Postiosoite
Journalismin tutkimusyksikkö
Tiedotusopin laitos
33014 Tampereen yliopisto
faksi (03) 3551 6248
sähköposti: jour@uta.fi
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiset journalistiset prosessit, käytännöt ja toimijat vahvistuvat tai heikentyvät taantuman ja laman aikana. Tavoitteena on niin ikään hahmottaa käytäntöjä ja ratkaisumalleja, jotka vahvistaisivat laatujournalismin mahdollisuuksia tulevaisuudessa.
Edellisen, 1990-luvun laman vaikutukset, kuten sanomalehtien levikkien pysyvä lasku ja ilmoitustulojen suhteellisen osuuden pieneneminen sanomalehtien tuloista, muokkasivat suomalaisen mediakentän rakenteita. Lamaa seurasi taloudellisesti menestyksekäs vaihe, jonka aikana erityisesti internet, mobiiliviestimet ja television digitalisointi ovat tuoneet merkittäviä muutoksia mediakenttään. Nämä tekijät nousevat nykytilanteessa keskeisiksi journalismin vahvistumisen ja selviytymisen kannalta. Kuka maksaa yhteiskunnallisen tiedon tuottamisen, jos journalistiset yritykset laman vuoksi heikkenevät samaan aikaan kun erityisesti nuoret kokevat uutiset verkon kautta saataviksi ilmaishyödykkeiksi? Millaista journalismia tuotetaan perinteisten journalististen välineiden ulkopuolella, ja kuka tuottaa uutisia välittävien ilmaispalvelujen käyttämän uutismateriaalin, jos journalistiset organisaatiot heikkenevät?
Tutkimuksessa kiinnitetään huomio myös uutisoitumiseksi kutsuttuun trendiin, joka kytkeytyy uutisten aihepiirien muutoksiin ja erilaisten verkkolähteiden lisääntymiseen. Yksi tällaisen uutisoitumisen merkki näyttäisi olevan se, että uutisten aihepiirit ovat laajenneet yksityisen alueelle hämmentäen rajaa julkisen ja yksityisen välillä. Toinen uutisoitumisen ilmentymä on internetin yleistymisen myötä syntynyt jatkuva ja fragmentaarinen uutiskulttuuri: miltei kaikki poliitikoista lukiolaisiin tuottavat uutisia omasta arjestaan, mielipiteistään, tai uutisaineistoa siepataan milloin minkin mediayrityksen tuotannosta.
Tutkimus keskittyy erityisesti seuraaviin kolmeen teemaan, jotka kytkeytyvät edellä kuvattuihin muutoksiin:
1) Talouslaman aiheuttamat muutokset toimituskäytännöissä ja journalistisessa työssä
2) "Uutisoitumisen” eli laajenevan ja fragmentoituvan uutiskulttuurin seuraukset.
3) Talouslaman vaikutukset erilaisten mediatoimijoiden asemaan ja toimintakykyyn.
Tutkimus
toteutetaan kolmiportaisesti ja monimetodisesti (tilastot, haastattelut, media-aineistot,
asiantuntijapaneeli) niin, että tutkimuksen jälkimmäisissä vaiheissa
hyödynnetään edellisten vaiheiden tuottamia tuloksia.
Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa kerätään määrällistä tietoa konkreettisista muutoksista (mm. mainostulot, toimittajien määrät). Samalla luodaan myös katsaus kansainvälisiin tutkimuksiin ja niiden tuloksiin. Tutkimuksen toisessa vaiheessa selvitetään journalistisia tapausaineistoja analysoimalla, millaisia muutoksia lähteiden käytössä on nähtävissä ja kuinka erilaiset verkkomedian aineistot ja lobbaustekstit tulevat osaksi journalistisia juttuja. Lähdekäytäntöjä sekä journalistisessa työprosessissa tapahtuneita muutoksia selvitetään myös haastattelemalla toimittajia ja päälliköitä mediayrityksissä. Lisäksi haastatellaan erilaisten järjestöjen ja lobbausryhmien edustajia. Tarkoituksena on näin hahmottaa prosessin kokonaisuus ja kehityssuunnat myös tiedottajien ja lobbausryhmien puolelta. Tutkimuksen kolmannessa vaiheessa analysoidaan kahdessa edellisessä vaiheessa koottujen aineistojen pohjalta saatuja tuloksia ja alustavia päätelmiä asiantuntijapaneelin kanssa. Asiantuntijapaneeli koostuu media-alan asiantuntijoista mutta myös alan ulkopuolisista asiantuntijoista. Paneelin työskentelymuotoina ovat osanottajamäärältään rajattu asiantuntijaseminaari. Tutkimus käynnistyi vuoden 2009 lopulla, ja tutkimusraportti julkaistaan vuoden 2011 alussa.
Vastaava tutkija:
Kaarina Nikunen,
Puh. 045 6363 458
Muut tutkijat:
Susanna Vehmas
Puh. (03) 3551 8056
Yhteistyötaho:
Helsingin Sanomain Säätiö
Projektikausi: 2009-2011