
Ranska on todellinen maailmankieli. Sen taitajia on maailmassa noin 264 miljoonaa, joista noin 119 miljoonaa puhuu sitä äidinkielenään tai jokapäiväisesti.
Ranska on Euroopan unionin keskeisiä valtioita. Ranskalaisen politiikan ja ajattelutavan ymmärtämiseksi ranskan kielen taito on välttämätön. On virheellistä kuvitella, että jollakin muulla kielellä voisi Ranskassa vaivatta selviytyä. Näin ajattelevat ainoastaan ne, jotka eivät ranskaa osaa.
Ranskan kieli ja ranskalainen kulttuuri tarjoavat kiehtovan tutkimusalueen kaikille kirjallisuudesta, historiasta ja yleisemminkin kulttuurin opiskelusta ja tutkimuksesta kiinnostuneille. Euroopan unionin jäsenyys on kuitenkin luonut tilanteen, jossa ranskan kielelle on syntynyt myös ammatillinen ulottuvuus ja sen taitajia tarvitaan yhä enemmän mm. valtion ja kuntien hallintoelimissä sekä kansainvälisten järjestöjen piirissä. Ranska on englannin ohella Euroopan unionin pääasiallinen työ- ja neuvottelukieli ja myös yksi Yhdistyneiden kansakuntien virallisista kielistä.
Tampereen yliopisto on pyrkinyt vastaamaan nykytilanteen asettamiin haasteisiin laatimalla ranskan kielen ohjelman, jonka painopistealueet ovat nykykielen tuntemus, perehtyminen Ranskan ja ranskankielisten maiden yhteiskunnallisiin oloihin sekä ranskan kielen ja kirjallisuuden opetus. Yhtenä ohjelman omaleimaisimpana piirteenä voidaan pitää vierailevien ranskalaisten opettajien osuutta opetuksessa. Ranskalaiset asiantuntijat pitävät 2-3 viikon pituisia intensiiviseminaareja erityisesti yhteiskuntapainotteisista aiheista. Myös kielitieteen ja kirjallisuuden alalta on vuosittain vierailevia luennoitsijoita.
Opintojen tavoitteena on tarjota opiskelijoille vankka kielitaito, perehdyttää heidät syvällisesti Ranskan ja muiden ranskankielisten maiden nykyoloihin sekä antaa heille perustiedot ranskalaisesta kirjallisuudesta ja kulttuurista. Opintojen myöhemmässä vaiheessa heille pyritään tarjoamaan tieteelliseen työhön tarvittavat tiedot ja taidot ja kannustamaan heitä kriittiseen ja analyyttiseen työskentelyyn.
Lukuvuoden kestävät kielitaitopainotteiset perusopinnot ovat kaikille samat. Aineopinnoissa pyritään syventämään saavutettua kielitaitoa ja soveltamaan sitä käytäntöön. Pakollisten opintojaksojen lisäksi opiskelija valitsee kiinnostuksensa tai ammatillisten tavoitteidensa mukaan kaksi kolmesta valinnaisesta opintokokonaisuudesta (yhteiskunta, nykykieli tai kielenopetus). Myös syventävät opinnot jakaantuvat pakollisiin ja valinnaisiin opintoihin, jolloin opiskelija voi syventää tietojaan valitsemillaan aloilla.
Työelämässä ja kansainvälisissä toiminnoissa on ranskan kielellä yhä kasvava merkitys. Virkamiesuraa koti- tai ulkomailla suunnitteleville, tiedotusalalle, kansainvälisiin järjestöihin tai ylikansallisten yritysten palvelukseen aikovat voivatkin luontevasti valita sivuaineekseen jonkin yhteiskunta-, hallinto- tai taloustieteiden piiriin kuuluvan oppiaineen. Pätevistä ranskan kielen opettajista on pulaa koko maassa. Opettajan ammattiin tähtäävät voivat pyrkiä aineenopettajakoulutukseen, jolloin sivuaineeksi sopii parhaiten jokin muu kieliaine.
Lisätietoja: Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia
PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti