Lääkisläinen kohtaa käytännön jo opintojen alussa

Neljännen vuosikurssin opiskelijat Nina Andersson ja Tiina Mäkiranta harjoittelevat tehoelvytystä.

Jos haaveilet akateemisesta vapaudesta, opintopisteiden löysästä napsimisesta sieltä sun täältä ja hippihenkisestä elämän opiskelusta tenttien ja esseiden kustannuksella, ei lääketieteellinen tiedekunta ole sinun paikkasi. Lääkäriksi mielivien opiskelu etenee tarkkaan laaditun lukujärjestyksen mukaan, eikä sooloilulle ole yhtä paljon sijaa kuin jossain muussa koulutusohjelmassa.

– Opiskeluun kuuluu alusta alkaen potilaiden tapaamista ja erilaisia harjoitustöitä, joten on tarpeen edetä samassa tahdissa muiden kanssa, selittää lääketieteen opettaja Kati Hakkarainen.

Käytännönläheisyys on avainsana lääketieteen opetuksessa. Tampereen yliopiston lääketieteellinen tiedekunta siirtyi vuonna 1994 kokonaan ongelmalähtöiseen oppimismenetelmään, jossa työskennellään pienryhmissä. Opettajan valvonnassa ryhmä muodostaa itse oppimistavoitteensa, joka perustuu käsiteltävänä olevaan ongelmaan. Tämän jälkeen opiskelija hankkii itsenäisesti tietoa lukemalla oppikirjoja ja tuoreita julkaisuja sekä käymällä luennoilla. Seuraavalla kokoontumiskerralla opitut asiat puretaan.

Hakkarainen toteaa, että tiedonhankintaan aktivoituminen lisää opiskelijan motivaatiota ja oppimisen konkretiaa. Potilastapausten käsittely antaa heti alusta alkaen opiskelijalle tuntumaa myös siihen, mitä lääkärin ammatti käytännössä on.

Myöskään oikeisiin töihin pääsyä tulevan lääkärin ei tarvitse odotella kovin pitkään. Jo kolmannen vuosikurssin jälkeen on mahdollista toimia lääkäriä avustavana amanuenssina, ja neljännen vuoden jälkeen, mikäli kaikki tarvittavat opinnot on suoritettu, voi lääkisläinen päästä esimerkiksi kesäsijaiseksi terveyskeskukseen tai sairaalaan.

Käytäntöä siis riittää. Hakkarainen kuitenkin vakuuttaa, ettei myöskään tieteellistä tutkimusta ole opinnoissa unohdettu.

– Nimenomaan lääketieteessä täytyy koko ajan valmistautua siihen, että asiat eivät välttämättä pysy samoina, hän sanoo.

Ammattikäytäntöjen kehittäminen ja ajan tasalla pitäminen on tärkeä asia, ja tässä tieteellinen tutkimus merkitsee paljon.

Lama-ajan harhalaukaus

Lääketieteen opettaja Kati Hakkarainen kannustaa kiinnostuneita
pyrkimään rohkeasti lääketieteelliseen tiedekuntaan.

Kun nyt opintonsa aloittavat lääketieteen opiskelijat valmistuvat, heitä saattaa odottaa toisenlainen työnkuva kuin nykyisiä lääkäreitä. Hakkaraisen mukaan on mahdotonta ennustaa, kuinka lääkäreiden työnkuva lähivuosina kehittyy.

– Terveydenhuollon   rakenteet ovat voimakkaasti muuttumassa, hän kertoo.

Huolestuttava piirre on 1990-luvun puolivälissä lääketieteellisen tiedekunnan sisäänottomääriin tehty raju leikkaus. Tuolloin vallitsi laman ruokkima käsitys, että lääkäreitä koulutetaan Suomessa liikaa. Vuodesta 2000 lähtien valmistuneet vuosikurssit ovat olleet nykyistä puolet pienempiä, mikä on johtanut siihen, että lääkäreistä on alalla kuin alalla kova pula.

– 90-luvulla kunnat vähensivät lääkärien virkoja, ja nyt niitä on jälleen palautettu.

Henkilöstöpula vaikuttaa myös lääkärien työskentelymukavuuteen.

– Tärkeä työssä viihtymisen kriteeri on se, että saa mahdollisuuden kouluttautua ja tarpeeksi aikaa potilasta kohden, ettei joutuisi työskentelemään jatkuvassa paineessa, Hakkarainen puhelee.

Valikoitu joukko

Vuonna 2005 Tampereen yliopiston lääketieteen koulutusohjelman pääsykokeisiin osallistui 593 hakijaa, joista sisään otettiin 105. Hakkarainen toteaa, että vaikka pyrkijöiden määrä suhteessa koulutuspaikkoihin ei ole mitenkään hirmuinen joihinkin toisiin aloihin verrattuna, kyseessä kuitenkin valikoitu joukko. Lääketieteelliseen tiedekuntaan pyrkii ihmisiä, jotka aiemminkin ovat menestyneet koulussa hyvin, ja siksi sisään pääseminen ei ole mitenkään varmaa.

– Jos ihan todella haluaa, niin kannattaa kuitenkin yrittää, Hakkarainen kannustaa lääketieteellisistä opinnoista haaveilevia.

– Eikä pidä välttämättä masentua, jos ei ensimmäisellä kerralla pääse.

Teksti: Anne Mölsä (2005)
Kuvat: Suvi Vihavainen (2005)