![]() |
:: Kulttuurin tutkimuksen verkosto |
Lapset & politiikka –tutkijaforumTampereen kulttuurintutkimuksen keskuksen ja Valtakunnallisen lapsuudentutkimuksen verkoston yhteinen Lapset & politiikka –tutkijaforum kerää yhteen aihepiirin tutkijoita kaikilta ihmistieteen aloilta. Forum pyrkii toimimaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Toimintaa koordinoi tällä hetkellä Tampereen yliopiston tutkija Kirsi Pauliina Kallio (Ph.D.). Tiedonvälitys tapahtuu sähköpostilistan kautta (lapsetjapolitiikka (at) uta.fi), listalle pääsee mukaan ilmoittautumalla koordinaattorille (kirsipauliina.kallio (at) uta.fi). Forumilla on neljä alustavaa tavoitetta:
ALUSTAVIA ’TYÖMÄÄRITELMIÄ’
Lapset: Kaikki alle 18-vuotiaat ihmiset etnisyyteen, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan katsomatta.
Politiikka: Toimimista jonkin asian puolesta jotain toista asiaa vastaan. Ihmisten toiminta muuttuu poliittiseksi silloin kun on tehtävä ratkaisuja kahden tai useamman vaihtoehdon välillä. Politiikka voi olla yksityistä tai julkista. Politiikkaa on siellä, missä voi tehdä toisin.
Tutkija: Henkilö, joka pyrkii uuden tiedon tuottamiseen, ongelmien ratkaisemiseen, erilaisten ilmiöiden ymmärtämiseen tai niiden välisten ja sisäisten (valta) suhteiden näkyväksi tekemiseen tieteellisen tutkimuksen keinoin.
Forum: Julkinen tila, jossa keskustellaan, laaditaan argumentteja, muodostetaan yhteistyösuhteita ja toimitaan kollektiivisesti.
|
>>
Muokkaa |