HOME

Intermedia > Projektiesittely

Konvergenssista intermediaalisuuteen: jatkuvuus ja muutos suomalaisen median kehityksessä (Intermedia- projekti)

In English INTERMEDIA-projekti tutkii eri medioiden välistä intermediaalisuutta Suomessa television alkuvaiheesta nykyiselle digitalisoitumisen aikakaudelle. Hankkeen painopisteenä intermediaalisuuden empiirinen tutkimus suomalaisen median kehityksessä. Projekti kartoittaa ja analysoi niitä taloudellisia, teknologisia, yhteiskunnallisia ja kulttuurisia rakenteita ja prosesseja, joihin intermediaalisuus on historiallisesti kytkeytynyt. Tavoitteena on kartoittaa ja analysoida eri viestintävälineiden suhteissa tapahtuneita muutoksia ja jatkuvuuksia sekä pohtia, mitä intermediaalisuuden historia voi kertoa käynnissä olevasta median digitalisoitumisesta ja siihen rakentuvasta median tulevaisuudesta.

Tutkimus kysyy, millaisia jatkuvuuksia ja muutoksia viestintävälineiden välillä on, miksi ja miten ne tuotetaan ja rakennetaan tuotannon, sisällön ja vastaanoton konteksteissa.

Median kehitystä koskeva tutkimus on nojannut pitkälti konvergenssin käsitteeseen korostaen näin digitaalisen teknologian merkitystä ja median yhdentymistä. Konvergenssin käsite ei kuitenkaan ota huomioon eri viestintävälineiden erityispiirteitä ja historiallisuutta. Konvergenssipuhetta on vaivannut teknologinen determinismi ja epäanalyyttisyys: konvergenssi on ollut pikemminkin mediatalouteen ja -politiikkaan liittynyt iskusana kuin analyyttinen käsite.

Intermediaalisuuden käsite haastaa konvergenssin näkökulman pätevyyden median muutoksen tarkastelussa. Sen lähtökohtana on ajatus, että median muutosta ei voida ymmärtää vain viestintenvälistä teknologis-taloudellista vuorovaikutusta analysoimalla. Sen lisäksi on ymmärrettävä viestinten erityispiirteet ja kiinnitettävä huomiota myös viestintenvälisten suhteiden historiallisiin, yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin konteksteihin. Intermediaalisuus ymmärretään tässä tutkimuksessa kulttuurien kohtaamisena, sosiaalisina ja kulttuuri suhteina, missä mediat muotoutuvat ja käyttävät valtaa suhteessa toisiinsa. Kun konvergenssin (yhdentymisen) olettamus korostaa katkoa ja kuilua uuden ja vanhan median välillä, intermediaalisuuden näkökulma nostaa esille jatkuvuuden perspektiivin. Tavoitteena on löytää tasapainoisempi näkökulma viestintävälineiden erojen ja yhtäläisyyksien tarkasteluun.

Tutkimuksen empiiristen analyysien painopiste on radion ja television, lehdistön ja television, television ja internetin ja radion ja internetin välisten suhteiden tutkimisessa. Metodologia ulottuu määrällisestä ja laadullisesta sisällön analyysistä kulttuurihistorialliseen analyysiin, laadulliseen yleisötutkimukseen ja osallistuvaan / osallistavaan etnografiaan.

Tutkimusryhmään kuuluu kolmen senioritutkijan (hankkeen johtaja, Taisto Hujanen, Tampereen yliopisto; Hannu Salmi, Turun yliopisto; Alan G. Stavitsky, University of Oregon, USA) lisäksi 6 post doc -tutkijaa ja kaksi väitöskirjantekijää. Tutkijat edustavat joukkoviestinnän tutkimusta, kulttuuri- ja mediatutkimusta sekä kulttuurihistorian tutkimusta. Monitieteisen projektin koordinaattorina on Tampereen yliopisto (Tiedotusopin laitos); muut osapuolet ovat Helsingin yliopisto (Viestinnän laitos) ja Turun yliopisto (Kulttuurihistorian laitos). Tutkimushankkeella on Suomen Akatemian kolmivuotinen rahoitus (01.01.2008-31.12.2010).


Updated: 2008-12-05