Sisältöön
tampereen yliopisto: opiskelijaksi yliopistoon: tervetuloa, uusi opiskelija!:
OpiskelijaksiTampereen yliopistoOpiskelijaksi
UTA intranetEtusivuEsittelyOpiskelijaksiOpiskeluTutkimusYksikötYhteystiedot

Tietotekniikan opetusta uusille opiskelijoille

Tampereen yliopisto järjestää tietotekniikan opetusta yliopistoon hyväksytyille elokuun puolivälissä eli jo ennen syyslukukauden 2012 alkua. Tietotekniikan peruskurssi on hyvin käytännönläheinen: sen tarkoitus on päivittää opiskelijoiden tietotekniset taidot ajan tasalle. Koska kyse on taitojen – ei siis pelkästään tietojen – hankkimisesta ja päivittämisestä, tulee kurssille osallistuvien varautua siihen, että kurssi vaatii noin kahden viikon kokopäiväistä työskentelyä. Osallistuminen kurssille ennen varsinaisen opiskelun alkua on suositeltavaa; siten opiskelija saa tietotekniikan tarjoamat hyödyt täysipainoisesti käyttöönsä heti opintojen alusta lähtien.

Mikäli osallistuminen elokuun intensiivikurssille ei sovi aikatauluun, kurssille on mahdollista osallistua myöhemminkin lukuvuoden aikana.

Opiskelijat saavat kurssilla perustiedot Tampereen yliopiston tietotekniikka- ja verkkopalveluista opiskelijoille sekä ns. peruspalvelutunnuksesta, jonka jokainen opiskelija tarvitsee käyttääkseen opiskelun sähköisiä palveluja sekä mm. tietokoneluokkia. Yliopiston tietoverkkoon tutustumisen lisäksi kurssilla perehdytetään yleisimpien sovellusohjelmien käyttöön ja pyritään ennen kaikkea antamaan valmiudet niiden omatoimiseen käyttöön. Tarkemmat tiedot opetuksen ajankohdasta ja ilmoittautumisesta lähetetään hyväksymiskirjeen mukana.

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Ylläpito: opiskeluwww@uta.fi
Muutettu: 12.10.2011 15.03 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti