Murtoluvut ja jakolaskupeli
- heitä noppaa, sijoita numero
ruutuun
Murtolukujen jakolasku
voi olla hauskempaa, kun välillä voi pelata ja kisailla.
Tämä peli sopii parhaiten kuudesluokkalaisille ja sitä
vanhemmille oppilaille.
Pelaajalla tulee olla edessään pohja, jossa on paikka
sijoitettaville numeroille. Huomaa, että murtoluvun
jakaminen luonnollisella luvulla on huomattavasti helpompaa
hahmottaa kuin murtoluvun jakaminen murtoluvulla.
Tavoitteena on saada jakolaskusta
mahdollisimman suuri tulos. Peli etenee siten, että pelaaja
heittää noppaa (silmäluku mieluiten 1-9) ja sijoittaa
harkintansa mukaan silmäluvun mukaisen numeron haluamaansa
ruutuun. Toinen pelaaja toimii samoin ja peli etenee vuoron
perään heittäen. Kun kaikki ruudut (3 - 4) ovat täynnä,
pelaaja laskee tuloksen (vastustaja voi tarkastaa laskun
samalla). Paripelissä voittaja saa pisteen, kolmen ryhmässä
pelattaessa voittaja saa 3 pistettä., toinen 2 pistettä ja
kolmas yhden pisteen.
Suuruusjärjestys ratkaistaan laventamalla luvut tarvittaessa
samannimisiksi tai muuntamalla luvut vaikkapa
taskulaskimella desimaaliluvuksi.
Pelaaminen edellyttää perustietoja murtolukujen
jakolaskuista (osataan muuntaa jakaja käänteisluvuksi ja
suoritetaan kertolasku nimittäjällä).