Koulutustarjonta

Filosofian tutkinto-ohjelma

Katso koulutuksen tiedot Opintopolussa

Osaamistavoitteet

Filosofian tutkinto-ohjelman suoritettuaan opiskelija tuntee filosofian perinteen sekä keskeiset ongelmat ja teoriat. Hän kykenee tunnistamaan filosofisia sitoumuksia myös näennäisesti ei-filosofisissa tieteellisissä, yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa näkemyksissä ja käytännöissä.  Hän osaa tarkastella ihmistä ja maailmaa koskevia kysymyksiä kriittisesti ja abstraktisti, sillä tavoin kuin filosofian perinteessä ja alan tutkimuksessa tehdään. Hän on myös kehittänyt emotionaalis-eettistä osaamistaan: rohkeutta esittää argumentteja kantojensa puolesta ja kykyä tunnistaa oman osaamisensa rajoja ja sietää tietämättömyyttä sekä kykyä erottaa omista näkemyksistään perusteltavissa oleva aines siitä, mitä ei voi perustella.

Kandidaatin tutkinnon suoritettuaan opiskelija tunnistaa filosofian osa-alueet ja tuntee niille ominaiset filosofiset ongelmat sekä niiden historiallisen taustan. Hän ymmärtää, miten filosofiset ongelmat yhtäältä eroavat muiden tieteenalojen tutkimusongelmista ja toisaalta kytkeytyvät niihin.  Hän tuntee filosofian eri osa-alueiden keskeiset käsitteet, suuntaukset ja niiden edustajat. Opiskelija on harjaantunut loogisen päättelyn taidoissa, tunnistaa ja osaa analysoida argumentteja erilaisissa kirjoituksissa sekä esittää omia argumenttejaan. Hän osaa kirjoittaa käsittelytavaltaan filosofisen esityksen ja osallistua filosofiseen keskusteluun. Hän on valintansa mukaan perehtynyt myös jonkin verran toisen tieteenalan tai toisten tieteenalojen keskeisiin kysymyksiin, käsitteisiin ja sisältöihin. Hän hallitsee tietotekniset taidot, hänellä on opintojensa ja tulevien tehtäviensä kannalta riittävä kielitaito, ja hän tunnistaa  eri yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden peruskäsitteitä ja keskeisiä ongelmia.

Maisteriopinnot suoritettuaan opiskelija on perehtynyt kandidaatin opintoja syvällisemmin joihinkin filosofian osa-alueisiin. Hän osaa arvioida filosofisia näkemyksiä ja argumentteja kriittisesti. Hän tuntee filosofisen tutkimuksen menetelmiä ja niihin liittyviä ongelmia. Hän osaa käsitellä filosofian alan ongelmia tieteellisesti ja laatia selkeän ja johdonmukaisen filosofisen tutkimuksen. Hän on valintansa mukaan syventänyt tietojaan yhdellä tai useammalla tieteenalalla.

Koulutuksen sisältö

Filosofiassa tarkastellaan yleisesti ja teoreettisesti ihmistä ja maailmaa koskevia ongelmia, kuten olemassaolon, tiedon, oikeudenmukaisuuden ja hyvän elämän kysymyksiä. Nämä kysymykset askarruttavat kaikkia ihmisiä, myös arkielämässä. Yliopistollisena oppiaineena filosofia on kuitenkin systemaattisempaa ja pyrkii muotoilemaan ja perustelemaan väitteet, käsitykset ja näkökulmat mahdollisimman tarkasti. Filosofia jaetaan usein teoreettiseen ja käytännölliseen filosofiaan. Teoreettisessa filosofiassa tarkastellaan todellisuuden, tiedon ja pätevän päättelyn ongelmia, kun taas käytännöllisessä filosofiassa paneudutaan ihmisen toimintaa, kulttuuria ja ihmisyhteisöjä koskeviin kysymyksiin. Useat keskeiset filosofiset kysymykset kuitenkin sisältävät sekä teoreettisen että käytännöllisen filosofian ulottuvuuden. Tämän vuoksi opiskelija perehdytetään opinnoissa laaja-alaisesti koko tieteenalan kenttään. Filosofian perinteisiä pääalueita ovat metafysiikka, logiikka, tietoteoria, etiikka ja yhteiskuntafilosofia, joihin kaikkiin perehtyminen kuuluu filosofian opintoihin. Filosofiassa alan perinteen merkitys on suurempi kuin muissa tieteissä. Siksi filosofianhistoriallinen näkökulma ja filosofian historian tutkimus ovat keskeisiä myös alan tutkimuksessa. Vaikka filosofia muodostaa oman, muista tieteistä erottuvan tutkimusalueensa, se on kuitenkin monin tavoin yhteydessä erityistieteisiin.

Opintojen rakenne

Filosofian tutkinto-ohjelmassa voi suorittaa seuraavat tutkinnot:

  • Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK), 180 op
  • Filosofian maisterin tutkinto (FM), 120 op

Tutkinto-ohjelma koostuu kandidaattiohjelmasta ja maisteriopinnoista. Ensin tehdään kandidaatin tutkinto, joka on mahdollista suorittaa kolmessa vuodessa. Sen jälkeen siirrytään kaksivuotisiin maisteriopintoihin.

Kandidaatin tutkinto koostuu seuraavista opinnoista:

  1. Filosofian perus- ja aineopinnot, 75 op
  2. Yleiset valmiudet:
    Yksikön yhteiset opinnot, 20 op
    Viestintä- ja kieliopinnot, 15 op
    Opiskeluvalmiudet 5 op
  3. Tutkinnon valinnaiset opinnot, 65 op

Maisterin tutkinto koostuu seuraavista opinnoista:

  1. Filosofian syventävät opinnot, 80 op
  2. Tutkinnon valinnaiset opinnot, 40 op

Kandidaatin tutkintoon kuuluvat yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yhteiset opinnot ovat osa tiedekunnan kaikkia tutkinto-ohjelmia. Yhteiset opinnot antavat eväitä menestykselliseen opiskeluun sekä tarjoavat omaa tutkinto-ohjelmaa laajemman kuvan yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden tutkimuksesta, tutkimusmenetelmistä ja tutkimuksen suhteesta yhteiskuntaan. Opintokokonaisuudessa tarkastellaan mm. suomalaisen yhteiskunnan historiaa suhteessa eurooppalaiseen kehitykseen, tutustutaan  yhteiskunnasta ja ihmisistä kerättyyn ja tuotettuun tietoon sekä tarkastellaan etiikan ja yhteiskuntafilosofian kautta yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan suhteita. Filosofian tutkinto-ohjelman opiskelijat suorittavat kaikki yksikön yhteiset opinnot.

Humanististen tieteiden kandidaatin tutkintoon kuuluvat seuraavat viestintä- ja kieliopinnot (15 op):

  • vieraan kielen opintojakso 4 op (taitotasolla B1-B2)
  • ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen viestintä 4 op
  • tieteellinen kirjoittaminen 3 op
  • asiantuntijan puheviestintä ja vuorovaikutus 2 op
  • valinnainen opintojakso 2 op

Kandidaatin tutkinnon valinnaisiin opintoihin on sisällytettävä ainakin yksi opetussuunnitelman mukainen vähintään 20 op laajuinen opintokokonaisuus, joka voi olla jokin oman tiedekunnan eri teema-alueista tai muiden tutkinto-ohjelmien tarjoamista valinnaisista opinnoista (joko omasta tai muista tiedekunnista). Muiksi valinnaisiksi opinnoiksi on mahdollista valita myös lisää filosofian opintoja (kuten valinnaisia aineopintoja). On kuitenkin suositeltavaa suorittaa joko yksi laajempi opintokokonaisuus (60 op) tai (20 op:n kokonaisuuden lisäksi) muita vähintään 15 op:n opintokokonaisuuksia muista oppiaineista.

Uramahdollisuudet

Filosofiassa annettava opetus ei tähtää suoraan minkään tietyn ammatin hallintaan. Onkin tärkeää täydentää filosofian opintoja sellaisilla valinnaisilla opinnoilla, jotka takaavat pätevyyden jollakin erityisalalla. Usein tämä edellyttää vähimmäisvaatimusta laajempia opintoja jossain toisessa oppiaineessa ja erilaisten käytännön taitojen harjaannuttamista joko erillisillä kursseilla tai työ- ja järjestöelämässä. Filosofinen koulutus antaa valmiuksia, jotka ovat hyödyllisiä kaikkien alojen tutkimus- ja suunnittelutyössä. Se auttaa myös luomaan sellaista kokonaisnäkemystä, joka on omiaan tukemaan mitä tahansa opetustyötä, hallinnollista tai taloudellista johtamistehtävää, yhteiskunnallista päätöksentekoa sekä tiedotusalan työtä.

Aineenopettajakoulutus

Filosofian tutkinto-ohjelmassa on mahdollista hakea aineenopettajan koulutukseen, jolloin  suoritettaviin tutkintoihin on sisällytettävä (vähintään yksi) sopiva toinen opetettava aine sekä aineenopettajan pedagogiset opinnot. Opetettavalla aineella tarkoitetaan peruskoulun, lukion tai muun oppilaitoksen opetukseen kuuluvaa ainetta. Filosofian opettajan työn kannalta perinteisiä toisia opetettavia aineita ovat elämänkatsomustieto, uskonto, psykologia sekä historia ja yhteiskuntaoppi, mutta opettajan työhön sijoittumisen kannalta myös muita opetettavia aineita kannattaa harkita. Filosofian maisterilla, joka on suorittanut aineenopettajakoulutuksen, on mahdollisuus sijoittua esimerkiksi peruskoulun ja lukion lehtorin tehtäviin sekä ammatillisten ja muiden oppilaitosten vastaavien aineiden opettajan tehtäviin. On kuitenkin huomattava, että pelkästään filosofian opettajan virkoja ei tällä hetkellä juurikaan ole, ja siksi muiden opetettavien aineiden valinnalla on huomattava merkitys työelämään sijoittumisessa. Myöskään ei ole yleisesti lainsäädännössä määritelty, mikä tulisi olla filosofian opettajan ammatinkuvaan liitettävä sivuaine, vaan ainekohtainen kelpoisuus määräytyy oppilaitoksen mukaan.

Opiskelijoiden valinnasta aineenopettajan pedagogisiin opintoihin vastaa kasvatustieteiden tiedekunta. Näihin opintoihin valitaan opiskelijat soveltuvuuskokeen perusteella, jonka ensimmäinen vaihe sijoittuu jo ensimmäiselle opiskeluvuodelle. Katso tarkemmat ohjeet Kasvatustieteiden tiedekunnan opinto-oppaasta tai yliopiston verkkosivuilta.

Elämänkatsomustieto

Filosofian oppiaineessa voi suorittaa myös elämänkatsomustiedon opintokokonaisuuden. Elämänkatsomustiedossa on mahdollista suorittaa 60 opintopisteen laajuiset toisen opetettavan aineen opinnot, jotka antavat elämänkatsomustiedon opettajan pätevyyden niille, joilla on aineenopettajan pätevyys. Elämänkatsomustieto on peruskoulun ja lukion oppiaine. Se on tarkoitettu oppilaille, jotka eivät osallistu uskonnon opetukseen. Kouluun kiinnittymisen vuoksi elämänkatsomustiedon opintokokonaisuuden suorittamista suositellaan erityisesti filosofian opettajan pätevyyden hankkiville.

Paitsi peruskoulun ja lukion opettajiksi, filosofiasta valmistuneet ovat työllistyneet myös tiedotus-, hallinto- ja järjestötehtäviin. Työllistymistä tällaisilla aloilla edistää, jos on jo opiskeluaikana aktiivinen yhdistys-, yritys- ja vapaaehtoistoiminnassa. Työllistymistä tukee myös osallistuminen työelämään valmentaville kursseille.

Kansainvälistyminen

Tampereen yliopisto on strategiassaan sitoutunut edistämään yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, oman maan ja maailman kansalaisten hyvinvointia, kulttuurien vuorovaikutusta jakestävää kehitystä.

Kunkin opiskelijan on mahdollista suorittaa tutkintonsa yhteydessä ns. kansainvälistymis­kokonaisuus, joka merkitään näkyviin myös tutkintotodistukseen. Omassa yliopistossa suoritettavien opintojen lisäksi tiedekunta ja yliopisto tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet osallistua opiskelijavaihtoon ja suorittaa tutkinnon osia myös ulkomailla.

Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa

Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat voivat ristiinopiskelusopimuksen myötä valita opintoja myös Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun tarjonnasta.

Tutkimuksen painopisteet

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta kokoaa uudella tavalla yhteen yhteiskunnan ja terveyden tutkimuksen, jonka panosta hyvinvointihaasteiden ratkaiseminen tarvitsee. Kansainvälisesti korkeatasoinen ja monitieteinen osaaminen yltää kulttuurisen muutoksen pitkien prosessien ymmärtämisestä ajankohtaisiin yhteiskuntarakenteen, instituutioiden ja arkielämän kysymyksiin.

Uuden ja laajan yhteiskuntatieteiden tiedekunnan perustaminen vastaa moniin muuttuvan yhteiskunnan tulevien vuosikymmenten ydinhaasteisiin.  Yhteiskunnan ja terveyden tutkimuksen kentällä tiedekunta tuottaa ajankohtaista ja kriittistä tutkimusta, jolla on itsenäistä arvoa yhteiskuntaelämän ongelmiin vastaamisessa. Tutkimuksen kivijalka ovat vahvat oppiaineet, mutta tiedekunnan omintakeiset vahvuudet jäsentyvät oppiainerajat ylittävinä, monitieteisinä painopisteinä. Uuden tiedekunnan lähtötilanteessa vahvojen tutkimusteemojen kattama kenttä on laaja.

  • Sosiaalinen kognitio ja vuorovaikutus
  • Sukupuoli ja ruumiillisuus
  • Muuttoliike, monikulttuurisuus
  • Lapsuus, nuoruus ja perhe
  • Vanheneminen, ikääntyvien terveys ja toimintakyky
  • Työelämä, työhyvinvointi ja työterveys
  • Hyvinvointipalvelut
  • Syövän syyt, syiden ja haittojen vähentäminen
  • Politiikan ja hallinnan kulttuurit
  • Tiede, teknologia ja innovaatiot
  • Väkivalta, konfliktit ja rauhanomainen muutos
  • Yhteiskuntateoria
  • Yhteiskuntahistoria

Jatko-opintomahdollisuudet

Filosofian maisterin tutkinto pääaineena filosofia antaa kelpoisuuden tohtorin tutkintoon tähtääviin jatko-opintoihin erityisesti filosofian koulutusalalla.

Filosofian tutkinto-ohjelma

Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2018

Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2018

  • Valinta valintakokeen tai yo-todistuksen ja valintakokeen perusteella
  • Lisäksi voidaan valita avoimien tai erillisten yliopisto-opintojen perusteella

Tampereen yliopiston siirtohaku 2018

Tampereen yliopiston siirtohaku 2018

  • Haku on tarkoitettu toisista suomalaisista yliopistoista tai Tampereen yliopiston sisällä kandidaattivaiheessa siirtyville

Filosofian tutkinto-ohjelma

Hakumenettely

Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Katso lisätietoja siirtohaun yleisistä hakuohjeista. Huomioithan hakemuksen lähettämisen jälkeen sinulle esitetyt liitepyynnöt.

Siirtohaun kautta valituksi tulleen opiskelijan on luovuttava siirron perusteena olevasta opinto-oikeudestaan ottaessaan opiskelupaikan vastaan.

Hakukelpoisuusvaatimukset

Filosofian tutkinto-ohjelmaan ovat siirtohaussa hakukelpoisia Tampereen yliopistossa tiedekuntaa tai tiedekunnan sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavat opiskelijat ja/tai muista suomalaisista korkeakouluista siirtyvät opiskelijat. Jos alempi korkeakoulututkinto on valmistumassa hakukeväänä, tulee tällaisen hakijan hakea siirtohaun sijasta suoraan maisterikoulutukseen yhteishaun hakuaikana 14.–28.3.2018 ja toimittaa tutkintotodistus yliopiston hakijapalveluihin 6.7.2018 mennessä.

Sisäänotto

Filosofian tutkinto-ohjelmaan valitaan vuoden 2018 siirtohaussa enintään 5 opiskelijaa. Sisäänottomäärä on yhteinen avoimien ja erillisten yliopisto-opintojen perusteella hakevien ja filosofian maisterikoulutuksen kanssa. Varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen.

Valintaperusteet

Opiskelijat valitaan kandidaatin ja maisterin tutkintoihin.

Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa otetaan huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut opinnot. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Hakijoilta edellytetään haettavan tutkinto-ohjelman tai vastaavan oppiaineen opintoja. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja valinnaisten opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut.

Koska hakijoita on ollut huomattavasti enemmän kuin aloituspaikkoja, on hyväksymisraja varsin korkea, ts. monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat.

Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat (sisäinen siirto)

Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa kandidaatin ja maisterin tutkinnot Tampereen yliopistossa, voi hakea tutkinto-ohjelmansa vaihtoa yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa suoritettavaan yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tai humanististen tieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkintoon. Ks. lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta.

Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin sekä humanististen tieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkintoon hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on suorittanut sekä alkuperäisestä pääaineestaan/tutkinto-ohjelmastaan että halutusta tutkinto-ohjelmasta vähintään 25 opintopisteen opinnot. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut hyvää opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset ja opintomenestys.

Siirto-opiskelijana Tampereen yliopiston ulkopuolelta filosofian tutkinto-ohjelmaan vaihtavat (ulkoinen siirto)

Siirto-opiskelijahaussa voi hakea henkilö, joka suorittaa alempaan korkeakoulututkintoon johtavia opintoja toisessa suomalaisessa yliopistossa. Siirto-opiskelijavalinnan kautta voi samana vuonna hakea vain yhteen tiedekunnan hakukohteeseen.

Hyväksymisen edellytyksenä on, että

  • hakija on  suorittanut hakuajan päättymiseen 16.5.2018 mennessä hakukohteena olevan tai sen samansisältöisen lähiaineen yliopistotasoisia opintoja 25 op vähintään keskiarvolla 3/5 sekä opintoja yhteensä vähintään 60 opintopistettä
  • hakijalla on perustellut sisällölliset syyt
  • tutkinto-ohjelman ja opintosuunnan resurssit sallivat opiskelijan hyväksymisen

Lisäksi hakijan siirron perusteena olevaa opiskeluoikeutta tulee olla jäljellä siten, että hän pystyy sen puitteissa suorittamaan tutkintoon vaadittavat opinnot. Siirto-opiskelijavalinnan kautta hyväksyttäväksi tulevan hakijan opintomenestyksen tulee lisäksi olla linjassa saman hakukohteen avoimen väylän, sisäisten siirtojen sekä maisterikoulutuksen valinnan kautta hyväksyttyjen kanssa.

Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely

Siirtohaun tulokset julkistetaan viimeistään 28.6.2018. Kaikkia hakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi.

Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvostolle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4, päärakennus). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen.

Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi.

Varasijamenettely

/Siirtohaussa ei ole yleensä varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi.