postiosoite
Tampereen yliopisto
Journalismin tutkimusyksikkö
33014 Tampereen yliopisto
käyntiosoite
Åkerlundinkatu 5 B, III krs.
sähköposti jour@uta.fi
Tutkimuksen
tavoitteena on selvittää suomalaisten kotitalouksien suhtautumista
teknologiaan, erityisesti uuden mediateknologian käyttöönoton
motivaatiotekijöitä, teknologian kotoutumista ja sosiaalista
rakentumista. Tutkimustapauksena on Suomen antenni- ja
kaapelitalouksien televisiolähetysten siirtyminen lähes kokonaan
analogisesta digitaaliseen jakeluun ja vastaanottoon. Konkreettisena
tutkimuskohteena on se, miten uutta teknologiaa edustava digitaalinen
televisio kotoutui suomalaisperheisiin.
Kesto: 1.6.2007-31.1.2008
Vastaava tutkija: Seppo Kangaspunta
Yhteistyötahot: Viestinnän Taloudellinen Tutkimussäätiö, VTTS
Toimitustilasto 2006
Tutkimuksessa tuotetaan suomalaisten sanomalehtien sisältöä kuvaava materiaali Toimitustilasto 2006 -raporttia varten. Viikon 47 jutut mitataan ja luokitellaan niiden aihepiirin ja alkuperän mukaisesti. Tutkimuksen perusteella voidaan muun muassa seurata, kuinka paljon lehdet julkaisevat eri osastojen aihepiireihin liittyviä juttuja ja kuinka suuri osuus jutuista, kuvista ja grafiikoista on lehtien itsensä tuottamaa. Lisäksi lehtien tilattavaksi tarjotaan Osastokohtainen sisältöraportti, joka esittelee Toimitustilaston tietoja lehden osastoittain eriteltynä sekä Syventävä sisällönanalyysi, joka analysoi perustilastoa tarkemmin lehden monipuolisuutta ja moninäkökulmaisuutta. Toimitustilasto kootaan nyt kahdennentoista kerran, ja Journalismin tutkimusyksikkö osallistuu sen tekemiseen neljättä kertaa.
Kesto: 1.11.2006-30.6.2007
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Yhteistyötahot: Sanomalehtien Liitto, VTT Tietotekniikka, tilastointiin osallistuvat sanomalehdet
Hankkeessa tutkitaan Ilta-Sanomien ja Iltalehden lööppiaiheiden kehitystä 1980-luvulta nykypäivään. Erityisenä tutkimuskohteena on väkivaltaan viittaavien lööppiotsikoiden määrän ja esitystavan kehitys. Pääasiallinen tutkimusmenetelmä on määrällinen sisällönanalyysi, jota täydennetään väkivaltaotsikoiden laadullisella analyysillä.
Kesto: 18.9.2006 - 31.5.2007
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Tutkija: Hanna Syrjälä
Yhteistyötaho: Helsingin Sanomain Säätiö
VTT:n koordinoimassa hankkeessa tuotetaan eri medioita (video, radio, teksti) ja jakelutapoja (broadcasting, podcasting, on demand) hyödyntävä mobiili palvelu, jonka käytettävyyttä, viestinnällisiä käyttötapoja ja teknisiä alustoja tutkitaan kenttäkokeiden avulla. Journalismin tutkimusyksikkö kartoittaa aiempaa viestinten käyttötapoja koskevaa tutkimusta erityisesti sisältö- ja lähdevalintojen näkökulmasta sekä tutkii kenttäkokeissa, miksi ihmiset käyttävät tiettyjä medioita ja niiden sisältöjen eri lajityyppejä tietyissä tilanteissa tiettyihin tarkoituksiin.
Kesto: 1.12.2005 - 30.11.2007
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Tutkijat: Elina Noppari, (03) 3551 8805
Maarit Mäkinen, (03) 3551 7951
Yhteistyötahot: VTT, Tekes, Tampereen yliopiston kauppakorkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu ja useita alan yrityksiä.
Toimiluvanvaraisten radioiden sisältötutkimus 2007
Tutkimuksessa analysoidaan kymmenen radioaseman ohjelmistoja. Analyysin kohteena on mm. puhesisältöjen osuus, uutis- ja ajankohtaisaineiston osuus sekä muun toimilupaehdoissa mainitun puhe- tai musiikkisisällön osuus. Näiden määrällisten analyysien ohella arvioidaan ohjelmiston paikallisuutta sekä ohjelmiston implikoimaa kohdeyleisöä laadullisesti.
Kesto: 1.3.-31.12.2007
Vastaava tutkija: Marko Ala-Fossi, (03) 3551 6482
Tilaaja: Viestintävirasto
Blogipäivyri
Yhdessä Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion kanssa toteutettavassa hankkeessa tutkitaan kodin ja koulun yhteistyötä tukevia tulevaisuuden viestintä- ja tiedonhallintaprosesseja. Erityisesti tutkitaan blogien (nettipäiväkirja), wikien (yhteisön ylläpitämä tietokanta) ja mobiililaitteiden (langattomat päätelaitteet) tarjoamia mahdollisuuksia. Hankkeessa kartoitetaan koulu-koti -yhteistyön nykyisiä viestintäkäytäntöjä ja visioidaan, miten uuden tekniikan avulla voidaan aiempaa paremmin tukea viestintää koulun, kodin ja kunnan kesken.
Kesto: 1.8.2006 - 29.12.2007
Vastuuhenkilö: Pentti Raittila, (03) 3551 8806
Tutkija: Tiina Rättilä
Yhteistyötahot: Kunnallisalan Kehittämissäätiö, Tampereen kaupunki, Lempäälän kunta, Janakkalan kunta sekä Tampereen yliopiston hypermedialaboratorio, normaalikoulu ja kasvatustieteiden laitos.
Sananvapaus uutisaiheena
Tutkimuksessa analysoidaan journalismin sananvapauskäsityksiä profeetta Muhammedin pilakuvien julkaisemista keväällä 2006 seuranneen julkisen keskustelun yhteydessä. Tutkimuksessa kootaan noin kymmenestä maasta media-aineisto, jonka avulla sananvapauden saamia tulkintoja inventoidaan ja verrataan toisiinsa. Kunkin maan aineiston kokoavat näistä maista rekrytoidut tutkijat. He tuottavat omaan osuuteensa myös tiiviin johdatuksen maansa sananvapauskehitykseen ja siinä vaikuttaviin erityisiin poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin ja teknisiin kehityskulkuihin.
Kesto: 1.5.2006 - 30.6.2007
Vastuuhenkilö: Risto Kunelius
Yhteistyötahot: Helsingin Sanomain Säätiö, yhteistyöyliopistot eri maista.
Adequate Information Management in Europe (AIM)
Projekti tutkii Euroopan Unionin julkisuuden muodostumista yhtäältä median ja toisalta EU:n julkisuudenhallintamekanismien näkökulmasta. Tavoitteena on tuottaa tietoa, jonka avulla voitaisiin edistää demokratiaa ja aktiivista kansalaisosallistumista tukevan eurooppalaisen julkisuuden rakentumista. Keskeisenä huomion kohteena on muun muassa Euroopan eri maiden journalististen ja toimituksellisten kulttuurien vaikutus siihen, millä tavalla EU:ta koskevia asioita käsitellään julkisuudessa.
AIM-projekti kuuluu EU:n 6. puiteohjelmaan, ja siihen osallistuu yksitoista tutkimuslaitosta Euroopan eri maista. Projektin koordinaattori on saksalainen Erich Brost Institute for Journalism in Europe. Journalismin tutkimusyksikkö vastaa projektin Suomen-osuudesta.
Kesto: 2004-2007
Vastuuhenkilöt: Risto Kunelius, Heikki Heikkilä
Yhteistyötahot: EU:n 6. puiteohjelma, Erich Brost Institute for Journalism in Europe, muut projektiin osallistuvat tutkimuslaitokset
Projektin esittelysivu: http://www.brost.org/index.php?text=96
Hankkeessa tehdään pilottitutkimus, jossa kehitetään 5-10 indikaattoria uutismedian sisällön ja luonteen arvioimiseksi. Tavoitteena on vuosittain toistuva uutismedian observointitutkimus, jonka avulla voidaan tehdä päätelmiä suomalaisen uutismedian kehitystrendeistä
Kesto: 25.9.2006 - 31.3.2007
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Tutkijat: Risto Suikkanen ja Aira Saloniemi
Yhteistyötaho: Helsingin Sanomain Säätiö
Innovaatiojournalismi Suomessa
Projektissa tutkitaan ja kehitetään innovaatioita koskevaa journalismia 1) kartoittamalla innovaatiojournalismia suomalaisissa viestimissä, 2) tutkimalla toimitusten ja toimittajien työkäytäntöjä, ammattikulttuuria, asenteita ja visioita ja 3) selvittämällä innovaatioita tuottavien yrititysten organisaatioiden mediaan liittyviä tarpeita, pelkoja, hyötyjä ja riskejä sekä yhteistyön kehittämisen mahdollisuuksia.
Kesto: 1.1.2005-31.12.2006
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Tutkijat: Erkki Kauhanen, Noppari Elina, (03) 3551 8805
Yhteistyötaho: Teknologian kehittämiskeskus TEKES
Raportti: Innovation, Journalism and Future (pdf-muodossa)
InJo-resursseja:
Innovaatiot.fi
Innovation Journalism
Mansetorin www-kansalaissivujen yläpidon ja kehittämisen avulla toteutetaan eTampere-ohjelmassa mainittuja tavoitteita kuten kansalaisten verkkotaitojen lisäämistä ja osallistumismahdollisuuksien edistämistä. Samalla edistetään kaupungin ja yliopiston yhteistyötä tietoyhteiskunnan paikallisessa toteuttamisessa.
Kesto: 2001-31.10.2006
Vastuuhenkilö: Pauliina Lehtonen
Yhteistyötaho: Tampereen kaupunki, eTampere-ohjelma
Hankkeen kotisivut: http://mansetori.uta.fi/
Raportit:
Hanna-Mari Nurmikolu: Kokemuksia Mansetorin kaupunginosatyökalun käytöstä - Julkaisujärjestelmän edut ja rajoitukset Tampereen Ammattikorkeakoulun tutkintotyöraportti 2005
Lauri Kokkonen:Mansetorin kävijämäärät ja merkitys kaupunginosayhteisöille syksyllä 2004 Tiedotusopin proseminaarityö 2004
Taloustutkimus Oy:Seutuverkkojen käyttäjätutkimus 2004 - Mansetori Osaraportti Alueellisten portaalien ja kansalaisverkkojen tila 2004 -tutkimuksesta
Virpi Kaivonen:Tutkimusmatka Irlantiin 9.-12.6.2001 . Matkaraportti verkossa.
Mediamuffinssi-arviointiprojekti
Projektissa arvioidaan alle 8-vuotiaille tuotetun mediakasvatusmateriaalin vaikuttavuutta sen soveltuvuuden ja pedagogisten käytänteiden näkökulmasta sekä kehitetään ja testataan tällaisessa arvioinnissa tarvittavaa mittaristoa. Tutkimusaineistoa kerätään lasten ja aikuisten haastatteluilla, koteihin ja päiväkoteihin jaettavalla kyselylomakkeella sekä havainnoimalla päiväkotien ja aamu- ja iltapäiväkerhojen toimintaa. Projekti liittyy opetusministeriön käynnistämään Mediamuffinssi-mediakasvatushankkeeseen.
Kesto: 15.3.2006-31.8.2006
Vastuuhenkilö: Reijo Kupiainen
Tutkijat: Hanna Niinistö, Sirkku Kotilainen
Yhteistyötaho: Opetusministeriö
Raportti: Mediakasvatusta alle 8-vuotiaille (raportti pdf-muodossa)
VTT Tietotekniikan vetämässä hankkeessa kehitetään yhteisöllinen, alueellisia palvelusisältöjä tarjoava digi -tv:n asiointiympäristö. Tavoitteena on useista lähteistä koottu kokonaisuus, jota on helppo käyttää tilanteen ja tarpeen mukaan eri päätelaitteilla. Kokonaisuuteen yhdistetään kaupallisia ja kunnallisia palveluja sekä asukkaiden itsensä tuottamia sisältöjä. Tarkoitus on luoda kiinnostava, paikallisia ohjelmia ja palveluita tarjoava kanava päivittäiseen käyttöön.
Journalismin tutkimusyksikkö kartoittaa projektia varten olemassa olevaa pien- ja lähitelevisioiden kenttää sekä kehittää yhteisöllisiä sisältöjä yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Tutkimusyksikkö selvittää myös LähiTV:n käyttäjien toiveita ja kokemuksia sekä tutkii, miten LähiTV nivoutuu osaksi ihmisten media-arkea.
Kesto: 2004-2006
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Tutkijat: Elina Noppari, (03) 3551 8805, Esa Sirkkunen, (03) 3551 6424, ja
Jaakko Valaskivi
Yhteistyötahot: VTT Tietotekniikka, eBRC, Tekes, Tampereen kaupunki, Kangasalan ja Vesilahden kunnat, Backstrait Content Consulting, Finnsat, Icareus ja Ortikon Interactive
Raporttit:
Sirkkunen, Esa (2004): Selvitys paikallisesta televisiotoiminnasta Suomessa
Valaskivi, Jaakko (2004): Community television Japanissa
Hankkeen loppuraportti: "Kato, nyt sää oot telkkarissa" Digitaalinen LähiTV paikallisyhteisöjen viestinnässä
Elcoteq ja talousjournalismin suhdanteet 2002-2005
Tutkimuksessa analysoidaan viiden suuren päivälehden Elcoteqia koskevaa kirjoittelua vuosina 2002-2005. Analyysissä selvitetään, miten Elcoteqia, sen toimintaa ja johtohenkilöitä on kuvattu journalismissa. Elcoteqia koskevaa kirjoittelua tarkastellaan talouden kansainvälistymiseen ja talousjournalismin käytäntöihin liittyvistä yleisemmistä näkökulmista. Tutkimus on jatkoa vuonna 2002 valmistuneelle vuosien 1997-2001 Elcoteq-julkisuutta kuvanneelle raportille.
Kesto: 1.11.2005-30.6.2006
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482,
Tutkijat: Antti Aittapelto,, Kari Koljonen
Yhteistyötaho: Elcoteq SE
Raportti: Vakiintumisen aika (raportti pdf-muodossa)
Nokia N90 kuvaavan toimittajan työkaluna
Hankkeessa tuotetaan käytännönläheistä tietoa Nokia N90 -puhelimesta journalistien työvälineenä ja uusiutuvien työkäytäntöjen mahdollistajana. Hanke toteutetaan tiedotusopin laitoksen kuvajournalismin erikoistumisprojektin yhteydessä.
Kesto: 23.1.2006 - 31.5.2006
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Tutkija: Anssi Männistö
Yhteistyötaho: Nokia Oyj
Yleisradion oppimispalvelut opettajien käytössä
Hankkeessa selvitetään, kuinka hyvin opettajat tuntevat Yleisradion oppimispalveluja, kuinka kiinnostuneita he ovat eri palveluista ja miten he käyttävät niitä työssään. Tutkimus toteutetaan lomakekyselynä, ja kyselystä saatuja tuloksia täydennetään puhelinhaastattelujen avulla.
Kesto: 22.12.2005 - 30.4.2006
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Tutkija: Suvi Tuominen, Tanja Hoisko
Yhteistyötaho: Yleisradio Oy / YLE Teema
Tutkimuksessa tuotetaan yleiskuvaus suomalaisesta toimilupaperustaisesta radiotarjonnasta vuonna 2005 sekä kehitetään ohjelmistojen sisältöä ja monipuolisuutta kuvaava tutkimus- ja mittaristomalli, jonka avulla radiotarjonnan kehitystä voidaan jatkossa kuvata ja analysoida säännöllisesti. Otokseen valitaan 38 suomalaisen radioaseman ohjelmistot. Tutkimusraportti julkaistaan liikenne- ja viestintäministeriön julkaisusarjassa.
Kesto: 21.3.2005-31.3.2006
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Tutkija: Marko Ala-Fossi, (03) 3551 6482
Yhteistyötaho: Liikenne- ja viestintäministeriö
Raportti: Toimiluvanvarainen radiotarjonta 2005 (raportti pdf-muodossa)
Projektissa suunnitellaan sanomalehtien yleisöä, tekijöitä ja sisältöä koskevat tutkimusosiot, jotka täydentävät Sanomalehtien Liiton Toimitustilastoa ja joita tarjotaan sanomalehtien tilattavaksi Toimitustilaston yhteydessä.
Kesto: 15.8.2005-31.3.2006
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Yhteistyötaho: Sanomalehtien Liitto
Kyselyssä selvitetään Suomen Tietotoimiston asiakasvälineissä työskentelevien toimittajien näkemyksiä STT:n uutisvälityksestä. Kysely on kevennetty versio Journalismin tutkimusyksikön vuosina 2000, 2002 ja 2004 toteuttamista STT:n käyttäjätyytyväisyystutkimuksista.
Kesto: 1.11.2005-31.1.2006
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Tutkija: Risto Suikkanen
Yhteistyötaho: Suomen Tietotoimisto
Digi-Tv:n henkilökohtaiset käyttöliittymät (Frendi)
VTT Tietotekniikan vetämän hankkeen tavoitteena on kehittää käyttäjäkokeissa testattu prototyyppi käyttöliittymästä, jonka kautta voidaan hyödyntää digitaalisessa televisioverkossa välitettävää informaatiota - kuvaa, ääntä ja palveluja - mobiilin viestintävälineen avulla. Projektin tarkoituksena on kehittää uusia menetelmiä hyödyntämään digitaalisen television ja pienen henkilökohtaisen päätelaitteen (Frendi) välistä synenergiaa. Lisäksi tutkitaan televisioverkossa välitettävän sisällön tukemista muualta saatavalla informaatiolla: osa sisällöistä tuotetaan digi-tv:n sisältötyökaluilla, osa haetaan televisiolähetyksestä ja osa ulkoisista lähteistä, kuten eri www-palveluista.
Journalismin tutkimusyksikön tutkimusosion tavoite hankkeessa on tuottaa kotitalouksien viestintäympäristöön liittyvää tietoa ihmisten media-arjesta. Tavoitteena on tuoda tekniseen tuotekehittelyprosessiin ihmisten viestinnällisen arjen tuntemusta ja tätä kautta arvioida Frendin mahdollisuuksia sijoittua osaksi muuttuvaa ja monimediaalistuvaa viestintäympäristöä.
Kesto: 2003-2005
Vastuuhenkilö: Ari Heinonen, (03) 3551 7031
Tutkija: Elina Noppari, (03) 3551 8805
Yhteistyötahot: VTT Tietotekniikka, Tekes ja useita alan yrityksiä.
Raportti: Monimediaalistuvassa viestintäympäristössä (raportti pdf-muodossa)
Tutkimuksessa tuotetaan suomalaisten sanomalehtien sisältöä kuvaava materiaali Toimitustilasto 2004 -raporttia varten. Viikon 47 jutut mitataan ja luokitellaan niiden aihepiirin ja alkuperän mukaisesti. Tutkimuksen perusteella voidaan muun muassa seurata, kuinka paljon lehdet julkaisevat eri osastojen aihepiireihin liittyviä juttuja ja kuinka suuri osuus jutuista, kuvista ja grafiikoista on lehtien itsensä tuottamaa. Toimitustilasto kootaan nyt yhdennentoista kerran, ja Journalismin tutkimusyksikkö osallistuu sen tekemiseen kolmatta kertaa.
Kesto: 1.11.2004-30.4.2005
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Tutkija: Jenni Hokka,
Yhteistyötahot: Sanomalehtien Liitto, VTT Tietotekniikka
Journalismin näkökulma Aasian katastrofiin
Tutkimuksessa kootaan journalistien vapaamuotoisia tekstejä kokemuksistaan Aasian katastrofiin liittyvästä journalistisesta työstä. Kirjoitusten perusteella selvitetään, mitkä seikat journalistit itse kokivat katastrofin yhteydessä ongelmallisiksi tai muuten merkittäviksi sekä miten he kuvaavat omia ammattikäytäntöjään sekä vuorovaikutusta viranomaislähteiden, onnettomuuden uhrien ja muiden osapuolten kanssa.
Kesto: 1.2.2005-31.5.2005
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Tutkijat: Juho Rahkonen, Kari Koljonen
Yhteistyötahot: Aasian luonnononnettomuuden tutkintalautakunta,
Onnettomuustutkintakeskus
Raportti: Journalisti hyökyaallon harjalla (raportti pdf-muodossa)
Projekti keskittyy uusien elektronisten medioiden ja arkielämän ilmiöiden välisten suhteiden tutkimiseen. Tutkimus suoritetaan Journalismin tutkimusyksikössä sekä Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitoksella.
Kesto: 1.3.2001-30.4.2005
Vastuuhenkilö: Kaarle Nordenstreng, tiedotustusopin laitos ja
Jari Aro, sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos
Tutkija: Tuula Puranen
Yhteistyötahot: Alma Media Oyj, StoraEnso sekä Tekes
Hankkeen kotisivut: http://www.uta.fi/laitokset/sosio/project/media/media_and_everyday_life.htm
Mediakasvatuksen kehittämistarpeet
Projektissa toimitetaan mediakasvatuksen kehittämistarpeita käsittelevä kirja sekä järjestetään samaa teemaa koskeva asiantuntijaseminaari. Näin kootaan tietoja muun muassa siitä, ketkä ovat alan keskeisiä toimijoita, millaista mediakasvatusta ne tarjoavat lapsille, nuorille ja aikuisille, millaisia kansalaisvalmiuksia mediakasvatus välittää ja miten mediakasvatusta pitäisi kehittää.
Kesto: 15.12.2004-31.5.2005
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Tutkijat: Sara Sintonen, Sirkku Kotilainen, Niina Uusitalo
Yhteistyötahot: Oikeusministeriö, Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma
Hankkeen kotisivut
Raportti: Mediakasvatus 2005 Kansalliset kehittämistarpeet, Oikeusministeriön julkaisu 5/2005 hinta 20 euroa.
Verkkoversio: http://www.om.fi/31548.htm
Digimedia-alan kartoitus
Projektissa kootaan perustiedot digimedia-alan koulutuksesta ja tutkimuksesta Tampereen seudulla. Tutkimus tuottaa tietoa, jonka avulla alueella toimivat alan oppilaitokset ja tutkimuslaitokset voivat pohtia tulevaisuuden suuntia, uusia yhteistyön muotoja sekä yhteistä tulevaisuuden koulutusstrategiaa.
Kesto: 1.11.2004-30.4.2005
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Tutkija: Elina Noppari, (03) 3551 8805
Yhteistyötahot: Oy Media Tampere Ltd, Pirkanmaan TE-keskus
Raportti: Peruskartoitus digitaalisen median koulutuksesta ja tutkimuksesta Tampereen seudulla (raportti pdf-muodossa)
Tampereen kaupungin mediaseuranta
Tutkimuksessa selvitetään millä tavoin Tampereen kaupungin tiedotemateriaalia käytetään Tampereen alueen viestimissä ja miten viestimet ylipäätään käsittelevät Tampereen kaupungin asioita.
Kesto: 22.4.2004-31.12.2004
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, puh. 03-3551 7482
Tutkija: Aalto Satu
Yhteistyökumppani: Tampereen kaupunki
Raportti: Kaupunki mediassa (raportti pdf-muodossa)
Nato-keskustelu suomalaisessa mediassa
Tutkimuksen tavoite on analysoida Suomen joukkoviestinten Nato-keskustelua vuosina 2003-2004. Nato-keskustelua käsittelevää mediajulkisuutta tutkitaan kolmesta näkökulmasta. Päähuomio kiinnitetään mediasisältöihin. Sen lisäksi tarkastellaan journalistisen työn käytäntöjä ja asiantuntijoiden näkemyksiä Nato-julkisuudesta.
Kesto: 1.9.2003-31.12.2004
Vastuuhenkilö: Janne Seppänen
Tutkija: Juho Rahkonen
Yhteistyötahot: Ulkoasiainministeriö ja puolustusministeriö
Raportit: Nato ja Media. Suomen turvallisuuspolitiikasta käyty julkinen keskustelu 2003-2004 (raportti pdf-muodossa)
Civic Innovations and Digital Applications (CIDA)
Projektin tavoitteena on tuottaa empiirisesti testattua tietoa Mansetori-hankkeen sosiaalisista ja kulttuurisista vaikutuksista. Tutkimuksessa analysoidaan ja kehitetään Mansetorin kautta syntyneitä kansalaisinnovaatioita ja arvioidaan eri henkilöiden kokemuksia innovaatioita tukevista digitaalisista sovelluksista.
Tutkimusryhmä toimii yhteistyössä MIT Media Labin (Boston/Dublin) ja University of California Berkeley Center for Information Societyn kanssa.
Kesto: 1.4.2003-31.12.2004
Vastuuhenkilö: Janne Seppänen
Tutkija: Pauliina Lehtonen
Raportti: Kansalaisten verkko -Sosiaalinen pääoma asukaslähtöisessä verkkojulkisuudessa (raportti pdf-muodossa)
Tutkimuksessa selvitetään Suomen Tietotoimiston asiakasvälineissä työskentelevien toimitajien käsityksiä STT:n hyödyllisyydestä ja sen palvelujen journalistisesta laadusta. Tutkimus toteutetaan lomakekyselyn ja sitä täydentävien haastattelujen avulla. STT:n käyttäjätutkimus on tehty joka toinen vuosi, ja Journalismin tutkimusyksikkö toteuttaa sen nyt kolmannen kerran.
Kesto: 1.8.2004-31.12.2004
Vastuuhenkilö: Esa Reunanen, (03) 3551 7482
Tutkija: Risto Suikkanen
Yhteistyötaho: Suomen Tietotoimisto
Projektisssa ennakoidaan uusmediaa käyttävän viestinnän tulevaisuutta
Pirkanmaalla uusien työpaikkojen synnyttämisen näkökulmasta. Tarkoitus on kartoittaa uusmediaan tukeutuvan viestinnän megatrendejä, uusia ja sammuvia liiketoiminta-alueita, innovaatio- ja kehityshankkeita sekä teknologian ja työnkuvan muutoksia. Lisäksi pohditaan toimenpiteitä toimialan kehittämiseksi. Perusselvitys toteutetaan aikaisemman tutkimuksen ja tilastomateriaalin avulla. Pirkanmaan alueeseen syvennytään haastattelemalla alalla toimivia asiantuntijoita.
Kesto: 1.1.2004-31.5.2004
Vastuuhenkilö: Ari Heinonen, (03) 3551 7031
Tutkija: Elina Noppari, (03) 3551 8805
Yhteistyötaho: Pirkanmaan TE-keskus
Verkkoyhteisöjen kehittyminen (Evolution of e-Communities)
Tutkimushankkeessa kehitetään uuden viestintäteknologian käytännöllisiä sovelluskonsepteja paikallisen yhteisöviestinnän ja paikallisjournalismin tarpeisiin. Tutkimusasetelmassa teknologian kehitys ankkuroidaan yhteisöviestinnän tarpeiden tutkimukseen. Hankkeessa toimitaan yhteistyössä useiden Tampereen ja Oulun alueellisten ja intressiyhteisöjen kanssa, joiden viestinnälliset tarpeet identifioidaan ja joihin pyritään vastaamaan uuden teknologian kehitystyön avulla. Poikkitieteellinen tutkimusmenetelmä yhdistää teknologisesti suuntautuneen kehitystyön yhteiskunta- ja viestintätieteelliseen osallistuvan tutkimuksen otteeseen. Hankkeen tutkimuksellinen yhteistyökumppani on MIT Media Laboratory.
Kesto:1.1.2001 - 30.06. 2004
Vastuuhenkilö yksikössä:Esa Sirkkunen, (03) 3551 6424
Yhteistyökumppanit:Alma Media, Kaleva, Oulun Puhelin, Media Tampere, Teknologian kehittämiskeskus (TEKES)
Kuntalaisten osallistuminen kestävän kehityksen tietoyhteiskunnassa
Tutkimushankkeessa kokeillaan toimintatutkimuksen keinoin uuden viestintätekniikan ja kansalaislähtöisen julkisuuden mahdollisuuksia paikallisen osallistumisen välineinä. Tutkimuksen keskiössä ovat kaksi kaupunginosan asukkaista koostuvaa raatia, toinen Tampereen Tesomalla ja toinen Kouvolan Lehtomäessä.
Hankkeen kuluessa tutkijat ja asukkaat ideoivat yhdessä asukasosallistumista tukevia verkkopalveluja. Ideoinnin yhtenä pääkohteena on ns. paikkatietotekniikka (GIS) ja sen mahdollisuudet omasta asuinympäristöstään kiinnostuneiden asukkaiden toiminnallisena resurssina.
Hankeen suunnittelu aloitettiin joulukuussa 2001. Tutkimus toteutettiin vuosina 2002 - 2003 ja sen seuranta jatkuu edelleen. Tutkimusprojekti päättyy heinäkuussa 2004. Hanketta ovat rahoittaneet: ympäristöministeriö (2001-2003), Tampereen yliopiston Tietoyhteiskuntainstituutti (2003) ja Suomen Akatemia (2002-2004).
Tutkijat: Heikki Heikkilä (vastuuhenkilö)
Pauliina Lehtonen
Kesto: 1.12.2001-31.7.2004
Esitutkimusvaiheen raportti:
http://www.vyh.fi/tutkimus/ohjelma/klusteri/kesty/uta_esis.PDF
(pdf-tiedosto)
Yhteistyötahot: Suomen Akatemia, Tampereen yliopiston Tietoyhteis-
kuntainstituutti, ympäristöministeriö
Toimitustyön organisointi/Satakunnan Kansa
Projekti koostuu kahdesta osaprojektista.
1. Toimituksen organisaation muutoksen analyysi
2. Kuvajournalistisen työprojessin analyysi
Ensimmäisen osaprojektin tarkoitus on kerättyä haastatteluaineistoa analysoimalla luoda kokonaiskuva siitä, miten uudelleenorganisoiminen on toteutunut, miten toimituksen jäsenet ovat sen kokeneet ja millaisia vaikutuksia sillä on koko toimituksen ilmapiiriin. Toisessa osaprojektissa kartoitetaan kuvajournalistisen työprosessin vaiheita ja siihen liittyviä merkityksiä.
Kesto: 1.10.2003-28.2.2004
Vastuuhenkilö: Janne Seppänen
Tutkijat: Koljonen Kari ja Rajamäki Tiina
Yhteistyökumppanit: Satakunnan Kansa
OSKU - oppivat seutukunnat -projektin mediaseuranta-aineiston analysointi
Tutkimus koskee OSKU - oppivat seutukunnat -projektin mediaseuranta-aineiston analysointia.
Kesto: 1.6.2003-31.8.2003
Vastuuhenkilö: Risto Kunelius
Yhteistyötaho: Sitra, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto
"Ideointi ja luovan työyhteisön johtaminen"
Kyseessä on Kuopion yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskuksen tilaama MediaSavo -koulutushanke. Kurssi järjestetään Savon Sanomien esimiehille. Koulutus toteutetaan syys-marraskuussa 2002
Kesto: 4.9.2002-28.11.2002
Vastuuhenkilö: Satu Seppä
Viestintästrategioista viestinnän käytäntöihin
Tutkimusprojektissa kehitetään Joensuun kaupungin viestintäkäytäntöjä yhteistyössä kaupungin viestinnästä vastaavien tahojen kanssa. Tutkimuksessa kartoitetaan kaupungin nykyisiä viestinnän käytäntöjä ja ideoidaan kartoituksen pohjalta 1-2 todellisiin paikallisiin asioihin kytkeytyvää toiminnallista pilottihanketta.
Kesto: 1.9.2002-31.8.2003
Vastuuhenkilö: Heikki Heikkilä
Tutkija: Auli Harju
Raportti: Työn valmistuttua
Kyseessä on Kuopion yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskuksen tilaama MediaSavo -koulutushanke. Kurssi järjestetään Savon Sanomien toimittajille. Koulutus toteutetaan helmi-toukokuussa 2002 ja syys-marraskuussa 2002
Kesto: 1.2.2002-31.112002
Vastuuhenkilöt: Heikki Heikkilä, Satu Seppä
Itä-Hämeen sisällön ja käytäntöjen kehittäminen
Tutkimuksen tavoitteena on kehittää Itä-Hämeen sisältöjä ja luoda toimitukselle sellaisia käytäntöjä, jotka edistävät toimituksen kykyjä tuottaa hyviä sisältöjä ja arvioida omaa suoritustaan.
Kesto: 1.5.2001 - 31.12.2001
Vastuuhenkilö: Heikki Heikkilä
Mobiilitelevisio neljännen sukupolven verkkoympäristössä (MobTv)
VTT Tietotekniikan vetämän hankkeen tavoitteena on kehittää käyttäjäkokeissa testattu ohjelmistoprototyyppi, joka mahdollistaa maanpäällisten digitaalisten televisiolähetysten katselua mobiilipäätteillä sekä ohjelmiin kytkettyjen vuorovaikutteisten sovellusten käyttöä. Prototyyppi perustuu eri langattomien tiedonsiirtokanavien (digitaalitelevisio, UMTS, WLAN) saumattomaan yhteistoimintaan sekä helposti laajennettaviin mediapalvelimiin. Prototyypin kokeilujen avulla selvitetään millainen käyttöliittymä, sisältö ja palvelu soveltuvat mobiilitelevisioon ja sen kautta konseptin liiketoimintamalli. Journalismin tutkimusyksikkö tuottaa omassa tutkimusosuudessaan perustietoa ihmisten viestimen käytön arjesta, minkä pohjalta voidaan arvioida mobiili-tv:n edellytyksiä sijoittua osaksi nykyisiä viestintäkäytäntöjä. tämän osion tutkimuskohteina ovat erityisesti julkinen tila viestintäympäristönä sekä mobiilivälineiden sisällöntuontanto.
Kesto: 2001-2003
Vastuuhenkilö: Ari Heinonen, (03) 3551 7031
Tutkija: Elina Noppari, (03) 3551 8805
Yhteistyötahot: VTT Tietotekniikka, Tekes ja useita alan yrityksiä. Ks. tarkemmin projektin esittely VTT:n sivuilla http://www.vtt.fi/tte/mobtv/
Raportit: Ilmestynyt työraportti 1: Julkisen tilan luonne viestintäympäristönä (raportti pdf-muodossa)
Ilmestynyt työraportti 2: Julkinen tila viestintäympäristönä
- Mobiilitelevision käyttökontekstia kartoittamassa
(raportti rtf-muodossa)
Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa perusmateriaali Toimitustilasto 2002-raporttia varten mittaamalla ennalta sovitun ajanjakson sanomalehtiaineisto
Kesto: 1.11.2002-30.4.2002
Vastuuhenkilö: Janne Seppänen
Tutkija: Esa Reunanen, puh. (03) 3551 7482
Yhteistyökumppani: Sanomalehtien Liitto
Terveyden ja hyvinvoinnin yhteisötelevisio (THYTV)
THYTV-projekti tutkii syksyllä 2001 käynnistyvää uutta digitaalista Wellnet-televisiokanavaa, jonka sisällöntuottajina toimivat mm. terveysalan järjestöt. Päätavoitteena on tutkia, luovatko kolmannen sektorin ja digitaalisen television avaamat interaktion mahdollisuudet uudenlaista yhteisöllisyyttä.
Tutkimuksen tavoitteet: 1. Yhteisötelevision sisältöformaattien ja tuotantoprosessien tutkimus ja mallintaminen. 2. Yhteisötelevision teknologisten edellytysten selvittäminen eri toimijoiden, kuten kolmannen sektorin, teknologiatoimittajien ja televisioyhtiöiden kannalta. 3. Uuden teknologian avaaman vuorovaikutteisuuden käytännön mahdollisuuksien tutkiminen. 4. Ohjelmien valtakunnallisen, alueellisten ja paikallisten komponenttien (mm. palvelutiedotuksen) yhdistämisen edellytysten selvittäminen.
Hankkeen toimenpiteet ja tutkimuslinjat: 1. Kolmas sektori sisällöntuottajana. 2. Digi-tv:n teknologiat ja sisällöt. 3. Uudet teknologiatarpeet ja yhteistyörakenteet. 4. Yhteisöllinen televisio mahdollisuutena.
Tutkimusprojekti kuuluu Tekesin iWell eli Hyvinvointi ja terveys -teknologiaohjelmaan.
Kesto: 1.9.2000 - 30.4.2003
Vastuuhenkilöt yksikössä: Heikki Heikkilä, ja Seppo Kangaspunta,
Tutkijat: Seppo Kangaspunta ja Marjo Huusko
Raportit: Mahdollisuuksien avaruus (väliraportti I),
Yksisuuntaista odottelua (väliraportti II), Revoluutiosta evoluutio
(väliraportti III), Terveyskanava ei auennut (loppuraportti)
Kaikki raportit ovat pdf-muodossa
Yhteistyökumppanit: TEKES, Sonera, Sofia Digital, Tietoyhteiskunnan tutkimuskeskus (INSOC), Terveyden edistämisen keskus (TEK), Suomen sydänliitto, Suomen syöpäyhdistys, A-klinikkasäätiö, Suomen apteekkariliitto, Suomen mielenterveysseura ja Suomen Punainen Risti (SPR), Kuurojen Liitto, Suomen Reumaliitto ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Tutkimuksessa selvitetään STT:tä käyttävien toimittajien arvioita STT:n suorituksesta ja sen journalistisesta laadusta. Tutkimuksessa kartoitetaan STT:n asiakasvälineissä työskentelevien toimittajien tyytyväisyyttä STT:n journalistisiin palveluihin ja koota tausta-aineistoa palvelujen kehittämiseksi ja uusien palvelujen luomiseksi.
Kesto: 1.9.2002-31.1.2003
Vastuuhenkilö: Heikki Heikkilä
Tutkija: Risto Suikkanen
Raportti: Työn valmistuttua
Pirkanmaan viestintäalan kehittämis- ja koulutusprojekti 2000-2002 (PIRVI)
PIRVI on Pirkanmaalla toimivien viestintäalan yritysten yhteinen kehittämisprojekti, jonka tavoitteena on alan kilpailukyvyn lisääminen. Projektissa on mukana painetun ja sähköisen viestinnän yrityksiä, mainos- ja viestintätoimistoja, uusmedia-alan yrityksiä sekä tutkimus- ja koulutuslaitoksia. Journalismin tutkimusyksikkö osallistuu projektiin journalistikoulutuksen suunnittelijana ja toteuttajana.
Kesto: 1.9.2000 - 31.12.2002
Vastuuhenkilö: Satu Seppä, puh. (03) 3551 7877
Yhteistyökumppani: Tampereen Seudun Viestintäyhtymä ry TaSeVi
Talousjournalismin trendit 2000-luvun vaihteessa: Tapaus Elcoteq
Tutkimuksessa analysoidaan keskeisten valtakunnallisten sanomalehtien Elcoteqia koskevaa kirjoittelua vuosina 1997 - 2001. Analyysissä selvitetään, miten Elcoteqia, sen toimintaa ja sen johtohenkilöitä on kuvattu journalismissa. Tutkimuksen perusaineistona on viiden suomalaisen sanomalehden Elcoteqia koskeva kirjoittelu viiden vuoden ajalta.
Kesto: 1.1.2002-31.7.2002
Vastuuhenkilö: Heikki Heikkilä
Tutkijat: Kari Koljonen, Timo Lilja
Raportti: Työn valmistuttua
Toimittajien ammatilliset asenteet
Kyseessä on kyselylomakkeen laatiminen, tietojen käsittely
ja tulosten raportointi Suomen Journalistiliitolle. Kyselytutkimus kartoitti toimittajien suhtautumista ammattietiikkaan jaj toimittajan työn sääntelyyn. Kysely tehtiin keväällä 2002 Suomen Journalistiliiton toimeksiannosta ja sen tulokset esiteltiin Journalismin päivillä 23.8.2002 Helsingissä.
Kesto: 18.4.2002-31.8.2002
Vastuuhenkilö: Kaarle Nordenstreng
Tutkija: Auli Harju
Raportti: Journalistisen työn sääntely ja ammattietiikka (pdf-tiedostona)
Julkinen keskustelu osallisuuden tuottamisena. Kansalaisjournalismia Lohjalla
Tutkimuksen yleistavoite on järjestää Lohjalla marras-huhtikuussa kansalaisjournalismin kokeiluhanke. Hankkeessa tavoitellaan tietoa ja kokemuksia kansalaisjournalismin menetelmistä paikallisen julkisen keskustelun herättämisessä.
Kesto: 1.9.2001-31.5.2002
Vastuuhenkilö: Risto Kunelius
Monimediajournalismin koulutustarveselvitys
Projektin tarkoituksena on edistää Sanomalehdien Liiton jäsenlehtien kompetenssia monimediajournalismin toteuttamiseksi. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa selvitetään otokseen perustuen sanomalehtien toimitusten suunnitelmia ja tarpeita monimediajournalismin koulutuksessa.
Kesto: 1.10.2001-30.1.2002
Vastuuhenkilö: Ari Heinonen, (03) 3551 7031
Raportti: Lehdestä moneksi. Monimediajournalismin koulutustarve sanomalehdissä (pdf-tiedostona)
Kansalaisjournalismin koulutus ja kehityshanke sosialidemokraattisessa lehdistössä
Tutkimuksen tavoitteena on tutustuttaa lehtien toimittajia kansalaisjournalismin periaatteisiin, tavoitteisiin ja joihinkin siihen liittyviin työtapoihin.
Kesto: 1.8.2001-31.12.2001
Vastuuhenkilö: Risto Kunelius
Selvitys liikenneministeriölle aikakauslehtien sisältöjen kehittämisestä
Tutkimus perustuu Liikenne- ja viestintäministeriön haluun selvittää aikakauslehtien tulevaisuuden toimintamahdollisuuksia uudessa viestintäympäristössä. Turun kauppakorkeakoulun Mediaryhmän koordinoimassa hankkeessa Journalismin tutkimusyksikkö tutkii seuraavia kysymyksiä: (1) aikakauslehtien sähköiset versiot sekä niiden tulevaisuus, (2) aikakauslehtien yleisö ja uusi viestintäteknologia. Journalismin tutkimusyksikkö vertailee erityyppisten aikakausjulkaisujen verkkokonsepteja ja niiden kehityspiirteitä.
Kesto: 1.1.2002-30.4.2002
Vastuuhenkilö: Esa Sirkkunen
Tutkija: Auli Harju
Raportti: Työn valmistuttua
Kehitysyhteistyön kuva lehdistössä 1990-luvulla
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten suomalainen lehdistö on käsitellyt kehitysyhteistyötä 1990-luvulla ja miten kehitysyhteistyön kuva on tuona aikana muuttunut.
Vastuuhenkilö: Ari Heinonen, (03) 3551 7031
Tutkimuksen suorittaja: Mari Maasilta, (03) 3551 6027
Kesto: 1.6.2000-28.2.2001
Yhteistyökumppanit: Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosaston tiedotusyksikkö.
Integroituva julkaiseminen multimediaverkoissa 2 (IMU2)
Projekti on jatkoa Integroituva julkaiseminen
multimediaverkossa -projektille, sen uusin vaihe. IMU2-projektissa kehitetään nopeita langallisia ja langattomia jakeluverkkoja hyödyntävä, personoidun ja integroidun julkaisemisen protyyppi, jonka käytettävyys ja adaptiivisuus ovat selvästi nykysovelluksia korkeammalla tasolla. Prototyyppi tarjoaa ensisijaisesti multimediasisältöjä mediatarjonnasta sekä paikkakunnan ja yhteisöjen tapahtumista. Prototyypin käytettävyyttä arvioidaan käyttäjäkokeissa. Tutkimuslaitosten lisäksi mukana on alan johtavia mediataloja.
Kesto:1.4.199 - 28.2. 2001
Vastuuhenkilö yksikössä:Ari Heinonen, (03) 3551 7031
Koko projektin johtaja: Caj Södergård
Tutkijat ja muut työntekijät: Mikko Seppälä ja Marjo Huusko
Yhteistyökumppanit:TEKES, VTT, Jyväskylän yliopiston tietotekniikan tutkimusinstituutti ja Tampereen yliopiston hypermedialaboratorio.
Ydinjätteen loppusijoitusta koskeva joukkoviestinnän seurantatutkimus
Tutkimus liittyy osana Julkishallinnon ydinjätetutkimusohjelmaan (JYT 2001). Tavoitteena on tutkia, miten ydinjätteen loppusijoitukseen liittyviä kysymyksiä käsitellään Suomen joukkoviestimissä. Tarkastelun kohteena on valtakunnallisia medioita että potentiaalisten loppusijoituspaikkakuntien viestimiä. Media-aineiston analyysissa käytetään sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista sisällön erittelyä.
Kesto:1.2.1999 - 31.12.2001
Vastuuhenkilö: Pentti Raittila, (03) 3551 8806
Muut tutkijat ja tutkimusapulaiset: Susanna Vehmas, (03) 215
7950, (Vuosina 1999-2000 Risto Suikkanen, Timo Lilja ja Tommi Kutilainen.)
Yhteistyökumppanit:Kauppa- ja teollisuusministeriö, VTT
ENERGIA, Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitos, Jyväskylän
yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos/sosiologia.
Raportit: Raittila Pentti:Ydinjätteen
loppusijoitus mediassa. Julkishallinnon ydinjätetutkimusohjelmaan liittyvä
joukkoviestinnän seurantatutkimus.Tampereen yliopiston tiedotusopin
laitoksen julkaisuja C 30/2000
Tutkimuksen loppuraportti ilmestyy syksyllä 2001.
Kotimaa-lehden journalistisen sisällön kehittämishanke
Tutkimuksen yleistavoite on tukea lehden toimitusta sen pyrkimyksissä
kehittää Kotimaa-lehden journalistista sisältöä monipuolisemmaksi ja
vireämmäksi toimittaja- ja lukijahaastatteluiden sekä lehden sisällön
arvioinnin perusteella.
Vastuuhenkilöt yksikössä: Ari Heinonen, (03) 3551 7031, ja
Katja Valaskivi,
Tutkija: Elina Noppari, (03) 3551 8805
Yhteistyökumppani: Kotimaa.
Talentti
-julkaisun tutkimus
Tutkimus yleistavoite on Talentti -julkaisun kehittämisen tukeminen
tuottamalla tietoa julkaisusta sen tekijöiden, lukijoiden ja sisällön
näkökulmasta. Tutkimus toteutetaan osana Kotimaa-lehden tutkimusta.
Vastuuhenkilöt yksikössä: Ari Heinonen, (03) 3551 7031,
ja
Katja Valaskivi
Tutkija: Elina Noppari, (03) 3551 8805
Kesto: 31.10.2000-28.2.2001
Yhteistyökumppani: Kirkkopalvelut.
Toimitustilasto
2000
Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa perusmateriaali Toimitustilasto
2000-raporttia varten mittaamalla ennalta sovitun ajanjakson sanomalehtiaineisto.
Vastuuhenkilö: Ari Heinonen, (03) 3551 7031,
Tutkija: Esa Reunanen, (03) 3551 7482,
Kesto: 1.11.2000-30.4.2001
Yhteistyökumppani: Sanomalehtien Liitto.
Auragrammi
Kyse on EU:n työvoimapoliittisesta
aikuiskoulutuksesta, jonka tarkoituksena parantaa journalistien valmiuksia
käyttää internetiä toimitukselliseen tiedonhankintaan.
Vastuuhenkilö yksikössä: Ari Heinonen, (03) 3551 7031 ja Satu Seppä, (03) 3551 7877
Yhteistyökumppanit:Turun kauppakorkeakoulu, Yritystoiminnan tutkimus-
ja koulutuskeskus.
Paikalliset sisällöt
verkkomediassa
(Locality in the Global Net)
Projektissa tutkittiin, kehitettiin ja testatiin
paikallisuuteen perustuvien verkkomedioiden sisältökonsepteja,
tuotantomenetelmiä, työorganisaatioita ja tuotantoteknologioita.
Kesto: 1.3.1998 - 31.12.2000
Vastuuhenkilö: Ari Heinonen, (03) 3551 7031
Koordinaattori: Esa Sirkkunen, (03) 3551 6424
Tutkijat ja muut työntekijät:
Mika Halttu, Maarit Mäkinen
Seija Ridell, Ari Martikainen
Yhteistyökumppanit: Aamulehti, Kaleva, Teknologian edistämiskeskus
(Tekes)
Julkaisut : Ari Heinonen, Maarit Mäkinen, Seija Ridell, Ari
Martikainen, Mika Halttu, Esa Sirkkunen: Verkkotorilla.
(pdf-tiedostona) Internet kansalaisviestinnän ja paikallisen julkisuuden
tilana. Paikallisuus verkkomediassa -projektin loppuraportti.
Maarit Mäkinen: Yhteisöt verkkomediassa. Raportti alueellisista ja sosiaalisista
yhteisöistä verkkomediassa (1999).
Maarit Mäkinen: Internet yhteisöjen palveluksessa. Raportti eräiden
yhteisöjen Internet-verkkohankkeista Yhdysvalloissa (1999).
Mika Halttu: Betaversiot. Raportti eräiden verkkolehtien teknisistä ratkaisuista (1998)
Seija Ridell:Verkkoviestinnän haasteet journalismin yleisösuhteelle. Tapaus Locality-hanke . Teoksessa Journalismin muutoskaruselli. Toim. Mari Maasilta. Tampereen yliopisto, Journalismin tutkimusyksikkö 1999,
Seija Ridell:Tutkimus julkisoa tuottamassa: Paikallisuus verkkomediassa -hanke irtiottona kulttuurisen yleisötutkimuksen käytännöistä . Tiedotustutkimus 3(22)1999
Pienen ja keskisuuren graafisen teollisuuden rakennemuutos-
projektiin liittynyt toimittajien täydennyskoulutus ja oppimate-
riaaliituotanto
Kesto: 15.6.1996 -
31.12.1999
Koordinaattori Mari
Maasilta
Yhteistyökumppanit:
Turun kauppakorkeakoulun Yritystoiminnan tutkimus- ja koulutuskeskus,
Uudenmaan läänin työvoimapiiri (sekä noin 50 GRAM-projektissa
mukana ollutta graafisen teollisuuden yritystä)
Kurssitoimintaa
(tarkoitettu ensisijaisesti GRAM-projektissa mukana olleille yritysten
työntekijöille):
- Tietokoneavusteisen tiedonhankinnan perus- ja jatkokurssit Useita
kursseja 1996-1999. Tarkoituksena oli edistää uusien tiedonhankinta-
ja käsittelymenetelmien (internet, tietopankit, taulukkolaskenta,
tietokantaohjelmat) käyttöä journalistisessa työssä
(suunnittelija Satu Seppä)
- Muita kursseja vuonna 1999: Kehitystyön johtaminen toimituksessa,
Journalistin tulevaisuudennäkymät, Lehden ulkoasun kehittäminen,
Kuvatoimitusten digitalisointi, Uuden ajan verkkolehtijournalismi
Oppimateriaaliprojekti
Erityisesti journalisteille tarkoitettu kirja "Toimittaja
ja internet - opas tietokoneavusteiseen journalismiin" ilmestyi
huhtikuussa 1998 (toimittaja Pirkko Mäkimattila)
Sähköisten
lähteiden hakemisto
Projektin kuluessa on luotu toimittajien käyttöön tarkoitettu
www-hakemisto, jossa esitellään eri alojen keskeisiä
kotimaisia tiedonlähteitä Internetissä, tietopankeissa
ja CD-ROM:lla. (ylläpidosta vastaa Satu Seppä)
Julkisen
Sanan Neuvoston (JSN) www-sivujen rakentaminen toteutettiin
osana GRAM-projektin Sähköisten lähteiden hakemiston laajennusta (toimittaja
Pirkko Mäkimattila).
Viestintää metsätieteilijöille
Syys-lokakuussa 1998 toteutettu tiedotuskoulutus Joensuun yliopistossa.
Koulutuspaketti sisälsi perustiedot viestinnästä ja journalismista,
joukkoviestinnän rakenteista sekä tiedotusharjoituksia.
Vastuuhenkilö: Pentti Raittila, (03) 215 8806;
suunnittelija: Olli Ylönen
Yhteistyökumppani: Joensuun yliopisto (metsätiede)
Tornion-Haaparannan tiedottajaprojekti
Huhti-toukokuussa 1998 toteutettu nelipäiväinen koulutus Haaparannan
ja Tornion kaupungin yhteisen tiedottajaprojektin tilauksesta.
Vastuuhenkilö: Pentti Raittila,
Kouluttajat: Pertti Hemánus, Jyrki Jyrkiäinen, Eero Savisaari ja
Olli Ylönen
Yhteistyökumppanit: Tornion kaupunki
Savon Sanomien journalistisen sisällön kehityshanke
Tutkimuksen tavoitteena oli kokeilla, kehittää ja arvioida
kansalaisjournalismin työtapoja yhteistyössä toimittajien ja yleisön
kanssa.
Kesto: 1997 - 1999
Vastuuhenkilö: Risto Kunelius
Tutkijat: Heikki Heikkilä
Yhteistyökumppanit: Savon Sanomat
Projektissä koottiin yhteen kokemuksia verkkojournalismista sanomalehdille, jotka suunnittelevat tai joilla jo on verkkolehti.
Kesto: 1.9.1996 - 31.1.1997
Vastuuhenkilö: Ari Heinonen
Yhteistyökumppanit: Sanomalehtien Liitto, TEKES.
Julkaisut: Ari Heinonen (toim.): Palstoilta
biteiksi - johdatusta verkkolehtijournalismiin, julkaisijoina Tampereen
yliopiston Journalismin tutkimuksen ja kehitystyön yksikkö ja Sanomalehtien
Liitto (saatavissa Sanomalehtien Liitosta; osia raportista myös verkossa).
Nääsnetti verkkomedian
käyttäjäkysely 1996, 1997 ja 1998
Tutkimus on toteutettu vuosittain käyttäjäkyselynä. Tavoitteena on ollut
selvittää käyttäjien mielipiteitä Nääsnetti-käyttöliittymästä ja sen
kautta saatavista palveluista.
Kesto: 1996-1998
Vastuuhenkilö: Jyrki Jyrkiäinen, tutkijat Esa Reunanen, Sanna
Kivimäki.
Yhteistyökumppanit: Alexpress Oy.
Taajamaviestintä
Alexpressin toteuttaman yhteisöviestintäkokeilun ensi vaiheen kokemusten
yhteenveto. Laadullisessa haastattelututkimuksessa eriteltiin kuuden
Aamulehden verkkosivuille materiaalia tuottavan yhteisön kokemuksia
sisällöntuotannosta syksyltä 1997.
Kesto: 15.10.1997 - 15.1.1998.
Vastuuhenkilö Pentti Raittila, tutkija Sanna Kivimäki
Yhteistyökumppani: Alexpress Oy
Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston tiedotuksen
yleisösuhdetutkimus
Tutkimuksessa selvitettiin ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston tiedotuksen
ja tiedotusyksikön julkaisemien lehtien vastaanottoa kohderyhmissään.
Kesto: kevät 1997.
Vastuuhenkilö: Risto Kunelius, tutkija Anni Lassila
Yhteistyökumppani: Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto
Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen (KEPA) Kumppani-lehden
yleisösuhdetutkimus
Tavoitteena oli tuottaa yleiskuva lehden lukijoista ja ideoita toimitukselle.
Tutkimusaineisto koottiin laadullisten teemahaastattelujen avulla.
Kesto: 2.2-31.7.1998
Vastuuhenkilö: Pentti Raittila, tutkija Anni Lassila
Yhteistyökumppani: Kehitysyhteistyön palvelukeskus (KEPA)
Bosnia-tutkimus
Tutkimuksen aineistona olivat ns. laatusanomalehdet läntisessä Euroopassa,
Yhdysvalloissa ja Israelissa. Tarkastelun kohteena oli se, miten lehtien
Bosnia-uutisoinnissa rakentui konfliktin laajentumiseen tai rauhoittumiseen
kiinnittyneitä perspektiivejä. Suomessa toteutettu Helsingin Sanomien
analyysi oli osa laajempaa kansainvälistä hanketta, jota koordinoi Kontanzin
yliopisto (Saksa).
Kesto: 1.12.1996 - 31.12.1997
Vastuuhenkilö: Heikki Luostarinen
Yhteistyökumppanit: Helsingin Sanomat, Kontanzin yliopisto
KAMU-loppuraportin toimitustyö
Projektin tavoitteena oli kansallisen multimediaohjelman (KAMU) loppuraportin
toimittaminen (kirja + verkkoversio)
Kesto: 1.1.-31.5.1998
Vastuuhenkilö: Pentti Raittila, toimittaja Päivi Kuusisto
Yhteistyökumppanit: Teknologian edistämiskeskus (Tekes)
Alue-TV:n mahdollisuudet Päijät-Hämeessä
Haastattelututkimuksessa tarkasteltiin, millaisia käsityksiä
muun muassa koulutuksen, alue- ja paikallishallinnon, yritystoiminnan,
median sekä 'tavallisten ihmisten' edustajilla on alue-TV:n mahdollisuuksista
Päijät-Hämeessä.
Kesto: 18.5.-31.10.1998
Vastuuhenkilö: Taisto Hujanen
Tutkija: Pirkko Hakkarainen
Yhteistyökumppanit: Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti
Raportit: Pirkko Hakkarainen: Aluetelevision ideat ja haasteet.
Käsityksiä Päijät-Hämeen tv-toiminnasta.
Mobiiliviestintä ja sanomalehdet
Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa aikaisempien tutkimusten ja yleisöhaastattelujen perusteella mahdollisuuksia mobiiliviestinten käyttöön journalististen ja muiden mediasisältöjen välittämisessä.
Kesto: 1.8. -31.12.1998
Vastuuhenkilö: Pentti Raittila
Tutkija: Virpi Oksman
Yhteistyökumppanit: Sanomalehtien Liitto, VTT
Julkaisut: Virpi Oksman: Toisen
sukupolven mobiiliviestintä ja sanomalehdet.
Lähiöjournalismi
Tutkimus- ja kokeiluhanke sanomalehden yleisösuhteesta.
Projektissa tutkittiin lehden toimittajia, kirjoittelua ja lukijoita
sekä kehitettiin ja kokeiltiin sanomalehden kirjoittelun ja toiminnan
muotoja. Erityisen huomion aiheena oli sanomalehden rooli paikallisen
julkisen keskustelun ylläpitäjänä ja ruokkijana.
Kesto: 1.7.1996 - 30.12.1998
Vastuuhenkilö: Risto Kunelius
Tutkijat: Iina Hellsten, Mika Renvall, Seija Ridell
Yhteistyökumppanit: Kustannus Oy Aamulehti
Julkaisu: Risto Kunelius: Juttuja lähiöstä. Tampereen yliopiston
tiedotusopin laitoksen julkaisuja A 93/2000.
Raportit: Seija Ridell: Aamulehti Hervannassa asuvien puheessa.
Seija Ridell: Lehti lukijoidensa puntarissa: Aamulehti yleisöryhmän
arvioitavana.
Integroituva julkaiseminen multimediaverkossa (IMU)
Projektissa tutkittiin ja
testattiin integroituvaa verkkojulkaisemista multimediaverkossa. Tutkimuslaitosten
lisäksi mukana oli alan johtavia mediataloja.
Kesto: 1.4.1996 - 31.12.1998
Vastuuhenkilö yksikössä:
Hannu Vanhanen
koko projektin johtaja Caj Södergård
Tutkijat ja muut työntekijät: Jouko Kunnas.
Yhteistyökumppanit: TEKES, VTT, DMI (TTKK), Jyväskylän
yliopiston tietotekniikan tutkimusinstituutti ja Tampereen yliopiston
hypermedialaboratorio. Hanke on osa kansallisista multimediaohjelmaa
(KAMU).
Uuden viestintäteknologian toimitusympäristö
Projektissa tutkittiin, mitä uusi viestintäteknologia
vaikuttaa journalistiseen ammattikäytäntöön sekä journalistien yhteiskunnalliseen rooliin.
Kesto: 1.12.1996 - 30.11.1998
Vastuuhenkilö: Ari Heinonen
Yhteistyökumppanit: Euroopan Sosiaalirahasto / Opetusministeriö,
Sanomalehtien Liitto, Suomen Journalistiliitto.
Julkaisut:
Ari Heinonen: Sanomalehti
ja internet - toiveita, huolia, epätietoisuutta (1997)
Ari Heinonen: Tyrkytystä
ja räätälöintiä - Verkkojulkaisun sisältöpiirteiden tarkastelua journalismin
kannalta (1998)
Ari Heinonen: Yleisö
kutsuu - kuuleeko journalismi? Visioita verkkojournalismista ja -journalistista(1998)
Energiatiedon välittymisen tutkimus
- toimittaja linkkinä energiakampanjoinnin kentässä
Tutkimus selvitti energian säästämiseen liittyvän ympäristötiedon välittymistä
toimituksellisen työprosessin kautta julkisuuteen. Tutkimuksessa tarkasteltiin
Energiansäästöviikon 1998 kampanja-aineistojen välittymistä ja muuntumista
erityyppisissä joukkoviestimissä (TV, radio, sanomalehdet). Tutkimusaineistoina
olivat kampanjamateriaali, siihen liittyen tehdyt uutis- ja ajankohtaisjutut
sekä toimittajien teemahaastattelut.
Kesto: 1.8.1998 - 31.12.1999
Vastuuhenkilö: Pertti Suhonen
Tutkija: Asta Leppälä
Yhteistyökumppanit: Kauppa- ja teollisuusministeriö, Energiansäästön
palvelukeskus Motiva
Tutkimuksessa tarkasteltiin pikauutisten lukemista verkkosivuilta yleensä
sekä vertailtiin niiden käyttöä erilaisilla sivustoilla. Tutkimuksessa
koeryhmät lukivat sivuja ja heidän käsityksiään pikauutisten toimivuudesta
ja funktioista kartoitettiin haastatteluin.
Vastuuhenkilö: Risto Kunelius
Kesto: 1.2.1999-30.4 1999 (raportti valmis)
Tutkija: Elina Noppari
Yhteistyökumppani: Alma Media
Uusmedian koulutustarveselvitys
Vastuuhenkilö: Risto Kunelius
Kesto: 1.2.1999-30.6.1999
Tutkija: Marjo Huusko
Yhteistyökumppanit: Taideteollinen korkeakoulu, Tampereen yliopiston
hypermedialaboratorio
Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston julkaisujen
arviointi
Tutkimuksessa tuotettiin ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston tiedotusyksikölle
eriteltyä tietoa yksikön julkaisutoiminnan kehittämiseksi. Tässä tarkoituksessa
arvioitiin yksikön julkaisuja sekä sisällön että visuaalisen asun kannalta
asiantuntijaraadin avulla.
Vastuuhenkilö: Ari Heinonen
Kesto: 1.10.1999 - 31.1.2000
Tutkija:Marja Saanilahti
Yhteistyökumppanit: Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston
tiedotus
Digitaalisen median tutkimusohjelma (Digital media)
Monitieteisessä projektissa tutkittiin digitaalisen tekniikan
vaikutusta journalismin sisältöihin, työ- ja esitystapoihin
sekä journalistiseen kulttuuriin.
Kesto: 1.11.1996 - 31.11.1999
Tutkijat: Esa Sirkkunen
Koko projektin johtaja Pertti Vakkari
Yhteistyökumppanit: Suomen Akatemia, Tietoyhteiskunnan tutkimuskeskus
(Tampereen yliopisto), Tampereen teknillinen korkeakoulu, Informaatiotutkimuksen
laitos (Tampereen yliopisto).
Toimiva kylä tietoyhteiskunnassa
Tutkimuksen tavoitteena oli seurata ja arvioida "Toimiva kylä tietoyhteiskunnassa"
-hankkeen toteuttamista ja onnistumista tiedon kulun ja viestinnän,
palvelujen käytön sekä kyläyhteisöjen yleisen kehityksen näkökulmasta.
Tutkimuskohteet olivat Petäjäskosken kylä Oulaisissa ja Saviselän kylä Kärsämäellä.
Kesto: 1.8.1998 - 31.12.1999
Vastuuhenkilö: Pentti Raittila
Tutkija: Marjo Huusko
Yhteistyökumppanit: Toimiva kylä tietoyhteiskunnassa -projekti
(rahoittajana mm. EMOTR), Ylivieskan Seutukuntayhdistys ry, Alma Media.
Raportit: Marjo Huusko: Toimiva kylä tietoyhteiskunnassa -
projektin lähtötilannekartoitus. Journalismin tutkimusyksikkö 1988
(painamaton).
Joukkoviestinnän sisällöt 1980-2000
Tutkimuksessa tarkasteltiin Suomen joukkoviestinnän rakenteiden
ja journalististen sisältöjen kehitystä viimeksi kuluneen kahden vuosikymmenen
aikana sekä tuotettiin tästä aiheesta artikkeli Metallityöväen Liiton
juhlakirjaan (ilmestyy keväällä 2000).
Projektin yhteydessä on tehty tapaustutkimuksia, jotka käsittelevät
poliittisen puheen ja eduskuntakeskustelujen journalistista käsittelyä
vuosina 1978 ja 1998 sekä lakkojen käsittelyä kolmessa lehdessä (Demari,
HS, Kansan Uutiset) 1970- ja 1990-luvuilla.
Kesto: 1.5.1998-31.101999
Vastuuhenkilö: Pentti Raittila
Muut tutkijat ja tutkimusapulaiset tapaustutkimuksissa: Tommi
Ketonen, Sanna Kivimäki, Tommi Kutilainen, Taina Riski.
Yhteistyökumppani: Metallityöväen Liitto
Raportit:
Pentti Raittila: Suomen joukkoviestinnän kehityspiirteitä
kahden viime vuosikymmenen aikana. Teoksessa 20 muutoksen vuotta
metallityöläisen elämässä (toim. Kimmo Kevätsalo, Jorma Antila, Antti
Jokinen ja Veikko Lehtonen). Metallityöväen Liitto, Helsinki 2000, s.
158-209.
Sanna Kivimäki: Tulevaisuusorientaatio vuoden vaihteen lehtikirjoittelussa
1978 ja 1998. Metalliliitto-projektin tapaustutkimus, Tampereen
yliopiston Journalismin tutkimusyksikkö 1998 (painamaton).