Kahden ammatin pauloissa

Kirjailija Joel Haahtela, 36, on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehdä jo paljon.

Esikoisteos Kaksi kertaa kadonnut ilmestyi 1999 miehen ollessa vasta 26-vuotias. Sen jälkeen häneltä on julkaistu viisi romaania, joista on tullut huomionosoituksia ja yksi Finlandia-palkintoehdokkuuskin, teoksesta Elena vuonna 2003.

Lääkäriopiskelijasta kirjailijaksi ...

Lääkäriympäristössä varttuneelle Haahtelalle lääketieteen opinnot olivat aluksi luonnollinen valinta. Ammattikunnassa oli tuttuutta ja turvallisuutta, eikä hän muista ajatelleensakaan muita vaihtoehtoja.

Mutta kirjoittaminen on vain osa Haahtelan elämää - se myöhemmin löytynyt puoli.

Opiskelupaikaksi Tampere valikoitui pitkälti käytännön syistä. Haahtela valmistautui pääsykokeisiin armeijassa, jossa lukuaikaa oli niukasti, ja huomasi Tampereelle pääsyn helpommaksi kuin tuolloiseen kotipaikkaan Helsinkiin. Päätöstä ei ole tarvinnut katua.

- Viihdyin Tampereella todella hyvin, ja tiedekunta oli täynnä hauskoja persoonallisuuksia. Kaikkialla oli elämää, mielenkiintoisia paikkoja ja erityislaatuinen tunnelma, Haahtela kuvailee ja jatkaa:

- Koulutus antoi minulle hyvän itseluottamuksen ja rohkeuden kohdata erilaisia tilanteita pelkäämättä.

Haahtelan oma tarina vahvistaa puheita. Lääkäriopinnoista löytyi nimittäin vaimo Anna ja rohkeutta ottaa toinen vaihtoehto elämänuraksi.

Vaikka Haahtelalla oli ollut luovia harrastuksia, kuten öljyvärimaalausta ja kitaransoittoa, kirjoittamisen hän löysi vasta yliopistossa - lähes sattumalta. Pari vuotta opiskeltuaan Haahtela perusti opiskeluystäviensä kanssa novellilehden, Unicum Zwackin. Aluksi kirjoittaminen oli Haahtelalle leikittelyä kirjoittamisen mahdollisuudella, mutta pian hän päätti novellien innoittamana kirjoittaa kirjan opiskelun ohessa.

Ensimmäinen romaani oli eräänlainen testi. Haahtela halusi osoittaa itselleen pystyvänsä kirjoittamaan sata liuskaa tekstiä putkeen. Päättäväisyydellä ja kurinalaisuudella hän saavutti tavoitteen.

- Ensimmäinen romaanini oli huonosti suunniteltu, mutta sen avulla todistin itselleni, että pystyn kirjoittamaan kirjan. Ja vaikka kirjaa ei julkaistukaan, sain siitä lisää itsevarmuutta kirjoittamisen jatkamiseksi, Haahtela muistelee. Eikä mennyt aikaakaan, kun toinen romaani oli jo tekeillä. Kustannussopimus tarinalle varmistui Haahtelan valmistuttua lääketieteen lisensiaatiksi 1998, ja loppu onkin jo suurelle yleisölle tuttua.

... ja kirjailijasta vielä psykiatri

Kirjallisuus auttoi Haahtelaa myös  hahmottelemaan opintojensa suuntaa. Hän päätti opintojensa loppuvaiheessa erikoistua psykiatriaan Oliver Sacksin kirjan Mies joka luuli vaimoaan hatuksi inspiroimana.

- Psykiatria on haastavaa ja mielenkiintoista ongelmanratkontaa. Siinä oppii ymmärtämään eri ihmiskohtaloita ja elämän varrella tehtyjen ratkaisujen merkitystä, Haahtela pohtii.

Psykiatrin työt ovat pysyneet Haahtelan elämässä kirjailijan uran rinnalla. Hän työskentelee tätä nykyä osan viikkoa Jorvin sairaalassa Espoossa ja kirjoittaa kotona osan viikkoa.

Molemmat ammatit ovat hänelle tärkeitä, vaikkakin hieman eri syistä. Kirjoittamista Haahtela kuvailee elämänsä punaiseksi langaksi - työksi, jota hän ei pysty koskaan lopettamaan. Kuitenkin ajatus kokopäiväisestä kirjailijan urasta on hänelle lähes mahdoton.

- Lääkärintyö tarjoaa irtioton kirjoittamisesta. Se auttaa pysymään elämän syrjässä kiinni ja estää elämän kapenemisen.

Lisäksi työ on opettanut, että ammatit täydentävät hyvin toisiaan.

- Molemmissa ammateissa on yhteinen pohja - tätä en opintojeni aikana vielä ymmärtänyt. Kummassakin kyse on ihmisen tarinasta ja sukupolvien ketjusta, kohtaamisesta, muistamisesta ja todellisuuden hahmottamisesta. Muistamisen ja miettimisen teemat ovatkin Haahtelan tuotannossa keskeisellä sijalla. Niistä kumpuavat niin kirjailijan impressionistinen tyyli kuin monien romaanien aiheet ja tunnelmatkin. Molemmat taas palvelevat yhtä suurta päämäärää.

- Kirjoittamisen avulla yritän hahmottaa, mistä elämässä on kyse. Jokainen kirjoittamani kirja on kommentti tähän kysymykseen.

Teksti: Sanna Savikko
Kuvat: Heikki Pölönen
2008