
Tämä opintojen arviointisääntö astuu voimaan 1.8.2008
Hyväksytty hallituksen kokouksessa 18.12.2007
Kansleri vahvistanut 21.1.2008
Tampereen yliopistossa suoritettavat opinnot arvioidaan tämän säännön mukaan.
Opintoja arvioidaan siksi, että saadaan tietoa asetettujen oppimistavoitteiden saavuttamisesta. Arviointi suuntaa opiskelua ja oppimista ja antaa palautetta opiskelun, opetuksen ja opetussuunnitelman onnistumisesta. Arviointi tukee opetuksen ja opiskelun suunnittelemista ja kehittämistä. Lisäksi arviointi mahdollistaa opintojen etenemisen seurannan. Opintojen arviointi on oppimistilanne.
Opintojen arvioinnin perusteet ovat julkisia.
Oppimista tulee mahdollisuuksien mukaan arvioida myös opetuksen kestäessä. Arviointi voi kohdistua oppimistulosten lisäksi oppimisprosessiin.
Opintosuorituksia voidaan kirjata vain läsnäolevaksi ilmoittautuneelle opiskelijalle, jolla on asianmukainen opiskeluoikeus.
Opintojen arviointeihin saavat osallistua vain 1 momentissa mainitut opiskelijat.
Tätä sääntöä sovelletaan tiedekuntien opetussuunnitelmien mukaisiin opintoihin lisensiaatintutkimusta ja väitöskirjaa lukuun ottamatta.
Tätä sääntöä voidaan soveltaa soveltuvin osin myös täydennyskoulutukseen, valintakokeisiin, opiskelijan osaamisen lähtötason arviointiin sekä tietoverkkoperustaiseen tenttimiseen. Tietoverkkoperustaisesta tenttimisestä annetaan erilliset ohjeet.
Tiedekunnat antavat tarkemmat määräykset alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon sisältyvien opinnäytteiden tarkastamisesta.
Tiedekuntaneuvostot voivat antaa tätä sääntöä täydentäviä määräyksiä.
Erillisiä laitoksia tämä sääntö koskee soveltuvin osin. Erillisen laitoksen johtokunta antaa tarvittaessa tarkemmat määräykset säännön soveltamisesta.
Opintoja arvioidaan tentillä tai muulla, erikseen sovittavalla tavalla kuten harjoitustyöllä, esseellä, luentopäiväkirjalla, oppimispäiväkirjalla, näyttökokeella, tasokokeella, välikokeella tai muulla opetussuunnitelmassa määrättävällä tavalla.
Tenttejä ovat tiedekuntien yleiset tentit sekä kertauskuulustelut.
Yleisiä tenttejä järjestetään opetussuunnitelman mukaan. Kertauskuulusteluja järjestetään luentosarjan, harjoitusten tai muun opetuksen alku-, väli- tai loppuarviointina tai sellaisen uusintana.
Myös avoimessa yliopistossa voidaan järjestää yleisiä tenttejä 2 momentin sitä estämättä.
Arviointi voi kohdistua yksittäisen opiskelijan suorituksen asemesta myös opiskelijaryhmän suoritukseen, kun oppimisen tavoite, käytetty opetusmuoto tai muu perusteltu syy sitä edellyttää.
Kirjallisia arviointeja täydentäviä suullisia arviointeja ja näyttökokeita voidaan järjestää arvioinnista vastaavan opettajan harkinnan mukaan, kun opittava asia tai arvioinnin tarkoitus sitä edellyttää. Kirjallinen arviointi voidaan korvata suullisella arvioinnilla, kun opiskelijalla todettu oppimisen este sitä edellyttää.
Opinnot tulee arvioida siten, ettei arviointia tarpeettomasti viivyttämällä tai muulla tavalla vaikeuteta opintoja.
Opintojen arviointijärjestelyjen epäselvyydet ja laiminlyönnit sekä häiriöt ja esteet, joita opiskelija ei ole aiheuttanut, on korjattava siten, ettei niistä aiheudu haittaa opinnoille.
Opiskelijalla on oikeus käyttää opintojen arvioinnissa sekä kirjallisesti että suullisesti suomen kieltä, ellei oppiaineen tai koulutusohjelman laatu muuta edellytä.
Opetussuunnitelmassa voidaan, milloin arvioinnin tarkoitus sitä edellyttää, määrätä kieleksi muu kuin suomen kieli.
Opiskelijan oikeudesta käyttää opintosuorituksen arvioinnissa muuta kieltä päättää dekaani.
Tiedekuntaneuvostot ja soveltuvin osin erillisten laitosten johtokunnat päättävät yleisten tenttien tilaisuuksista.
Kukin opettaja arvioi työsuunnitelmansa mukaan vastuullaan olevat opintojaksot siten kuin opetussuunnitelmassa määrätään.
Opettajan ollessa estynyt tai esteellinen määrää laitoksen johtaja toisen saman aineen opettajan tai muun pätevän henkilön, jolla on riittävät tiedot opintojakson tavoitteista ja sisällöstä, toimittamaan arvioinnin.
Tiedekuntaneuvostot ja soveltuvin osin erillisten laitosten johtokunnat hyväksyvät lukuvuoden yleisten tenttien ajankohdat. Opettaja päättää vastuullaan olevien opintojaksojen kertauskuulustelujen tai muiden suoritustapojen ajankohdat.
Yleisiä tenttejä on oltava riittävästi, ja ne on ajoitettava siten, että opiskelijat voivat harjoittaa opintoja opetussuunnitelman mukaan tarkoituksenmukaisessa järjestyksessä ja tehokkaasti.
Kertauskuulustelu järjestetään pääsääntöisesti saman periodin aikana kuin opintojakson opetus.
Kertauskuulustelun uusimiseen on varattava vähintään yksi mahdollisuus kohtuullisen ajan kuluessa tulosten julkistamisesta. Periodien I– III aikana järjestetyn opetuksen kertauskuulustelu voidaan uusia seuraavan periodin aikana. IV periodin aikana järjestetyn opetuksen kertauskuulustelu on järjestettävä kohtuullisen ajan kuluessa periodin päättymisestä.
Kertauskuulustelujen ja niiden uusintojen ajankohdista on tiedotettava opiskelijoille hyvissä ajoin.
Arvioinnin tuloksesta riippumatta opiskelija voi uusia tentin siten kuin tenttien määrästä ja ajoituksesta edellä 7 §:ssä määrätään.
Arvioitua ja hyväksyttyä alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon sisältyvää opinnäytettä ei voida uusia.
Tenttien yrityskertoja ei saa rajoittaa, ellei jäljempänä sanotusta muuta johdu.
Mikäli opiskelija jää ennakolta ilmoittamatta kaksi kertaa saapumatta samaa opintojaksoa koskevaan yleiseen tenttiin tai luopuu siitä, hänen tulee ennen seuraavaan saman opintojakson yleiseen tenttiin ilmoittautumista ottaa yhteyttä arvioinnista vastaavaan opettajaan.
Laitosneuvosto voi rajoittaa hyväksytyn kertauskuulustelun uusimiskertojen lukumäärää, ellei kysymys ole opintojen jatkamiselle välttämättömästä arvosanan korottamisesta. Vähintään yksi uusimiskerta on kuitenkin järjestettävä.
Edellä momentissa 5 sanottua voidaan soveltaa myös muuhun 4 § 1 momentissa mainittuun opintojen suoritustapaan.
Järjestettävään opetukseen liittyvästä välikokeesta ei tarvitse järjestää uusintamahdollisuutta, ellei arviointi perustu pelkästään välikokeisiin.
Saman opintojakson useista suorituksista on voimassa korkein arvosana tai myöhempi laajuudeltaan suurempi suoritus.
Milloin opintojakso arvioidaan muulla tavalla kuin tentillä, tulee opiskelijoille ilmoittaa arvioinnin yhteydessä, miten arvosanaa on mahdollisuus korottaa.
Tentissä tai muulla 4 § 1 momentissa mainitulla tavalla toteutetussa opintojen arvioinnissa opiskelijalle annettavat tehtävät on laadittava siten, että ne vastaavat opetussuunnitelmalle ja opintojaksolle määriteltyjä tavoitteita, vaatimustasoa ja työmäärää sekä edistävät tavoitteiden mukaista oppimista. Tehtävät on voitava kohtuudella suorittaa niille varatussa ajassa.
Tentin valvoja voi lukea tenttitehtävät ääneen, kun opiskelijalla todettu oppimisen este sitä edellyttää.
Tentin järjestelyihin osallistuvien henkilöiden tulee erityisesti huolehtia opiskelijoiden tasa-arvoisesta kohtelusta siten, ettei kukaan opiskelija saa tehtäviä ennakolta nähtävikseen. Tentin jälkeen tehtävät ovat pääsääntöisesti julkisia.
Tentti voidaan siirtää vain pakottavista syistä. Siirrosta on ilmoitettava tehokkaasti ennen tenttiä kaikille osallistujille.
Yleisiin tentteihin on ilmoittauduttava ennakolta.
Tietoverkkoperustaiseen tenttiin ilmoittautumisesta annetaan erilliset ohjeet.
Yleiseen tenttiin ilmoittaudutaan sähköisesti yliopiston verkkopalvelussa tai vahvistetulla lomakekuorella viimeistään 7 vuorokautta ennen tenttitilaisuutta, ellei opetussuunnitelmassa toisin määrätä. Kesäkuun 1 päivän ja elokuun 31 päivän välisenä aikana järjestettyihin tentteihin voidaan edellyttää ilmoittautumista edellä sanottua aikaa varhaisemmin. Myös postitse lähetettyjen ilmoittautumisten tulee olla perillä määräaikaan mennessä.
Mikäli ilmoittautuminen myöhästyy tai siinä on olennaisia puutteita tai virheitä, ilmoittautumisen hyväksymisestä päättää opintojakson arvioinnista vastuussa oleva opettaja.
Perustellusta syystä myös kertauskuulusteluun voidaan edellyttää ennakolta ilmoittautuminen. Opettajan on tiedotettava ilmoittautumismenettelystä opiskelijoille hyvissä ajoin etukäteen.
Tenttejä järjestettäessä tulee huolehtia siitä, että kuhunkin tilaan määrätään riittävästi valvojia. Valvojiksi määrätään ensi sijassa niiden laitosten opettajia, joiden opintoja opiskelijat tentissä suorittavat. Heille tulee saattaa tiedoksi valvojan vastuu.
Yleiseen tenttiin määrätään vähintään kaksi valvojaa, joista toinen määrätään vastuuvalvojaksi.
Kertauskuulustelun valvoo opintojakson vastuuopettaja tai muu laitoksen johtajan nimeämä henkilö.
Tietoverkkoperustainen tentti valvotaan sähköisellä kulunvalvonnalla ja tallentavalla videovalvonnalla.
Laitoksen mahdollisten omien yleisten tenttien valvontajärjestyksen määrää tiedekunnassa laitoksen johtaja ja erillisessä laitoksessa johtaja.
Tenttien kesto vahvistetaan niiden ajankohtien määräämisen yhteydessä.
Kesto suhteutetaan mahdollisuuksien mukaan vaadittavien suoritusten tasoon ja määrään. Tilaisuus voi kestää enintään kuusi tuntia.
Opiskelijalle voidaan myöntää lisäaikaa tentin suorittamiseksi, kun hänellä on todettu sitä edellyttävä oppimisen este.
Mikäli tenttitilaisuus kestää yli kaksi tuntia, tulee opiskelijalle tarvittaessa antaa mahdollisuus poistua lyhyeksi ajaksi salista.
Tenttiin osallistuvan opiskelijan on vaadittaessa todistettava henkilöllisyytensä. Jos se ei ole mahdollista, tilaisuuden valvoja sopii opiskelijan kanssa tavasta, jolla henkilöllisyys myöhemmin todistetaan. Jos henkilöllisyyttä ei tälläkään tavalla osoiteta, opiskelijan suoritus voidaan hylätä.
Tenttiin osallistuvat sijoitetaan tilaan siten, että jokaisella on työrauha eivätkä opiskelijat näe toistensa vastauksia.
Jos tilaisuudessa sallitaan tai edellytetään kirjoitusvälineiden lisäksi muita välineitä tai aineistoja, on siitä tiedotettava opiskelijoille ja valvojille etukäteen.
Tenttiin osallistuva opiskelija voi tuoda mukanaan vähäisen määrän syötävää ja juotavaa, mikäli siitä ei aiheudu häiriötä eikä muuta merkittävää haittaa.
Tehtävien tekemiseen varattu aika alkaa siitä hetkestä, jolloin opiskelijat näkevät tehtävänsä. Johtavan valvojan tulee huolehtia siitä, että osallistujilla on mahdollisuus nähdä tehtävänsä samanaikaisesti.
Tentistä ei saa poistua ennen kuin sen alkamisesta on kulunut 20 minuuttia. Tilaisuuden alkamisen jälkeen saapuneelle opiskelijalle valvojan tulee antaa mahdollisuus osallistua tenttiin, mikäli siitä ei aiheudu huomattavaa haittaa ja myöhästymiseen on pätevä syy. Lisäksi edellytetään, ettei myöhästynyt opiskelija ole voinut saada tehtäviä tai muuta tentin suorittamiseen vaikuttavaa tietoa tenttitilan ulkopuolella tilaisuudesta jo poistuneilta opiskelijoilta.
Yleisen tentin päätyttyä johtava valvoja huolehtii vastausten toimittamisesta asianomaiselle laitokselle. Opintojakson arvioinnista vastaavalla opettajalla tulee olla mahdollisuus saada vastaukset viimeistään tentin jälkeisenä toisena työpäivänä.
Opintojen vilpillinen suorittaminen ja tenttitilaisuudessa häiritseminen on kiellettyä. Vilpilliset ja hyvästä opiskelukäytännöstä piittaamattomat opintojen suoritustavat rikkovat säädöksiä tai tiedeyhteisön sääntöjä, arvoja tai normeja.
Vilpillä tarkoitetaan tiedeyhteisön tai päätöksentekijän harhauttamista.
Opintojen vilpillistä suorittamista on
Tenttitilaisuudessa häiritsemisellä tarkoitetaan käyttäytymistä, joka merkittävästi häiritsee toisten opiskelijoiden tentin suorittamista.
Valvoja määrää opiskelijan poistumaan tenttitilaisuudesta, mikäli tämä syyllistyy vilppiin. Vilpillinen opintosuoritus hylätään. Opintosuoritus hylätään myös silloin, kun vilppi havaitaan vasta tenttitilaisuuden jälkeen.
Myös muu opintosuoritus hylätään, mikäli opiskelijan voidaan todeta sitä tehdessään syyllistyneen vilppiin tai törkeään piittaamattomuuteen hyvästä opiskelukäytännöstä.
Mikäli opiskelijaa, jonka on aiemmin todettu suorittaneen vilpillisesti opintojaan, toistamiseen epäillään vilpistä, asia saatetaan rehtorin ratkaistavaksi.
Yksityiskohtaisista menettelytavoista vilppiä tai piittaamattomuutta epäiltäessä ohjeistetaan yliopistossa erikseen.
Vilppi tai törkeä piittaamattomuus voi aiheuttaa muitakin kurinpidollisia toimia yliopistolain (645/97) 19 §:n ja yliopistoasetuksen (115/98) 20 §:n nojalla.
Jos opiskelija aiheuttaa häiriötä tenttitilaisuudessa tai muussa arviointi- tai opetustilanteessa eikä häirintä huomautuksenkaan jälkeen lakkaa, voi valvoja määrätä hänet poistumaan kesken tilaisuuden.
Kun opiskelijan tenttiminen keskeytetään vilpin tai häiritsemisen takia, valvojan on merkittävä vastauspapereihin keskeytyksen syy. Kun opiskelija poistetaan muusta arviointi- tai opetustilanteesta, opettajan on ilmoitettava asiasta laitoksen johtajalle.
Opintojen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa määriteltyihin osaamistavoitteisiin sekä opintojakso- tai kurssikohtaisiin kriteereihin.
Opiskelijalla on oikeus saada tieto arviointiperusteiden soveltamisesta opintosuoritukseensa. Opiskelijalle on viivytyksettä varattava tilaisuus tutustua arvosteltuun kirjalliseen tai muuten tallennettuun opintosuoritukseensa.
Opintosuoritukset arvioidaan hyväksytyiksi (HYV) tai hylätyiksi (HYL). Hyväksytystä suorituksesta voidaan antaa arvosana.
Opintojakson hyväksyttyjen suoritusten arviointiasteikko on viisiportainen. Arvosanat ovat 1 (= välttävä), 2 (= tyydyttävä), 3 (= hyvä), 4 (= kiitettävä) ja 5 (= erinomainen).
Opintokokonaisuudet voidaan arvioida vastaavalla viisiportaisella asteikolla. Arvosanat ovat 1 (= VT = välttävät tiedot), 2 (= TT = tyydyttävät tiedot), 3 (= HT = hyvät tiedot), 4 (= KT = kiitettävät tiedot) ja 5 (= ET = erinomaiset tiedot).
Alimman hyväksytyn arvosanan (HYV, 1 tai VT) saamiseksi opiskelijan tulee osoittaa arvioinnissa sellaista oppimista, mikä mahdollistaa opintojen jatkamisen opetussuunnitelman mukaisesti.
Alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon sisältyvä opinnäyte voidaan arvioida latinankielisillä arvolauseilla tai muulla, opetussuunnitelmassa määrättävällä tavalla.
Oppimisen arvioinnin tulokset ovat julkisia.
Tenttien tulokset on julkistettava pääsääntöisesti kahden viikon kuluessa tenttitilaisuudesta. Erityisestä syystä laitoksen johtaja voi myöntää poikkeuksen julkistamisen määräajasta, mikäli siitä ei aiheudu opiskelijalle kohtuutonta haittaa seuraavaan saman tentin suoritustilaisuuteen valmistautumiselle. Poikkeuksellisesta tulosten julkistamisajankohdasta on ilmoitettava tenttitilaisuudessa tai ilmoitustaululla kahden viikon kuluessa.
Muun opintosuorituksen kuin tentin tulokset on julkistettava kohtuullisen ajan kuluessa siitä päivämäärästä, jolloin opintosuoritus on jätetty arvioitavaksi.
Tietoverkkoperustaisen tentin tulokset on julkistettava pääsääntöisesti kolmen viikon kuluessa tentin suorittamisesta.
Kesäkuun 1 päivän ja elokuun 31 päivän välisenä aikana järjestettyjen tenttien tulokset voidaan julkistaa edellä sanottua pidemmän ajan kuluttua.
Alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon sisältyvän opinnäytteen tarkastajien on annettava lausuntonsa kolmen viikon kuluessa opiskelijan kypsyysnäytteen suorittamisesta. Erityisen painavasta syystä laitoksen johtaja voi myöntää poikkeuksen määräaikaan.
Tenttitulosta julkistettaessa ilmoitetaan hyväksyttyjen nimet ja mahdollinen arvosana. Lisäksi ilmoitetaan tenttiin ilmoittautuneiden kokonaismäärä, hyväksyttyjen määrä, hylättyjen määrä, tenttitilaisuudesta luopuneiden määrä sekä saapumatta jääneiden määrä.
Julkistamisen yhteydessä ei saa ilmoittaa opiskelijan henkilötunnusta. Opiskelijanumeroa ei saa ilmoittaa yhdessä nimen kanssa.
Tulosten tulee olla nähtävillä ilmoitustaululla ja sähköisellä ilmoitustaululla vähintään kolmen viikon ajan, elleivät erityiset syyt muuta vaadi.
4 § 6 momentissa mainitun suullisen tentin aika ja paikka on ilmoitettava hyvissä ajoin siihen osallistuville.
Tenttivastausta ei saa luovuttaa tai näyttää laitoksen henkilökuntaan kuulumattomalle eikä muutoinkaan julkistaa ilman asianomaisen opiskelijan lupaa. Opiskelijan henkilöllisyyttä paljastamatta vastausta saadaan käyttää opetus- ja tutkimustarkoituksiin.
Alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon sisältyvä tutkielma on julkinen asiakirja, ellei muusta lainsäädännöstä muuta johdu.
Hyväksytty tentti on tallennettava kahden viikon kuluessa tenttitilaisuudesta opiskelijatietojärjestelmään, josta saadaan tulostettua lista ilmoitustaululle. Tulokset ovat opiskelijoiden nähtävissä myös sähköisellä ilmoitustaululla.
Muu opintosuoritus kuin tentti on tallennettava opiskelijatietojärjestelmään viivytyksettä sen arvioinnin jälkeen.
Kesäkuun 1 päivän ja elokuun 31 päivän välisenä aikana järjestettyjen tenttien tulokset voidaan tallentaa 1 momentissa mainittua määräaikaa myöhemmin.
Rekisteröidyn suoritusmerkinnän tulee sisältää ainakin opiskelijan nimi, suorituksen nimi ja koodi, opintotyyppi, opintopiste- ja opintoviikkomäärä, mahdollisesti annettu arvosana ja kuulustelijan nimi. Opintosuorituksen ajankohdaksi merkitään tentin päivämäärä tai se päivämäärä, jolloin muu opintosuoritus on jätetty arvioitavaksi tai jolloin viimeistään opintosuoritus on täytynyt jättää arvioitavaksi.
Osasuorituksiin perustuvan kokonaisuuden suoritusajankohdaksi merkitään viimeisen osasuorituksen ajankohta.
Mikäli opintosuoritukseksi on hyväksytty muussa oppilaitoksessa kuin Tampereen yliopistossa suoritettu opintojakso tai muu opintojen kokonaisuus, seikan tulee käydä ilmi rekisteröidystä suoritusmerkinnästä.
Muun opintosuorituksensa kuin väitöskirjan tai lisensiaatintutkimuksen arviointiin tyytymätön opiskelija voi pyytää siihen suullisesti tai kirjallisesti oikaisua arvioinnin suorittaneelta opettajalta ja syventäviin opintoihin kuuluvan tutkielman tai vastaavan opinnäytteen arvioinnista kirjallisesti laitosneuvostolta tai erillisen laitoksen johtokunnalta.
Opiskelija voi pyytää kirjallisesti oikaisua myös päätökseen, joka koskee hänen muussa oppilaitoksessa kuin Tampereen yliopistossa suorittamiensa opintojen hyväksilukemista. Oikaisua haetaan päätöksen tehneeltä opettajalta tai hallintoelimeltä.
Oikaisupyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä ajankohdasta, josta opiskelijalla on ollut tilaisuus saada arvioinnin tulokset sekä arviointiperusteiden soveltaminen omaan opintosuoritukseensa tietoonsa.
Opiskelijan ilmoittaessa, että hän ei tyydy oikaisupyynnön johdosta annettuun päätökseen, tulee päätös perusteluineen antaa kirjallisena tai merkitä päivättynä suorituspapereiden jäljennökseen, joka on annettava opiskelijalle.
Oikaisupyynnön johdosta tehtyyn päätökseen tyytymätön voi saattaa asian koulutuksesta vastaavan tiedekuntaneuvoston sekä täydennyskoulutuskeskuksen järjestämän muun kuin yliopistollisen opetuksen osalta täydennyskoulutuskeskuksen johtokunnan käsiteltäväksi neljäntoista päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut päätöksestä tiedon.
Hallintoelimessä saavat oikaisuasian käsittelyyn osallistua vain samantasoisen opintosuorituksen suorittaneet jäsenet.
Kirjalliset ja muulla tavoin tallennetut opintosuoritukset sekä niihin liittyvät kysymykset on säilytettävä kuuden kuukauden ajan tulosten julkistamisesta lukien.
Opiskelijalla on oikeus omalla kustannuksellaan saada jäljennös tenttisuorituksestaan.
Tuloslistat on säilytettävä laitoksessa kymmenen vuoden ajan.
Opiskelijatietojärjestelmän tietojen arkistoinnista määrätään Tampereen yliopiston arkistotoimen johtosäännössä.
Jos opiskelija vammaisuuden, todetun oppimisen esteen tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi ei pysty osallistumaan tenttiin normaalisti tai tarvitsee tenttiin ilmoittautumisessa tai tenttitehtävien lukemisessa tai kirjoittamisessa erityistä tukea, arviointi tulee mahdollisuuksien mukaan järjestää hänen kannaltaan mahdollisimman suotuisalla tavalla.
Mikäli tämä sääntö jossakin yksittäistilanteessa estää tentin tai muun 4 § 1 momentissa mainitun opintojen arviointimenettelyn tarkoituksenmukaisen järjestämisen, opintojen arvioinnin tai opiskelijan oikeusturvan toteutumisen, voidaan säännöstä opiskelijan ja opettajan välisellä sopimuksella poiketa opiskelijan hyväksi.
Tiedekuntaneuvosto tai erillisen laitoksen johtokunta antaa tarvittaessa soveltamisohjeita tästä säännöstä.
Tämä sääntö tulee voimaan 1.8.2008 kanslerin vahvistettua sen, ja sillä kumotaan yliopiston hallituksen 10.6.2005 hyväksymä opintojen arviointisääntö .
YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot
AJANKOHTAISTA
Avoimet työpaikat
Koulutusuudistus 2012
Rehtoriblogi
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Valintakokeet
» lisää ajankohtaisia
PALVELUT
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainväliset asiat
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
» lisää palveluita
OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle
SÄHKÖISET PALVELUT
Intra
Moodle / TYT Moodle
Nelli
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
Tamcat
Webmail
Wentti