Musiikintutkimuksen laitos
LaitosOpetustutkimusarkistoJulkaisutLinkitYhteystiedot Etusivulle

Tutkimus

 
 


Risto Blomster

Suomalaisen mustalaislaulun tyylit -projekti

Monivuotinen ja –tieteenalainen tutkimushankkeeni suomalaisista mustalaislauluista valmistuu keväällä 2004. Lähtökohtana tutkimuksessani on ollut oivallus siitä, että käsite mustalaismusiikki on mahdollista ymmärtää kolmella eri tavalla, joko stereotyyppisenä mielikuvana, viihteellisenä estradeille nostettuna mustalaismusiikkina tai romanien perinnemusiikkina, oman joukon parissa laulettavina lauluina. Väitöskirjaksi tarkoitetussa työssäni tutustutaankin Suomen romanien lauluihin tämän kolmitahoisen käsiteapparaatin avulla. Taustaksi teen myös muutamia erillisiä katsauksia mm. Suomen ja Baltian maiden romaneiden historiaan ja mustalaismusiikin tutkimuksen alkuvaiheisiin.

Työni punainen lanka, idea jonka varaan koko hanke alunperin rakentui, on kuitenkin eräs musiikillinen havainto. Suomalaisiin ja Baltian maiden perinnearkistojen mustalaislaulukokoelmiin tutustuminen nimittäin osoitti, että näiden maiden vanhassa mustalaislaulujen melodiikassa on jotain yhteistä. Tämä tieto mielessäni luon työssäni hypoteesin suomalaisten mustalaislaulujen tyylihistorian eri vaiheista suomalais-baltialaisesta reliktityylistä uusiin mustalaislaulutyyleihin saakka.

Arthur Thesleffin romaniperinneaineistot -projekti

Olen myös mukana tuoreessa hankkeessa tehdä tunnetuksi viipurilaisen Arthur Thesleffin (1871-1920) kokoamaa romaniaineistoa. Thesleff oli originelli vapaaherra- ja tutkija, jonka intohimon kohteina olivat romaneiden lisäksi mm. sienien ja tammen levinneisyys Suomessa ja Tukholman alamaailman slangi. Pysyvimmin Thesleff on kuitenkin tullut tunnetuksi juuri romanitutkijana. Hän onkin ollut mukana monessa suomalaisessa ja kansainvälisessä romanihankkeessa niin kielen, kulttuurintutkimuksen kuin romaneiden yhteiskuntasuhteiden alalla (romani-suomi-sanakirja 1901, tutkielmia romanikulttuureista 1899, 1904, 1922, toimiminen ns. Wallen komiteassa 1900 sekä The Gypsy Lore Societyn presidenttinä vuosina 1911-1913).

Taiteellis-tieteellinen hankkeemme hyödyntää Thesleffin romaniperinneaineistoa mm. tv-dokumentissa, romanilaulujen keruuprojektin taustamateriaalina sekä tieteellisesti kommentoituna laulutekstijulkaisuna.

Projekteihin liittyvää kirjallisuutta

Lisätietoja

Risto Blomster
puh. 041 - 443 6803 
s-posti: Risto Blomster

>> sivukartta    >> kuvainfo