
Mikään inhimillinen ei ole sosiologialle vierasta. Sosiologiassa tutkitaan mm. sosiaalista vuorovaikutusta, erilaisia yhteisöjä ja organisaatioita sekä kokonaisia yhteiskuntia ja maailmanjärjestelmiä. Sosiologia on yleinen perusyhteiskuntatiede taloustieteen ja valtio-opin ohella.
Yleisenä yhteiskuntatieteenä sosiologia pyrkii antamaan kokonaiskuvan yhteiskunnan toiminnasta. Se edellyttää yhteiskuntaa ja sosiaalisia ilmiöitä koskevan teoreettisen tiedon hallintaa sekä vahvaa tutkimusmenetelmien osaamista. Empiirisen sosiologisen tutkimuksen menetelmiä ovat esimerkiksi haastattelututkimus, havainnointi, erilaiset tekstianalyysin muodot ja tilastolliset menetelmät.
Sosiologian tutkimusalue on laaja. Tutkimuskohteet ulottuvat yhteiskunnan rakenteesta, taloudellisista ja poliittisista järjestelmistä yksityisten ihmisten vuorovaikutukseen. Sosiologian erikoisalat kattavat mitä moninaisimpia ongelmia. Muun muassa yhteiskuntarakenne, perhe, kasvatus, kulutus, tiede, taide, talous, työ, ympäristökysymykset, yhteiskunnalliset liikkeet ja valta ovat sosiologian kiinnostuksen kohteita. Sosiologian opiskelu perehdyttää erityistietoihin ja teorioihin, joita tarvitaan erilaisissa käytännön päätöksenteko- ja suunnittelutilanteissa. Sosiologia tuo esiin myös yhteiskunnan epäkohtia ja hallitsevista käsityksistä poikkeavia tulkintoja sosiaalisille ilmiöille. Sosiologian teoriat ja tutkimustulokset ovat siis monesti luonteeltaan yhteiskuntakriittisiä.
Sosiologia antaa opiskelijalleen laajan yhteiskunnallisen yleissivistyksen ja mahdollisuuden syventyä haluamalleen erityisalalle. Sosiologia on perusluonteeltaan kansainvälistä ja yksikkö tarjoaa opiskelijoilleen myös laajat kansainväliset opiskelijavaihtomahdollisuudet.
Sosiologian koulutus antaa ammatilliset valmiudet monenlaisiin työtehtäviin niin yksityisellä, julkisella kuin kolmannellakin sektorilla. Sosiologeja työskentelee runsaasti tutkimuksen ja opetuksen sekä tiedonvälityksen, järjestöjen ja hallinnon tehtävissä.
Tampereen yliopistossa sosiologia on pyrkinyt vastaamaan ajan haasteisiin (globalisaatio, Euroopan integraatio, monikulttuurisuus, teknologiset muutokset) muun muassa kansainvälisten tutkimushankkeiden ja monitieteisyyden avulla. Oppiaineen painopisteisiin kuuluvat kansalliset ja transnationaaliset muutosprosessit, työelämän tutkimus, vuorovaikutuksen ja teknologian tutkimus sekä kulttuuritutkimus. Sosiologit tutkivat hyvinvointia, perhettä, nuoruutta, työtä, eriarvoisuutta, yhteiskunnallisia liikkeitä, tietoyhteiskuntaa sekä tiedettä ja teknologiaa.
Sosiologian opetus Tampereen yliopistossa on monitieteistä, sillä osa opetuksesta järjestetään yhteistyössä sosiaaliantropologian, sosiaalipsykologian, sosiaalipolitiikan ja naistutkimuksen oppiaineiden kanssa.
Tampereen yliopistossa sosiologiaa opiskelevien vahvuus on myös yliopiston vapaa sivuaineoikeus: opiskelija voi vapaasti valita yliopiston koko oppiainetarjonnasta itseään kiinnostavan ja monipuolisen aineyhdistelmän tutkintoonsa. Opiskelijoiden oma ainejärjestö Interaktio kokoaa sosiologian, sosiaaliantropologian ja sosiaalipsykologian opiskelijat yhteen sekä vaikuttamaan yhteisiin asioihin että viettämään vapaa-aikaa mitä erilaisimman hauskanpidon merkeissä.
Sosiologiaan hyväksytty opiskelija voi ottaa myös sosiaaliantropologian pääaineeksi. Sosiaaliantropologiassa keskeisiä ovat monikulttuurisuuden ja transnationaalisuuden kysymykset. Sen puitteissa on mahdollista perehtyä yhteiskuntien ja kulttuurien moninaisuuteen ja muutoksiin kansainvälisen liikkuvuuden dynaamisessa kentässä.
Sosiologiaa pääaineen voi opiskella myös Tampereen yliopiston Porin
yksikössä. Yksikön kiinnostuksen keskeinen kohde on työelämä ja sen
instituutioiden muutokset niin paikallisissa kuin globaaleissa
kehyksissä. Sosiologian laaja-alaisuus koskee myös opintoja Porissa,
opiskelijalla on opinnoissaan mahdollisuus erikoistua myös muihin
sosiologian erityisaloihin. Opiskelijoiden kokonaismäärä on pieni, tämä
mahdollistaa pienet opetusryhmät ja yksilölliset opintopolut.
Sivuaineita opiskelija voi valita vapaasti koko Tampereen yliopiston
aineista, valikoimaa laajentaa myös Porin yliopistokeskuksen muiden
yksikköjen aineet. Tähän porilaiseen tarjontaan kuuluvat niin
humanistiset, kauppatieteelliset, teknillisen ja taiteelliset aineet.
Lisätietoa:
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia
PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti