
Varhaiskasvatuksen yksikkö tutkii ja kehittää
Varhaiskasvatukseen liittyvän tiedon ja ammattitaidon kysyntä yhteiskunnassa on kasvanut samanaikaisesti, kun varhaiskasvatuksen tiedon käyttö- ja sovellusalueet ovat laajentuneet perinteisistä päivähoidon konteksteista ja tehtävistä esiopetuksen sekä varhaiskasvatuksen toiminta- ja oppimisympäristöihin. Lapsuus yhteiskunnallisena ja kulttuurisena ilmiönä on muuttunut myös voimakkaasti samalla, kun käsitys lapsuuden merkityksestä yksilön myöhemmälle kehitykselle on tullut entistä selkeämmäksi.
Olemme kehittämis- ja toimintasuunnitelmassamme (2006 - 2010) pyrkineet ennakoimaan varhaiskasvatuksen toimintakentässä tapahtuvia muutoksia ja huomiomaan opetusministeriön, Tampereen yliopiston sekä kasvatustieteiden tiedekunnan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämistä koskevat strategiset linjaukset.
Pyrimme tutkimus-, kehittämis- ja täydennyskoulutustoimintamme kautta edistämään varhaiskasvatuksen tutkimusta ja ammattikäytännön kehittämistä omilla vahvuusalueillamme, jotka ovat:
- Varhaiskasvatus yhteiskunnallisena, kulttuurisena ja yhteisöllisenä toimintana
- Varhaiskasvatuksen asiantuntijuus ja johtajuus
- Varhaispedagogiikan ja varhaiskasvatusyhteisöjen kehittäminen
- Opetussuunnitelma- ja ohjaustutkimus
Esittelemme yksikössämme käynnissä olevaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä yksikön tarjoamaa täydennyskoulutusta asiakirjassa: Varhaiskasvatuksen yksikön tutkimus-, kehittämis- ja täydennyskoulutushankkeet sekä strategisia linjauksia vuosille 2006 – 2010
Konferensseja
Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi
Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumin tarkoituksena on avata keskustelua tieteellisen tutkimuksen ja käytännön toimijoiden välillä varhaiskasvatuksen kehittämisestä, laadusta ja johtajuudesta. Johtajuusfoorumi on järjestetty neljänä vuonna.
Lisätiedot johtajuusfoorumin verkkosivulta.
Kasvatus- ja opetusalan johtajuus -projektin julkaisu Varhaiskasvatuksen johtajuuden ytimessä - tutkimuksen ja käytännön puheenvuoroja.
Varhaisvuosien erityiskasvatuksen kesäpäivät 2.-3.6.2010
Kohtaamisia ja vuorovaikutusta varhaisvuosien erityiskasvatuksessa
Tänä vuonna kesäpäivät pidettiin Tampereella varhaiskasvatuksen yksikössä. Tapaaminen saattoi yhteen varhaiskasvatuksen ja varhaisvuosien erityiskasvatuksen tutkijoita ja käytännön toimijoita monipuolisten teemojen ja työtapojen parissa.
Lisätietoja: Kaisu Viittala p. 03 3551 7831/050 5284401 Kaisu.viittala@uta.fi
Kesäpäivillä pidettyjen luentojen materiaaleja
Theodora
Papatheodorou,Pienten lasten käyttäytyminen Pedagoginen haaste?
Riitta Viitala, Lasten
vertaissuhteet ryhmässä, jossa on sosioemotionaalisen tuen tarvetta
Kristine From, Toiminnallinen osallistuminen on monen tekijän summa ”Että sais olla lapsena toisten lasten joukossa”
NEPSY-hankkeen esittely - Kumppanuus lasten ja nuorten mielenterveystyön palvelurakenteen perustana
Maarit Alasuutari, Erilaisen lapsen vanhempana
Paula Pietilä, "Isona mulle hankitaan pyörätuoli" Arjen kohtaamisten merkitys ammatillisuuden rakentajina
Satu Suomalainen, Mikä vuorovaikutuksessa parantaa?
Varhaiskasvatuksen yksikön päättyneet projektit
|