Sisältöön
tampereen yliopisto: opiskelijaksi yliopistoon: tutustu tampereen yliopistoon: haastattelut: tiedotusoppi:
OpiskelijaksiTampereen yliopistoOpiskelijaksi
UTA intranetEtusivuEsittelyOpiskelijaksiOpiskeluTutkimusYksikötYhteystiedot

Mari Karppinen opiskelee tiedotusoppia Tampereella

Halu kirjoittaa ja vaikuttaa johti toimittajan opintoihin

Median vaikutusvalta alkoi hahmottua Mari Karppiselle jo lukioaikana. Hän huomasi, miten kotiseudulla Oulussa ilmestyvän maakuntalehden jutut vaikuttivat vanhempien puheisiin ja mielipiteisiin. Nuoren naisen mielessä kypsyi ajatus ammatista median parissa.

karppinen_mari1.jpg

Mari Karppinen viihtyy Tampereella. Opiskelun lisäksi harrastukset ja työ täyttävät päivät, ja niistä saa ystäviä.

– Hoksasin, miten suuri merkitys medialla on. Lisäksi pidän kirjoittamisesta, ja meillä oli mukava äidinkielen opettaja, joka innosti, kehitti kirjoitustaitoa ja auttoi löytämään oman tyylin. Silloin taisi telkkarista tulla Sinkkuelämää-sarja. Mutta en minä lähtenyt mitään Carrieta hakemaan, vaan päätökseen vaikutti se, että kirjoittamisen avulla pystyy vaikuttamaan asioihin, tekemään jotain tärkeää. Se tuntui oikealta.

Karppinen kertoo pitävänsä tärkeänä niiden ihmisten asiaa, jotka eivät ole tasa-arvoisessa asemassa yhteiskunnassa. Kiinnostus vähäosaisia kohtaan ulottuu Suomen rajojen ulkopuolellekin.

Tappelua kellon ja aivojen kanssa

Suomen kielen opinnot kotikaupungin yliopistossa vaihtuivat tiedotusopin teeseihin Tampereen yliopistossa kolme vuotta sitten. Pääsykokeita Karppinen pitää vaativina.

– Valintakoe on kellon ja aivojen kanssa tappelemista. Siinä pitää osata todella hyvin tiivistää asioita. Se on sitä, mitä toimittajan työssäkin tarvitaan. Pitää olla luova, koska täytyy lyhyessä ajassa soveltaa pääsykoekirjojen tietoja moneen analyysi- ja ideointitehtävään. s

Ensimmäisen opiskeluvuoden perusopinnot eivät vastanneet Karppisen odotuksia. Opinnot keskittyivät enemmän teoriaan kuin käytäntöön. Halu päästä kirjoittamaan ja vaikuttamaan asioihin oli suuri.

Odotus palkittiin seuraavana vuonna, joka alkoi Utain-lehden tekemisellä. Utain on Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti.

karppinen_mari2.jpg

– Silloin pääsi puikkoihin. Toisena vuonna oli myös radion ykköskurssi ja televisiokurssi. Kun opiskeluun tuli käytäntö mukaan, kaikki alkoi olla mukavampaa.

Kursseilla Karppinen on muun muassa laatinut ja lukenut Tampereen yliopiston paikallisradioon Radio Moreeniin sähkeuutisia ja tehnyt suoran puolituntisen aamuohjelman. Yliopistotelevisioon hän on tehnyt muun muassa keskusteluohjelmia, henkilökuvia ja ilmiöjuttuja.

Kolmantena opiskeluvuotena tutkimuksellinen puoli on korostunut opinnoissa.

– Tutkimuksen tekeminen on mielekästä, kun saa itse valita aiheen. Kun vielä kokee asian niin, että tutkimuksella on merkitystä, jaksaa ja haluaa tehdä sitä.

Karppinen suunnittelee valmistuvansa kandidaatiksi kuluvan kolmannen vuoden päätteeksi, mikä noudattaa opintojen ohjeellista ajoitusta. Porkkanana on parempi palkka alan kesätöistä. Kokemusta työelämästä Karppisella on viime kesältä, jolloin hän työskenteli Pohjolan Sanomissa Kemissä.

Kuva: Pirjo Hakonen

karppinen_mari3.jpg

Toisena opiskeluvuotena Mari Karppinen pääsi kokeilemaan siipiään toimittajan työssä. Tiedotusopin opiskelijat harjoittelevat niin lehtityötä kuin radio- ja televisiotyötäkin.

Köyhää, vapaata, hulvatonta

Opiskelijan arkea Karppinen kuvailee taloudellisesti köyhäksi, mutta vapaaksi. Opiskelija ei ole vielä sitoutunut työpaikkaan ja säännöllisiin työaikoihin.

– On se arki hulvatontakin välillä, tiedotusopin ainejärjestö Vostokin entinen bileministeri nauraa. Nykyään Karppinen hoitaa sosiaali- ja koulutuspoliittisen sekä tasa-arvoministerin ”salkkuja” Vostokissa. Tamperetta Karppinen pitää sopivan kokoisena kaupunkina, jossa on kivoja ihmisiä.

– Ensin jännitti vähän astua ”etelän meininkiin”, mutta ennakkoluulo eivät pitäneet paikkansa. Sekin vaikuttaa viihtyvyyteen, että koulun, työpaikan ja harrastusten parista olen saanut paljon lähipiiriä. Siellähän sitä on aina kiva olla, missä on sosiaalisia kontakteja, Karppinen tuumaa.

TIEDOTUSOPIN VALINTAKOKEET 2008

Valintakokeet ovat samantyyppiset kuin aiempina vuosina, ja pääsykoekirjat ovat samat. Kokeissa painottuu kyky soveltaa kirjoja ja aineistoa. Professori Risto Kuneliuksen mukaan tämä puoli korostuu entisestään.

– Kirjojen mekaanisesta hallinnasta on pyritty pois. Haemme ihmisiä, jotka ovat lahjakkaita ja soveltuvia yliopisto-opiskeluun. He osaavat tehdä perusteltuja valintoja, ovat idearikkaita ja ilmaisukykyisiä.

Kirjoitustaitoa arvostetaan valinnassa, mutta pääseminen opinahjoon ei edellytä lehtikirjoittamisen osaamista. Piirustustehtävissä arvostellaan idean työstämistä, ei piirustustaitoa.

Aikaa koetehtävien suorittamiseen on neljä tuntia. Tiukalla aikataululla arvioidaan hakijan itsehallintaa.

– Hakijan tulee osata arvioida ajankäyttöä. Tarkoitus ei ole tehdä täydellistä suoritusta, Kunelius painottaa.

Uutta vuoden 2008 pääsykokeissa on, että samalla kokeella voi hakea opiskelemaan sekä tiedotusoppia Tampereelle että journalistiikkaa Jyväskylän yliopistoon.

Teksti: Marita Waenerberg
Kuvat: Marita Waenerberg ja Pirjo Hakonen
2007

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Ylläpito: opiskeluwww@uta.fi
Muutettu: 28.9.2011 8.11 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia

PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti