Koulutustarjonta

Sosiaalityön maisterikoulutus, Pori

Katso koulutuksen tiedot Opintopolussa

Osaamistavoitteet

Sosiaalityön maisteriopinnot suoritettuaan opiskelija hallitsee laaja-alaisesti sosiaalityötä koskevia teoreettisia ja toimintakäytäntöjä kehittäviä näkökulmia ja osaa hyödyntää niitä niin tutkimuksellisesti kuin ammatillisestikin. Lisäksi hän on syventänyt yhteiskuntatieteellistä näkemystään muiden alojen opinnoilla. Käytännössä tapahtuvan harjoittelun kautta opiskelijalla on valmiudet toimia sosiaalityön vaativassa asiakastyössä, hallinnollisissa-, suunnittelu- tai kehittämistehtävissä. Hän kykenee perusteltuun ajatteluun ja eettiseen harkintaan sekä osaa toimia erilaisissa verkostoissa ja moniammatillisissa työryhmissä sosiaalityön asiantuntijana. Opiskelija kykenee viemään itsenäisesti läpi tutkimusprosessin, jossa hän soveltaa teoreettista ja metodista tietämystään ja osoittaa kykyään analyyttiseen ja tutkimuseettiseen ajatteluun. Hän osaa arvioida tieteellisten lähteiden laatua ja luotettavuutta sekä hyödyllisyyttä omassa tutkimuksessaan. Hän hallitsee sosiaalityön tutkimukselle tyypillisiä tutkimusmenetelmiä ja pystyy valitsemaan sovellettavan tutkimusmenetelmän perustellulla tavalla. Hän osaa hankkia ja hallita tietoa itsenäisesti ja pystyy kestävään tieteelliseen päättelyyn ja hallitsee tieteellisen argumentaation.

Koulutuksen sisältö

Sosiaalityö on ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnin kysymyksiä, sosiaalisia ongelmatilanteita ja niihin liittyviä muutosprosesseja tarkasteleva yhteiskuntatieteellinen oppiaine. Se kouluttaa  asiantuntijoita sosiaalityön asiakastyöhön sekä hallinto-, kehittämis-, tutkimus- ja opetustehtäviin. YTM-tutkinto antaa valmiudet toimia myös muissa yhteiskuntatieteellistä peruskoulutusta edellyttävissä tehtävissä. Sosiaalityön tutkinto-ohjelmassa suoritettu kandidaatin ja maisterin tutkinto antaa lainsäädännön mukaisen pätevyyden sosiaalityöntekijän tehtäviin.

Suomessa sosiaalityön ammattilaiset toimivat paljolti julkisella sektorilla sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä sekä moniammatillisissa ja monitieteisissä verkostoissa lasten, nuorten, perheiden, aikuisten ja vanhusten parissa. Etenkin haavoittavissa olosuhteissa elävien ihmisten kanssa työskentely ja olosuhteiden muuttaminen ovat sosiaalityön ydintä. Palvelujärjestelmän muutokset ja kansainvälistyvä maailma tarjoavat sosiaalityölle jatkuvasti uudenlaisia haasteita ja mahdollisuuksia, joihin vastaamiseen yliopistokoulutus antaa monipuolisuudessaan ja tutkimuspohjaisuudessaan hyviä välineitä. Sosiaalityöstä valmistuneiden maistereiden työllisyystilanne on valtakunnallisesti erinomainen.

Sosiaalityön maisteriopinnot koostuvat seuraavista opinnoista:

1. Sosiaalityön syventävät opinnot (100 op). Opinnoissa syvennetään sosiaalityötä ja sen toimintakäytäntöjä koskevaa teoreettista, ammatillista ja tutkimuksellista osaamista. Opiskelijat suorittavat kolmen kuukauden harjoittelun sosiaalityön vaativan asiakastyön, kehittämistyön, hallinnon tai tutkimuksen alueella.

2. Valinnaiset opinnot (20 op). Opinnot koostuvat opiskelijan vapaasti valitsemista opinnoista.

Opintojen rakenne

Sosiaalityön maisteriopinnot koostuvat seuraavista opinnoista:

1. Sosiaalityön syventävät opinnot (100 op). Opinnoissa syvennetään sosiaalityötä ja sen toimintakäytäntöjä koskevaa teoreettista, ammatillista ja tutkimuksellista osaamista. Opiskelijat suorittavat kolmen kuukauden harjoittelun sosiaalityön vaativan asiakastyön, kehittämistyön, hallinnon tai tutkimuksen alueella.

2. Valinnaiset opinnot (20 op). Opinnot koostuvat opiskelijan vapaasti valitsemista opinnoista.

Uramahdollisuudet

Sosiaalityön opetuksella on vahva työelämäyhteys. Maisteriohjelmassa opiskelijat suorittavat kolmen kuukauden harjoittelun sosiaalityön vaativan asiakastyön, kehittämistyön, hallinnon tai tutkimuksen alueella.

Sosiaalityössä on kehitetty opetus- ja tutkimusklinikkatoimintaa, jolla vahvistetaan opiskelijoiden käytännön opetusta ja harjoittelua, opetusyhteistyötä työelämän kanssa, tutkielmayhteistyötä sekä työelämän kehittämistä ja täydennyskoulutusta.  Opetus- ja tutkimusklinikkatoimintaa toteutetaan Tampereen yliopistosairaalan, Tampereen, Porin, Seinäjoen ja Hämeenlinnan kaupunkien kanssa.

Kansainvälistyminen

Tampereen yliopisto on strategiassaan sitoutunut edistämään yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, oman maan ja maailman kansalaisten hyvinvointia, kulttuurien vuorovaikutusta jakestävää kehitystä.

Osa sosiaalityön maisteriopinnoista, mukaan lukien syventävä harjoittelu, on mahdollista suorittaa myös kansainvälisessä vaihdossa.

Opiskelijan on mahdollista suorittaa tutkintonsa yhteydessä ns. kansainvälistymis­kokonaisuus, joka merkitään näkyviin myös tutkintotodistukseen.  Omassa yliopistossa suoritettavien opintojen lisäksi yksikkö ja yliopisto tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet osallistua opiskelijavaihtoon ja suorittaa tutkinnon osia myös ulkomailla.

Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa

Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat voivat ristiinopiskelusopimuksen myötä valita opintoja myös Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun tarjonnasta.

Tutkimuksen painopisteet

Sosiaalityön tutkinto-ohjelma on Suomen vanhin sosiaalityön koulutus- ja tutkimusyksikkö. Tutkimus on kiinnittynyt vahvasti  sosiaalityön koulutukseen, ja sitä tehdään muun muassa sosiaalityön opetus- ja tutkimusklinikoissa. Tutkimuksella on vankka yhteys sosiaalityön ja laajemminkin sosiaali- ja terveysalan ammatillisiin käytäntöihin sekä ihmisten arkielämään ja erilaisiin yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Tämä tarkoittaa auttamisjärjestelmien institutionaalisten käytäntöjen, työmenetelmien ja asiakkuuksien empiiristä tutkimista niin työntekijöiden ja asiakkaiden kokemusten ja toimijuuden kuin ammatillisten kohtaamistenkin näkökulmista. Kokemuksia ja käytäntöjä analysoidaan lisäksi suhteessa ajankohtaisiin yhteiskuntapoliittiisiin linjauksiin ja kulttuurisiin diskursseihin.  Otteeltaan sosiaalityön tutkimus voi olla perustutkimuksellista, soveltavaa, arvioivaa ja kehittävää. Tutkimukselle on lisäksi ominaista tieteidenvälisyys. Leikkauspintoja on muiden sosiaalitieteiden lisäksi kasvatustieteisiin, lääketieteeseen, hoitotieteeseen, terveystieteisiin, psykologiaan ja hallintotieteisiin. Tamperelaisen sosiaalityön vahvat, toisiinsa limittyvät tutkimusalueet ovat:

Lapset, nuoret ja perheet: suhteet, politiikat ja käytännöt

Institutionaaliset käytännöt ja vuorovaikutus hyvinvointipalveluiden marginaaleissa

Päihdekysymykset

Näiden lisäksi merkittävää sosiaalityön tutkimusta tehdään myös muilla alueilla, kuten esimerkiksi yhteisöjen ja yhteisösosiaalityön alueella.

Jatko-opintomahdollisuudet

YTM-tutkinto sosiaalityössä antaa myös jatkokoulutuskelpoisuuden tieteellisiin jatko-opintoihin.

Sosiaalityön maisterikoulutus, Pori

Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2018

Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2018

Sosiaalityön maisterikoulutus, Pori

Hakumenettely

Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja koulutukseen haetaan sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Katso lisätietoja maisterikoulutusten ja -ohjelmien hakuohjeista. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen. Hakukohteista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Suoraan maisterikoulutukseen hakevien on toimitettava hakemuksensa liitteeksi muun muassa todistuksia aiemmin suoritetuista opinnoista. Tarkista liitteitä koskevat ohjeet ennen liitteiden toimittamista.

Hakukelpoisuusvaatimukset

Suoraan maisterikoulutukseen ovat hakukelpoisia hakijat, jotka ovat suorittaneet soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon (kandidaatin tutkinto tai ammattikorkeakoulututkinto) tai suorittavat sen valintaperusteissa ilmoitettuun ajankohtaan mennessä.

Sisäänotto

Sosiaalityön tutkinto-ohjelmaan ja maisterikoulutukseen, Poriin valitaan maisterihaussa sekä avoimien yliopisto-opintojen perusteella yhteensä enintään 15 opiskelijaa.

Valintaperusteet

Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa otetaan huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut opinnot. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Hakijoilta edellytetään haettavan tutkinto-ohjelman tai vastaavan oppiaineen opintoja. Valintaan vaikuttavat myös valinnaisten opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen.

Etusijalla ovat hakijat, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon sekä sosiaalityön koulutukseen kuuluvat perusopinnot ja aineopintojaHakijoilta edellytetään, että kandidaatin tutkinnon on oltava valmiina ennen maisteriopintojen aloittamista. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta, ja valinta vahvistetaan, mikäli hän toimittaa tutkintotodistuksen Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 6.7.2018 mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon on oltava valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut voidaan hyväksyä suoraan maisterin tutkintoon vain edellyttäen, että AMK-tutkinto on alaltaan ja sisällöltään soveltuva maisterin tutkinnon pohjaksi, jonka lisäksi edellytetään sosiaalityön koulutukseen kuuluvat perusopinnot ja aineopintoja.   

Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja että tiedekunnan resurssit sallivat opiskelijaksi ottamisen.

Koska hakijoita on ollut huomattavasti enemmän kuin aloituspaikkoja, on hyväksymisraja varsin korkea, ts. monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Eduksi hakijalle katsotaan selkeät opintokokonaisuusmerkinnät suoritetuista opintokokonaisuuksista (esim. perusopinnot ja aineopinnot).

Maisterin tutkintoon hyväksytään pääsääntöisesti hakijoita, jotka eivät ole suorittaneet ylempää korkeakoulututkintoa. Toista ylempää korkeakoulututkintoa suorittavia tai sellaisen jo suorittaneita hyväksytään vain painavista syistä.

Pelkkään maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentäviä opintoja, jotka voivat olla laajuudeltaan max 60 op ja joiden opiskelu kestää ½ - 1 lukuvuotta.

Maisterikoulutusten opiskelijavalinnassa arvioidaan erityisesti hakijan edellytyksiä osallistua pro gradu –seminaariin ja suoriutua itsenäisesti opinnäytetyön tekemisestä sekä hakijan esittämää alustavaa opintosuunnitelmaa. Aiempaan tutkintoon sisältyvät menetelmäopinnot tai niitä vastaavat tiedot katsotaan hakijalle eduksi.

Tämän hakukohteen kautta hakevat myös Tampereen yliopistossa muuta tutkintoa suorittavat hakijat.   

Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely

Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 28.6.2018. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi.

Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskuntatieteiden tiedekunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4, päärakennus). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen.

Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi.

Varasijamenettely

Varasijoille asetettavien hakijoiden määrää voidaan rajata. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi.