
Linkkejä muilta organisaatioilta haettaviin apurahoihin löytyy kohdasta Muita mahdollisuuksia lähteä ulkomaille.
Tampereen yliopistolta voi hakea apurahaa, joka on tarkoitettu ulkomailla suoritettavien opintojen tai tutkintoon kuuluvan pakollisen, palkattoman harjoittelun tukemiseen. Apurahaa haetaan matka-avustuksena, jonka määrä riippuu vaihto- tai harjoittelukohteesta. Matka-apurahaa voivat hakea kaikki vähintään kolmeksi kuukaudeksi ulkomaille opiskelemaan tai harjoittelemaan menevät perustutkinto-opiskelijat. Yliopisto ei myönnä matka-apurahaa kaupallisten organisaatioiden (esim. Asian Exchange) välittämiin opiskelupaikkoihin lukuvuodesta 2009-2010 alkaen. Yliopiston sopimusten kautta opiskelijavaihtoon valituille matka-apuraha myönnetään automaattisesti ja ERASMUS- ja NORDPLUS-vaihtoon lähtevät opiskelijat saavat vaihto-ohjelman oman apurahan.
Mikäli opiskelija on saanut aikaisemmin apurahaa vaihto-opiskeluunsa (ml. Erasmus- ja NORDPLUS-stipendit) voidaan tämä matka-apuraha myöntää vain perustellusta syystä. Tällöin apurahaa ei myönnetä täysimääräisenä, ja hakemukseen on liitettävä kirjalliset perustelut tutkintoon sisällytettävien ulkomaisten opintojen tarpeellisuudesta. Apurahaa ei myönnetä peräkkäisinä lukukausina tapahtuvaan vaihto-opiskeluun, eikä samaan vaihtokohteeseen uudelleen.
Apurahan saajan tulee laatia matkakertomus, jossa kuvaillaan ja arvioidaan opiskelua ulkomaisessa yliopistossa. Katso ohjeet matkakertomuksen palauttamisesta kohdasta Matkakertomukset.
Apuraha on tarkoitettu kieli- ja käännöstieteiden pääaineilijoille pakollisen kieliharjoittelun suorittamiseen. Kieliharjoitteluapurahaa myönnetään sekä oppiaineiden järjestämiin ryhmämatkoihin että yksittäisten opiskelijoiden kieliharjoittelumatkoihin. Ne opiskelijat, joiden opiskelu ulkomailla kestää vähintään kolme kuukautta, voivat hakea Tampereen yliopiston matka-apurahaa (ks. yllä "Matka-apurahat itsenäisesti ulkomaisen opiskelu- tai harjoittelupaikan hankkineille"). Tampereen yliopiston matka-apurahaa ei kuitenkaan voi saada päällekkäin kieliharjoitteluapurahan kanssa. Kieliharjoittelupurahaa voidaan myöntää vain kerran saman kielen harjoitteluun.
Tampereen yliopiston opiskelijoiden matka-avustusrahaston sääntöjen mukaan rahastosta jaetaan vuosittain stipendejä Tampereen yliopiston kirjoilla oleville opiskelijoille peruskoulutukseen liittyvien koti- ja ulkomaisten opintomatkojen tukemiseen eli lähinnä tutkielma-aineistojen hankintamatkoihin. Rahasto muodostuu kolmesta erillisestä rahastosta. Stipendien suuruudesta ja tarkemmista jakoperusteista päättää yliopiston rehtori ottaen huomioon rahaston omat säännöt.
DAAD tarjoaa stipendejä myös kesäkurssiopiskelua varten Saksassa. Ensisijaisesti kyseeseen tulevat kieli- ja maantuntemuskurssit. Stipendin suuruus on ollut viime vuosina noin 800 euroa, joka kattaa osittain kurssimaksun sekä elinkustannukset kolmesta neljään viikkoa kestävän kurssin aikana. Stipendin saamisen edellytyksenä on hyvä saksan kielen taito ja kaksi vuotta kestäneet, hyvin edistyneet yliopisto-opinnot. Yläikäraja on 32 vuotta. Lopullisen päätöksen stipendin myöntämisestä tekee DAAD.
Tampereen yliopisto ja Fulbright Center voivat tarjota jatko-opiskelijalle mahdollisuuden osallistua Fulbright Centerin hallinnoimaan Cost-share -ohjelmaan. Cost-share -apuraha on tarkoitettu hakijan oman alan tai sitä lähellä olevan alan jatko-opintoihin tai tutkimukseen. Stipendiä voivat hakea kaikkien alojen opiskelijat ja tutkijat, lääketieteissä kuitenkin rajoitetusti. Apurahan ehdot ovat samat kuin ASLA-Fulbright -stipendin ehdot jatko-opintoihin tai tutkimukseen Yhdysvalloissa, katso Fulbright Centerin www-sivuilta.
Opiskelija- ja harjoittelijavaihtoon lähtevän opiskelijan on mahdollista hakea lisätukea, mikäli opiskelijalla on vaihtoon mukaan lähteviä alaikäisiä huollettavia (perheellisyysapuraha) tai mikäli opiskelijalla on henkinen tai ruumiillinen sairaus tai vamma, josta aiheutuu vaihdon aikana lisäkustannuksia (esteettömyysapuraha). Perheellisyysapurahaa myönnetään hakemuksesta 200 euroa vaihtokuukautta kohden. Esteettömyysapurahaa hakeva opiskelija arvioi lisäkustannusten suuruuden, jonka perusteella tehdään päätös apurahan määrästä. Hakulomake palautetaan allekirjoitettuna ja liitteineen (lääkärintodistus esteettömyysapurahaa hakevilta) kansainvälisten asioiden toimistoon (A129, päätalo) hyvissä ajoin, kuitenkin viimeistään kuukautta ennen vaihdon alkua. Erasmus-opiskelija- ja harjoittelijavaihtoon lähtevät hakevat esteettömyysapurahaa yliopiston Erasmus-koordinaattorin kautta eivätkä käytä tässä mainittua hakumenettelyä. Perheellisyysapurahan tapauksessa kaikilla on sama hakumenettely.
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
AJANKOHTAISTA
Tervetuloa uusi opiskelija
Yliopiston muutos
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
» lisää ajankohtaisia
PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
IT-palvelut
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti