Lääketieteellisessä teoria ja käytäntö kulkevat käsi kädessä

Kun Lotta Gestranius, 25, päätti hakea lääketieteelliseen tiedekuntaan, häntä ei ajanut eteenpäin ainoastaan kutsumus, vaan myös ehtymätön tiedonjano. Tiedekunnassa määritelläänkin, että tulevan ja työtä tekevän lääkärin suurin haaste on sitoutuminen elämänikäiseen opiskeluun.

– Itse taidan olla sellainen ikuinen opiskelija, joten minua se ei haittaa. Tässä ammatissa minua kiinnosti ehkä eniten läpi elämän kestävä haasteellisuus, Gestranius toteaa.

Helpoiltakin tuntuvat asiat täytyy iskostaa selkäytimeen. Harjoittelun määrä riippuukin täysin omasta tahdosta.

Paluu lääkärileikkeihin

Gestranius on vastikään aloittanut toisen vuotensa lääketieteen lisensiaatin koulutusohjelmassa, joka on mahdollista suorittaa kuudessa vuodessa. Kerran aikaisemmin hän jäi Kuopion yliopistossa 0,1 pisteen päähän opiskelupaikasta. Tampereella kuitenkin tärppäsi.

– Fysiikka ja matematiikka eivät koskaan olleet vahvuuksiani. Vaikka asioita ei heti hallitsisikaan, kannattaa kuitenkin kokeilla. Jos minä opin ne asiat, niin kyllä kuka tahansa muukin pystyy, naurahtaa Gestranius.

Kuuden vuoden opiskelurupeama perustuu ongelmalähtöiseen oppimismenetelmään. Ensimmäiset kolme ja puoli vuotta sisältävät niin teoriaa kuin käytäntöäkin, mutta keskeinen opiskelumuoto on massaluentojen sijaan pienryhmät.

Opiskelijat käyvät ryhmässä läpi joko kuviteltua tai todellista potilastapausta, minkä jälkeen asiasta keskustellaan ja opiskellaan. Sen jälkeen kerrataan vielä, mitä on opittu. Taustalla keskustelua valvoo oma tutoropettaja.

– Pari ensimmäistä vuotta tarkoituksena on oppia, miten elimistö toimii, mutta jo toisena vuonna opitaan alustavasti, miten potilasta tutkitaan. Se on sellaista parityötä, jossa yksi leikkii lääkäriä ja toinen potilasta, Gestranius kertoo.

Ole omanlaisesi oppija

Opiskelun viimeiset kaksi ja puoli vuotta suoritetaan pääosin sairaalaympäristössä, jossa perehdytään työn kannalta olennaiseen osaan eli käytännön harjoitteluun. Jo ensimmäisen vuoden aikana harjoitellaan kuitenkin verinäytteiden ottamista, ja elimistön toimintaan perehdytään muutenkin laittamalla oppikirjat hetkeksi sivuun.

– Ruumiinavaus oli henkisesti vaikeata, mutta kyllä siihen tottuu. Ei auta kuin sanoa itselleen, että nyt opettelen tässä anatomiaa. Mielestäni oli hyvä, että se saatiin heti aluksi pois alta, koska nyt pystyy keskittymään itse asiaan, Gestranius muistelee.

Ero muihin aloihin löytyy siitä, että opiskelu on tarkkaan suunniteltua. Joka päivälle on valmis runko, johon lisätään oma opiskelu. Ympäristö tosin kannustaa opiskelijoita harjoittelemaan asioita omatoimisesti ja yhdessä, mutta mitään tiettyä oppimiskaavaa ei kenellekään tuputeta.

– Ei kannata verrata itseään liikaa muihin. Tärkeätä on löytää sellainen opiskelutapa, joka on itselle hyvä, Gestranius muistuttaa, samalla kun taustalla kolme kanssaopiskelijaa koluavat läpi tarvikelaatikkoa.

Kuusi hyvin käytettyä vuotta

Uusien opiskelijoiden keski-ikä on päälle 20 vuotta, mutta moni saapuu lääketieteelliseen suoraan lukiostakin. Opiskelua ei ole kuitenkaan suunniteltu tietynikäisille ihmisille. Tarkoituksena on varmistaa, että tuleva lääkäri saa parhaat mahdolliset edellytykset toteuttaa ammattiaan ja potilas parasta mahdollista hoitoa.

– Opiskelun kestolla ei oikeastaan ole väliä, kun ajattelee, että opiskelu on elinikäistä. Kun asiaa ajattelee, niin hirvittäisi, jos tästä suoriuduttaisiin lyhyemmällä ajalla, Gestranius toteaa varmasti. Aiemmin taustalla pyörineet kolme opiskelijapoikaa ovat jo löytäneet tarvikkeensa ja ovat täyttä päätä työn kimpussa.

Teksti: Sean Ricks
Kuva: Tatu Blomqvist
2007