Sisältöön
tampereen yliopisto: opiskelijaksi yliopistoon: pääaineet ja tutkinnot:
OpiskelijaksiTampereen yliopistoOpiskelijaksi
UTA intranetEtusivuEsittelyOpiskelijaksiOpiskeluTutkimusYksikötYhteystiedot

Yrityksen hallinto

Yrityksen hallinnon oppiaineessa tarkastellaan johtamista, organisoimista ja yrityksen liiketoiminnan sekä henkilöstön kehittämistä. Kursseilla opiskellaan yritysten muuttumista ja muuttamista, liiketoiminnan ja työyhteisöjen kehittämistä sekä esimiestaitoja, johtajuutta ja yrittäjyyttä. Yrityksen hallinnon opiskelussa keskitytään eri kehitysvaiheissa olevien ja eri toimialoilla toimivien yritysten organisointi- ja johtamisongelmiin sekä niiden ratkaisumalleihin. Keskeisenä kiinnostuksen kohteena on liiketoimintaosaaminen ja erityisesti palveluliiketoiminnan organisointi ja johtaminen.

Yrityksen hallinnon kursseilla käytetään monipuolisia opetusmenetelmiä. Opiskelija hankkii perusvalmiuksia alan opintojen suorittamisen lisäksi ryhmätyöskentelyssä, työyhteisöjen kehittämisessä ja asiantuntijatyössä. Luentojen ohella tehdään harjoituksia, jotka edesauttavat opiskelijan omaehtoista oppimista. Harjoituksissa laaditaan yritysraportteja, analysoidaan ja esitellään tapaustutkimuksia yrityksistä, kirjoitetaan esseitä, artikkeli- ja kirja-analyyseja sekä laaditaan itsearviointiraportteja. Harjoitustöitä tehdään yksilö- ja ryhmätyönä ja ne edistävät myös opiskelijoiden esiintymis- ja kirjoitustaitoja.

Yrityksen hallinnon opetuksen ammatillisena tavoitteena on antaa opiskelijalle tietoja ja valmiuksia yritysten toiminnan analysointiin, organisointiin ja johtamiseen. Tieteellisenä tavoitteena on antaa teoreettisia ja menetelmällisiä valmiuksia itsenäiseen tutkimustyöhön sekä mahdollistaa näiden valmiuksien hyödyntäminen työelämässä ja jatko-opinnoissa. Yrityksen hallinnon opiskelijat ovat sijoittuneet muun muassa henkilöstöjohtamisen ja liiketoiminnan asiantuntijoiksi, yritysten linjatehtäviin, konsulteiksi sekä yrittäjiksi.

Yrityksen hallinto pääaineena on mahdollista suorittaa kauppatieteiden kandidaatin tutkinto 180 op ja kauppatieteiden maisterin tutkinto 120 op. Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto koostuu pääaineen perus- ja aineopinnoista sekä kauppatieteiden yhteisistä opinnoista, metodiopinnoista, kieli- ja viestintäopinnoista sekä vapaasti valittavista opinnoista. Kandidaatin tutkintoon voi sisällyttää myös 5 opintopistettä harjoittelua. Kauppatieteiden maisterin tutkinto koostuu pääaineen syventävistä opinnoista, metodiopinnoista, syventävistä kieliopinnoista sekä vapaasti valittavista opinnoista.

Yrityksen hallinnon pääaineopinnot luovat perustan johtamisen ja organisoinnin ymmärtämiselle. Sivuaineiden valintaan vaikuttaa opiskelijan omien kiinnostuksen kohteiden lisäksi se, millaisiin työtehtäviin hän haluaa valmistuttuaan sijoittua. Tampereen yliopiston vapaa sivuaineoikeus mahdollistaa laajan sivuainevalikoiman. Lisäksi opiskelija voi valita opintoja Tampereen teknillisen yliopiston ja muiden JOO-sopimuksen piiriin kuuluvien yliopistojen tarjonnasta. Osa kursseista on englanninkielisiä ja mukana on myös ulkomaisia vaihto-opiskelijoita. Useat yrityksen hallinnon opiskelijat viettävät lukukauden tai lukuvuoden ulkomaisissa vaihtoyliopistoissa.

Lisätietoja: Johtamistieteiden laitos

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Ylläpito: opiskeluwww@uta.fi
Muutettu: 28.9.2011 8.11 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia

PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti