
Kaikki terveystieteiden yksikön erillisvalinnan hakukohteet näet listattuina Hakukohteet erillisvalinnassa -sivulla.
Erillisvalinnan hakuaika alkaa 1.2.2012 ja päättyy 29.2.2012 klo 16.15. Ks. ohjeet erillisvalinnan hakumenettelystä.
Vierailevien opiskelijoiden valinta
Hakija, jolla on perus- tai jatkotutkinnon suorittamisoikeus jossakin suomalaisessa yliopistossa voi hakea oikeutta suorittaa tutkintoonsa sisällytettäviä opintoja toisessa suomalaisessa yliopistossa ns. vierailevana opiskelijana. Opinto-oikeus voidaan myöntää, jos hakijan oma yliopisto sitä puoltaa. Opiskelijalle opinto-oikeus on maksuton. Lisätietoja osoitteesta https://haku.joopas.fi .
Ylimääräisten opiskelijoiden valinta
Tieteenalayksikkö voi hyväksyä ylimääräisiksi opiskelijoiksi henkilöitä, joiden tavoitteena ei ole tutkinto, vaan ainoastaan tietyn oppiaineen opintokokonaisuus. Opinto-oikeus myönnetään pääsääntöisesti vain yhden tai korkeintaan kahden opintojakson/opintokokonaisuuden suorittamiseen. Ylimääräisellä opiskelijalla ei ole oikeutta suorittaa tutkintoa. Opiskeluoikeus on maksullinen.
Ylimääräisen opiskelijan tulee aloittaa opintonsa opinto-oikeuden myöntöä seuraavalla lukukaudella, muussa tapauksessa hänelle ei voida taata opiskelupaikkaa.
Täydennysopiskelijoiden valinta
Tieteenalayksikkö voi hakemuksesta myöntää oikeuden täydennysopintoihin hakijoille, jotka ovat suorittaneet ylemmän korkeakoulututkinnon Tampereen yliopistossa.
Oman tieteenalayksikön opintojen lisäksi täydennysopinto-oikeutta voi hakea myös jonkun muun tieteenalayksikön oppiaineeseen, mikäli tutkintoosi sisältyy kyseisen oppiaineen opintoja vähintään 15-25 opintopistettä/10-15 opintoviikkoa. Vaadittava opintojen määrä vaihtelee tieteenalayksiköittäin: katso tarkempaa tietoa tieteenalayksiköiden valintaperusteista.
Erillisvalinnan tulokset julkistetaan viimeistään 7.5.2012. Ylimääräisten opiskelijoiden osalta tulokset julkaistaan viimeistään 31.5.2012.
Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava Tampereen yliopiston kirjaamoon (Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto) viimeistään 14. päivänä hakijoille ilmoitetusta valintatulosten julkistamisesta. Mikäli tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen.
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti