Maaliskuun vinkki - idea omaan opetustyöhön             

vinkki2.jpg (8118 bytes)              
 
Montaasi

Montaasia, kuvakerrontaa, voidaan käyttää opetuksessa monin tavoin. Se voi olla mediakasvatusta, äidinkieltä tai kuvataidetta. Montaasi voi olla koulutehtävänä   käsikirjoittamista, kerrontaa, kuvittamista tai muuta omaa ilmaisua. Montaasin kuvat voivat olla leikattuja, kopioituja tai myös itse tuotettuja.

Yksinkertaisimmillaan montaasi on kahden kuvan rinnastamista, jolloin katsojalle syntyy uusi mielikuva. Yhtälöstä kuva 1 + kuva 2 syntyy uusi ajatuskokonaisuus.

Montaasi on rinnastusten ja leikkausten taidetta. Se on metodi, joka sekä kyseenalaistaa että rakentaa merkityksiä.

Kyseiset kuvat ovat Hämeenlinnan normaalikoulun 5.B-luokasta 2/2004. Ylin kuva on aloitustuokiosta, jossa valmiiden kuvien muodostamaa montaasia tutkittiin, ja kuvasarjan sanomaa purettiin sanallisesti keskustelun ja kertomuksen muodossa.

Alemmat kuvat kertovat vaiheesta, jossa sanoma- ja aikakausilehdistä leikatuista kuvista rakennettiin omia juonellisia kuvakertomuksia. Prosessiin liittyi vielä vaihe, jossa kirjan (Näkymätön Elina) eräs kohtaus käsikirjoitettiin omaa elokuvaa varten. Sen oleellinen osa oli myös montaasi, kuvakäsikirjoitus kohtauksesta.


 

      









 


 
  


 

 
 



Edelliset opetusvinkit:


Jos tunnet hyviä opetuskikkoja, joita muutkin voisivat kokeilla, 
voit kertoa niistä alla olevaan sähköpostiosoitteeseen.



alkuun   päävalikkoon






Hämeenlinnan normaalikoulun Internet-sivujen ylläpito:
Tuomo Tammi
tuomo.tammi@uta.fi