Sisältöön
tampereen yliopisto: kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö: oppiaineet: suomen kieli:
Kieli- ja käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikköTampereen yliopistoKieli- ja käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Suomen kieli

Esittely ja historiikki

Suomen kielen oppituoli perustettiin 1962 Yhteiskunnalliseen Korkeakouluun, joka 1964 muuttui Tampereen yliopistoksi. Oppituolin haltijoina ovat olleet 1962–74 Paavo Siro, 1976–1998 Heikki Paunonen ja vuodesta 2001 Anneli Pajunen. Oppituolin haltijat ovat omien tutkimusalojensa kautta vaikuttaneet laitoksen tutkimusprofiiliin: Siro ensi sijassa syntaksin, Vuoriniemi lausesemantiikan, Paunonen sosiolingvistiikan ja variaation ja Pajunen syntaksin ja kielitypologian tutkijana.

Oppiaineena oli aluksi vain suomen kieli. Myöhemmin laitokseen perustettuja oppiaineita olivat fonetiikka, yleinen kielitiede, Viron kieli ja virolainen kulttuuri. Näitä aineita on mahdollisuus opiskella vain sivuaineena. Oppiaineeseen kuuluvat lisäksi erikoistumisopintokokonaisuudet suomi toisena ja vieraana kielenä (S2) sekä kielikonsulttiopinnot.

1.8.2001 suomen kielen ja yleisen kielitieteen laitos yhdistettiin uuteen kieli- ja käännöstieteiden laitokseen. Suomen kielen ja yleisen kielitieteen jaoksessa vakinaista henkilökuntaa on nykyisin kymmenen henkeä: toimistosihteeri; suomen kielessä kaksi professoria ja kolme lehtoria; yleisessä kielitieteessä, fonetiikassa sekä viron kielessä lehtori kussakin.

Suomen kielessä on suoritettu vuoden 2005 tammikuuhun mennessä 11 tohtorin ja 6 lisensiaatin tutkintoa. Vuonna 2004 suoritettiin 25 ylempää ja 11 alempaa korkeakoulututkintoa.

Perustutkinnon suorittaneet työskentelevät opettajina eriasteisissa oppilaitoksissa, suomen kielen asiantuntijan tehtävissä eri aloilla (esim. viestintä, julkishallinto, kirjasto) ja tutkijoina.

Suomen kielen opiskelun aloittaa vuosittain 26 pääaineopiskelijaa. Suomen kieltä voi alkaa opiskella sivuaineena läpäisemällä elo–syyskuun vaihteessa pidettävän lähtötasokokeen. Sivuaineopiskelijoita valitaan vuosittain enintään 20.

Muut oppiaineet

Fonetiikka, lehtori Michael O'Dell
Yleinen kielitiede, lehtori Urho Määttä
Viron kieli ja kulttuuri, lehtori Lembit Vaba

Erikoistumisopintokokonaisuudet

Suomi toisena ja vieraana kielenä (S2)
Kielikonsulttiopinnot

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Kysymykset ja palaute
Ylläpito: kirsi.elomaki@uta.fi
Muutettu: 30.6.2011 15.01 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia

PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti