 |
Postiosoite: Puhelin: (03) 3551 6111
|
 |
|
6. PSYKOPATIA ELI ASOSIAALINEN PERSOONALLISUUS(Luku Häikäilemätön minä kirjasta Mikä minä on) Lehdistä voi lukea kammottavia juttuja. Nuori nainen valeli maanalaisessa ihmisten päälle bensiiniä ja sytytti sen palamaan. Tuntematon henkilö laittoi makeisten joukkoon myrkkyä ja surmasi useita lapsia. Mies ampui kadulla viattomia ihmisiä täysin summittaisesti. Kysyttäessä jälkeenpäin syytä tällaiseen mielettömyyteen nainen vastasi vain: "Halusin tehdä sen". Mies taas sanoi: "Piti päästää vähän höyryä ulos". Tämmöinen tuntuu aivan käsittämättömältä. Millaisia villejä tai mielenvikaisia nämä ihmiset ovat? Miten ihminen voi tehdä jotakin tuollaista katumatta? Voimme jotenkin ymmärtää sellaisen rikoksen, jonka tavoitteena on hyöty tai vaikkapa kostaa jokin vääryys. Silloin rikoksella on jokin syy, jonka vaadimme, jotta voisimme ymmärtää tällaista käyttäytymistä. Nämä ihmiset ovat kaikessa hirvittävyydessään kiehtovia, kuten heistä kertovien elokuvien tai kirjojen suosiokin osoittaa. Tällaisen elokuvan juoni on yksinkertainen. Puolet elokuvasta kuluu siihen, että tuo ihmishirviö tekee raakoja murhia, ja sitten toinen puoli kuluu siihen, että häntä ajetaan takaa. Nämä ihmiset eivät ole mitään villejä petoja, vaan usein asiallisesti käyttäytyviä, rauhallisia ihmisiä. Tällainen toiminta on niin poikkeavaa, että se on kirjattu yhdeksi psykiatriseksi diagnoosiksi. Se kuuluu persoonallisuushäiriöihin ja sitä nimitetään asosiaaliseksi (asosiaaliseksi) persoonallisuudeksi. Perustelu on juuri se, että tällaisen käyttäytymisen takana on oltava jollakin tavalla häiriintynyt tai sairas persoonallisuus. Asosiaalisen persoonallisuuden toinen, tässä luvussa käytetty nimitys on psykopatia. Eräässä oppikirjassa psykopatia määritellään näin: Kyseessä ovat potilaat, joiden oireina ovat pinnallisuus, viehätysvoima, älykkyys, heikko turhautumien sieto ja psykoottisten sekä neuroottisten oireiden puute. He ovat epäluotettavia, minäkeskeisiä ja kyvyttömiä rakastamaan ja tuntemaan katumusta. Raimo Mäkelä kuvaa eräässä monisteessaan näitä henkilöitä osuvasti. Hän luettelee kaikkiaan 35 erilaista piirrettä, jotka kuvaavat asosiaalista persoonallisuutta (psykopatiaa). Seuraavassa joitakin näistä kuvauksista:
Nämä eivät ole villin pedon, vaan pelottavan vaikean ihmisen kuvauksia. Kaikki tällaiset ihmiset eivät suinkaan kulje murhaamassa muita ihmisiä. Missä he ovat ja mitä he tekevät? Osa päätyy rikollisiksi ja huijareiksi. Huijareina he erikoistuvat avuttomien ihmisten puijaamiseen. Kuitenkin valtaosa psykopaateista on kuitenkin hyvissä asemissa yhteiskunnan eri alueilla. Luultavasti huomattava osa talousrikollisista kuuluu tähän ryhmään. Psykopatian syytSosiologisen tulkinan mukaan "psykopatia" on yksilön ja kulttuurin vuorovaikutuksen tulosta. Kaikki yksilöt eivät sopeudu yhteiskunnan normeihin. Psykopatia-sanalla kuvataan tällaista sopeutumattomuutta. Kaikki kulttuurit tuottavat sellaisia normeja tai sääntöjä, joista poikkeamista pidetään torjuttavana asiana. Intian brahmiinit eivät juo alkoholia. Alkoholia käyttävä on heidän keskuudessaan "psykopaatti", joka näin paljastuu erilaisuutta leimaavaksi nimikkeeksi. Psykopatiaa voi synnyttää jokin sellainen ympäristö, joka opettaa ihmiselle, että toisen hyväksikäyttö on luonnollista. Hän voi oppia itse karvaasti, että tässä ympäristössä voi selvityä vain käyttämällä itse samanlaisia keinoja. Näin psykopaatti on itse ympäristönsä uhri.Sosiologinen tulkinta tavoittaa jotakin olennaista, mutta on siinä mielessä epämääräinen, että sopeutumattomuus voi olla luonteeltaan hyvin erilaista. Se sulkee piiriinsä monenlaisia asioita. Keksijät, uudistajat ja sortovallan vastustajat ovat sopeutumattomia, mutta eivät välttämättä minäkeskeisiä oman edun tavoittelijoita. Toisaalta määrittely ei sisällä sellaista "psykopatiaa", jonka kulttuuri näyttää auliisti hyväksyvän. Kasinotalouden villitsemät ihmiset ihailivat estoitta keinottelijoita. Myös politiikassa ovat suosittuja henkilöt, jotka häikäilemättömästi käyttävät muita ihmisiä hyväkseen. Historia tarjoaa mitä kauheinpia esimerkkejä. Useimmat diktaattorit ja itsevaltaiset hallitsijat ovat olleet psykopaatin malliesimerkkejä. Heissä yhdistyy usein viehätysvoima ja julmuus. Biologiset tulkinnat edustavat selitysten toista äärilaitaa. Aivojen luonnolliset ehkäisyjärjestelmät ovat vioittuneet tai häiriytyneet. Yksilö ei tunne ahdistusta tai pelkoa käyttäytymisensä seurauksista. Tutkimuksissa on saatu eroja psykopaattien ja tavallisten ihmisten aivosähkökäyrien välille. Tämä rakenteellinen poikkeavuus näkyy siinä, että psykopaatin herkkyys reagoida tunteilla on vähentynyt. Ulkoisen ärsykkeen tulee olla hyvin voimakas, jotta se herättäisi psykopaatissa mielenkiintoa, saati voimakkaan tunnetilan. Kun ulkoisten ärsykkeiden teho on heikko, he ehdollistuvat hitaasti. Tämä merkitsee sitä, että he eivät rekisteröi saamiaan palautteita. Etenkään rangaistukset eivät heihin vaikuta. Kun tunnekokemukset ovat latteita, se saa aikaan ns. ärsykehakuisuutta eli vaihtelunhalua. Jotta psyykkisessä järjestelmässä tapahtuisi edes jotakin, on haettava mahdollisimman vahvoja keinoja sen käynnistämiseksi ja liikuttamiseksi. Adoptiotutkimukset tukevat tulkintaa, jonka mukaan psykopatiassa on geneettinen taipumus. Silloin kyse ei ole ehkäisyjärjestelmien häiriöistä, vaan luonnollisista yksilöllisistä eroista. Biologinen selitys on sekin luonteeltaan yleinen. Biologiset tulkinnat selittävät psykopatian yksittäisiä piirteitä, mutta ei sen kokonaisuutta. Mikään yllä luetelluista ominaisuuksista (ahdistuksen puuttuminen, vaihtelunhalu, tunnneilmaisun niukkuus) ei tee kenestäkään psykopaattia, pikemminkin päinvastoin. Biologinen tulkinta voidaan yleisessä mielessä hyväksyä. Kaikilla inhimillisillä piirteillä ja ominaisuuksilla on biologinen perusta. Kolmanneksi psykopatiaa on selitetty oppimisen avulla. Psykopaatiksi ei synnytä, vaan kasvetaan. Psykopaatin kasvuympäristö on on monin tavoin puutteellinen. Se ei sosiaalista lasta. Sitä luonnehtii kylmyys, rankaisevuus, laiminlyönnit, torjunta ja moraalisesti hyväksyttävien samastumiskohteiden puuttuminen. Lapsi ei opi moraalikoodeja. Psykopatiaa synnyttää sellainen vanhempien kasvatustyyli, jolle on ominaista vanhempien etäisyys ja tunnekylmyys sekä kontrollin epämääräisyys ja mielivaltaisuus. Tällaisissa kodeissa kasvavat lapset oppivat karttamaan rangaistuksia kaikin keinoin, mutta he eivät saa vanhemmiltaan lainkaan myönteistä palautetta, ei ainakaan sellaista, jonka voisi tunnistaa. Oppimiseen perustuvan tulkinnan ydin on siinä, että psykopaatti ei ole oppinut sellaisia vuorovaikutustaitoja, jotka ovat sosiaalisessa kanssakäymisessä välttämättömiä. Hän on oppinnut selviytymään keinoilla, jotka muiden mielestä ovat moraalisesti vääriä. Kun ihmiset yleensä ovat hyvinkin herkkiä ympäristön palautteille, psykopaatit ovat immuuneja muiden antamalle palautteelle. Hän oppii kyllä olemaan miellyttävä, osaa pyytää anteeksikin, mutta ei osaa välttää asioita, joita joutuu pyytämään anteeksi. Ehkäpä kaiken pohjalla on tunne, että kun ihmisiltä ei koskaan ole saanut mitään hyvää, pikemminkin aina turpiinsa, ei heiltä myöhemminkään ole mitään hyvää odotettavissa. Oma "moraalittomuus" saa näin oikeutuksensa. Etenkin niiden psykopaattien, jotka ovat rikollisia, joukossa on paljon niitä, joiden kasvuympäristö on ollut monin tavoin puutteellinen. Oppimiseen perustuva tulkinta saa tukea, mutta riittääkö sekään aukottomaksi psykopatian selitykseksi? Onko psykopatia sairaus?Psykopatian tulkinnat ovat yleensä lähteneet siitä, että kyseessä on nimenomaan persoonallisuuden häiriö. On sanottu, että psykopatia terveyden naamion alle kätkettyä psykoottisuutta (mielisairautta). Kuitenkin jos luemme huolella psykopatian määritelmiä, niihin on vaikea liittää sanaa häiriö tai sairaus. Psykopaatit ovat psyykkisesti hyvinvoivia ja terveitä. Sana häiriö tuntuu sopivan rikollisiin ja väkivallantekijöihin, mutta he edustavat kuitenkin vain pientä osaa "psykopaateista". He ovat kiinni jääneitä psykopaatteja. Valtaosa psykopaateista selviytyy hyvin ja saa jopa ihailua osakseen. Ihmiset ovat aina pelänneet, mutta samalla ihailleet häikäilemättömyyttä.Levenson tulkitsee psykopatian yksilön elämänfilosofiaksi, tavaksi hahmottaa ja tulkita maailmaa. Sitä ei voi koskaan täysin selittää. Se on yksilön ainutkertaisten kokemusten ja valintojen tulosta. Psykopaatti uskoo, että elämän ainut mieli on minän tarpeiden tyydyttäminen. Psykopatia on looginen tulkinta maailmasta, joka on mieletön, tarkoitukseton. Jos yksilöllä ei ole mitään ulkopuolisia tarkoituksia, on luonnollista, että hän keskittyy oman minänsä tarpeiden tyydyttämiseen. Psykopaatin filosofia voidaan tiivistää sanoihin rajoittamaton tai hillitön minä. Toisaalla kuvattu minäkeskeinen kulttuuri on omiaan tukemaan tällaista filosofiaa. Psykopaatin "elämänprojekti" on vastakkainen useimpien uskontojen tarjoamille projekteille. Niissä esiintyy pyrkimystä vapautua minän ulkopuolisista tarpeista tai hallita niitä. Erityisesti idän uskonnoissa esiintyy suuntauksia, joissa päämääränä on vapautua minän vallasta. Kristinusko tunnustaa ihmisen oikeuden omaan projektiin, mutta edellyttää, että projektissa otetaan huomioon toisen ihmisen tarpeet: Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Psykopaatin minä menee kaiken ylpäluolelle. Se sallii ja usein vaatiikin toisten yli kävelyä, manipulaatiota, alistamista. Muut ihmiset ovat tärkeitä psykopaatin projektissa, mutta vain tarpeiden tyydyttämisen kohteina. Moraaliarvoilla ei ole mitään merkitystä. Psykopaatin elämänfilosofia on luonnollinen ja houkutteleva. Näin ajatellen moraalinormeja tarkasti noudattava ihminen on häiriintynyt. Hän on irtautunut luonnollisesta minästään. Kyseessä on tulkinta, jota vastaan kristinusko ja myös muut uskonnot haluavat taistella. Ihminen tuhoaa itsensä ja lajitoverinsa, ellei hän ota muita huomioon. Järjestäytynyt psykopatiaOrganisaatioilla on ominaisuuksia, jotka muistuttavat psykopatiaa. Ne ovat yhä enemmän korvanneet entisajan tyranneja. Psykopatiaan taipuvat ihmiset ovat jopa perustaneet omia järjestöjään, joita nimitetään mafioiksi. Niissä yhdistyy yksilöiden psykopatia organisaatioiden psykopatiaan. Äärimmäisiä esimerkkejä ovat natsien ja kommunistien luomat, koko valtion kattavat, organisaatiot. Tarkastelen seuraavassa kuitenkin aivan tavallisia, "kunniallisia" organisaatioita.Oman maamme suuret organisaatiot, kuten posti, pankit, vakuutusyhtiöt, tielaitos, puhumattakaan ylikansallisista yrityksistä, näyttävät tekevän mitä haluavat. Paradoksaalisesti valtion omistamat laitokset ja kaupungit tekevät monasti ratkaisujaan välittämättä kansalaisten mielipiteistä. Nuo organisaatiot ostavat johtajilleen kalliita autoja ja asuntoja, muuttavat mielivaltaisesti käytäntöjään ja normejaan, saastuttavat luontoa, hukkaavat omaisuutta, salaavat tietoja, juoksuttavat ihmisiä luukulta toiselle. Syntyy vaikutelma, että organisaatiolla ei ole mitään moraalinormeja. Mitä suurempi organisaatio, sitä varmemmin se on oikeassa. Kansalaisen tulee lyyhistyä jo nähdessään tällaisen organisaation tunnuksen. Organisaation olemassaolo on tarkoitus sinänsä. Organisaatio ei koskaan voi tulla tarpeettomaksi. Vain sisällä olevat voivat sitä ymmärtää ja tulkita. Arvostelua ei sallita ja ulkopuolinen valvonta torjutaan. Ns. pankkisalaisuus on hyvä esimerkki tästä psykopatiasta. Pankkitietojen salaaminen ei palvele kuin keinottelijoita. Luvussa 10 lainasin Zimbardoa, jonka mukaan kaikki 70 Amerikan suurinta yritystä syyllistyi laittomuuksiin. Keskimäärin jokaisella yrityksellä oli 14 tuomiota. Ne eivät siis ottaneet opikseen rangaistuksista, vaan jatkoivat samaan malliin. Kuka näistä rikkomuksista oli vastuussa? Ei kukaan. Yrityksen johtoon kuuluneet eivät pitäneet itseään rikollisina. Lait olivat vääriä tai ne eivät koskeneet minun yritystäni. Psykopatian psykologinen tulkintaLevenson esittää tulkinnan, jonka mukaan psykopatiassa ahdistuksen kokemuksella on keskeinen merkitys. Ihminen ahdistuu rikkoessaan normeja, koska pelkää, että muut näkevät. Normaalisti ensimmäinen myymälävarkaus on hyvin ahdistava asia, mutta muutaman kerran jälkeen ahdistus vähenee. Kun opiskelijat saivat tehtäväkseen tinkiä kamman hinnasta, se tuntui aluksi kurjalta ja ahdistavalta, mutta muutaman harjoituskerran jälkeen se oli hauskaa.Milgramin kokeessa (ks. "tuhoava minä") ahdistus säilyi, vaikka koehenkilö totteli kokeenjohtajan kehotusta antaa "uhrille" sähköiskuja. Jos koehenkilö kieltäytyi antamasta niitä, ahdistus aleni heti. Ahdistuksen kokeminen ei tarjoa suojaa normien rikkomista vastaan. Ihminen tekee pahaa, jos paine on riittävän suuri. Ahdistuksen suoja voidaan murtaa tietyssä tilanteessa harjoittelemalla normin rikkomista. Fobioiden (kohdepelkojen) hoito perustuu juuri tähän. Yksilölle haittaa aiheuttava ahdistus pyritään poistamaan harjoittelemalla ahdistavan kohteen lähestymistä. Ahdistuksen kokeminen - tai sen puuttuminen - on paljolti opittua. Tämän osoittavat jo kulttuurierotkin. Joissakin kulttuureissa kaiken maailman ötökät ovat herkkuja, toisissa ajatuskin syömisestä herättää kauhua. Joissakin kulttuureissa alastomuus on luonnollista, toisissa ahdistavaa. Tämän tulkinnan mukaan psykopatia on seurausta siitä, että ahdistus on opittu torjumaan tietyillä elämänalueilla. Kun varastaa auton 22. kerran, se tuskin enää nostaa hirveästi pulssia. Tai kun huijattu miljoona on jo kymmenes, se tuntuu aivan normaalilta liiketoimelta. Ahdistuksen puuttumista tukee elämänfilosfia, jossa toista ihmistä on lupa käyttää hyväkseen, koska kaikki niin tekevät. Kysymys on vain siitä, kuka ehtii ensin. Psykopatia on näin luonnollinen tila. Tämä tila olisi Freudin teorian mukaan "sen" (idin) hallitsema tila. Jos "se" saa päättää, tarpeiden tyydytystä eivät hallitse moraalinormit. Yleensä ihmisten ahdistus kasvaa sitä enemmän, mitä merkittävämpi tai yleisempi moraalinormi on kyseessä. Varastaminen on pahempi asia kuin väärä pysäköinti tai hätävalhe. Psykopaatilla tällainen asioitten tärkeysjärjestys ei ole kehittynyt. Kaikki normit ovat samanarvoisia ja yhtä vähäpätöisiä. Levensonin tulkinnan mukaan psykopatiaa voidaan kyllä sanoa poikkeavaksi siinä mielessä, että se etenkin äärimuodoissaan on harvinaista. Psykopatia edustaa kahdessakin mielessä normaalia tai tervettä. Ensinnäkin se on ilmaus siitä tilasta, joka on monen tulkinnan mukaan ihmiselle luonnollinen ja aito. Toiseksi se kuvaa tietyn jatkuvan ominaisuuden, minäkeskeisyyden, ääripäätä. Minäkeskeisyys on meissä kaikissa jatkuvasti tunkemassa esiin. Aivan vastaavasti ahdistus ja masennus ovat jatkuvia ominaisuuksia, joista häiriöksi erotetaan niiden äärimmäiset ilmenemismuodot. Psykopatia edustaa näiden kahden piirteen vastakohtaa. Psykopaattia eivät masennus ja ahdistus kiusaa. Ainakaan hän eit näitä tunteita ilmaise. Moniarvoinen, yksilökeskeinen kulttuuri tarjoaa hyvän kasvupohjan psykopatialle. Jos arvot asetetaan kyseenalaisiksi ja jos oman minän asettaminen kaiken yläpuolelle on luvallista, ei ole ihme jos psykopatian määrä kasvaa. Kegan näkee psykopaatin kehityksen jääneen "hallitsevan minän" tasolle. Häntä voidaan verrata 10-vuotiaaseen lapseen, jolle muitten ihmisten pääasiallinen merkitys on siinä, miten he edistävät tai haittaavat lapsen omia tavoitteita. Tämän ikäinen lapsi voi keksiä erilaisia temppuja ja juonia saadakseen, mitä haluaa. Hän syyttää herkästi muita ja karttaa vastuuta. Hän voi periaatteessa käyttäytyä hyvin, mutta luopuu tilaisuuden salliessa kiltteydestään. Tyypillisestä 10-vuotiaasta ei olisi vanhemmaksi, vastuulliseksi työntekijäksi tai velan haltijaksi. Oman 10-vuotiaan poikani kestävyys ei oikein tahdo riittää kolmivuotiaan pikkuveljen kanssa leikkimiseen. Parhaassakin tapauksessa paikat ovat kaiken maailman koheltamisen jälkeen niin sekaisin, että jälkien siistimiseen menee yhtä paljon aikaa kuin veljen katsomiseen. Kymmenvuotias voi olla erittäin älykäs, mutta samalla naivi. Sama on ominaista psykopaatille. Kun toimittajat kysyivät pankinryöstäjä Willy Suttonilta, miksi hän oli ryöstänyt juuri pankkeja, Willy vastasi: "Mutta siellähän ne rahat ovat." Vastaus ei ollut tarkoitettu vitsiksi. Toiselta mieheltä tuomari kysyi, miksi hän aina ravintoloissa jätti laskun maksamatta: "Kerropa mistä on kysymys? Mistä tämä oikein johtuu?" Vastaus kuului: "No, menen sisään ja tilaan ruokaa koska olen nälkäinen. Ja sitten en maksa sitä, koska minulla ei ole rahaa." Tuomari ilmeisesti odotti jotakin sisäisen tilan analyysiä, ehkäpä jonkin sisäisen konfliktin paljastumista, mutta pettyi pahasti. Miehellä ei ollut sellaista "minää", joka olisi pystynyt tällaiseen pohdintaan. Keganin hallitsevan minän tasolla aidon syyllisyyden kokeminen ei ole mahdollista. Sana voi olla tuttu, mutta se tarkoittaa muitten reaktioiden ahdistunutta odotusta. Psykopaatti tai 10-vuotias eivät ole moraalittomia. Heidän moraalinsa ei vain vielä ole kehittynyt sille tasolle, jota aikuiselta yleensä odotetaan. Voi vain kauhulla ajatella, mitä siitä seuraisi, jos poikani joutuisi lähtemään maailmalle. Jos hän ylimalkaan selviäisi, hänen kehityksensä juuttuisi nykyiselle tasolle (oletan siis, että tästä vielä päästään eteenpäin!). Hänestä saattaisi tulla psykopaatti, koska hän käyttäisi selviytyäkseen juuri niitä keinoja, jotka ovat tuon ikäiselle ominaisia. Kasvatuksen kannalta tämä merkitsee sitä, että 10-vuotias tarvitsee vielä jatkuvaa valvontaa. Vanhempien on tiedettävä, missä hän on ja valvottava muutenkin hänen tekemisiään. Ei tiedetä tarkoin, miten ja miksi psykopaatin kehitys näyttää pysähtyneen hallitsevan tai estottoman minän tasolle. Kaikki eivät suinkaan joudu lähtemään kotoaan 10-vuotiaana. Kenties kodin kontrolli jää jostakin syystä puutteelliseksi tai yksilön omat valinnat jollakin tavalla ohjaavat kehitystä tähän suuntaan. Hallitseva minä tuntuu toimivan ja tuottavan tuloksia. Miksi siis tekisin toisin? Yksilölle syntyy sellainen elämänfilosofia, jota edellä kuvattiin. LähteetDavison-Neale, Ullmann & Krasner, Adams, Hare, Haapasalo, Zimbardo, Kegan, Levenson, SanchezKulttuurin näkökulma(Teksti huomattavasti lyhennettynä Terapia ja sielunhoito -kirjassa)Edellä lyhyesti esitettyä sosiologista näkökulmaa voidaan syventää koko länsimaisen kulttuurin tarkasteluksi. Tämä näkökulma tuli jo esille Levinsonin tulkinnassa. Miksi epäsosiaalista persoonallisuutta eli psykopatiaa esiintyy miehillä lähes 10 kertaa enemmän kuin naisilla ja taas vastaavasti huomiohakuista persoonallisuushäiriötä lähes saman verran useammin naisilla? Kyseessä on syndrooma, jolle on ominaista huomion etsiminen ja tunteiden ilmaisu voimakkaasti purkaen. Lapsenomaisuus ja hetken mielijohteiden seuraaminen on tavallista. Tällaiset henkilöt vaikuttavat viehättäviltä ja vieraanvaraisilta, mutta ovat kuitenkin pinnallisia ja epäluotettavia. He etsivät loputtomiin uusia ihmisiä, joiden huomion he haluavat herättää. Heillä on jatkuva valloitus käynnissä. Ihmissuhteissaan he käyttävät riippuvuutta hyväkseen ja ovat vaativia ja itsekeskeisiä. Ero narsistiseen persoonallisuuteen on liukuva. Narsisti ei oikeastaan kaipaa toisia ihmisiä ollenkaan, koska hän ihaillen keskittyy tuijottamaan omaa kuvaansa veden pinnalla niin kuin tarinan Narcissos. Narsistit ovat aina kuin kuninkaallisia, joita muiden on palveltava. Muilta voidaan vaatia mitä tahansa. Sekä asosiaalinen että huomiohakuinen persoonallisuus perustuvat petokseen. Ulkokuoren takana onkin jotakin muuta kuin miltä aluksi näyttää. Yhteys länsimaisen kulttuurin stereotypioihin on ilmeinen. Epäsosiaalinen on itsenäisen, riippumattoman miehen kärjistymä ja huomiohakuinen taas riippuvan, alistuvan naisen vääristymä. (Nuckols) Max Weber kuvaa kuinka protestanttisen etiikan kehittyminen antoi näille häiriöille niiden ominaislaadun. Materialismin ja moraalin ristiriita nousi yhä vahvemmin esiin. Materialistista ja moraalista ajattelua on vaikea liittää yhteen. Syntyy helposti "splitting"-ilmiö, jossa toinen asia häivytetään taka-alalle. Eletään niin kuin sitä ei olisikaan tai käsitellään niitä vuorotellen. Yksi tapa hoitaa vaikea yhteensovittaminen perustuu siihen, että mies hoitaa mammonan ja nainen moraalin. Epäsosiaalinen persoonallisuus omaksuu nahkoineen ja karvoineen materialistisen filosofian eikä välitä muista ihmisistä. Hän ei missään tapauksessa halua olla muista riippuvainen. Pinnallinen sosiaalisuus, jopa miellyttävyys, on ansa, jonka avulla toisia käytetään hyväksi. Hän yrittää jossain määrin pelata samaa peliä kuin muutkin, mutta kun ei pärjää kaikki keinot ovat sallittuja. Huomiohakuinen persoonallisuus torjuu sisäistä yksinäisyyttään riippuvuudella, koska hän pelkää itsenäisyyttä. Yksin jäämisestä on tullut hänelle suuri pelon aihe, mutta hän ei osaa valita keinoja, jolla ongelma voitaisiin ratkaista. Hänen pyrkimyksensä viehättää muita on liian päällekäyvää, jolloin hän joutuu pettymään. Tällaisten "häiriöiden" mahdollisuus on ihmisten geeniperinnössä, mutta ne saavat ilmiasunsa kulttuurin kehityksen myötä. Yhteisölliset kulttuurit eivät anna niille tilaa kahdessakaan mielessä. Ne pitävät vahvasti esillä yhteisiä arvoja, sitä moraalista perustaa, johon kaikkien tulee luottaa. Toiseksi ne eivät anna tilaa minuuden kehittymiselle siinä määrin kuin individualistinen kulttuuri. Merkittävä osa persoonallisuushäiriöistä on minuuden häiriöitä. Jos ei ole käsitteitä persoonallisuus tai minuus, ei ole sen häiriöitäkään. Weberin analysoima protestanttinen etiikka, erityisesti sen kalvinistinen haara, kytkee uudella tavalla yhteen työn ja uskonnon. Ihminen ei tosin tiedä varmasti pelastustaan, mutta hänen tulee toimia niin kuin olisi pelastunut. Se, jonka Jumala on ennalta määrännyt pelastukseen, osoittaa maallisella menestyksellään kuuluvansa valittuihin. Ihmisen elämä ja menestys riippuu yksin Jumalasta. Hän vapautuu samalla tradition ja yhteisön kahleista todelliseksi yksilöksi. Menestys on hänen omaansa eikä hänen tarvitse jakaa sitä yhteisön kanssa. Kehityksen psykologinen vaikutus on siinä, että aineellisen hyvän hankkiminen vapautuu traditionaalisen etiikan siteistä. "Pelkää ja kunnioita Jumalaa ja ole hänestä riippuvainen, mutta ole itsenäinen suhteessa muihin", on tämän etiikan motto. Voit ottaa muista ihmisistä etäisyyttä ja toteuttaa itseäsi Jumalan tahdon mukaisesti. Työ nousi kaiken keskipisteeksi. Vältä aistinautintoja niiden itsensä vuoksi. Nautintoja suosiva elämäntyyli oli yleinen keskiajan yläluokan piirissä. Tähän ajattelutapaan sisältyy vahva ristiriita. Maallisen mammonan hankkiminen osoittaa Jumalan suosiota, mutta sen tärkeys viettelee samalla pois Jumalasta. Yksilöllisyyden kultti saa jalansijaa. Oma tahto ja pyrkimys menevät armon ja pelastuksen ohi. Yksilöstä tulee vähitellen oma pelastajansa. Kaikki siteet ovat pahasta. Ihmisen hengellisyys, eettisyys ja moraalisuus katoavat. Weber esittää tällaisen profetian:
Mitä tällaisesta materian ja moraalin erottamisesta seurasi? Mammonan vaaroistahan Jeesus puhui mitä tiukimmassa sävyssä. Kristinusko ei kuitenkaan kauan ollut sorrettujen ja köyhien uskoa. Varakkaita ja rikkaita alkoi tulla mukaan. Miten heidän tuli toimia? Tuliko heidän noudattaa Jeesuksen rikkaalle nuorelle miehelle antamaa ohjetta: Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on ja anna köyhille. Ongelma tiedostettiin varhain. Sitä kirjoitti mm. metodistien johtaja John Wesley: "Kun rikkaus lisääntyy, kasvaa myös ylpeys, viha ja maailman rakkaus." Wesleyn ratkaisu oli työnjako pään ja sydämen välillä. Pää ja järki sai huolehtia materiasta, kun taas sydämen tuli säilyttää yhteys moraaliin ja sen antajaan, Jumalaan. Pää sai tehdä työtä vapaasti, kunhan sydän kaipasi Jumalaa. Tämä ratkaisu tietenkin paloitteli ihmisen ja aiheutti "splittiä" eli jakautumista. Se myös tuki miesten ja naisten roolien jakoa siten, että naiset olivat sydämen ihmisiä, henkisiä, hengellisiä, jopa eteerisiä ja miehet pään ihmisiä, maailmallisia, tehokkaita ja lihallisia. Mies oli toimeenpanija, aktiivinen toimija, nainen taas huolehtija, myötäeläjä ja rohkaisija. Miesten ja naisten roolit olivat melkoisen tasa-arvoisia aina 1600-luvulle asti. Esimerkiksi Frans Hals kuvasi naiset jatkuvassa työn tohinassa. Nuo vankat naiset antavat vaikutelman, että heitä eivät miehet noin vain heiluttele. Muutos tapahtuu hitaasti seuraavina vuosisatoina ja kulminoituu 1800-luvun puoliväliin. Protestanttinen "splittaus" tukee sitä Pohjois-Euroopassa, mutta tämä kehitys ei rajoitu vain protestanttiseen maailmaan. Miksi ei? Rooleja perusteltiin tietenkin biologisilla tekijöillä. Miehet ja naiset ovat rakenteellisesti erilaisia. Heidän tehtäviensä tuli olla sen mukaisia. Muutosta tuki sekin, että kaupungeissa perhe lakkasi olemasta tuotantolaitos. Maaseudulla naisten asema säilyikin kohtuullisen vahvana. Itse asiassa ydinperheen kulta-aika oli lyhyt. Sitä ennen oli syytä puhua pikemminkin perheyhteisöistä, joissa jäseninä oli kaikenlaista väkeä, sukulaisia, renkejä, piikoja, elättejä. Naimisiinmeno ei ollut yhtä yleistä kuin nykyään ja sen perusta oli aina käytännöllinen. Sukuja haluttiin liittää yhteen. Uskonpuhdistus edisti perheen rakenteellista muutosta. Martti Luther korosti perheen merkitystä ja meni itsekin naimisiin. Vaikka katoliset arvostivat luostarielämää ja vaativat papeilta naimattomuutta, oli avioliitto pyhä sakramentti ja siitä puhuttiin arvostaen. Kapitalistinen talous kuitenkin rakentui uskonpuhdistuksen uudelle perhemallille.
Naisen ihannekuvassa korostui vielä tällä vuosisadalla hauraus ja heikkous. Etenkin yläluokan naiset sairastivat paljon, koska sitä pidettiin naisille luonnollisena asiana. Vain vaivoin nämä hauraat naiset saatiin vuoteesta liikkeelle. Myös muoti korosti tätä naisen haurautta. Ero maalaisnaisten rahvaanomaisuuteen haluttiin tehdä selväksi. Sairaus ja kauneus eivät olleet ristiriidassa keskenään. Tämä kehitys tuki huomionhakuisen persoonallisuuden kehitystä. Sairaus oli yksi keino saada huomiota. Silti sairaskin voi käyttäytyä provosoivasti. Juuri riippuvuus ja huomion haku avuttomuudella olivat ne keinot, joita kulttuuri tarjosi naiselle. Kaikki tämä oli tiettyyn rajaan asti aivan luonnollista, mutta saattoi ampua yli. Miehen sen sijaan oli markkinoitava itseään, saatava muut uskomaan kaiken sen, mitä mies halusi tarjota. Oli kuitenkin syytä olla varuillaan, koska kaikki muutkin tekevät samalla tavalla. Manipuloivuus ja varovaisuus olivat liike-elämässä mitä parhaita ominaisuuksia. Myös mainonta omaksui tämän tyylin. Mainokset lupaavat paljon, mutta jättävät aina epäilyksen siemenen. Entä jos tuote ei olekaan noin hyvä? Miehen on luontevaa mainostaa myös itseään. Tällaista pidetään nykyisin aivan luontevana. Työpaikan hakijat kehuvat sumeilematta itseään. Muutos on ollut viime vuosina juuri sellainen kuin Weber ennustaa. Kun v. 1967 Amerikkaan lähtiessäni jouduin panemaan paperille kuvauksen siitä, millainen olen, tulivat puutteeni ensimmäisenä mieleen. Panin ne myös paperille. Ihme kyllä, huolivat silti stipendiaatiksi. Epäsosiaalisen suurin pelko on, että joutuu itse huijatuksi. On oltava välillä kylmä ja vetäytyvä, välillä hallitseva ja manipuloiva. Moni psykopatiaan taipuva pärjää mainiosti yrityksissä ja organisaatioissa. He tosin herättävät sisällä kauhua, mutta usein ihastusta ulkopuolella. Tosin miellyttävä ulkokuori saattaa kadota, jos "kauppa" on selvä tai sen mahdollisuus on mitätön. Silloin hänen häikäilemättömyytensä saattaa paljastua. "Kyllä tuo teidän johtajanne vaikuttaa tehokkaalta. Hänelle ei kukaan pysty sanomaan vastaan. Tuntuu saavan kaiken läpi, mitä haluaa." Hänen arvonsa ovat kulttuurin suosimia. Epäsosiaalinen tekee juuri sitä, mihin ihmisiä kannustetaan. Hän on hämmästynyt, kun taputuksia ei kuulukaan. Ympärillä olevat ihmettelevät moista käyttäytymistä huomaamatta ollenkaan, että ovat lähes viimeiseen asti sitä kannustaneet. Epäsosiaalinen pärjää hyvin, jos pystyy jossain määrin hillitsemään itsensä. Julmia tekoja voi varsin hyvin peittää miellyttävällä ulkokuorella. Epäsosiaalinen haukkaa helposti liian ison palan. Silloin hän voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen. Rikoksesta kiinni jääminen on todennäköistä. Vaarana voi olla myös alkoholin liiallinen käyttö. Monissa kulttuureissa alkoholi liittyy miehekkyyteen. Tosi miehet uskaltavat juoda rajusti. Riski on kuitenkin suuri. Charmi voikin pettää. Kaikille muiden hyväksikäyttö ei ole yhtä helppoa. Yritys voi olla hyvä, mutta tulos heikko. Silloin viina voi tarjota lohtua. Manipuloivuus siirtyy silloin omaan juomiseen. Alkoholisti uskottelee itselleen ja muille, että hän hallitsee yhä tilannetta. Sekä epäsosiaalisen että huomiohakuisen persoonallisuuden perusta on länsimaisen kulttuurin muutoksessa yhteisöllisestä individualistiseen. Minuuden kehittyminen ei tapahtunut ehyellä tavalla, vaan heti alusta alkaen minuuteen liittyi voimakas ristiriita materian ja moraalin välillä. Kulttuuri suosi miehissä materialistisuutta ja naisissa moraalisuutta (henkisyyttä). Nämä ideaalit edellyttivät kumpikin omia keinojaan. Noissa keinoissa oli - ja on - mahdollista ampua yli, yrittää liikaa, koska kannustusta tulee runsaasti. Jossakin pisteessä kulttuurin sisäiset hälytyskellot soivat ja liikaa yrittäneitä vedetään takaisin. "Aivan tuota emme tarkoittaneet. Olet ymmärtänyt väärin." Diagnoosi "persoonallisuushäiriö" on näin suurelta osin kulttuurin arvojen projisioimista arkielämään. Pelkästään kulttuurin ilmiöistä ei tietenkään ole kysymys, koska taipumus toimia tietyllä tavalla on synnynnäistä. Vetäytyvästä, arasta ihmisestä ei tule psykopaattia, vaikka kulttuuri siihen kannustaisikin. Kulttuurin ohjaus on niin vahvaa, että täsmälleen samat "oireet" tulkitaan miehelle psykopatiaksi, mutta naiselle huomionhakuiseksi persoonallisuushäiriöksi. Nykyajan kilpaurheilu tarjoaa hyvän analogian yllä kuvatulle ilmiölle. Urheilijaa tuetaan kaikin keinoin huippusuorituksiin ja hänellä riittää kannustajia niin kauan kuin menestystä tulee. Jos hän sortuu käyttämään piristeitä, ihmisten tuomio on kova. Ei sentään noin kovasti pidä pyrkiä voittoon. Aloitussivulle |
|
ylläpito: Pertti Vuorilehmus |
ESITTELY