Koulutustarjonta

Politiikan tutkimuksen maisterikoulutus

Osaamistavoitteet

Politiikan tutkimuksen maisteriopinnot suoritettuaan opiskelija hallitsee kansallista, eurooppalaista ja kansainvälistä politiikkaa koskevia kysymyksiä ja hahmottaa itsensä maailman muutokseen vaikuttavaksi toimijaksi. Opiskelija osaa myös pohtia analyyttisesti yhteiskunnan muutosta ja kehittämistarpeita sekä analysoida laajoja tietomääriä, tuottaa ja soveltaa tieteellistä ja käytännöllistä tietoa kirjallisesti ja suullisesti, itsenäisesti ja yhteistyössä muiden kanssa.

Koulutuksen sisältö

Politiikan tutkimuksen maisteriopinnot eriytyvät kansainvälisen politiikan ja valtio-opin opintosuunniksi. Opiskelijat suuntautuvat tiettyyn maisteriopintosuuntaan kandidaattiohjelmassa tekemiensä valintojen mukaisesti.

Politiikan tutkimuksen maisterikoulutus

Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2018

Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2018

Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2018

Valtio-opin opintosuunta

Tampereen yliopistossa valtio-oppia tutkitaan ja opetetaan monialaisesti. Maisteriopinnoissaan opiskelija voi erikoistua esimerkiksi kansalaisten poliittiseen osallistumiseen, ideologioihin ja poliittiseen ajatteluun, poliit­ti­seen retoriikkaan ja kommunikaatioon tai edustukselliseen demokratiaan ja päätöksentekoon niin paikal­li­sella, kansallisella, Euroopan kuin kansainvälisellä tasolla. Maisteriopinnot on suunniteltu siten, että opiske­lija kykenee tieteenalan laaja-alaisuuden puitteissa erikoistumaan ja keskittymään pro gradu -tutkiel­maansa ja sitä tukeviin opintoihin. Valtio-opin maisteriopintoihin osallistuminen edellyttää politiikan tutkimuksen kandidaatti­ohjelman tai sitä vastaavien tietojen hyväksyttyä suorittamista. Opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua kansainväliseen opiskelijavaihtoon ja työelämävalmiuksia edistävään työharjoitteluun.

Valtio-opin lisäksi politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmassa voi opiskella kansainvälisen politiikan opintosuunnassa, joka on maisterihaussa omana hakukohteenaan.

Katso koulutuksen tiedot Opintopolussa

Hakumenettely

Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja koulutukseen haetaan sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Katso lisätietoja yleisistä hakuohjeista. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen. Hakukohteista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia, ja näistä vain yksi voi olla politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman maisterikoulutus. Suoraan maisterikoulutukseen hakevien on toimitettava hakemuksensa liitteeksi muun muassa todistuksia aiemmin suoritetuista opinnoista. Tarkista liitteitä koskevat ohjeet ennen liitteiden toimittamista.

Hakukelpoisuusvaatimukset

Suoraan maisterikoulutukseen ovat hakukelpoisia hakijat, jotka ovat suorittaneet soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon (kandidaatin tutkinto tai ammattikorkeakoulututkinto) tai suorittavat sen valintaperusteissa ilmoitettuun ajankohtaan mennessä.

Sisäänotto

Hakukohteen suuntaa-antava sisäänottomäärä on 0-9 opiskelijaa. Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman maisterikoulutusten ja siirtohaun yhteinen sisäänottomäärä on enintään 18, joka sisältää maisterihaussa suoraan maisterin tutkintoon valittavat opiskelijat, siirtohaussa politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan vaihtavat sekä yhteishaussa avointen yliopisto-opintojen perusteella valittavat.

Maisterikoulutuksiin varattua sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen.

Valintaperusteet

Opiskelijat valitaan ilman erillistä valintakoetta aikaisempien opintojen tai opintojen ja työkokemuksen perusteella seuraavista valintajonoista:

Valintajono 1. Korkeakoulututkinnon suorittaneet

Valintajono koskee kotimaisessa tai ulkomaisessa yliopistossa soveltuvan yliopistotutkinnon suorittaneita. Hakijat hyväksytään suoraan maisterin tutkintoon.

Hyväksymisen edellytyksenä ovat seuraavat minimivalintakriteerit:

  • soveltuva kandidaatin tutkinto. Jos tutkinto on hakuajan päättyessä kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta. Varsinainen valintapäätös tehdään, kun tutkinto on valmis ja hakija toimittanut tutkintotodistuksensa yliopiston hakijapalveluihin 6.7.2018 mennessä. Määräaika koskee myös Tampereen yliopistossa kandidaatin tutkinnon suorittavia opiskelijoita.
  • hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman riittäväksi katsomaa opintomenestystä (opintosuoritusten arvosanojen lisäksi huomioidaan tutkinnon suorittamiseen käytetty aika sekä se, että tutkintoa ei voida katsoa sisällöllisesti vanhentuneeksi)
  • hakijalla on perustellut syyt
  • resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Etusijalla ovat hakijat, jotka ovat suorittaneet haettavan opintosuunnan pohjana olevat perus- ja aineopinnot tai niitä vastaavat opinnot.

Maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentäviä opintoja, jotka laajuudeltaan voivat olla enintään 30 op ja joiden opiskelu kestää ½ lukuvuotta.

Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita voidaan hyväksyä vain erittäin perustelluista syistä.

Edellytyksenä hyväksymiselle on, että hakija luopuu mahdollisesta aiemmasta Tampereen yliopiston opinto-oikeudestaan.

Valintajono 2. Soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet

Hyväksymisen edellytyksenä ovat seuraavat minimivalintakriteerit:

  • alaltaan ja sisällöltään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto suhteessa haettavaan maisteriopintosuuntaan (tutkinnon on oltava suoritettuna ennen hakuajan päättymistä)
  • hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman katsomaa erinomaista opintomenestystä (opintosuoritusten arvosanojen lisäksi huomioidaan tutkinnon suorittamiseen käytetty aika sekä se, että tutkintoa ei voida katsoa sisällöllisesti vanhentuneeksi)
  • hakijalla on perustellut syyt

Maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentäviä opintoja, jotka laajuudeltaan voivat olla enintään 30 op ja joiden opiskelu kestää ½ lukuvuotta.

Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely

Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 28.6.2018. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi.

Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoululle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4, päärakennus). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen.

Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi.

Varasijamenettely

Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi.