|
Opiskeluaikainen työssäkäynti |
|
Vuoden 2005 opiskelijakyselyssä haluttiin edellisvuoden kyselyn tapaan selvittää syitä opiskeluaikaiseen työssäkäyntiin sekä opiskeluaikaisen työssäkäynnin vaikutusta opintoihin. Vastaajista 79 prosenttia käy töissä lukuvuoden aikana taatakseen itselleen perustoimeentulon. Vain noin kymmenen prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että heidän perustoimeentulonsa on turvattu ilman työssäkäyntiäkin. Etenkin osa-aikaisella tai epäsäännöllisellä työssäkäynnillä halutaan parantaa elintasoa hankkimalla ylimääräisiä tuloja kulutukseen. Työssäkäyminen opiskeluaikana liittyy vahvasti myös opiskelijoiden haluun välttää lainanottoa.
Opiskelijat pitävät tärkeänä työtä ja siitä saatavaa kokemusta. Valtaosa (85 %) kyselyyn vastanneista opiskelijoista on sitä mieltä, että työnteko opiskeluaikana on mielekästä. Päinvastaista mieltä on vain 15 prosenttia vastaajista. Mielekkäitä työtehtäviä koetaan olevan myös tarjolla, sillä vain kymmenen prosenttia opiskelijoista ilmoittaa kiinnostavien työtehtävien puutteen perusteluna sille, etteivät he käy töissä. Opiskeluaikaisen työnteon koetaankin tarjoavan arvokasta työkokemusta, minkä vuoksi työnteko koetaan mielekkääksi myös ei-rahallisessa mielessä. Muita vahvemmin tätä mieltä ovat kokopäivätyötä tekevät. Työssäkäynnistä karttuva työkokemus koetaan luonnollisesti sitä arvokkaammaksi, mitä enemmän työtehtävät liittyvät opiskelualaan. Työssäkäynnillään opiskelijat haluavat luoda myös kontakteja työelämään. Monella kolmannen vuoden opiskelijallakin on jo varmasti mielessä siirtyminen työelämään opintojen päätyttyä. Ne opiskelijat, jotka eivät koe työntekoa opiskelun ohella mielekkäänä ratkaisuna, eivät näe työssäkäynnin tarjoavan arvokasta työkokemusta tai olevan muutoin antoisaa.
Vajaa kolmannes opiskelijoista työskentelee tehtävissä, jotka selkeästi liittyvät heidän opiskelemaansa alaan. Reilu puolet työssäkäyvistä opiskelijoista sen sijaan työskentelee alalla, joka ei vastaa heidän nykyistä koulutustaan. Puolet kaikista vastaajista on kuitenkin sitä mieltä, että työnteko ja opinnot tukevat toisiaan ainakin jossain määrin. Opiskelijoiden näkemykset jakaantuvat myös sen suhteen, kokevatko he työnteon tarjoavan vastapainoa opiskelulle. Noin neljäsosa vastaajista on sitä mieltä, että työnteko lisää heidän opiskelumotivaatiotaan, mutta päinvastaisen näkemyksen kannalla on reilu kaksi viidesosaa vastaajista. Myös näiden esitettyjen väitteiden kohdalla mielipiteet jakautuvat jälleen sen perusteella, liittyykö vastaajan työ hänen opiskelualaansa. Myös kokopäivätyössä olevat kokevat työteon tarjoaman annin muita myönteisemmin.
Valtaosa (83 %) opiskelijoista kokee työnteon vievän aikaa opinnoilta. Tätä mieltä ovat vankimmin luonnollisesti kokopäivätöistä tekevät. Kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista yhtyy myös mielipiteeseen, että työnteko venyttää turhaan opintoja. Kyselyyn vastanneista opiskelijoista ainoastaan kolmannes asettaa työnteon opintojen edelle. Valtaosalla opiskelijoista opinnot ja muu opiskelijaelämä on etusijalla ja he työskentelevätkin opintojen sallimilla ehdoilla. Kyselyyn vastanneiden opiskelijoiden opintoviikkomäärien tarkastelu osoittaa, ettei työskentely opiskelun ohella ole hidastanut opintojen etenemistä merkittävällä tavalla. Ainoastaan kokopäivätyötätekevillä keskimääräinen Tampereen yliopistossa suoritettu opintoviikkomäärä on matalampi kuin osa-aikaisesti tai epäsäännöllisesti työskentelevillä tai niillä opiskelijoilla, jotka eivät ole työskennelleet opintojen ohessa lukuvuoden 2004–2005 aikana. Kokopäivätyötätekevien opinnot ovat kolmen vuoden opintojen jälkeen kuitenkin suurin piirtein samassa vaiheessa kuin muillakin opiskelijoilla aiemmin suoritetuista opinnoista johtuen.
Vastaajista vain 16 prosenttia antaa etusijan opiskelulle sillä perusteella, että he haluavat valmistua mahdollisimman pian. Näillä opiskelijoilla perustoimeentulo on usein turvattu, joten heidän ei tarvitse käydä töissä. Houkuttelevimmiksi koetaan työtarjoukset, jotka vastaavat opiskelijan omaa opiskelualaa. Tällöin työtarjouksista kieltäytyminen koetaan vaikeaksi. Oman alan työtehtävissä toimivat ovat kuitenkin vähemmistössä. Vakituiset työsuhteet ovat harvinaisia kyselyyn vastanneiden opiskelijoiden keskuudessa, joista valtaosa suorittaa ensimmäistä tutkintoaan lukion jälkeen. Vakituisessa työsuhteessa olevilla työssäkäynti liittyy muita vahvemmin oman toimeentulon takaamisen lisäksi myös perheen toimeentulosta huolehtimiseen.
TiedekuntaerotOmaa opiskelualaa vastaavissa työtehtävissä toimivat useimmiten lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijat (60 %). Myös kasvatustieteilijät ovat löytäneet oman alan töitä (42 %). Heikoimmin oman alan töihin opiskeluaikanaan ovat päässeet humanistit, joista vain 12 prosenttia katsoo työnsä liittyvän omaan opiskelualaan. Kontakteja työelämään opiskeluaikaisella työssäkäynnillä haluavatkin luoda etenkin kauppa- ja hallintotieteiden opiskelijat sekä kasvatustieteilijät. Mielipiteet työssäkäyntiä koskevista väitteistä jakautuvat eri tiedekunnan opiskelijoiden välillä. Työssäkäyvät humanistit, joilla työ ei useinkaan vastaa opiskelualaa, eivät koe työtekoa mielekkäänä tai palkitsevana. Lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijat kokevat työnteon ja opintojen tukevan toisiaan muita opiskelijoita enemmän. Heillä työtehtävät liittyvätkin kiinteästi opiskelualaan. Lääketieteen ja kasvatustieteen opiskelijat kokevat työnteon arvokkaaksi ja palkitsevaksi myös ei-rahallisessa mielessä. Työtilaisuuksia, joista kieltäytyminen koetaan vaikeaksi, tarjotaan eniten lääketieteen ja kasvatustieteen tiedekuntien opiskelijoille. Tässä suhteessa heikommassa asemassa työmarkkinoilla ovat jälleen humanistit. Vakituiseen työsuhteeseen on tähän mennessä päässyt suhteellisesti eniten informaatiotieteiden tiedekunnan opiskelijoita (20 %). Informaatiotieteiden tiedekunnan opiskelijoista kolmasosa kantaa vastuuta myös perheensä toimeentulosta. Työssäkäyntiä ja toimeentulon hankkimista koskevien väitteiden perusteella paras taloudellinen tilanne on lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoilla. Opintolainan karttaminen kannustaa työtekoon eniten kasvatustieteilijöitä ja informaatiotieteiden tiedekunnan opiskelijoita. |
|
etusivu: opiskelu: tutkimuksia ja selvityksiä: opiskelijakysely 2005: opiskeluaikainen työssäkäynti |
|