|
Opiskelijoiden näkemyksiä opiskelun ja työssäkäynnin yhteensovittamisesta |
|
Kyselylomakkeessa opiskelijoilta tiedusteltiin, miten he sovittavat yhteen työssäkäynnin ja opiskelun. Avovastausten karkean luokittelun perusteella opiskelijat voidaan tässä suhteessa jakaa kahteen ryhmään: niihin, jotka kertovat opintojen sujuvan työssäkäynnistä huolimatta sekä niihin, jotka kertovat opintojensa kärsivän työssäkäynnin vuoksi. Opiskelijoiden kommenttien mukaan opinnot sujuvat työssäkäynnin ohella hyvin, mikäli opiskelijan työskentelyyn käyttämä aika on ollut suhteellisen pieni. Tällöin opiskelijat ovat ottaneet usein vastaan työtehtäviä vain mikäli ne ovat sopineet opiskeluaikatauluun tai heidän työskentelynsä on ajoittunut pääsääntöisesti iltoihin ja/tai viikonlopuille tai se on ollut muutoin hyvin epäsäännöllistä. Myöskään loma-aikana tapahtuvan työskentelyn ei koeta hidastavan opintoja. Opintojen ja työelämän yhteensovittamisessa tärkeä rooli on myös työnantajalla, sillä joustavuus työaikojen sopimisessa helpottaa työssäkäyntiä opiskelun ohella.
Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta sopia työajoistaan joustavasti ja jatkuva työssäkäynti voi olla välttämätöntä taloudellisen tilanteen turvaamiseksi. Osa opiskelijoista onkin antanut etusijan työssäkäynnille opiskelun sijaan, jolloin heidän opintonsa etenevät työn ehdoilla. Näin on etenkin kokopäivätyötä tekevien keskuudessa. Ne työssäkäyvät opiskelijat, jotka ovat asettaneet opiskelun etusijalle, kokevat opiskelun ja työssäkäynnin yhteensovittamisen usein raskaana ja stressaavana. He ovat joutuneet jättämään kursseja väliin tai olemaan paljon poissa luennoilta. Myös tenttiin lukeminen on monella kärsinyt työssäkäynnistä johtuen. Nämä opiskelijat kokevatkin opintojen etenemisen kärsivän vaihtelevissa määrin työssäkäynnistä.
|
|
etusivu: opiskelu: tutkimuksia ja selvityksiä: opiskelijakysely 2005: opiskelijoiden näkemyksiä |
|