Tampereen yliopiston etusivulle

etusivu: opiskelu: tutkimuksia ja selvityksiä: opiskelijakysely 2005: opintolaina

Opintolaina


Opiskeluaikaisen työssäkäynnin sijaan opiskelijoita kannustetaan nostamaan opintolainaa. Myös opintotuen uusi, 1.8.2005 käyttöönotettava tukimuoto, opintolainavähennys tähtää tähän. Opintolainavähennys myönnetään korkeakoulututkinnon määräajassa suorittaneille verovelvollisille.

Opiskelija voi saada valtion takaamaa opintolainaa, jonka suuruus on 220 euroa kuukaudessa. Kyselyyn vastanneista opiskelijoista 36 prosenttia on nostanut opintolainaa. Lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoista lähes puolet (46 %) on nostanut opintolainaa. Opintolainan ottamista vältelleitä opiskelijoita on suhteellisesti eniten kasvatustieteellisen tiedekunnan opiskelijoissa, joista opintolainaa on nostanut vain neljäsosa.

Opintolainan määrä vaihteli 220 -14 000 euron välillä. Opintolainaa nostaneista opiskelijoista 53 prosentille lainaa on kertynyt korkeintaan 3000 euroa. Mikäli opiskelijan lainamäärä ylittää 6000 euroa, viittaa tämä siihen, että lainalla on rahoitettu myös muita opintoja kuin syksyllä 2002 Tampereen yliopistossa alkaneita opintojaan.

Opiskeluaikainen työssäkäynti ei ole vähentänyt opintolainan tarvetta. Opintolainaa nostaneiden opiskelijoiden osuus sekä myös keskimääräinen lainasumma on lähes sama lukuvuoden aikana työskentelevien ja pelkästään opintoihin keskittyvien opiskelijoiden keskuudessa.

Kyselyyn vastanneista opiskelijoista 64 prosenttia ei siis ole nostanut opintolainaa. Halu välttää velkaantumista oli ylivoimaisesti yleisimmin mainittu perustelu sille, minkä vuoksi opiskelija ei ole nostanut opintolainaa. Epävarmuus työllistymisestä ja maksukyvystä tutkinnon suorittamisen jälkeen on osaltaan vaikuttanut päätökseen olla nostamatta opintotukea reilulla 40 prosentilla vastaajista. Lainaehtojen epävakaisuus ei sen sijaan ole ollut kovinkaan monelle painava peruste välttää opintolainaa.

Opiskelijoiden esittämiä perusteluja opintolainan välttämiselle
 

Vastausten määrä

% vastanneista (N-353)

Halu välttää velkaantumista

276

78 %

Epävarmuus työllistymisestä ja maksukyvystä valmistumisen jälkeen

146

41 %

Lainaehtojen epävakaisuus

41

12 %

Muu syy

19

5 %

Avovastauksiin kirjattujen kommenttien mukaan opintolainan ottamista on haluttu välttää myös mm. siitä syystä, että vastaajilla on jo esimerkiksi asuntolainaa.

Epävarmuus valmistumisen jälkeisestä työmarkkinatilanteesta sekä omasta maksukyvystä vaikuttavat vastaajien haluun velkaantua opiskeluaikana. Etenkin humanistisen tiedekunnan opiskelijat näkevät työllistymismahdollisuutensa muita opiskelijoita huonompina, kun taas lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoista vain muutama on vältellyt opintolainan ottamista näillä perusteilla.

Kaikilla vastaajista ei ole ollut tarvetta ottaa opintolainaa (44 %). Näistä opiskelijoista lukuvuoden aikana on työskennellyt kolme neljäsosaa. Ilman lainarahoitusta pärjäävistä neljäsosa tulee toimeen myös ilman työtuloja. He mainitsevat muita useammin saavansa taloudellista tukea vanhemmiltaan.

Ylös

etusivu: opiskelu: tutkimuksia ja selvityksiä: opiskelijakysely 2005: opintolaina

opiskeluwww@uta.fi