsan keikan jälkeen. Yöpyminen tapahtuu
matkustajakodissa.
Kullervo Linnan orkesterin esiintyminen Lappeenrannassa
30.7.1966: palkkion jakaantuminen
Kokonaispalkkio 800,00 mk
Veronpidätys 30,00 mk
Netto 5:lle miehelle a´ 80,00 mk
Netto Reijo Viidalle 185,00 mk
Matkakulut 100 km 40,00 mk
Majoitus 55,00 mk
Jäännös, Kullervo Linnalle netto 90,00 mk
Vuonna 1976 Linna ei esiinny Kullervo Linnan orkesterin mukana.
1970-luvilla Linna muutenkin esiintyy harvakseltaan nimikko-orkesterinsa
riveissä. Näinä vuosina orkesterin solisti Reijo
Viita toimii myös orkesterin johtajana. Edellä ollut
diagrammi kuvaa niitä esiintymisiä, joissa Linna on
henkilökohtaisesti mukana. Humppa-Veikkojen osalta jakosuhde
oli puolestaan seuraava:
Soittajien keikkapalkka verrattuna
teollisuustyöläisen päiväpalkkaan
Tiedämme Kullervo Linnan orkesterin jäsenillä
olleen siviiliammatit - olihan Linnallakin kukka- ja laukkukauppansa.
Kuinka suuri sitten oli keikkailun houkuttelevuus lisätulojen
lähteenä. Kuinka paljon esiintymisistä sai rahaa
vaivaan nähden? Kuukausipalkan lisäksi voidaan vertailla
myös esiintymispalkkioita jonkin muun ammatin päiväansioihin.
Vertaan siis seuraavaksi soittajien esiintymispalkkioita miespuolisten
teollisuustyöntekijöiden keskimääräisiin
päiväansioihin. Kullervo Linnan orkesteri sekä
myöskin Humppa-Veikot esiintyivät enimmäkseen
Etelä-Suomen alueella, varsinkin Helsingissä. Milloin
matka oli pidempi, orkesteri yöpyi esiintymispaikkakunnalla.
Usein pyrkimyksenä oli yhdistää useampi yöpymistä
vaativa esiintyminen.
Esiintymisten kestot varmaankin vaihtelivat, mutta voidaan arvella
keskimääräisten tanssien kestäneen n. 6 h.
Muusikoille ei tuolloin eikä nytkään ole ollut
tapana laskea työksi muuta kuin esiintymisaikaa, vaikka
aikaa menee aina runsaasti myös matkustamiseen, soitinten
ja laitteiden purkamiseen ja lastaamiseen jne. Keskimääräistä
esiintymisiin kaiken kaikkiaan mennyttä aikaa onkin vaikea
arvioida. Diagrammista kuitenkin näemme, että soittajien
keikkapalkka on huomattavasti suurempi kuin teollisuustyöntekijän
keskimääräinen päiväansio. Tämä
on kuitenkin vain puoli totuutta; esiintymisiä on niikseen
harvassa, että kuukausipalkkojen osalta suhde ei enää
ole sama. Lisäksi on syytä muistaa, että esiintymisiin
todellakin liittyy matkustamista ja harjoittelua sekä paljon
muuta sellaista toimintaa, joka tapahtuu itse esiintymisen lisäksi,
mutta olennaisesti näihin liittyen. Tasapuolisimman kuvan
antaisi tuntipalkka todellisen työmäärän
mukaan laskettuna, mutta sen määrän arvioiminen
on melko mahdotonta.
Kullervo Linnan orkesterin tulojen
vertailu ansiotasoindeksiin
Onko muusikoiden tulonkehitys sitten vastannut vuosien aikana
yleistä tulojen kehitystä Suomessa? Voimme verrata
muusikoiden ansionkehitystä yleiseen ansiotasoindeksiin.
Vertailen seuraavassa diagrammissa Kullervo Linnan orkesterin
jäsenten esiintymiskohtaisten palkkioiden kehitystä
ansiotasoindeksiin.
Mitä diagrammi kertoo? Otetaan lähtötasoksi
sitten vuosi 1954 tai 1960, soittajien tulojen kehitys ei ole
pysynyt mukana yleisessä ansioiden kehityksessä. 50-luvulla
palkkiot eivät nousseet lainkaan, eikä myöhempikään
palkkioiden kehitys ole vastannut yleistä kehitystä.
Voimmekin todeta soittajien taloudellisen aseman heikentyneen
suhteessa muihin palkansaajiin. Entä Linnan, orkesterinjohtajan
itsensä tulojen kehitys?
Linnan tuloissa yrittäjyys korostuu, kuten oli jo nähtävissä
diagrammissa, joka kuvaa Linnan kuukausituloja verrattuna teollisuuslaitosten
miespuolisen konttorihenkilökunnan keskimääräisiin
kuukausiansioihin. Linnan tulot esimerkiksi kolminkertaistuvat
vuodesta 1958 vuoteen 1960 Humppa-Veikkojen saavuttaman suosion
myötä. Diagrammista huomaamme, että ansionkehityksen
suunta Linnalla on sama kuin yleisemmin, sen sijaan nopeus ei.
Johtopäätöksiä
Kuinka leveäksi on soittajien leipä siis vuosien
varrella muodostunut? Orkesterin rivijäsenille soittamalla
hankitut tulot eivät muodostu yhteensä järin suuriksi.
Soittajien kuukausittaiset tulot ovat olleet kiihkeimpinäkin
keikkavuosina pienemmät kuin teollisuuslaitosten miespuolisen
konttorihenkilökunnan keskimääräinen kuukausiansio.
On kuitenkin syytä muistaa, että lähinnä
iltaisin tapahtuneet esiintymiset sallivat myös normaalin
päivätyön, eikä soittaminen ollut orkesterin
jäsenille yleensä ainoa, eikä usein edes suurin
tulonlähde. Tätä taustaa vasten katsottuna soittamisen
on täytynyt näyttää myöskin taloudellisesti
houkuttelevalta - näin varsinkin Humppa-Veikkojen kohdalla.
Linna itse puolestaan oli täyspäiväinen muusikko
muista liiketoimistaan huolimatta. Linnan orkesterien johtaminen
oli kokonaisvaltaista toimintaa, jossa Linna pääsi
hyödyntämään täysipainoisesti liikemiehen
vaistojaan. Kun Linna 20-luvun lopulla saatuaan palkan ensimmäisestä
esiintymisestään ihmetteli, että "Saakos
soittamisesta vielä rahaakin" (Nykyposti 8/1980), oli
asenne myöhemmin tyystin erilainen. Esiintymispalkkioista
Linna otti leijonanosan, mutta niinpä kaikki käytännön
organisointi ja esiintymisten hankintakin oli hänen kontollaan.
Tämä työ oli varsin sitovaa, kun ajatellaan mitä
kaikkea siihen kuului: oli neuvoteltava ja hoidettava sopimukset
ravintoloiden ja tanssien järjestäjien kanssa; lähetettävä
mainokset sekä valokuvat lehtimainontaa varten; organisoitava
matkat ja yöpymiset; yritettävä koordinoida keikat
maantieteellisesti ja ajallisesti järkevällä tavalla
sekä tietysti selvittää kaikki keikoilla eteen
tulevat yllättävät vaikeudet. Talousasiat Linna
hoiti verosuunnittelua myöten. Sekä orkesteri että
keikkajärjestäjät näyttävät olleen
yhteistuumin mukana järjestelyssä, jossa kuitteja kirjoiteltiin
ajoittain myös verotuksellisia näkökohtia huomioon
ottaen, varmaankin alan ja ajan hengen mukaisesti.
Siinä missä tavallisen palkansaajan ansionkehitys on
tasaista, muusikolla se näyttää olleen melko vaihtelevaa.
Ammattimainen orkesteritoiminta perustuu yrittäjyyteen ja
tähän liittyviin riskeihin. Koska alalla ei 50-luvun
jälkeen ole suosittu kuukausien mittaisia työsopimuksia,
ei alan suosituspalkkojen noudattaminenkaan takaa jotain tiettyä
tulotasoa: muusikon tulot eivät perustu pelkästään
yksittäisten palkkioiden suuruuteen, vaan oikeastaan enemmänkin
esiintymisten kokonaismäärään. Ravintolamuusikon
työ onkin perustunut jo vuosikymmeniä sitten sellaisiin
työsuhteisiin, jollaisia pidetään nykyisin yleisesti
postmodernille ajalle ominaisina työsuhteina (Nikkonen:
s.a., 1), "pätkätöinä".
Muusikoiden ansionkehitys riippuu paljon yksittäisen orkesterin
suosion vaihtelusta. Tässä tutkimuksessa käytetyn
aineiston nojalla voidaan kuitenkin arvioida, että soittajien
suhteellinen tulo on pienentynyt tarkasteltuna ajanjaksona. Tämä
voitiin nähdä vertailtaessa soittajien esiintymiskohtaisten
palkkioiden muutosta verrattuna yleisen ansiotasoindeksin kehitykseen.
Yleinen ansiotason nousu oli 1960 - 1980 -luvuilla niin nopea,
etteivät monet jo ennen tätä korkeista ansioista
nauttineet ammattikunnat, esim. lääkärit, voineet
kasvattaa ansioitaan yleisen kehityksen mukaisesti. Silti Kullervo
Linnan orkesterin jäsenten saatikka sitten Humppa-Veikkojen
tai Linnan itsensä palkkioita ei voi myöskään
pitää huonoina missään vaiheessa tarkasteltua
ajanjaksoa. Tähän tulokseen on tultava tarkasteltaessa
orkesterin jäsenten esiintymiskohtaisia palkkioita verrattuna
miespuolisten teollisuustyöntekijöiden keskimääräisiin
päiväansioihin. Vuodesta riippuen teollisuustyöntekijän
on pitänyt tehdä 12 - 30 tuntia töitä saadakseen
saman verran rahaa kuin Kullervo Linnan orkesterin jäsen
on yhdestä esiintymisestä ansainnut. Itse Kullervo
Linnan varakkuutta kuvaa esim. se, että pistäytymisensä
1966 valmistuneelle mökillensä Lappiin tämä
järjesti lentämällä ensin reittikoneella
Ivaloon ja sieltä vesitasolla loppumatkan mökinrantaan.
Tällä systeemillä Linna saattoi ennättää
aamupäivän aikana Helsingistä mökilleen (Kemppinen:
s.a., 62).
Tarkasteltuun ajanjaksoon sijoittuu kaksi potentiaalista yleistä
alan taitekohtaa: 1950- ja 1970-lukujen loput. Ensin mainittuun
ajankohtaan osuu Kullervo Linnan orkesterin pitkän työsuhteen
loppu ja yksittäisten esiintymisten metsästyksen alku,
mikä saattaa olla oire yleisemmästäkin kehityksestä.
Ulkomaisten kilpailijoiden tulo Suomen markkinoille on ilmeisesti
kaikkina aikoina ollut kestävä närästyksen
syy suomalaisille tanssimuusikoille, eikä Adlon-episodi,
jossa ulkomainen orkesteri syrjäytti Linnan, liene mitenkään
ainutkertainen tapaus. Pitkän turvallisen sopimuksen muuttuminen
äkkirysäyksellä loppu-uran kestäneeseen yksittäisten
esiintymistilaisuuksien sarjaan saattaa kuitenkin kieliä
yleistä käytäntöjen muuttumisesta Helsingin
ravintolamusiikin maailmassa. 1970-luvun lopun yhteydessä
taas on usein puhuttu vaikeasta elävän kevyen musiikin
lama-ajasta. Tässä tarkasteltujen kahden orkesterin
keikkailun tyrehtyminen on tuona aikana kuitenkin joka tapauksessa
selviö, koska ura alkoi muutenkin jo kääntyä
ehtoopuolelle.
Lähteet
1. Arkistolähteet
Suomen Jazz ja Pop Arkisto
Kullervo Linnan arkisto.
2. Aikakauslehdet
Katso 27/1969.
Nykyposti 8/1980.
"Orkesteriparaati". Lehtileike tuntemattomasta lähteestä
vuodelta, s.a. (n. 1961).
"Kullervo Linnaa harmittaa. Nyt jokainen haluaa tehdä
rahaa humpalla." Seura, s.a.
3. Aikalaisluonteiset lähteet
Lampila-Lassiter, Seija (1995): Laululintunen siipirikko.
Iskelmälaulajan muistelmat. Juva: WSOY.
4. Tutkimuskirjallisuus
Bagh, Peter von ja Hakasalo, Ilpo (1986): Iskelmän kultainen
kirja. Keuruu: Otava.
Jalkanen, Pekka: Alaska, Bombay ja Billy Boy (1989). Jazzkulttuurin
murros Helsingissä 1920-luvulla. Suomen etnomusikologisen
seuran julkaisuja 2. Helsinki.
Suomen tilastollinen vuosikirja. Vuosikirjoista vuosilta 1950
- 1980 taulukot 360. Toimihenkilöiden kuukausikeskiansioita
sekä 287. Teollisuustyöväen palkkataso.
5. Julkaisematon tutkimuskirjallisuus
Nikkonen, Ahti (s.a.): Ravintolamuusikon työ Suomessa
1920 - 1950: työpolitiikkaa alkoholipolitiikan varjossa.
Julkaisematon artikkelikäsikirjoitus.
6. Muut julkaisemattomat lähteet
Kemppinen, Kullervo (s.a.): Kullervo Linna. "Kultaisen
nuoruuden" säveltäjä ja "Humppa-Veikko".
Julkaisematon käsikirjoitus.
Liite 1.
Kullervo Linna orkesterin jäsenet vuosina 1950 - 1980. Vuosien
1950-1957 tiedot perustuvat esiintymispalkkioiden kuittien merkintöihin.
Muut tiedot perustuvat Linna itsensä tekemään
listaan.
Liite 2.
Kullervo Linna ja Humppa-Veikot orkesterin jäsenet vuodesta
1958 alkaen
|
