Sisältöön
tampereen yliopisto: opiskelijaksi yliopistoon: pääaineet ja tutkinnot:
OpiskelijaksiTampereen yliopistoOpiskelijaksi
UTA intranetEtusivuEsittelyOpiskelijaksiOpiskeluTutkimusYksikötYhteystiedot

Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus

Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen maisterikoulutuksesta valmistuneiden työtehtävät voivat liittyä koulutussuunnitteluun ja oppimisen organisoimiseen. He voivat työskennellä myös kouluttajina, tutkijoina tai asiantuntijoina erilaisissa kehittämisprojekteissa. Koulutuksen muodot tietoyhteiskunnassa kehittyvät jatkuvasti ja esimerkiksi verkkopohjaiset oppimisympäristöt ja monimuoto-opetus tuovat uusia mahdollisuuksia ja toimenkuvia kasvatusalan ammattilaisille. Kasvatustieteellinen koulutus antaa välineitä elinikäisen oppimisen edistämiseen erilaisissa koulutusorganisaatioissa, työelämässä ja vapaassa sivistystyössä.

Kasvatustieteilijöillä on kysyntää julkisella ja yksityisellä sektorilla sekä erilaisissa järjestöissä. Kasvatustieteellistä asiantuntemusta tarvitaan paitsi koulutuksen alueella myös entistä monipuolisemmin esimerkiksi teollisuuden ja kaupan aloilla sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kasvatustieteiden opinnoista valmistuneet ovat työllistyneet viime vuosina hyvin.

Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen maisterikoulutuksen pääaineena voi olla joko kasvatustiede tai aikuiskasvatus, joiden perusopinnot ovat yhteiset. Opiskelija voi itse vaikuttaa paljon tutkintonsa sisältöön ja asiantuntemuksensa rakentumiseen. Kasvatustieteiden laitoksen tutkimuksen painopistealueiden mukaisesti myös laitoksella annettava opetus painottuu seuraaviin alueisiin:

  • kansainvälisesti vertaileva kasvatussosiologinen tutkimus
  • monimuotoistuva kansalaisuus, monikulttuurisuus- ja mediakasvatus
  • ammatillinen kasvu
  • vapaan sivistystyön muuttuvat tehtävät

Maisterikoulutus tarjoaa valinnaisuutta ja myös sivuainevalinnoilla voi painottaa tutkintoaan jollekin erikoistumisalueelle. Laitoksella päätetään vuosittain opettajan pedagogisten opintojen järjestämisestä elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen maisterikoulutuksen opiskelijoille. Opiskelijat valitaan näihin opintoihin erillisellä soveltuvuuskokeella.

Pääpaino sekä kandidaatin että maisterin tutkinnoissa on pääaineen opinnoilla. Sivuaineita voi valita melko vapaasti yliopiston muista tiedekunnista. Tutkintoon voi sisällyttää myös muissa yliopistoissa tai ulkomailla suoritettuja opintoja.

Aikuiskasvatuksen opinnoissa tarkastellaan aikuisen oppimisen ja opiskelun yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja sosiaalisia perusteita. Aikuisten elinikäinen oppiminen on monimuotoista ja tapahtuu erilaisissa toimintaympäristöissä. Niiden teoreettista ymmärtämistä syvennetään perehtymällä aikuisoppimisen ja -opiskelun moniin erityiskysymyksiin erilaisten työtehtävien näkökulmasta.

Kasvatustieteessä tarkastellaan kasvatus-, koulutus- ja oppimisprosesseja yhteiskunnassa, organisaatioissa ja erilaisissa oppimisympäristöissä. Opiskelija voi syventyä esimerkiksi koulutuksen kansainvälisiin kysymyksiin, koulutuspolitiikkaan, monikulttuurisuuteen tai oppimisen ja opetuksen kysymyksiin.

Lisätietoja Kasvatustieteiden laitos

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Ylläpito: opiskeluwww@uta.fi
Muutettu: 28.9.2011 8.11 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia

PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti