Yhdyskuntatieteiden laitos

Aluetiede  Ympäristöpolitiikka Yhdyskuntatekniikka

Kunnallispolitiikka

Kunnallispolitiikka keskittyy kuntien johtamisen ja kehittämisen kysymyksiin eli lähinnä siihen miten kuntien tehtävät saadaan hoidettua mahdollisimman hyvin. Nämä tehtävät koskevat viranomaistyötä, palvelujen järjestämistä, kehittämistoimintaa ja demokratiaa. 

Kuntien tehtävien hoitamista tarkastellaan kunnallispolitiikan piirissä sekä poliittiselta että hallinnolliselta kannalta. Poliittisessa prosessissa mielenkiinto kohdistuu etenkin siihen miten erilaisten ryhmien pyrkimykset kanavoituvat valinnoiksi, joiden pohjalta kunta järjestää palveluja, kehittää yhdyskuntaansa, suuntaa resursseja ja tukee asukkaiden osallistumista. Hallinnollisesta näkökulmasta näitä valintoja ja niiden toimeenpanoa ja seurauksia tarkastellaan johtamista ja organisointia koskevien teorioiden valossa. 

Kunnallispolitiikan opetus painottuu kunnan strategiseen johtamiseen, kuntien hallintasuhteiden hoitamiseen sekä palvelujen johtamiseen. Tämän lisäksi opiskelija perehtyy mm. kunnan rooliin alueensa kehittäjänä, kuntaan poliittisena yhteisönä sekä kunnan rooliin ja työnjakoon suhteessa valtioon, yrityksiin ja muihin yhteisöihin. 

Kunnallispolitiikan opetuksessa kuntien toiminnan tarkastelu suhteutetaan toimintaympäristön muutoksiin. Tältä osin huomiota kiinnitetään globalisaation vaikutuksiin ja tietoyhteiskuntakehitykseen sekä niihin liittyviin johtamista, alueellista kehittämistä ja hyvinvointipolitiikkaa koskeviin haasteisiin. 

Kunnallispolitiikan koulutuslinja Tampereen yliopistossa on ainutlaatuinen Suomessa. Missään muualla ei ole mahdollisuutta perehtyä vastaavalla tavalla kunnallisalaan. Tampereen yliopistolla on pian kahdeksan vuosikymmenen perinteet menestyksellisestä kunnallisalan koulutuksessa. Tästä on osoituksena se, että huomattava osa kuntien johtoa on saanut koulutuksensa Tampereen yliopistossa. 

Opinto-ohjelman aihepiirit

Kunnallispolitiikan opinto-ohjelma on suunniteltu niin, että opiskelija tutustuu opiskelun aikana seuraaviin aihepiireihin: 

1) Kuntien tehtäväalueiden sisällölliset kysymykset

Näitä käsitellään kaikissa opintojen tasoissa, perusopinnoissa esitetään järjestelmien ja prosessien kuvaukset ja perusmallit
- kunta poliittisena yhteisönä
- kunta palvelujen järjestäjänä
- kunta aluekehittäjänä sekä yhdyskunnan ja ympäristön kehittäjänä
- kunta demokratian ja osallistumisen edistäjänä

2) Kunnan toimintojen johtaminen

Painotus aineopinnoissa
- strateginen johtaminen
- poliittinen ja hallinnollinen prosessi
- palvelujen johtaminen
- projekti- ja ohjelmajohtaminen

3) Kunnan asema ja rooli yhteiskunnassa

Nämä teemat näkyvät opintojen kaikissa tasoissa
- suomalainen yhteiskunta, hallinnon rakenne ja toiminta

- työnjako valtion, kuntien, yksityisen sektorin ja kolmannen sektorin välillä
- teoriat yhteiskunnasta ja sen muutoksesta (tietoyhteiskunta, globalisaatio, governance, NPM, kuntateoriat jne.)

4) Kuntatalouden ja oikeuden perusteet

Pääpaino perusopinnoissa, syventäminen mahdollista sivuaineena
- kuntatalouden toiminta, raha- ja reaaliprosessi, budjetointi ym.
- perustiedot kunnan toiminnan oikeudellisesta perusteista ja menettelytavoista

5) Tutkimuksen tekeminen kunnallispolitiikassa

Lähtökohtana pakolliset metodiopinnot ja aineopintojen tutkimuskurssit; osaamista syvennetään ja sovelletaan syventävissä opinnoissa
- tutkimustoiminta
- metodologiset kysymykset, tutkimusstrategia ja tutkimusmenetelmät
- kuntateoriat ja kunta tutkimuksen kohteena

6) Kansainväliset näkökulmat

Pääpaino syventävissä opinnoissa

- kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

- eri maiden kunnallishallintojärjestelmät ja -kulttuurit

- vertaileva kuntatutkimus

 

>> In English
>> tulosta
Tampereen yliopisto