Väitöskirjat

Aho, Marko
Iskelmäkuninkaan tuho: Suomi-iskelmän sortuvat tähdet ja myyttinen sankaruus. 2002.
The Falling Star: The Collapsing Idols of Finnish Popular Music and Mythical Heroism. 2002.

Arrasvuori, Juha
Playing and Making Music: Exploring the Similarities between Video Games and Music-Making Software. 2006.

Blomster, Risto
Suomalaisten mustalaislaulujen tyylit: Mustalaismusiikki mielikuvissa, estradeilla ja omissa joukoissa. 2004.
The styles of Finnish gypsy songs: Gypsy music as it appears in images, on stage, and within the gypsy community. 2004.

Gronow, Pekka
The recording industry : an ethnomusicological approach. 1996.

Hoppu, Petri
Symbolien ja sanattomuuden tanssi. Menuetti Suomessa 1700-luvulta nykyaikaan. 1999.

Järviluoma, Helmi
Musiikki, identiteetti ja ruohonjuuritaso: Amatöörimuusikkoryhmän kategoriatyöskentelyn analyysi.1997.
Music and Identity at Grassroots Level : Analysis of Category-work of an Amateur Musicians Group. 1997.

Korvenpää, Juha
Paavot kehiin. Musiikkiteknologia suomalaisessa iskelmämusiikkituotannossa 1960-80-luvuilla. 2005.
Roll out the sound effects. Music Technology in Finnish Popular Music Production from the 1960´s to the 1980´s

Laitinen, Heikki
Matkoja musiikkiin 1800-luvun Suomessa. 2003.
Journeys into music in 19th century Finland. 2003.

Mantere, Markus
Glenn Gould: Viisi näkökulmaa pianistin muusikkouteen ja kulttuuriseen reseptioon. 2006.

Moilanen, Eero
Melos ja Logos. 1994.

Niemi, Jarkko
The Nenets songs: A structural analysis of text and melody. 1998.
Nenetsien laulut: tekstin melodian rakenneanalyysi.1998.

Niinimäki, Pirjo-Liisa
Saa veisata omalla pulskalla nuotillansa. Riimillisen laulun varhaisvaiheet suomalaisissa arkkiveisuissa 1643-1809. 2007.
To be sung to a tune of its own - The melodies and structure of Finnish broadside songs 1643-1809. 2007.

Pennanen, Risto Pekka
Westernisation and Modernisation in Greek Popular Music. 1999.

Rautiainen, Tarja
Pop, protesti, laulu. Korkean ja matalan murroksia 1960-luvun suomalaisessa populaarimusiikissa. 2001.
Pop, protest, song: The Interactions of High and Low in Finnish Popular Music in the 1960's. 2001.

Saha, Hannu
Kansanmusiikin tyyli ja muuntelu. 1996.

Sarv, Vaike
Setu itkukultuur. 2000.
Setu lamenting culture. 2000.

Seppänen, Anne
Populaarikulttuuri sosiaalistumisväylänä - Tampereen työväestön julkiset huvit 1860-luvulta vuoteen 1917. 2000.
Popular Culture as a Way of Intergrating into Society - The public entertainments of the working class in the city of Tampere from the 1860s to the year 1917. 2000.

Suoniemi, Kari
Havaintokyky, musikaalisuus ja musiikinkuuntelukokemukset. 2008.
An empirical investigation of emotional intensity linked to perception abilities, interest in music, age, gender and musical style preferences. 2008.

Talvitie-Kella, Tuuli
Hääpolskasta haitarijatsiin - 1900-luvun alun tanssimusiikkikulttuuri eteläpohjalaisten tanssisoittajien kertomana, kokemana ja soittamana. 2010.
From wedding polska to accordion jazz - The change and stability in dance music culture in the beginning of 20th century. 2010.

Uimonen, Heikki
Ääntä kohti. Ääniympäristön kuuntelu, muutos ja merkitys. 2005.
Towards the Sound. Listening, change and the meaning in the sonic environment. 2005.

Vainikka, Sakari
RADICES CANORVM. Näkökulmia gregoriaanisten Kyrie- ja Gloria-melodioiden muotoutumiseen. 2001.
RADICES CANORVM. On the melodies of the Gregorian Kyrie and Gloria. 2001.

Vanhasalo, Mikko
Humppaa! Uudelleentulkinta ja kiteytyminen Dallapén ja Humppa-Veikkojen sovituksissa. 2009.
Humppaa! Reinterpretation and crystallization in the arrangements of Dallapé and Humppa-Veikot. 2009.

Vikman, Noora
Eletty ääniympäristö. Pohjoisitalialaisen Cembran kylän kuulokulmat muutoksessa. 2007.
The Lived Acoustic Environment: Cembra’s Changing Points of Ear. 2007.

Aho Marko, Iskelmäkuninkaan tuho: Suomi-iskelmän sortuvat tähdet ja myyttinen sankaruus. 2002.
The Falling Star: The Collapsing Idols of Finnish Popular Music and Mythical Heroism. 2002.

Olavi Virta, Unto Mononen, Irwin Goodman ja Rauli Badding Somerjoki ovat Suomalaisen iskelmämusiikin historian ytimeen kuuluvia esiintyjiä ja säveltäjiä. Kaikille mainituille, jo vuosia sitten kuolleille tähdille, on ollut yhteistä ensinnäkin se, että heidän taiteensa on koettu ilmentävän erityisen syvällisesti suomalaista sielunmaisemaa. He kaikki ovat olleet tavattoman suosittuja sekä uransa aikana että myöskin kuolemansa jälkeen. Yhtäläisyyksistä silmiinpistävin on kuitenkin se, että kaikkien heidän elämäänsä, varsinkin loppuaikoina, varjosti synkkä ja romanttinen tuhon uhka, rappiolla flirttailu ja yleinen itsetuhoinen käytös. He kaikki romahtivat lopulta näyttävästi viinaan.

Väitöskirja osoittaa, että näiden artistien romahdus ja dramaattinen loppu liitttyvät oleellisesti heidän asemaansa suomalaiskansallisen kulttuurin merkkihenkilöinä ja Suomi-iskelmän muistelluimpina ikoneina. Tutkimusaineiston valossa edellämainitut artistit edustavat samaa stereotyyppistä ja ajatonta hahmoa, sortuvaa iskelmäkuningasta. Myytti viinaan romahtavasta iskelmäartistista nivoutuu yhteen suomalaisen tanssimusiikin myyttisen perussymbolin, tangon, kanssa.

Työssä yhdistyvät jungilainen psykologia, uskontotieteelliset ja kulttuurihistorialliset pohdinnat sekä semioottinen tutkimusote. Keskeisenä teoreettisena ainesosana ovat C. G. Jungin ajatukset sankarimyytin merkityksestä yksilön minäkehitykselle. Tarkasteltavana olevan myytin purkaminen on tarkoitettu edistämään, paitsi ymmärrystämme populaarikulttuurista yleensä, myös meistä suomalaisista itsestämme. Käsiteltäväksi tulevat kulttuurisesti merkittävät suomalaiset hahmot sekä kansalliset tabut.

Arrasvuori Juha, Playing and Making Music: Exploring the Similarities between Video Games and Music-Making Software. 2006.

Tampereen yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvitetään millaisia periaatteita tulisi soveltaa kun pelillisyys halutaan yhdistää musiikin tekemiseen.

Sony PlayStation 2 videopelikonsolilla käytettävillä musiikinteko-ohjelmistoilla tehdään musiikkia valitsemalla, muuntelemalla ja yhdistelemällä digitaalisia äänitiedostoja niiden visuaalisten representaatioiden kautta. Tällainen musiikin tekemisen menetelmä määritellään tutkimuksessa epälineaariseksi moniraitasäveltämiseksi. Tutkimuksen tavoitteena on taustoittaa sellaisten videopelien suunnittelua, joissa pelaaminen yhdistyy epälineaariseen moniraitasäveltämiseen.

Tutkimuksessa osoitetaan miten musiikinteko-ohjelmistot ovat yhteensopivia moniraitastudioiden laitteiden kanssa. Musiikinteko-ohjelmistoilla pystytään toteuttamaan seuraavat epälineaarisen moniraitasäveltämisen tekniikat: samplaaminen, äänisuunnittelu, miksaaminen, ohjelmointi, äänen spatialisointi ja remiksaaminen. Tutkimuksessa määritellään näiden tekniikoiden taustat ja annetaan esimerkkejä siitä miten tekniikoita on hyödynnetty musiikin tekemisessä.

Tutkimuksessa vertaillaan musiikinteko-ohjelmistoja seuraaviin videopelien ominaisuuksiin: formaalit elementit, dramaattiset elementit, videopelit systeemeinä ja simulaatioina, sekä jäljittely pelaamisessa. Musiikin tekemistä videopeleillä ja musiikinteko-ohjelmistoilla tarkastellaan käsitteiden ludus ja paidia kautta. Ludus määritellään pelaamiseksi, jossa on tavoitteena tuottaa esim. voittaja tai ennätystulos. Paidia määritellään vapaammaksi leikkimiseksi, jossa ei ole tällaisia tavoitteita.

Musiikinteko-ohjelmistoille ja videopeleille osoitetaan seuraavat olennaiset yhtäläisyydet. Musiikinteko-ohjelmistot muistuttavat videopelejä joissa pelaaminen yhdistyy luomiseen ja kokeiluun. Kuten videopeleissä joissa on pyrkimyksenä rakentaminen, myös musiikinteko-ohjelmistoilla tehdään objekteja valitsemalla, muuntelemalla ja sijoittelemalla esivalmistettuja komponentteja. Musiikinteko-ohjelmistot tulkitaan avoimiksi simulaatioiksi eli eräänlaisiksi "leikkikentiksi", jotka tarjoavat välineet ja materiaalit musiikin tekemiseen paidia lähestymistavalla.

Musiikinteko-ohjelmistoille ja videopeleille osoitetaan seuraavat keskeiset eroavuudet. Musiikinteko-ohjelmistoissa ei ole monien pelien tapaan yksiselitteisiä tavoitteita, joiden saavuttaminen päättäisi musiikin tekemisen. Musiikinteko-ohjelmistot eivät motivoi musiikin tekemistä samoilla tavoilla kun pelit motivoivat pelaajia (esim. palkkioilla ja mukauttamalla haasteellisuutta taitoja vastaavaksi), eivätkä anna pelien tapaan palautetta. Resurssien hallinta on keskeistä useassa pelissä. Musiikinteko-ohjelmistojen toiminnot ja äänitiedostot eivät ole resursseja, sillä niiden käyttöä ei ole rajoitettu. Musiikinteko-ohjelmistot eivät vaikuta musiikintekijän käyttäytymiseen kuten pelit vaikuttavat pelaajien käyttäytymiseen määrittelemällä tietyt pelaamisen lopputuloksista toisia arvokkaammiksi. Musiikinteko-ohjelmistoissa ei ole konfliktia kuten ludus-tyyppisissä peleissä koska musiikin tekemiseen ei liity kilpailua eikä sen lopputuloksena ole voittajia ja häviäjiä, eikä pistein tai muuten määrällisesti mitattua tulosta. Täten musiikin tekeminen musiikinteko-ohjelmistoilla ei ole ludus-tyyppistä pelaamista.

Tutkimuksen tuloksena esitetään suunnitteluperiaatteita uusille videopeleille, joissa epälineaarinen moniraitasäveltäminen yhdistyy pelaamiseen. Ludus-tyyppistä pelaamista ja epälineaarista moniraitasäveltämistä yhdistävien pelien sääntöjen tulee määritellä lopputulos joka on vaihteleva, määrällisesti mitattavissa oleva ja arvotettu. Tällaisiin lopputuloksiin päästään esim. määrittelemällä musiikin tekemisen välineet ja materiaalit resursseiksi ja mittaamalla niiden käyttöä.

Blomster Risto, Suomalaisten mustalaislaulujen tyylit: Mustalaismusiikki mielikuvissa, estradeilla ja omissa joukoissa. 2004.
The styles of Finnish gypsy songs: Gypsy music as it appears in images, on stage, and within the gypsy community. 2004.

Tutkimukseni jakautuu kahteen osuuteen, joista johdantomaisessa ensimmäisessä sivuan mustalaismusiikin tutkimuksen historiaa, romaneiden vaellushistoriaa Itämeren alueella sekä tarkastelen romanttisen mustalaismusiikkimielikuvan syntyä ja suhdetta estradeilla esitettävään viihteelliseen mustalaismusiikkiin. Jälkimmäisessä analyysijaksossa esittelen Suomen romanien laulamia laulusävelmiä ja kehittelen teoriaa suomalaisen mustalaislaulun tyylihistoriasta.

Mustalaismusiikkiin liitettävien mielikuvien taustojen selvittelemiseksi teen katsauksen eurooppalaisen mustalaismusiikin tutkimushistoriaan ja sen taustalta löytyviin ideologisiin seikkoihin. Tärkeimmiksi näistä osoittautuvat toisaalta suoraan tutkimuksen paradigmaan vaikuttaneet vertailevan kansanmusiikintutkimuksen mallit sekä romanikielen tutkijoiden esikuva, toisaalta 1800-luvulla kukoistaneen romantiikan rinnakkaisilmiönä kehittyneen eksotismin sisällöt. Olennaista oli se, että mustalaismusiikkimielikuvaan omaksuttiin kielitieteilijöiden vaalima ajatus intialaisesta alkukodista. Näin myös 1900-luvun alkupuolen suomalaiseen mustalaismusiikkikirjoitteluun ja musiikinhistorian teoksiin (mm. Ranta, Klemetti, Thesleff, Johnsson) sisältyivät alkukotiajatuksesta johdetut mielikuvat aitoudesta, kansainvälisyydestä ja luonnollisuudesta.

Mielikuvakonstruktion olettaman mustalaismusiikin ja soivan musiikin todellisuuden rinnalle kehittyi kuitenkin kiinnostava ristiriita. Mielikuvat asettuivat myös Suomessa kuvaamaan viihteellistä estradimustalaismusiikkia, joka oli luonteeltaan mielikuviin verrattuna päinvastainen ilmiö. Euroopan suurissa kaupungeissa, kuten Pariisissa, Pietarissa ja Budapestissa koko 1800-luvun suosiossa olleet estradimustalaismusiikkityylit olivat tyypillisesti monien eri tyylien fuusioina syntyneitä ja niitä harjoittivat ammattimuusikot.

Erityisesti Suomessa mustalaismusiikkimielikuvien ja soivan estradimusiikin välisen ristiriidan syynä voidaan pitää toisaalta estradimustalaismusiikin mallien myöhäistä saapumista ja toisaalta suomalaisen romanimusiikkikulttuurin agraarisuutta, laulullisuutta sekä Suomen romanien vähäisiä kontakteja muiden maiden romaneihin. Kaupunkilaisuuden, monityylisyyden ja ammattilaisuuden kriteerit täyttyivät oikeastaan vasta suomalaisen yhteiskunnan yleisemmän kaupungistumisen myötä 1960-luvulla, jolloin sai alkunsa myös ensimmäiseksi kotoperäiseksi estradityyliksi valikoitunut mustalaistango.

Johdantomaisen luvun jälkeen keskityn työni musiikkianalyysissä romaneilta kenttätöinä tallennettuihin lauluihin. Aineisto on valittu pääasiassa suomalaisista perinnearkistoista (Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkisto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura) sekä perinnearkistoista ja kenttätöinä Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Musiikkianalyysi on perustaltaan motiivi- ja modaaliteettianalyysiä (vrt. Blacking, Ruwet ym.).

Musiikkianalyysi alkaa modaalisen ja tonaalisen sävelmätyylin kuvailulla ja niiden esikuvien osoittamiselle toisaalta suomalaisesta laulumelodiikasta, toisaalta venäläisen romanssin kliseistä. Työni tuloksena esitän teorian suomalaisen mustalaislaulun tyylihistoriasta aina baltialais-suomalaisesta modaalisesta mustalaislaulutyylistä rekilaulupohjaisen modaalisen tyylin kautta mustalaislaulun uusiin tonaalisiin tyyleihin asti.

Teoriani mukaan Itämeren alueelle romaneiden vaelluksen mukana kulkeutunut baltialais-suomalainen mustalaislaulutyyli fuusioitui Suomessa kaksi- ja nelisäkeiseen rekilauluun. Uuteen modaaliseen tyyliin jäi baltialais-suomalaisesta tyylistä jäänteinä Ku tenten -moodiksi kutsumani sävelikön fryyginen kadenssi, taipumus parlando-rubatoon sekä do-la -sekstin korostuminen. Rekityyleistä omaksuttiin jonomainen kaksi- ja nelisäkeisyys, tekstin rekimetrisyys sekä pentatonisuuden näyttäytyminen terssikulkuina. Modaalisen mustalaislaulun tärkeäksi ja sen suomalaisesta rekilaulusta erottavaksi piirteeksi osoittautuivat myös runsas kohotahtisuus sekä kaksisäkeisyyden painottuminen.

1900-luvun alkupuolella tonaalisen, lähinnä venäläiseen romanssiin viittaavan tyylin ja modaalisen mustalaislaulutyylin sulautuessa syntyi uusi sävelmätyylikokonaisuus, tonaalinen mustalaissävelmistö. Sen tyypillisiä piirteitä ovat tekstin ns. romanssimetrisyys ja nelisäkeisyys sekä vanhemmista mustalaislaulutyyleistä säilyneet terssikulkujen yleisyys ja do-la -seksti. Kiinnostavana erityispiirteenä myös tonaalisissa laulusävelmissä aina baltialais-suomalaisesta mustalaislaulusta lähtien esiintyy paikka paikoin alennetun toisen asteen sävel kadenssissa.

Gronow Pekka, The recording industry: An ethnomusicological approach

Teos on artikkelikokoelma, joka tarkastelee äänilevyteollisuuden satavuotista historiaa sekä äänilevyn roolia musiikin välittäjänä. Äänilevyn kehitystä on vuosisadan vaihteesta lähtien leimannut monikansallisten suuryritysten vahva asema. Eräät tutkijat ovat arvioineet tuotannon keskittymisen johtavan sisällön yhdenmukaistumiseen. Taloustieteellisistä lähtökohdista käsin on tutkittu yritysrakenteessa tapahtuneiden muutosten vaikutuksia tuotettuun musiikkiin. Teoksessa esitetty aineisto osoittaa kuitenkin, että varsinkin aikaisemmin äänilevyteollisuus joutui tuotannossaan varsin pitkälle ottamaan huomioon erilaisten ostajaryhmien maun. Jo vuosisadan alussa äänilevyjä tuotettiin erilaisten kansallisten ja etnisten ryhmien tarpeisiin, usein hyvinkin pieninä painoksia, jotka yritystaloudellisesta näkökulmasta olivat huonosti kannattavia. Toisaalta äänilevyteollisuus on pitkällä aikavälillä nopeuttanut eräiden musiikkityylien kansainvälistymistä. Tämä koskee sekä länsimaista klassista musiikkia että angloamerikkalaista populaarimusiikkia. Tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa esitetty määrällisiä arvioita kansainvälisen äänilevyteollisuuden kehityksestä vuosisadan vaihteesta 1980-luvulle. Erikseen on selvitetty äänilevytuotannon ja musiikin suhteita tietyillä alueilla. Yksi artikkeleista käsittelee äänilevyteollisuuden leviämistä Aasian ja Afrikan maihin ennen toista maailmansotaa. Muut artikkelit käsittelevät mm. Yhdysvaltain siirtolaisten äänilevytuotantoa sekä Suomen äänilevyteollisuuden kehitystä vuosina 1945-60.

Hoppu Petri, Symbolien ja sanattomuuden tanssi.
Menuetti Suomessa 1700-luvulta nykyaikaan

Symbolien ja sanattomuuden tanssi käsittelee Suomessa tanssittua kansanomaista menuettia. Menuetti on vanhimpia Suomessa tunnettuja paritansseja, ja sitä tanssitaan edelleen elävänä perinteellä eräillä ruotsinkielisen Pohjanmaan alueilla.

Tutkimuksessa lähestytään menuettia sekä historiallisten dokumenttien että haastattelujen kautta. Siinä on eri lähteitä käyttäen rekonstruoitu tanssillinen todellisuus, joka on nivottu osaksi kunkin ajanjakson yhteiskuntaa. Olennaista on sekä yhteiskunnan että tanssin näkeminen ihmisen ruumiillisuuden ilmenemismuotoina. Keskeisenä osana työtä on ollut tutkijan omakohtainen tanssiminen, jossa hän on pystynyt itse kokemaan menuettiin liittyvän ruumiillisuuden.

Menuetti avautuu hyvin monimerkityksellisenä kokonaisuutena, johon sisältyy niin symbolista ja eksplikoitavaa ainesta että sanatonta tietoa, jonka eksplikoiminen ei ole kaikilta osin mahdollista. Tyypillisesti menuettia on pidetty seremoniallisena ja arvokkaana tanssina, ja tässä muodossa se on ollut voimakkaasti symbolinen tanssi: siihen on liittynyt vallan käyttöä sekä sosiaalista hierarkiaa ja arvoja. Kuitenkin menuettiin on kuulunut myös vapaampia muotoja, jotka eivät ole noudattaneet seremoniallisen menuetin kaavaa vaan joissa ihmisen ruumiillisuus, kosketuksen, läheisyyden ja yhdessä tekemisen tunne, ovat olleet voimakkaina esillä. Kansanomainen menuetti on koko historiansa ajan sisältänyt nämä kaksi puolta Suomessa, ja se on tällaisena liittynyt kiinteäksi osaksi sosiaalista todellisuutta.

Tutkimus on ensimmäinen väitöskirjatasoinen työ, joka käsittelee suomalaista kansanomaista tanssimista ja jossa tanssiminen on keskeinen tutkimuskohde. Sen tarkoituksena on avata tietä sosiaalisen tanssin tutkimukselle yleensäkin, vaikka alalla ei olekaan akateemisia oppituoleja tai virkoja. Lisäksi siinä pyritään esittämään vaihtoehtoja perinteiselle tiedekäsitykselle korostamalla tutkijan omaa ruumiillisuutta ja toimintaa tutkimuksen tekemisessä.

Järviluoma Helmi, Musiikki, identiteetti ja ruohonjuuritaso: Amatöörimuusikkoryhmän kategoriatyöskentelyn analyysi

Music and Identity at Grassroots Level: Analysis of Category-work of an Amateur Musicians Group

How to develop a method for analysing the process of constructing the identity of a group of musicians? How does a group of pelimanni-musicians define and produce its pelimanni-musicianship? These are questions that intersect this dissertation, which consists of an introduction, seven articles (reprinted here) and coda.

The folk music movement started in Finland in the late1960s and early 70s in a very specific cultural and economic situation, following a period of extremely rapid urbanisation. Every rural community established its own pelimanni ensemble carrying the name of the municipality. The ensembles consisted mostly of middle-aged or elderly men.

I began to study the practices of category-work of one of these amateur pelimanni music ensembles in Virrat, which is a little country town in central Finland. The ensemble “Virtain pelimannit” was born in the productive years after the Finnish folk music revival, in 1972.The group is part of the adult evening college of Virrat. In the year 1988-1989, when the gathering of data was mainly conducted, there were 24 participants in the group, of whom four were women. The instruments ranged from 15 accordions to violins, mandolin-banjos, a mandolin and tuba. Their music falls into three categories: dance music, so called folk music and their own compositions.

The most important part of the data was gathered by participant observation (field diaries, recordings). Also interviews, archival sources, music sheets and visual data were used.

This dissertation analyses the ceaseless process of maintaining and producing the identity of the ensemble in local, everyday interactions. The main method used is Membership Categorization Analysis developed by the sociologist Harvey Sacks. MCD in also interwined here with Conversation Analysis (CA). The other important common thread between the articles comes from the use of the so called newer English music ethnography.

The introduction to the study deals with the methodology of the dissertation, including the discussion of its basic concepts, category and identity. The writer reflects upon the problem of combining the MCD with the newer studies of identity within ethnomusicology, cultural studies and music-ethnography.

The following part of the dissertation consists of four parts. The first part throws more light on the theoretical and methodological foundations of the study. It has two articles. The first one deals with MCD-analysis as a cultural method, and the other with the concept of “field” as researcher´s attitude. As the empirical part of the dissertation is based on field work, it seemed necessary to deconstruct this important concept.

As a bridge leading to the empirical studies, the part two discusses the folk music revival, in Finland in general and in Virrat in particular.

The third part of the dissertation is a combination of four empirical analyses in which the writer looks at pelimanni-musicianship through different themes. First, I analyse the local production of field: the process through which the young female scholar and the musicians studied, constructed her as the “researcher” and the “musicians” as pelimannit in their interactions.

Second, I study the construction of gender, especially feminity, in the group. This article is in English. Third, I analyse the music of the group. Here the theme is the construction of place via music. The theme of the fourth empirical study is the construction of identity through clothing and costume.

The fourth and the last part of the dissertation, coda raises two repertoires or ways of speaking: the boundary crossing-speech and the lack of appreciation-speech. These codes were important in the production of the identity of the ensemble studied in the late 1980s.

Korvenpää Juha, Paavot kehiin. Musiikkiteknologia suomalaisessa iskelmämusiikkituotannossa 1960-80-luvuilla. 2005.
Roll out the sound effects. Music Technology in Finnish Popular Music Production from the 1960´s to the 1980´s

"Paavot kehiin" on suomalaisten studiomuusikoiden käyttämä humoristinen sanonta. Paavot-sanalla tarkoitetaan tässä yhteydessä musiikkistudioissa käytettäviä oheislaitteita, joilla soittimien ääntä voidaan sähköisesti muuttaa. ”Paavot kehiin” -sanonnalla viitataan toimintaan, jossa oheislaitteita käyttämällä ehostetaan muuten tylsiksi koettuja sovituksia tai sävellyksiä.

Sanontaan liittyy kaksi väitöskirjan kannalta keskeistä aihetta. Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen levytetyn iskelmämusiikin sointiväriä ja siinä tapahtunutta muutosta 1960-luvulta 1980-luvulle. Toiseksi käsitellään sitä, miten musiikkiteknologia muutti musiikkituotantoa ja kuinka äänitetuotannon ammattilaiset suhtautuivat uusiin laitteisiin ja soittimiin. Populaarimusiikin eri lajeista iskelmämusiikki valittiin tutkimuskohteeksi siksi, että se on varsin konservatiivinen joidenkin musiikillisten piirteiden suhteen. Iskelmän sointiväri on kuitenkin muuttunut huomattavasti 1900-luvun jälkipuoliskolla. Tämä johtuu suurelta osin uusista sähköisistä soittimista ja äänentallennuslaitteiden kehityksestä.

Tutkimusaineistona on aikakauden iskelmäammattilaisten haastattelut, äänitteet ja suomalaisista musiikkilehdistä koottu materiaali. Haastatellut henkilöt kuuluvat kolmeen eri ammattiryhmään: sovittajiin, studiomuusikoihin ja äänittäjiin. Äänitteitä valittiin systemaattiseen kuunteluun kuudelta iskelmäartistilta: Danny, Fredi, Katri Helena, Kirka, Paula Koivuniemi ja Matti ja Teppo.

Iskelmämusiikin tuotantoa ja musiikkiteknologian vaikutusta siihen esitellään sovittamisen, studiossa soittamisen ja musiikin äänittämisen näkökulmista. Tärkeimpiä muutoksia sovittamisessa olivat siirtyminen moniraitaäänittämiseen 1970-luvulla ja moniääniset syntetisaattorit ja sekvensserit 1980-luvulla. Moniraitaäänittämisen vuoksi sovitusten ei enää pitänyt olla yhtä valmiita levytyksen alkaessa kuin aiemmin. Sovituksia voitiin muuttaa aina miksausvaiheeseen saakka. Syntetisaattorit ja sekvensserit liittyivät 1970-luvun lopun diskomusiikkiin. Musiikin piti kuulostaa mekaaniselta, minkä saavuttamiseen nämä laitteet sopivat hyvin. Osa akustisista soittimista voitiin korvata syntetisaattoreiden avulla. Jotkin vanhat sovituskonventiot kuitenkin säilyivät uusista laitteista huolimatta.

Moniraitaäänittäminen muutti studiomuusikoiden työskentelyä studiossa. Muusikoista tuli yhä useammin apulaissovittajia, joilta sovittajat saattoivat pyytää ideoita. Jotkut tutkimusajanjaksolla markkinoille tulleet uudet sähköiset soittimet koettiin uhkaksi muusikoiden työllisyydelle. Esimerkiksi 1970-luvun jousikoneilla ja 1980-luvun syntetisaattoreilla ja sämplereillä voitiin soittaa jousisektion osuudet. Tuotannon kannalta kyseessä oli merkittävä säästö, sillä jousiryhmiin kuului yleensä 8-12 muusikkoa. Joidenkin studiomuusikoiden laitevarustus kasvoi, sillä heidän oli hankittava uusien musiikkityylien vaatimia soittimia ja oheislaitteita. Syntetisaattorit ja sähkökitarat oheislaitteineen nousivat tutkimusajanjakson aikana merkittävään asemaan iskelmien tuotannossa. Näitä kahta soitinta ja niissä tapahtunutta kehitystä tarkastellaan tutkimuksessa yksityiskohtaisemmin.

Tutkimuksessa käydään läpi iskelmämusiikin äänittämisessä tapahtuneita muutoksia. Kirjassa esitellään tutkimusajanjaksolla toimineita studioita ja niissä käytettyä studiotekniikkaa. 1970-luvulta lähtien miksauksen merkitys kasvoi huomattavasti moniraitanauhureiden vuoksi. Lisäksi studioissa käytetyt oheis- ja efektilaitteet lisääntyivät 1980-luvulle tultaessa, joten miksaukseen tuli paljon enemmän mahdollisuuksia. 1990-luvun alkuun asti vinyylilevy ja C-kasetti olivat tärkeimmät ääniteformaatit iskelmämusiikin julkaisussa. Kummallakin formaatilla oli omat tekniset rajoituksensa, jotka äänittäjät joutuivat ottamaan huomioon työssään.

Tutkimusta varten analysoitiin kuuden suositun iskelmäartistin koko LP-levytuotanto vuosilta 1965-80 eli yhteensä 634 iskelmää. Ääniteaineiston perusteella seurattiin, milloin tietyt soittimet tai laitteet tulevat käyttöön suomalaisessa iskelmätuotannossa, mitkä soittimet jäävät pois käytöstä ja mitkä soittimet ovat vain lyhytaikaisia muotioikkuja. Esimerkiksi 1970-luvun jälkipuoliskolla levyille soitettujen syntetisaattoriosuuksien määrä kasvoi ja sähkökitaroiden sointivalikoima laajeni efektilaitteiden käytön myötä.

Joidenkin informanttien mukaan suomalaisen iskelmämusiikin laatu laski 1980-luvulla. Heidän käsityksensä mukaan uusilla laitteilla aikaansaadut kiehtovat sointivärit nousivat sovitusten pääasiaksi eikä kappaleiden melodiaan ja harmoniaan enää kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Tutkimuksessa esitellään informanttien käsityksiä aiheesta. Toisaalta yleisö tuntui hyväksyneen musiikkiteknologiset innovaatiot, sillä tarkastellut artistit säilyttivät suosionsa, vaikka levyjen tuotantoprosessi huomattavasti muuttuikin.

Tutkimuksessa sovelletaan Everett Rogersin kehittämää innovaatioiden diffuusio -teoriaa. Diffuusiotutkimus etsii syitä sille, miksi jotkut innovaatiot ovat nopeampia leviämään ja helpompia omaksua kuin toiset. Musiikkiteknologian tutkimuksen kannalta diffuusioteoria on käyttökelpoinen. Innovaatio voi olla uusi laite, idea tai käytäntö. Suomalainen iskelmätuotanto omaksui jotkut innovaatiot nopeasti. Tähän vaikutti ainakin se, että näiden innovaatioiden avulla tuotantoa voitiin tehostaa. Toiseksi innovaatioiden omaksumista nopeutti se, että iskelmätuotannossa oli tärkeää seurata kansainvälisiä vaikutteita. Varsinkin 1970-luvulla käännösiskelmiä levytettiin paljon. Osa äänitetuotannossa käytetyistä innovaatioista ei koskaan päässyt leviämään korkean hinnan vuoksi. Populaarimusiikin tuotantoa laajemmin ajatellen voidaan havaita, että innovaatio ei aina syrjäytä edeltävää laitetta tai käytäntöä, vaan vanhat soittimet tai laitteet saatetaan ottaa uudelleen käyttöön.

Laitinen Heikki, Matkoja musiikkiin 1800-luvun Suomessa

Teos käsittelee 1800-luvun suomalaista musiikinhistoriaa kansanmusiikintutkijan näkökulmasta. Kuvauksen päähenkilöinä ovat Kreeta Haapasalo (1813-1893) ja Elias Lönnrot (1802-1884). Kummankin elämästä, muusikkoudesta ja merkityksestä esitetään perusteelliseen tutkimukseen perustuva uusi tulkinta. Haapasalo oli määrätietoinen talonpoikaistaiteilija, laulaja ja kanteleensoittaja, joka kiersi neljäkymmentä vuotta ympäri maata esiintyen aluksi herrasväen hoveissa, sittemmin markkinoilla ja lopuksi uutta aikakautta edustavilla laulujuhlilla. Lönnrot osoittautuu intohimoiseksi muusikoksi, jolla oli monia suurisuuntaisia musiikillisia hankkeita. Molempien vaiheet ja elämäntyö nähdään murroksen ennakointina, ennen kaikkea sääty-yhteiskunnan murenemisen ennusteena. Kumpikin liikkui herrasväen ja rahvaan välissä. Suomenkielistä kansakuntaa ja kulttuuria synnytettiin.

Kanteleella oli keskeinen asema kummankin elämässä. Haapasalon ja Lönnrotin ansiosta kantele sopeutui uuteen aikaan: soitin suureni ja kielimäärä lisääntyi. Haapasalo rakennutti esiintymismatkojaan varten yhä suurempia talonpoikaiskanteleita. Hänen aikanaan valmistuivat kanteleen historian suurimmat soittimet. Lönnrot teki viisikielisestä kanteleesta kansallissoittimen. Hänen merkillisin musiikillinen hankkeensa oli kuitenkin kromaattisen suurkanteleen kehittäminen. Lönnrot suunnitteli monia kantelemalleja ja suositteli kanteletta koulusoittimeksi. Kantelehankkeissaan Lönnrot oli todella edellä aikaansa.

Teoksen keskeinen tutkimuskohde on myös metriikka, laulun runomitta. Ensimmäistä kertaa on analysoitu uudemman kansanlaulun säkeistörakenteita. Aineistona on yli viisituhatta hengellisen ja maallisen kansanlaulun arkistomuistiinpanoa. Satojen säkeistörakenteiden joukosta kohoaa parikymmentä säkeistötyyppiä muita selvästi yleisemmiksi. Esille nousee muistinvaraisuuden vaikutus laulun rakenteisiin. Tätä kautta rekilaulusta syntyy uudenlainen näkemys. Rekimitta osoittautuu luultua monipuolisemmaksi ja dynaamisemmaksi laulunteon välineeksi. Ilmaisullisesti se on kalevalamitan veroinen. Yhdessä kalevalamitta ja rekimitta muodostavat muistinvaraisen suomenkielisen laulun suuren linjan.

Koska lähdeaineisto on hyvin puutteellista eikä vastaa nykyajan kysymyksiin, nousee tärkeäksi tutkimusmenetelmäksi tutkijan musisoiminen. Historiallisen kansanmusiikin rakenteita ja estetiikkaa on paljon helpompi tutkia ja ymmärtää, kun itse soittaa ja laulaa. Päämääränä on "kulttuurin moniäänisyyden, monimerkityksisyyden ja moniselitteisyyden säilyttämisen tavoittelu".

Mantere Markus, Glenn Gould: Viisi näkökulmaa pianistin muusikkouteen ja kulttuuriseen reseptioon

Tutkin väitöskirjassani yhden 1900-luvun pianismin suurnimen, Glenn Gouldin (1932-1982) musiikillista ja eettistä ajattelua hänen kirjoitustensa pohjalta. Gouldin musiikkia ja sen tulkintaa koskevaa ajattelua tarkastelen ympäröivän kulttuurin ja taidemusiikin tradition konteksteissa sekä osana musiikin esteettisen ajattelun historiaa. Gouldin musiikkiteknologiaa koskevia ajatuksia yritän työssäni hahmottaa osana 1960- ja 1970-luvuilla Kanadassa ja Yhdysvalloissa käytyä informaatioteknologian potentiaalia ja merkitystä pohtinutta keskustelua.

Gouldista paljastuu työssäni uusia puolia - häntä ei tule tarkastella pelkästään muusikkona vaan intellektuellina, joka argumentoi musiikista soittonsa ja kirjoitustensa kautta. Gould on myös yksi harvoista länsimaisen taidemusiikin muusikoista, joka on löytänyt tiensä niin kirjallisuuden kuin populaarikulttuurinkin merkityskenttään ja kuvastoon. Tekijä tarkastelee Gouldin levytysten ja ja kiehtovan hahmon vastaanottoa niin elokuvassa, kirjallisuudessa kuin kuvataiteessakin.

Laajempi teoreettinen ja metodologinen päämäärä työssäni on argumentoida sellaisen musiikkinäkemyksen puolesta, jossa muusikkous nähdään aktiivisena ja parhaimmillaan kriittisen intellektuaalisena musiikillisen maailmassaolemisen muotona - ei siis vain säveltäjän teoksilleen antamien merkitysten välittämisenä. Tällaisesta muusikkoudesta esimerkki on juuri Gould: kiistanalainen, provokatiivisia mutta usein myös briljanssissaan ylittämättömiä tulkintoja toteuttanut taiteilija, joka ei koskaan väsynyt etsimään musiikin merkitystä uusista näkökulmista.

Moilanen Eero, Melos and Logos

The objective of this study is at first to take a review of the social frame of reference of Pietism and Evangelism. The study proper includes the melody collections of the period 1883-1986, the Hymns Zion and Zion Kantele and also partly the melody study of the spiritual folk tunes and the chorale hymn books. The following problem areas are the aim of the study: interval structure of melodies, ambitus, melismatism melody loans, tune's activity, conversion, studying the melodic fall, rise and repetition on the basis of the analysis of the note description and opinion poll. The beginning of the study is descriptive and basic research where the research methods are nominal-quantitative interval analysis and melody tune activity quantification. The latter part of the study is semantic research, which is mainly based on the melody analysis of the dogmatic key words. According to the results the melodies of the Hymns Zion and the Zion Kantele differ from each other in all the problem areas, which is seen, for instance, in the smallness of the interval size and quality of the Hymns Zion and in the abundance of the melisms more clearly than in the Zion Kantele. The results of the melody lead indicate that both according to the note description and opinion poll the results are in the same direction. In general, the rising melodies are positive and the falling ones are negative key words and text characterizations. The static words and text characterizations are by nature repetitive and neutral leads. Melodic basis, Hymns Zion, Zion Kantele, Spiritual folk tunes, Chorale hymn book.

Niemi Jarkko, The Nenets songs: A structural analysis of text and melody

The aim of this study is to examine the realization of the versification in the Nenets songs as on intertwined structure consisting of the song text and the melody. This work can be regarded as continuation of the research on the versification of the songs of the Samoyedic peoples, conducted earlier by John Lotz (1954), Péter Hajdú (1978) and Eugene Helimski (1988,1989). This time, howerer, the research problem is examined in the light of a more extensive corpus of song material, and also the role of music analysis is more central than in the works mentioned above.

The very core of the problem is to try to understand logic in the formation of the musical structures. While it is already recognized that there seems to be a regular system for textual versification in the oral traditions of the Samoyedic peoples it is now time to question whether this is so and whether it is realized in sung forms. Much of above mentioned research is based on analysis of the documented texts, instead of auditive sources. Now, when a reasonable amount of auditive material is at hand, new perspectives appear in the understanding of the oral traditions.

The song itself as an object of this study can be defined as any audible musical phenomenon containing a traditional verse form text in Nenets. Thus, much of the interest here is concentrated "only" on the analyst's structural understanding of a song. It is, in my opinion, however, not only the analyst's understanding I am pursuing here, because of the simultaneous existence of the regularities of the song text as a key to proceed in increasing the understanding.

The representational aspects of the songs (including the procedure of documentation of them by outsiders), social context, generic functions, performer's competence and self-assessment of their (or others') performances, or the details of the audible phenomena, like sound production or the micro-level of the tonal structures are omitted from the present study. All these would require their own special studies. As the singers and their styles have differences in different Nenents regions, I am pursuing the overall structural understanding of the various regional styles (for example Western or Eastern) in general, not so much their peculiarities.

Methodologically this study belongs in the field of ethnomusicology, although in its formality it bears a resemblance to the above-mentioned linguistically oriented studies. Therefore, no generalizations or cultural interpretations are made as a result of the analysis of text and melody. The additional corpus, not included in this study, does also offer possibilities for cultural explanations, but they are omitted here in favor of the specific research problem. Some preliminary thoughts of the cultural context of the Nenets song culture are, however, presented in the section of the presentation of the song genres. There the aim has been to explore the Nenets conceptualization of their song genres and to examine it against the background of previous studies on the subject (e.g. Kupriyanova 1960; 1965; 1973; Khomich 1966).

The solution is sought by discussing various documentation materials, beginning with the materials I have personally gathered, or obtained from my Nenets friends and colleagues (see especially Chapters II and III). The propositions and conclusions of the above-mentioned scholars, who have made valuable contributions in the field of phonology, morphology, but also versification, have partially offered a key to decode the encrypted messages, either in the songs themselves, or documents and analyses made of them by various people with various aims and attitudes.

Niinimäki Pirjo-Liisa, Saa veisata omalla pulskalla nuotillansa. Riimillisen laulun varhaisvaiheet suomalaisissa arkkiveisuissa 1643-1809.
To be sung to a tune of its own - The melodies and structure of Finnish broadside songs 1643-1809.

Keski-Euroopasta levisi Suomeen 1600-luvun puolivälissä tapa julkaista lauluja pieninä lehtisinä, arkkiveisuina. Ruotsin vallan ajoilta on säilynyt seitsemisensataa suomenkielistä arkkilaulua. Nämä olivat ensimmäisiä painotuotteita, joiden välityksellä uusimuotoisia, säkeistöjen ja loppusoinnun varaan rakentuneita lauluja levitettiin laajalle yleisölle Suomessa 1600-1700-luvuilla. Arkkiveisujen analyysi valottaa kulttuurista murrosta, joka tapahtui siirryttäessä vanhasta kalevalamittaisesta laulutavasta uuteen riimilliseen lauluun.

Tutkimuksessa selvitetään, millä sävelmillä vanhimpia arkkiveisuja laulettiin ja minkälaisia olivat niiden säe- ja säkeistörakenteet sekä loppusoinnut. Lisäksi pohditaan, minkälainen asema arkkiveisuilla oli muistinvaraisen ja kirjallisen perinteen välissä 1600- ja 1700-lukujen Suomessa. Oman esittelynsä saavat aikakauden tuotteliaimman talonpoikaissukuisen arkkirunoilijan, Tyrväällä syntyneen Tuomas Ragvaldinpojan veisut.

Menetelmiltään ja lähestymistavaltaan työ on ennen kaikkea metriikantutkimusta laulujen muodon kuvauksina. Lähdeaineistona ovat Suomessa vuosina 1643-1809 julkaistut arkkiveisut Helsingin yliopiston kirjaston arkkiveisukokoelmasta sekä niiden sävelmäviitemelodiat. Arkkiveisuja tarkastellaan yhtäältä painotuotteina ja toisaalta muistinvaraisina lauluina. Vaikka laulujen sanat oli painettu arkkivihkoon, niiden sävelmät levisivät pelkästään suullisena perinteenä. Arkkikirjallisuuden alkuaikoina veisut kirjoitettiin useimmiten kirkkovirsien sävelmiin, joten hengellisten laulujen sävelmiä sekä niiden säkeistö- ja loppusointumalleja siirtyi maalliseenkin käyttöön. Tutkimuksessa esitellään kymmenen käytetyintä arkkiveisusävelmää (koraalia) vuosilta 1643-1809 sekä niiden lähdehistoria. Useimpien melodioiden juuret löytyvät keskieurooppalaisista virsistä tai maallisista populaarisävelmistä.

Tutkimuksessa ilmeni, että länsieurooppalaisista lauluista omaksuttuja säkeistömalleja kokeiltiin 1600- ja 1700-lukujen arkkiveisuissa laajalti. Tutkimusaineistosta tuli esiin noin 150 mahdollista arkkiveisusävelmää ja 'niissä yli 70 erilaista säkeistömallia. Voi siis sanoa, että suomalaisen kansanlaulun kehitys kalevalamittaisesta laulusta säkeistölaulun yleisimpään malliin, rekilauluun, ei ollut suoraviivainen. Väliin jääneiden säkeistömuotojen kirjo oli laaja ja kirjallisperäisten vaikutteiden hedelmöittämä. Säerakenteita ei myöskään otettu käyttöön aivan sellaisinaan, vaan niitä mukautettiin suomen kielen ominaispiirteisiin ja kalevalaisesta laulusta periytyneisiin metrisiin malleihin. Analyysissä ilmeni, että ns. murrelmasäe eli säe, jossa sanapaino ja runon metrinen paino eivät osu yhteen, oli aluksi siltana vanhan suomalaisen kalevalamittaisen laulun ja uuden säkeistölaulun välillä. Myös arkkiveisujen loppusoinnut olivat väljemmät kuin esikuvina olleissa saksalais-skandinaavisissa lauluissa.

Arkkiveisujen valossa kuva suomalaisen laulun muutosvaiheesta 1600­1700-luvuilla oli monivivahteinen. Siihen sisältyi aineksia kirjallisista ja suullisista lähteistä sekä vaikutteita niin säätyläiskulttuurista kuin kansankulttuuristakin. Lisäksi raja maallisten ja hengellisten laulujen välillä oli liukuva. Folkloren eli suullisen kansanperinteen ja bookloren eli kirjallisperäisen perinteen suhteet suomalaisessa kansanomaisessa laulussa ovat olleet näihin asti selvittämättä. Tutkimus osoitti, että myös kirjallisperäiset laulut on tarpeellista sisällyttää kansanomaisen laulun tutkimukseen, jotta riimillisen laulun kehitysvaiheita Suomessa voidaan hahmottaa.

Pennanen Risto Pekka, Westernisation and Modernisation in Greek Popular Music.

The study concentrates on those Greek popular music styles from the 1930s to 1990s that use the bouzouki as the main instrument, and it sheds light on the alleged rapid Westernisation of Greek popular music after World War II. The main sources are commercial recordings, music films and fieldwork conducted in Piraeus between 1994 and 1996. Factors studied are the modal system (dromoi), harmonisation of dromos melodies and the development of the two forms of the bouzouki and their playing technique. Methods used are musical analysis and historical source criticism.

Firstly, the analysis reveals that bouzouki musicians created new ways touse the old makam-based dromoi instead of simply abandoning the old systems. Secondly, the study presents a theory for harmonisation of dromos melodies based on actual performance practice. Thirdly, it seems that the two bouzouki forms do not differ as fundamentally as it has been claimed.

Rautiainen Tarja, Pop, protesti, laulu. Korkean ja matalan murroksia 1960-luvun suomalaisessa populaarimusiikissa
Pop, protest, song: The Interactions of High and Low in Finnish Popular Music in the 1960's

This dissertation treats turning points in Finnish popular music of the 1960's. The decade was marked by the rise of popular culture; in addition to new musical styles, new phenomena, such as charts, fandom and stardom, were introduced. The dissertation approaches these phenomena from the point of view of protest song. Here, protest song is not understood as a distinct genre, but as a concept of its period. It was a manifestation of international influences (especially the folk-song movement), but it also brought up internal conflicts in Finnish culture.

A special theme in this study is the relationship between the categories of "high" and "low" culture. I understand these categories as historical constructs that are complementary in nature: as many cultural theorists have indicated, (the Western) bourgeois subject was formed through the construction of high/low categories from the sixteenth century onwards. It is crucial to notice that these discursive domains produce each other: although the "low" is rejected, it is always needed to define the "high". I am especially interested in how these categories were fought over in situations when popular music gained great signifigance in the West.

Finnish culture stood on the threshold of the contemporary era in the begin of the 1960's. Leftist intellectuals accepted new cultural influences but were also concerned about the preservation of Finnish music culture. In the middle 60's the new left opened their arms to all music cultures (this was a starting point for ethnomusicological study in Finland). With the rise of strict Marxism-Leninism in the late 1960's, however, certain musics were rejected as alienated and commercial.

Saha Hannu, Style and the process of variation in folk music

This research concerns the creative process of variation as the central component in folk music style. Some theoretical, methodological and analytical problems of musical style are examined, and answers are sought in the nature and expressivity of Finnish folk music. The material for case study is from the kantele playing style of the Perho River Valley.

In Finnish traditional music Pelimanni music (Finnish pelimanni i.e. folk musician, < Swedish Spelman), arrived alongside ancient Finnish-Karelian, Kalevaic music during the 17th and 18th centuries; eventually supplanting it during the 19th century. Pelimanni music arrived from the west, and is functionally tonal music, which was played upon such instruments as the fiddle and clarinet since the 18th century, and later on e.g. the accordion. The kantele, the traditional instrument common to the Finnish-Baltic peoples, had to change with the new musical expression. The number of its strings increased and its construction changed: the carved kantele with very few strings grew during the 19th century to more than 20 strings, and later become a kantele with more than 30 strings and a box-like construction, which then began to be played with each hand performing melody and triads of accompaniment independently.

In the 19th century the most famous kantele-playing area was the Perho River Valley in Central Ostrobothnia in Western Finland (see map), because several professional players from the area toured round the country. Despite the fact that Finnish traditional folk music gradually gave way to the various manifestations of popular music, especially as a result of the boom beginning in the 1930s; it is the Perho River Valley tradition of kantele-playing which best demonstrates an early aesthetic of Finnish pelimanni music, and still does. Since the performance has been preserved through a tradition of aural memory only, the processes of variation have also been exceptionally well preserved. Each player has acquired an individual mode of variation for tunes, which were mostly common also to musicians performing on other instruments. Although the repertoire has in recent decades acquired some new tunes, including some compositions by the players themselves, the early elements of style are used in their performance as well.

The researcher has used a master-apprentice method, having himself practiced playing with the musicians of the Perho River Valley for some years. The method is similar to the concept of bi-musicality developed by Mantle Hood. Although in this case the researcher is of the same people as the players being studied, the ages, sources of inspiration and cultural background are all different: the familiar culture is studied as if "exotic".

After an extensive period of fieldwork, seven players were eventually chosen for closer study, including some of the best-known and skilled kantele players since the folk music revival of the late 1960s. In addition to the fieldwork material, comparison has been made with material in historical archives: many of the subjects of this research have recorded exceptionally large amounts of material kept in archives ever since the 1930s. Six of the players exhibit characteristics of the aural mnemonic tradition at its purest. One player who has studied, and reads and writes music, was taken for comparison. As a kantele player who commands the traditional style, he also turns out to be a player making use of aural memory. The research also introduces in broad outline the context and history of kantele playing in the Perho River Valley, especially the instrument and the development of its tuning systems, playing techniques, and repertoire. The biographies and musical influences of all the players studied are given briefly.

The concepts of folk music and style are considered generally at the beginning. The music under consideration is defined as folk music, a traditional musical form of expression, particularly because the most important characteristics of early expression have been preserved: the aural mnemonic tradition, and the creative process of variation which is its consequence, despite the fact that the context of the music and the performer-audience relationship have changed. In connection with the analysis of creative musicianship, the relationship between variation, improvisation, interpretation and composition are outlined in the written and in the aural mnemonic traditions. A central position in pelimanni music is occupied by variation as a creative tool. This is evident in the musical surface structures, reflected through elements of variation. Music can be studied in various ways as a hierarchy of styles: the general style of an area, the style of a small group and the style of an individual.

The essence of style is studied on the basis of definitions in ethnomusicology and in aesthetics. In the field of ethnomusicology, it is found that the concept is inconsistently used: although style may be the central concern of a particular study, its definition is vague and multifarious, often unclear, and remains undefined in the research. In the framework of the present study style is (following the thoughts of Leonard B. Meyer) a human behaviour pattern in which, within certain constraints, certain recurring choices are made. Whilst the constraints are socio-cultural and learned, the choices are individual. The analysis of creative variation has to be carried out on the process, or what is or once was done.

Particularly in aural mnemonic cultures, styles of musicianship should be analyzed as processes, the most central factor being variation in creative activity (and improvisation). An objective factor which limits the process is the physical limitations of the instrument, in this case what and how can something theoretically be played on the kantele. A subjective limitation on the process is the individual player's skill and competence.

It is essential for the idiomatic analysis of kantele styles that we study the elements of variation in the music, distinct from the production of melody and of accompaniment. Melodic variation can occur in rhythm, harmony, melody, ornamentation and special effects. The accompaniment may show variation in rhythm, harmony, transposition and special effects. Whilst the study analyzes these two categories of variation separately, their correlations and connections are also mapped out. In this research the variation elements of articulation and structural variation are also analyzed, which affect simultaneously both melody and accompaniment.

As a result, variation in an aural musical tradition is never mechanical. Although it may be quite impossible to present any rules for its causation, the main object of this research study is to present the regularity of forms of expression. The mere mapping of functional elements of variation will not suffice, because the essence and expression of one element substantially affect the essence and expression of other elements at any given time. Different elements of variation appear often simultaneously, and elements including clearly separate functions may appear laid over each other. The elements of the performance interact both simultaneously and horizontally in time. Figure 1. shows in summary the connections and interplay of the categories of variation.

Following the work of analysis, five conditions become clear as general principles of aural music-making: (1) in aural music-making, variation is a constantly occurring event, but it is carried out through a creative effort of the individual in musical structures in an unpredictable way; (2) as a structure, variation divides up into elements, whose nature and quantity vary both amongst different musicians, within the different outputs of the same musician, and within the same output at different performances; (3) the nature and quantity of variation elements are most clearly evident in the same musician's music-making, and less evident between the music-making of different players; (4) the intention and ability to produce variation, as well as the nature of variation produced, is dependent on the limitations of the musical instrument and the musician's individual technical competence and skill; (5) intentional variation is so much in the nature of music-making that its realization may be almost subconscious or subliminal, because in the musician's perception, variation is music, and music-making is variation.

The analysis in this research, based upon a lengthy period of fieldwork, has concentrated on the internal variation in the performances of individuals. Research into music-making performances is important so that we may obtain information about the processes of creative activity, about the musical-behavioural acts, and about the nature of production from aural memory. The kind of control imposed by the community can also be observed through studying the music-making of its creative individuals. The role of the community's control is not underrated in this research, although it is shown that the limits of the individual's musical expressivity are wider than is usually acknowledged.

The individual in an aural mnemonic culture has a large degree of freedom to affect particularly playing technique and variation of expression in performance. The range of differences demonstrated in individual music-making in the Perho River Valley kantele-players is remarkable. The individual has a large degree of freedom in the production of his own expression, but his innovations or individualistic elements do not necessarily affect the musical ways of the whole community nor do they bring about a real change in the music. The deep structure of the music remains stable, and common to the community. The collective tradition of the community upholds the deep structure in a static condition, whilst individuals quite freely give it colour by forming the elements of surface structure variation.

Sarv Vaike, Setu itkukultuur
Setu lamenting culture

The dissertation "Setu lamenting culture" consists of an Introduction and eight articles published within the period 1993-2000. The part on the funeral laments is based on the music publication Setu surnuitkud/Setu laments for the deceased/, which was published in 1981-82 in the series Ars Musicae Popularis 1 and 2 issued by the then Institute of Language and Literature, Tallinn.

The present ethnomusicological study is based on a holistic approach, regarding laments as part of common Setu culture, and a lament singer as an integral configuration organised by this culture. The first part of the Introduction describes the natural socio-economic and cultural environment that has produced the Setu lamentation culture. A short survey of the relevant results of cognate sciences, such as history, linguistics, ethnology, and folklore is included to provide the lament study with a broader foundation.

The second part of the Introduction brings some theoretical principles underlying the analysis of lamentation culture. Our approach is inter-disciplinary, lying somewhere between folklore studies and ethnomusicology. Most of the study could be classified as anthropological. The object of study is a traditional text carried by an individual representing a concrete social group. Lamenting can be regarded as an act of communication enabling the lament singer to contact the other members of the group and foster the development of the group as a whole, while the process serves to mould the singer's own identity as well. The articles to follow seek an answer to (1) what ideas rule the life of a Setu lament singer and (2) what codes determine the structure and contents of the laments.

Seppänen Anne, Populaarikulttuuri sosiaalistumisväylänä. Tampereen työväestön julkiset huvit 1860-luvulta vuoteen 1917
Popular Culture as a Way of Intergrating into Society
- The public entertainments of the working class in the city of Tampere from the 1860s to the year 1917

During the latter half of the 19th century Tampere became the centre of the early Finnish industrialisation. The city was for a long time the only pronounced industrial community in Finland, where still till late in the 20th century three fourths of the population were workers. In the middle of the 19th century Tampere was a small town with a population of only around 3,000 people, but already by the end of the century the number had increased tenfold. The rapid growth already begun in the late 1880s continued in the 20th century and in the 1910s the number of inhabitants had increased to 45,500. Workers were recruited from the countryside to supply the demands of the growing industry. Most of the migrating work force was comprised of landless workers from the immediate neighbourhood of Tampere. As the main branch in Tampere was textile industry, the majority of factory workers were women. Another special feature of the factory work force was child labour, which was used until the end of the 19th century. Industrial factories produced a population structure in which the population was young and women in majority, but the growing number of families reduced the significance of this structural bias. Industrialisation and urbanisation meant change at many levels, both socially and culturally.

In this study I examine first and second generation working class inhabitants of Tampere and their leisure in the period of time from the 1860s to the year 1917. The beginning of the study in the 1860s was a time of civil activism in connection with the new principle of openness and the emerging of the press. The study ends in the year when Finland gained independence. The beginning of the 20th century was characterised by consolidation of industrialisation and urbanisation as well as the making of civic society, and by independence a new period of transition began in the lives of the working class in Tampere. The aim of this sudy is to examine what was the life of pleasure of the working class in Tampere like in practise, what were its functions and consequences. The source material mainly consists of pieces of news and advertisements for amusements in local newspapers, material produced by local and government authorities, documents of associations, recollections in text and in interviews, histories of Tampere and scientific studies. Points of view in studies of art, culture and history are utilised in the study.

Suoniemi Kari, Havaintokyky, musikaalisuus ja musiikinkuuntelukokemukset. 2008.
An empirical investigation of emotional intensity linked to perception abilities, interest in music, age, gender and musical style preferences. 2008.

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää päivittäisten musiikinkuuntelukokemusten tunnevoimakkuuden yhteyttä musikaalisuuteen (havaintokykyyn), musiikin aktiiviseen harrastamiseen, sukupuoleen, ikään ja musiikin eri tyylien kuuntelumieltymyksiin.

Musikaalisuuden ja tunnekokemusten välistä tutkimusta on tehty erittäin vähän. Tutkimusta varten testattiin 391 henkilöä, jotka jakautuivat suurimmaksi osaksi rapin, jazzin, rock/popin, teknon, klassisen, iskelmämusiikin ja hengellisen musiikin kuuntelijoiksi. Tulokset osoittivat, että musiikin perusrakenteeseen kohdistuva havaintotarkkuus liittyy merkitsevästi useiden tunnekokemuksien voimakkuuteen, kuten esimerkiksi ilon, surun, mielenkiinnon ja kauneuden kokemuksiin.

Tuloksen perusteella voidaan olettaa, että heikko musiikin rakenteen havaintokyky on yksi tekijä, joka voi heikentää musiikinkuuntelun tunneintensiteettiä. Musiikin harrastus vähentää stressiä ja masennusta, parantaa kaverisuhteita sekä vahvistaa itsetuntoa ja sosiaalisuutta. Sukupuolten välillä kuuntelukokemuksien tunne-erot olivat systemaattisia. Naiset kokivat miehiä voimakkaammin rauhoittavia mielihyvää lisääviä tunnekokemuksia, kuten iloa, rakkautta, kauneutta, turvallisuutta ja lohdutusta. Miehet puolestaan kokivat naisia voimakkaammin kiihottavia, ristiriitaa herättäviä tunnekokemuksia, kuten aggressiota, hämmästystä ja pelkoa. Erityisesti naiset hyötyvät sosiaalisten ja psykofyysisten assosiaatiotunteiden, kuten stressiä lievittävien, masennusta parantavien ja kipua lievittävien, kuuntelukokemuksien tunnevaikutuksista. Nuorten tunnekokemukset olivat yleensä aikuisten vastaavia kuuntelukokemuksia matalampia. Syyksi ehdotettiin esimerkiksi tunneassosiaatioiden hitaasti kehittyvää luonnetta, musiikin eri tyylien rakenteellisia eroja ja koulujärjestelmän liiallista keskittymistä tietoaineisiin.

Musiikinkuuntelussa koetaan musiikintyylistä riippumatta paljon tunnekokemuksia, kuten iloa, surua, mielenkiintoa, hauskuutta ja rakkautta. Rapin ja teknon kuuntelijat kokivat poikkeuksellisesti seksuaalisuuden ja aggression muita ryhmiä voimakkaammin.

Talvitie-Kella Tuuli, Hääpolskasta haitarijatsiin - 1900-luvun alun tanssimusiikkikulttuuri eteläpohjalaisten tanssisoittajien kertomana, kokemana ja soittamana. 2010.
From wedding polska to accordion jazz - The change and stability in dance music culture in the beginning of 20th century. 2010.

Väitöskirja kertoo eteläpohjalaisista tanssisoittajista, heidän elämänkertomuksistaan ja soittotyyleistään. Heidän elämänkertomuksiinsa eläytyen ja soittotyylejään imitoiden Talvitie-Kella on luonut kuvaa siitä, minkälainen oli tanssimusiikkikulttuuri 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Etelä-Pohjanmaalla.

Talvitie-Kella vastaa tutkimuksessaan kysymykseen: minkälaisena eteläpohjalainen tanssimusiikkikulttuuri ja sen muutoksen elementit (radio, 5-rivinen haitari, uudet tanssit ja yhtyemuoto) ilmenevät yksittäisten soittajien elämänkertomuksissa, heidän repertuaareissaan ja soittotyyleissään.

Käyttämillään tutkimusmenetelmillä Talvitie-Kella uudistaa omalta osaltaan musiikintutkimuksen kenttää. Yksi työn tavoitteista on ollut soveltaa taiteellisen tutkimuksen käytänteitä tieteelliseen tutkimukseen ja avata tieteellisen tutkimuksen tuloksia taiteellisin keinoin. Tutkimuksen raportoinnissa perinteisen väitöskirjan rinnalla on konserttitallenne, joka on tallennettu Talvitie-Kellan väitöskirjakonserteista tammikuussa 2009. Hääpolskasta haitarijatsiin – Väitöskirja soi! -tallenne kertoo hääpelimanneista ja tanssiorkesterien viulisteista. Se kertoo 1900-luvun alun tanssimusiikkikulttuurista, kyseisellä aikakaudella tapahtuneista muutoksista kulttuurissa ja musiikissa sekä muutoksen elementeistä. Tallenne kertoo hääpelimannien ja tanssiorkesterien viulistien soittotyyleistä ja heidän ohjelmistoistaan. Tavoite on ollut juonellisten konserttien ja dvd-tallenteen keinoin saada väitöskirjatyön tutkimustulokset soimaan sekä avata tieteellisen tutkimuksen tuloksia taiteellisin keinoin. Teksti ja tallenne täydentävät toisiaan: teksti kertoo sen, mitä konserteissa ei ollut mahdollista selittää; tallenteelta voi kuulla, nähdä ja kokea sen, mitä tekstillä ei voi välittää.

Väitöskirjakonserttien prosessi oli merkittävä osa tutkijan käyttämää musiikillisen toiminnan menetelmää. Prosessi on tuottanut uutta tutkimusaineistoa, ja prosessi on ollut analyysiväline elämänkertomusten, repertuaarien ja soittotyylien jäsentämisessä tieteelliseksi kertomukseksi. Konserttisarjan ja konserttitallenteen avulla Talvitie-Kella on yhdistänyt tiedettä ja taidetta uudenlaisella, mutta vahvasti etnomusikologiseen perinteeseen pohjautuvalla tavalla.

Uimonen Heikki, Ääntä kohti. Ääniympäristön kuuntelu, muutos ja merkitys. 2005.
Towards the Sound. Listening, change and the meaning in the sonic environment. 2005.

Väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan ääniympäristöä akustisen kommunikaation, etnomusikologian ja viestinnän kulttuurisen tutkimuksen näkökulmasta. Monitieteistä lähestymistapaa sovelletaan kuulemisen/kuuntelun, ympäristöäänten merkitysten ja äänimaisemien historiallis-kulttuuristen muutosten tutkimukseen. Tapaustutkimuksissa tarkastellaan muutoksia kylä- ja työyhteisöissä sekä arvioidaan musiikin uusien käyttötapojen vaikutuksia ääniympäristöön. Työ koostuu seitsemästä tieteellisestä artikkelista ja teoreettisesta johdannosta, ja se on ensimmäinen ääniantropologian/äänimaisematutkimuksen alaan kuuluva väitöskirjatason tutkimus Suomessa.

Ääniympäristön historiallisia ja kulttuurisia muutoksia tarkastellaan skotlantilaisessa Dollarin kylässä ja kanadansuomalaisten Brittiläisessä Kolumbiassa sijaitsevassa Sointulan siirtokunnassa. Kadonneiden ja ympäristössä kuuluvien äänten välityksellä yhteisö liittyy osaksi laajempia historiallisia ja globaaleja rakenteellisia muutoksia. Molemmissa kylissä yhteisön akustinen kommunikaatio rakentuu paikallisille toimille, niihin liittyville kulttuurisille arvoille ja äänellisesti ilmeneville kansallisille ja globaaleille tekijöille. Samalla tavalla kun ääniympäristössä ovat läsnä menneisyys ja nykyhetki, siihen vaikuttavat yksilön toimet, kulttuuriset ja rakenteelliset tekijät sekä näiden kaikkien vuorovaikutus.

Nykypäivän ääniympäristöä lähestytään äänen tallennettavuuden, muokattavuuden ja toistettavuuden näkökulmasta ts. kuinka sähköakustiset innovaatiot ovat muokanneet ympäristöä ja mitkä muutosten kulttuuriset vaikutukset ovat muiden muassa kuuntelemiseen. Esimerkiksi radion työpaikkakäyttö avokonttorissa ei riipu ainoastaan musiikki- tai muusta ohjelmatarjonnasta, vaan sitä säätelevät ajan myötä muodostuneet konventiot ja samassa tilassa työskentelevien musiikilliset mieltymykset, minkä vuoksi kollektiivinen kuunteleminen ei ole aina täysin ristiriidatonta.

Kuuntelumahdollisuudet lisääntyivät suomalaisen populaarimusiikin suhteen radiotoiminnan vapautumisen yhteydessä kahdeksankymmentäluvun puolessa välissä. Kaupalliset paikalliskanavat ryhtyivät kilpasille siitä, kuka soittaa ensimmäiseksi uusimmat kappaleet. Nykyradiot ovat tehneet välttämättömyydestä hyveen: tapaustutkimuksen perusteella näyttää siltä, että samat esitykset soivat kerta toisensa jälkeen suurimmilla suomalaisilla radioasemilla ja asemaketjuilla. Tutkimus nosti esiin tarpeen yksityiskohtaisemmasta paikallisradioiden musiikkitarjonnan kartoituksesta viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta. Musiikinkäyttöä tulisi tarkastella myös laajemmassa yhteydessä: taustamusiikkina julkisessa tilassa sekä ympäristön äänellisenä yhdenmukaistumisena ja ennen muuta suhteessa siihen, kenellä on valta rakentaa äänellä yhteistä ääniympäristöä.

Yhteistä ääniympäristöä rakentavat myös televiestinnän muutokset. Muutos ilmenee puhelinkeskusteluina, joka ovat siirtyneet yksityistilasta julkiseen sekä matkapuhelinten soittoääninä. Soittoäänet valitaan musiikillisten mieltymysten mukaan eikä niitä voi siten tarkastella persoonattomina signaaleina. Soittoääniä voidaan käyttää erottumisen ja identiteetin välineinä samalla tavalla kuin muutakin musiikkia. Vaikka äänen laatu poikkeaa alkuperäisestä enemmän kuin sivustakuulijan mielestä olisi kenties luvallista, soittoäänet ovat miellettävissä musiikiksi niihin liitettävien henkilökohtaisten ja yhteisten mielleyhtymien vuoksi.

Vainikka Sakari, RADICES CANORVM. Näkökulmia gregoriaanisten Kyrie- ja Gloria-melodioiden muotoutumiseen
RADICES CANORVM. On the melodies of the Gregorian Kyrie and Gloria

The monograph is based on the author's academic studies in theology, music theory and composition. The emphasis of the thesis is on music theory. The study consists of three main sections. The preparatory section includes a general view over the historic, theological and theoretical roots of the Gregorian chant. Secondly there is an outline of two analytical methods created for this work. Thirdly the theoretical model is applied in analysing the Gregorian Kyrie and Gloria melodies of the Vatican edition.

Vanhasalo Mikko, Humppaa! Uudelleentulkinta ja kiteytyminen Dallapén ja Humppa-Veikkojen sovituksissa
Humppaa! Reinterpretation and crystallization in the arrangements of Dallapé and Humppa-Veikot

Suomalaisen tanssimusiikin tyylilaji humppa syntyi 1950-luvun lopulla, kun Dallapé-orkesterin 1930-luvun foxtroteja alettiin esittää uudestaan. Humpan synty oli hiukan sattuman varassa. Vuonna 1958 radion ajanvieteohjelmassa Kankkulan kaivolla esiintynyt ”humppa-pumppa-orkesteri” Pumppu-Veikot muodostettiin pilailumielessä vain ohjelmaa varten, mutta sen esittämä musiikki saavuttikin odotettua suuremman suosion. Näin muodostettiin Humppa-Veikot ja alkunsa sai 1980-luvun alkuun kestänyt humppamusiikin kulta-aika, jonka kuluessa sävellettiin uusia humppakappaleita vanhojen suosikkien rinnalle.

Tutkimuksessa keskitytään vertailemaan Dallapén ja Humppa-Veikkojen levytyksiä. Kierrätyksessä vanhat foxtrotit sovitettiin uudestaan ja soittotyyli muotoutui aiempaaa pelkistetymmäksi. Kyse oli musiikin kiteytymisestä: sovituksiin jätettiin vain kaikkein olennaisin. Tanssiorkesterien historian avulla tutkimuksessa selvennetään sovitusten teon periaatteita, jotka rinnastetaan vaudeville-esitysten dramaturgiaan. Nämä periaatteet löytyvät yhtä lailla Dallapén kuin Humppa-Veikkojenkin tuotannosta, mutta jälkimmäisessä tapauksessa ne ilmenevät pelkistyneemmässä muodossa.

Vikman Noora, Eletty ääniympäristö. Pohjoisitalialaisen Cembran kylän kuulokulmat muutoksessa
The Lived Acoustic Environment: Cembra’s Changing Points of Ear

Ääniympäristön laadulla on väliä. Äänen välityksellä kommunikoidaan äänimaisemassa eri tavoin. Äänimaisema eli se miten ääniympäristö koetaan, koostuu yksittäisten kuuntelijoiden tulkinnoista.

Niin kuin yhteiselämän kaikilla osa-alueilla myös akustisen ympäristön elementit miellyttävät ja häiritsevät eri syistä. Tiukkaa ihanteellisen äänimaiseman prototyyppiä ei kannata rakentaa tai ainakin sen on oltava hyvin yleinen. Äänimaisemasta puhuttaessa ­ ja sitä arvotettaessa ­ melu ja hiljaisuus asetetaan usein vastakkain. Ihmiset antavat äänille kuitenkin myös merkityksiä, joilla ei välttämättä ole selkeää etumerkkiä. Äänen volyymin lisäksi äänimaiseman laatua määrittää myös se, miten äänet erottuvat toisistaan äänimaisemassa. Tämä vaikuttaa edelleen siihen, miten kuulijat antavat merkityksiä äänille ympärillään.

Ihmisillä on vaihtelevia ympäristönlukutaitoja eli äänimaisemakompetensseja suhteessa paikkaan. Kuinka erilaiset ympäristösuhteet syntyvät kuuntelemalla ja ääniä tuottamalla? Millaisia ovat äänimaiseman rytmit ja miten niitä voi tunnistaa? Mitä tarkoittaa, että yksilö on jossakin paikassa kuin kotonaan? Tarvitaanko äänten lukemiseen, ymmärtämiseen ja tulkintaan lukiopetusta? Voiko tunnistettua hiljaisuutta myydä?

Noora Vikmanin väitöskirja käsittelee edellä mainittuja teemoja pohjoisitalialaisen Cembran kylän äänimaisemassa. Aineisto on kerätty kuuntelemalla ja äänittämällä kylän ääniä sekä kertomuksia niistä. Kuulokulmat paljastavat yhteisen elintilan jakamiseen ja jokamiehenoikeuksiin liittyviä kysymyksiä, joissa myös taloudelliset kriteerit määrittävät epämateriaalisten ilmiöiden arvoa.

Erityisesti huomio hiljaisuudesta avaa laajan näkökulman kylään. Cembralaisten suhde luontoon, turismiin, ja tuotteistumiseen ovat jatkuvassa muutoksessa. Väitöskirja käsittelee tähän liittyen myös rytmistä vaihtelua Cembran arjessa. Kylän akustiset yksityiskohdat sijoitetaan vuorokauden ja vuodenkierron yhteyteen. Kyläläisten aktiivisesti tuottamat äänet voidaan kuulla selkeämmin toistuvan päivittäisen elämän muodostamaa taustaa vasten.

Vikmanin työssä käy ilmi, että Cembran kylä on erityinen vuoristoisuutensa sekä laulukulttuurinsa vuoksi. Työn yhdessä artikkelissa tutkitaan myös sitä, kuinka paikallinen mieskuoro sijoittaa itsensä — niin fyysisesti kuin emotionaalisestikin — Cembran vuoristoiseen ja kiviseen maisemaan. Miten erilaiset akustiset tilat vaikuttavat laulamiseen sekä sopivien laulamisen paikkojen valitsemiseen? Tutkimuksessa pohditaan cembralaisen spontaanin laulamisen tavan menneisyyttä ja tulevaisuutta kestävänä perinteenä ja mahdollisena folklore-tuotteena.

Väitöskirjan johdannossa Vikman avaa laajempia kulttuurintutkimuksen kiinnostuksen kohteisiin kuuluvia teemoja. Ympäristötulkintoihin liittyvät ristiriidat palautuvat luonnon ja kulttuurin erontekoon. Elämysten — tässä hiljaisuuden — tuotteistamisprosessi sijoittuu kulttuuristumisen tematiikkaan. Tutkimuksen lopuksi esitetään kysymys äänimaisematutkimuksen ja akustisen ekologian tulevaisuudesta: mikä on akustisen ja yhdyskuntasuunnittelun rooli elämystaloudessa?

Vikmanin työ on monitieteinen ja sijoittuu äänimaisematutkimuksen, etnomusikologian ja kulttuurintutkimuksen aloille. Lisäksi tutkimus hyödyntää uuden maantieteen ja ympäristöpolitiikan kysymyksenasetteluja.

>> sivukartta    >> kuvainfo