Sisältöön
tampereen yliopisto: opiskelijaksi yliopistoon: pääaineet ja tutkinnot:
OpiskelijaksiTampereen yliopistoOpiskelijaksi
UTA intranetEtusivuEsittelyOpiskelijaksiOpiskeluTutkimusYksikötYhteystiedot

Suomen kirjallisuus

Suomen kirjallisuuden opintojen tavoitteena on kyky ymmärtää ja eritellä erilaisia kirjallisia tekstejä ja muita kulttuurin kenttään kuuluvia ilmiöitä sekä vahvistaa kirjallisuuden tuntemusta ja  taitoa puhua ja kirjoittaa kirjallisuudesta. Opinnoissa perehdytään monipuolisesti kirjallisuustieteen teorioihin ja tutkimusmenetelmiin, kirjallisuushistoriaan, kotimaiseen ja ulkomaiseen kaunokirjallisuuteen, kirjallisuuden opettamiseen sekä muihin kulttuurityön käytäntöihin.

Suomen kirjallisuuden oppiaine pyrkii nostamaan esiin ja arvioimaan uudelleen kansallista kulttuuriperintöä ja siten myös syventämään käsitystä muista kulttuureista. Opintoihin suositellaan sisällytettäväksi opintoja jossakin ulkomaisessa yliopistossa. Opetusyhteistyö ulkomaisten suomen kieltä ja kulttuuria opettavien yliopistojen kanssa mahdollistaa myös Suomen kirjallisuuden opettamisen osana vaihtojaksoa.

Opinnoissa on paljon valinnaisuutta: opiskelijan on halutessaan mahdollista suuntautua korkeakirjallisuuden lisäksi myös mm. populaarikirjallisuuteen tai lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Opiskelijoiden kirjallisia taitoja on pyritty kehittämään järjestämällä kirjallisen työn kursseja, joissa on keskitytty milloin kritiikin milloin esseen, kolumnin, artikkelin tai pakinan kirjoittamiseen. Perusopinnoista lähtien rakennetaan erilaisin harjoituksin pohjaa tieteellisen kirjoittamisen valmiuksille.

Suomen kirjallisuuden oppiaineessa pyritään järjestämään mahdollisimman paljon pienryhmäopetusta, luentoja ja erilaisia seminaareja, mutta suuri osa opinnoista on mahdollista suorittaa myös kirjatentteinä tai esseetehtävinä. Lähiopetus suunnitellaan siten, että opiskelijalle syntyy mielekkäitä opintopolkuja jaksosta ja kokonaisuudesta toiseen.

Tutkimuksessa oppiaineen vahvuusalueita ovat kirjallisuushistorian ja kirjallisen kulttuurin tutkimus tekstianalyyttisin, sosiologisin ja kulttuurintutkimuksellisin menetelmin. Keskeisellä sijalla on myös nykykirjallisuus ja sen suhde uusimpaan kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Suomen kirjallisuuden oppiaineen opetus ja tutkimus on monipuolista ja tarvittaessa tieteiden rajoja ylittävää. Opiskelijat ovat motivoituneita ja opetus tehokasta, mistä kertoo myös oppiaineesta vuosittain maistereiksi valmistuvien suuri määrä. Samoin tohtorin tutkintoja on valmistunut runsaasti.

Suomen kirjallisuutta pääaineenaan opiskelleet ovat sijoittuneet enimmäkseen joko opetus- tai tiedotusalan moninaisiin tehtäviin. Suomen kirjallisuus sopii pääaineeksi aineenopettajan opintoihin, sillä kirjallisuuden opinnot kuuluvat pakollisina peruskoulun ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajiksi aikoville. Moni on löytänyt työpaikkansa myös kirjastoalalta, kustannustoiminnasta tai kulttuurihallinnosta. Valmistuneiden joukossa on myös runsaasti tutkijan, toimittajan, kirjailijan tai kriitikon tielle lähteneitä.

Oppiaineessa on pyritty madaltamaan opiskelusta työelämään siirtymisen kynnystä esimerkiksi järjestämällä harjoittelumahdollisuuksia. Tiettyyn ammattiin sijoittumisessa auttaa paljon sopiva aineyhdistelmä. Suomen kirjallisuuden opiskelijoiden suosituimpia sivuaineita ovat olleet suomen kieli, mediakulttuuri, informaatiotutkimus, tiedotusoppi, filosofia, historia-aineet sekä erilaiset monitieteiset opintokokonaisuudet kuten naistutkimus ja mediakasvatus.

Lisätietoja: Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Ylläpito: opiskeluwww@uta.fi
Muutettu: 28.9.2011 8.11 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia

PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti