Sisältöön
tampereen yliopisto: opiskelijaksi yliopistoon: valintaperusteet: lääketieteen yksikön valintaperusteet:
OpiskelijaksiTampereen yliopistoOpiskelijaksi
UTA intranetEtusivuEsittelyOpiskelijaksiOpiskeluTutkimusYksikötYhteystiedot

Lääketieteen yksikön erillisvalinta

Kaikki lääketieteen yksikön erillisvalinnan hakukohteet näet listattuina Hakukohteet erillisvalinnassa -sivulla.

Sisäänotto

Ei kiintiöity.

Hakumenettely

Erillisvalinnan hakuaika alkaa 1.2.2012 ja päättyy 29.2.2012 klo 16.15.  Ohjeet erillisvalinnan hakumenettelystä Erillisvalinta-sivulta.

Vierailevien opiskelijoiden valinnassa noudatetaan jatkuvaa hakuaikaa.

Ylimääräisten opiskelijoiden hakuaika alkaa 15.3.2012 ja päättyy 16.4.2012.

Siirto toisesta koulutusyksiköstä

Lääketieteen yksikkö voi harkintansa mukaan hyväksyä ilman valintakoetta opiskelijakseen toiseen maamme korkeakouluun valintakokeen kautta hyväksytyn lääketieteen opiskelijan edellyttäen, että tämä toinen korkeakoulu ottaa vastaavasti opiskelijakseen Tampereen yliopistoon hyväksytyn lääketieteen opiskelijan vastaavalta kurssilta. Siirto-opinto-oikeutta hakevan tulee osoittaa Tampereen yliopiston lääketieteen yksikössä vastaavassa vaiheessa opiskeleva, siirto-opinto-oikeutta hakijan kotiyliopistoon hakeva opiskelija. Siirto voidaan hyväksyä myös ilman vaihtoparia erityisen perustelluista syistä. Siirto-opiskelijaksi voi päästä aikaisintaan yhden lukuvuoden opintojen jälkeen ja opintojen on tullut edetä kurssiaseman mukaisesti.

Erillisiä opintoja suorittavien valinta

Vierailevien opiskelijoiden valinta

Hakija, jolla on perus- tai jatkotutkinnon suoritusoikeus jossakin suomalaisessa yliopistossa, voi hakea määräaikaista oikeutta suorittaa tutkintoon liitettäviä opintoja ns. vierailevana opiskelijana. Opinto-oikeus voidaan myöntää ainoastaan lääketieteen koulutusohjelman 3,5 ensimmäisen vuoden jakso-opintoihin, jos hakijan oma yliopisto sitä puoltaa. Opiskelijalle opinto-oikeus on maksuton. Lisätietoja https://haku.joopas.fi

Muiden tiedekuntien opiskelijat sekä ylimääräiset opiskelijat voivat suorittaa korkeintaan kaksi opintojaksoa, joita ei voi opiskella opiskelijan kotiyliopistossa, mutta jotka on kuitenkin tarkoituksenmukaista liittää osaksi opiskelijan pääaineen tutkintoa. Tutkinnon vähimmäisopintopistemäärää ylittäviin opintoihin ei voi hakea. Sivuaine- tai joo –opiskelija voi osallistua jaksoissa tutoristuntoihin ja luennoille, mutta ei harjoitustöihin, vuorovaikutus- tai kliinisten taitojen opetukseen, koska näissä opinnoissa käsitellään potilasasioita. Opinnoista saatava opintopistemäärä on pienempi kuin jaksolle on  opinto-oppaassa määritelty.

Ylimääräiset opiskelijat

Yksikkö voi hyväksyä ylimääräiseksi opiskelijaksi henkilön, jonka tavoitteena ei ole yksikön tutkinto, vaan ainoastaan tietty opintojakso/opintokokonaisuus. Opinto-oikeus myönnetään pääsääntöisesti yhden tai korkeintaan kahden opintojakson/opintokokonaisuuden suorittamiseen. Ylimääräisellä opiskelijalla ei ole oikeutta suorittaa tutkintoa. Opinto-oikeus on maksullinen.

Ylimääräisen opiskelijan tulee aloittaa opintonsa opinto-oikeuden myöntöä seuraavalla lukukaudella, muussa tapauksessa hänelle ei voida taata opiskelupaikkaa.

Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely

Erillisvalinnan tulokset julkistetaan viimeistään 7.5.2012. Ylimääräisten opiskelijoiden osalta tulokset julkaistaan viimeistään 31.5.2012.

Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava Tampereen yliopiston kirjaamoon (Kalevantie 4, 33014 TAMPEREEN YLIOPISTO) viimeistään 14. päivänä hakijoille ilmoitetusta valintatulosten julkistamisesta. Mikäli tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen.

 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto
puh. (03) 355 111
Ylläpito: opiskeluwww@uta.fi
Muutettu: 29.11.2011 14.53 Muokkaa

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia

PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti