Tampereen yliopiston kulttuurintutkimuksen keskuksen säännöt ja johtoryhmä

1. Keskuksen tehtävät ja tavoitteet

Tampereen yliopiston kulttuurintutkimuksen keskus on yliopistossa toimivien
monitieteinen, oppiaine-, laitos- ja tiedekuntarajat ylittävä yhdysside. Keskuksen toimintaan ovat tervetulleita osallistumaan kaikki, jotka tutkimustyössään ja teoreettisessa suuntautuneisuudessaan keskittyvät yhteiskunnallisten ja kulttuuristen käytäntöjen merkitysvälitteisyyteen ja tavalla tai toisella tutkivat näitä käytäntöjä valtasuhteiden näkökulmasta.

Keskuksen tavoitteita ovat:

  • lisätä vuorovaikutusta ja edistää kulttuurintutkimusta tieteenalojen, laitosten ja tutkimushankkeitten välillä, ja siten edelleen nostaa alan tutkimuksen tasoa yliopistossa
  • toimia yhdyssiteenä kulttuurintutkimusta tekevien tutkijoiden ja opettajien välillä
  • tukea alan kehitystä koordinoimalla jatkokoulutusta sekä käynnistämällä myös väitelleitä tutkijoita työllistäviä tutkimusprojekteja
  • edesauttaa alan tutkimuksen tekijöiden kansainvälistä julkaisutoimintaa
  • lisätä Tampereen yliopistossa harjoitettavan kulttuurintutkimuksen paikallista, kansallista ja kansainvälistä näkyvyyttä
  • parantaa kulttuurintutkijoiden taloudellisia ja muita toimintaedellytyksiä.

2. Jäsenistö

Keskuksen samoin kuin sen postituslistan jäseniksi voivat liittyä kaikki Tampereen yliopiston opettajat, tutkijat ja jatko-opiskelijat, jotka harjoittavat kulttuurintutkimusta tai ovat siitä kiinnostuneita. Jäsenyyttä voivat perustelluista syistä anoa myös Tampereen yliopistosta valmistuneet. Uusien jäsenten hyväksymisestä päättää johtokunta, joka voi myös poistaa eroa pyytäneet tai muutoin keskuksen piiriin enää kuulumattomat jäsenlistalta.

3. Keskuksen toimihenkilöt ja kokoukset

Keskus valitsee vuosittain helmi-maaliskuussa pidettävässä vuosikokouksessa
puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä johtokunnan, johon edellä mainittujen lisäksi kuuluu 8-11 jäsentä. Johtokunnan toimikausi kestää vuosikokouksesta vuosikokoukseen. Puheenjohtaja tai johtokunta voivat tarpeen vaatiessa kutsua koolle myös muita keskuksen yleiskokouksia.
Kokouskutsut tulee lähettää vähintään viikkoa ennen kokouksen ajankohtaa yliopiston tiedotuksen kautta, julkistaa keskuksen verkkosivuilla (www.uta.fi/tacs) sekä jäsenille tiedoksi sähköpostitse.

4. Keskuksen toimikunnat

Johtokunta voi perustaa tarpeen mukaan erillisiä toimikuntia, joihin se voi kutsua jäseniksi muita keskuksen jäseniä.

Johtoryhmä

Prof. Pertti Alasuutari, Sosiologian ja sosiaalipsykogian laitos
Prof. Jouni Häkli, Aluetieteen laitos,  Yhteiskuntatieteellinen tutkimuslaitos
Prof. Risto Kunelius, Tiedotusopin laitos
Prof. Mikko Lehtonen, Mediakulttuuri
Prof. Frans Mäyrä, Hypermedialaboratorio
Yliassistentti Laura Huttunen, Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos
Yliassistentti Matti Savolainen, Kieli- ja käännöstieteiden laitos/englantilainen filologia
Tutkija Mikko Hautakangas, Mediakulttuuri
Tutkija Kirsi Pauliina Kallio, Lapsuuden ja perheen tutkimuksen yksikkö
Tutkija Jussi Ojajärvi, Taideaineiden laitos
Koordinaattori Ari Rasimus, Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos
Tutkija Tarja Rautiainen-Keskustalo, Mediakulttuuri, Musiikintutkimuksen laitos
Tutkija Katja Valaskivi, Tiedotusopin laitos 

 

 
TACS - Etusivu