Sisältöön
tampereen yliopisto: kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö: oppiaineet: saksan kieli ja kulttuuri:
Kieli- ja käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikköTampereen yliopistoKieli- ja käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Saksan kieli ja kulttuuri

Sivuaineopiskelu


Mitä sivuaineeksi saksan kielen ja kulttuurin pääaineopiskelijalle?

Saksan kielen ja kulttuurin opiskelijoille suositeltavia sivuaineita ovat mm. vieraat kielet, suomen kieli, yleinen kirjallisuustiede, yleinen kielitiede, fonetiikka ja tiedotusoppi. Sivuaineiden valintaan vaikuttavat ratkaisevasti opiskelijan ammatilliset pyrkimykset. Suuri osa saksan kielen ja kulttuurin oppiaineen opiskelijoista hakeutuu opettajan toimeen.

Aineenopettajakoulutuksessa tutkinnon aineyhdistelmä koostuu yhden tai kahden opetettavan aineen opinnoista (esim. kaksi kieliainetta) sekä opettajan pedagogisista opinnoista. Opettajan tehtävien lisäksi on mahdollista sijoittua mm. kaupan, teollisuuden, matkailun, kirjastoalan sekä tiedotusalan palvelukseen tai hakeutua tutkijan ammattiin. Aineyhdistelmään on syytä sisällyttää esim. taloudellis-hallinnollisen ja yhteiskunta-tieteellisen tiedekunnan aineita silloin, kun ne edesauttavat opiskelijan ammatillisia pyrkimyksiä. Tarkempia tietoja eri ammattialoista ja niille soveltuvista aineyhdistelmistä saa yliopistosta mm. opintosihteeriltä ja assistentilta. Myös syyslukukauden alussa uusille opiskelijoille järjestettävässä informaatiotilaisuudessa käsitellään sivuaineiden valintaa.

Tampereen yliopistossa on useita vain sivuaineina tutkintoon sisällytettäviä oppiaineita tai opintokokonaisuuksia.

Saksan kieli ja kulttuuri sivuaineena

Sivuaineopiskelijoiden valinta

Kaikkien saksan kielen ja kulttuurin oppiainetta sivuaineena opiskelemaan haluavien on osallistuttava lähtötasokokeeseen, joka järjestetään syyslukukauden alussa.

Lähtötasokokeesta voi hakea vapautusta opiskelija, joka
 a) on menestynyt saksan kielen ja kulttuurin valintakokeessa TAI
 b) on suorittanut vastaavan oppiaineen perusopinnot toisessa yliopistossa TAI
 c) puhuu saksaa äidinkielenään.

Vapautusta haetaan ottamalla yhteyttä lehtori Udo Miebsiin (udo.miebs@uta.fi).

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Kysymykset ja palaute
Ylläpito: emilia.maki@uta.fi
Muutettu: 7.10.2011 13.40 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti