Kriittisen pisteen hivelyä

"Puhetta kyllä piisaa", on kotiseudullani Suupohjassa, Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan rajamailla, todettu ihmisestä joka on sanavalmis ja astuu julkisuuteen: "son kyllä kova toimittamahan."

Minä olin enemmänkin hiljainen ja kriittinen tarkkailija, kun tulin tekniikan opinnot hylättyäni tiedotusopin opiskelijaksi syksyllä 1981. Ilmoittautumisen oli hoitanut isäni väärentäen tiedekunnan dekaanin kanssa neuvoteltuaan nimeni valtakirjaan, jolla asia saatiin hoidetuksi. Minä kun matkustelin huolettomana ja liki rahattomana ympäri Eurooppaa lähetelleen vain satunnaisia postikortteja kotiväelle.

Vapautumisen ja yhteiskunnallisen kamppailun sijaan olivat suuret uhkakuvat nousseet nuoren opiskelijan huomion keskipisteeseen: ydinaseiden, ydinvoiman, saasteiden, luonnonvarojen ehtymisen ja kansakuntien eriarvoisuuden muodostama huoli teki minusta maapalloistuneen murehtijan.

Toimittajan työ näyttäytyi mahdollisuutena saada aikaan valtioiden rajat ylittävää toimintaa suurten ongelmien ratkaisemiseksi. Puoluepolitiikka sen sijaan tuntui epäolennaisuuksien vatvomiselta ja vanhojen asemien puolustamiselta. Kaikki piti uudistaa tiedotusopin laitoksellakin.

Siinä sivussa piti kuitenkin myös opiskella, sen verran syvään oli pohjalainen työmoraali minuun tarttunut. Kulttuuriharrastukset ja iltaelämä, joka laajeni ajoittain myös illan jälkeiseksi aamu- ja päiväelämöinniksi, asettivat kuitenkin omat rajoituksensa opintojen etenemistahdille. Kaikkeen ei silloinkaan riittänyt yhden ihmisen aika. Olin kai monen muun "kohtalotoverini" kanssa suuren osan opiskeluaikaa onnellisen pihalla niistä arjen realiteeteista, joita yhteiskunta koetti tarjoilla.

Mutta minä opin perusasiat: opin tarttumaan mikrofonin johtoon, opin ottamaan vastaan Ilkka Kahman omaleimaisen kritiikin kuolemattomina pitämistäni jutun tekeleistä, opin tekemään valokuvia ja jopa soittamaan kazoota Annikinkadun jamikokoonpanoissa. Ennen kaikkea opin astumaan julkisuuden valokeilaan ja ymmärtämään sen rajat ja rajoitukset.

Kun linjuri vei minut kotiseudulla käymään, osasin jo toimittaa, puhua muidenkin puolesta. "Kirijoota ny siitä lehtehen, kun soot tuollaanen toimittaja. Minen itte viitti. Ruvettaas pian kylällä kattelemahan, jotta mikä se oikeen luuloo olevansa."

Eivät ne viestinnän luennot ja harjoitukset sitten aivan hukkaan menneet, vaikka suuret ongelmat hoitamatta jäivätkin.

Tuomo Turja
Kauhajoki
5.10.2006