Ohrapellolta kommunikaatio-oppiin

En ymmärtänyt yhtään mitään.

En ymmärtänyt myöskään juuri Yhdysvalloista palanneen Raino Vehmaksen luentoa kommunikaatio-opin teorioista. Taululle hän piirsi ja kirjoitti niin kiihkeästi että liitutaulun alareunasta tippui veri. Hienoja englanninkielisiä käsitteitä, enkä oivaltanut niiden käsitteiden sisältöä suomeksikaan.

Sosiologia kuulosti kiinnostavalta ja hivuttauduin siihenkin. Tosi konkreettista oli Salmelinin kirjapainotiedon perusteet, mutta tenttikirjat olivat ruotsiksi. Kirjallisuudessa estetiikan luennolla käytiin metodistikirkossa.

Journalismi alkoi pikku hiljaa avautua. Oppi meni päähän ja kiinnostus kasvoi. Niinpä minä ja Kivelän Pekka olimme ensimmäiset, jotka suoritimme appron jo ensimmäisenä syksynä lehdistö-ja tiedotusopissa. Tankkasin englanninkielisiä kirjoja vaikka olin lukenut pitkän saksan.

Koti-ikävä oli valtava. Kaikki tuntui äärettömän kalliilta, kun en ollut tottunut käyttämään itsenäisesti rahaa. Opintolainat oli saatu pankista, mutta en raskinut ostaa paljon ruokaakaan: join teetä ja söin näkkileipää jossa oli juustoa päällä koko syksyn. Onneksi isän sotakaverin perhe pyysi minut sunnuntaisin syömään.

Kun menin joululomalle Keski-Suomeen, pyörtyä kajahdin aamukahvipöydässä.

Raudan puutetta.

Tutor-istunnossa selvisi, että monet lehdistö-ja tiedotusopin aloittavat olivat jo kokeneita, asuneet ulkomailla, olleet lehdissä töissä. Niinpä me Heikkosen Railin kanssa ystävystyimme, koska meillä kummallakin oli sama pikkukylän tausta ja iso maailma edessä.

Jo kevätlukukaudella joululoman jälkeen osasin aloittaa opiskelijaelämän, käydä Tillikassa ja Ohranjyvässä, yo-talolla ja Pirkanhovissa tansseissa.

Tiedonnälkä kasvoi. Yliopistossa oppi lukemaan muutakin kuin pakollista. Yliopiston ilmoitustaulut pursuivat: Tasy, Tos, Tymr, Tok, Boomi, Staabi…Jos et ole joukossamme, olet meitä vastaan.

”Kyllä tämä lehti on kauhean porvarillinen”, sanoi vieressäni nuori tyttö luennolla lukiessaan Kansan Uutisia. Pian näinkin hänet jakamassa Tiedonantajaa.

Ohrapellon vihneet jaloissani katselin luokkakantaisuuden leviämistä. Monet kaverit olivat mukana. Omaan pintaan tarttui vain tietty kriittisyys, asioiden kyseenalaistaminen. Entäs gradu sitten? Senkin tein ihan ajallaan, vaikka proffat vaihtuivat tuon tuosta 70-luvulla. Sanomalehdistön suhtautuminen yya-sopimukseen vuosina 1948, 1955 ja 1970. Myönteisen, kielteisen ja neutraalin suhtautumisen ohella keksin, että oli myös epäilevää suhtautumista. Tiedotusopillinen tieteellinen löytö!

Jälkeenpäin olen aina puolustanut Tampereen yliopistoa oppilaitoksena, jossa on ollut ehdottomasti paras journalismin opetus.

Helinä Hirvikorpi (os.Välilehto)